Etusivu > Rantalomat > Sukellellen Sansibarilla

Rantamaisemaa Sansibarilla

Sukellellen Sansibarilla

Itämainen tunnelma, upeat hiekkarannat ja tuoksuillaan huumaavat mausteviljelmät ovat jo sellaisenaan syy matkustaa Sansibarille. Sansibarin vastustamattomimmat salaisuudet löytyvät kuitenkin pinnan alta ja avautuvat matkailijalle vertaansa vailla olevana sukelluselämyksenä.

Lempeän lämpimät vedet

Nautinnollisimpia asioista Sansibarilla sukeltamisessa ovat lämmin vesi ja hyvä näkyvyys. Keskilämpötila pyörii noin 27 asteen tienoilla ja näkyvyys saattaa tietyillä alueilla olla parhaimmillaan yli 30 metriä. Näkyvyyden puolesta paras ajankohta sukeltamiseen on monsuunisateiden välillä, marraskuusta maaliskuuhun.

Voimakkaat virtaukset, vedenalaiset seinämät ja jyrkät pudotukset tuovat Sansibarilla sukeltamiseen oman mielenkiintoisen lisänsä. Voit antautua virtauksen kuljetettavaksi ja nauttia ohitsesi kulkevan riutan ihmeistä tai kasvattaa osaamistasi 30 metriin ulottuvalla syväsukelluksella.

Hylkysukelluksesta haaveilevan ei tarvitse matkata kauas Stone Townista, Sansibarin kaupungin keskuksesta, mutta Sansibarin parhaat sukelluskohteet sijaitsevat saaren pohjoisosassa.

Mieletön Mnemba

Yksi suosituimmista sukelluskohteista on vajaan viiden kilometrin päässä Sansibarin koilliskulmasta sijaitseva Mnemba-atolli. Mnemballe pääsee parhaiten pohjoiskärjessä sijaitsevasta Nungwin kylästä, mutta myös muut lähiseudun sukellusoperaattorit järjestävät retkiä Mnemballe. Atolli tarjoaa haasteita ja elämyksiä niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin sukeltajille.

Mnemba ylpeilee monipuolisella ja runsaalla lajistollaan, eikä syyttä. Alue on suojeltu ja niinpä atollin asukkaat saavat uiskennella kalastajilta rauhassa. Lisäherkkuna Mnemballa voi päästä ihastelemaan sekä kilpikonnia että delfiineitä. Atolli ilahduttaa myös koralleillaan ja Mnemballe suuntautuvilla sukellusreissuilla teroitetaankin yleensä varovaisuutta normaalia enemmän, jotta atollin aarteet säilyisivät myös tuleville sukupolville.

Sansibarin länsipuolella sijaitsevaa Tumbatu-saarta ympäroivä jyrkkä koralliseinämä häikäisee väriloistollaan. Mereneläviä Tumbatulla näkee Mnembaa vähemmän, mutta korallien upeudessa Tumbatu vie voiton. Rauhallisten virtausten ansiosta koralleja ehtii ihmetellä rauhassa ja nähtävää riittää niin paljon, ettei vedestä malttaisi tulla pois laisinkaan.

Hieman lähempänä pääsaarta on myös useita sukelluskohteita, joihin operaattorit tekevät puolen päivän mittaisia retkiä.

Kurssin kautta veteen

Sansibar on oiva paikka sukelluskurssin suorittamiseen, sillä operaattoreita on useita ja tarjonnan taso on korkea. Hintoja kannattaa vertailla ja usein kurssin hintaan saatetaan sisällyttää yksi ilmainen sukellus kurssin päätteeksi. Hinta halpenee myös sitä mukaa, mitä useamman kerran sukellat.

Kurssin osalta tärkeintä on kuitenkin se, että välineet ovat hyvässä kunnossa ja tulet hyvin toimiin ohjaajasi kanssa. Alussa moni kurssilainen jännittää välineiden käyttöä ja veden alla hengittämistä, joten on tärkeää että voit luottaa ohjaajaasi täysin.

Kurssiin kannattaa varata aikaa vähintään neljä päivää. Käytännönharjoitusten lisäksi kurssiin sisältyy myös opiskelua, joten päivät ovat pitkiä. Sukeltamisen kautta pääset kuitenkin tutustumaan uuteen ja niin ihmeelliseen maailmaan, että vaivannäkö kannattaa.

Tutustu rauhassa

Jos sukeltaminen tuntuu vieraalta tai haluat rauhassa totutella vesielementtiin ennen sukelluskurssin käymistä, voi pinnan alle kurkistaa snorkkelin avulla. Sukellusfirmat ottavat reissuille mukaan myös snorklaajia ja kohteen syvyydestä riippuen snorkkelin avulla saa hyvää esimakua siitä, mitä jännittävyyksiä pinnan alla piilee.

Jo muutaman tunnin snorklausreissulle kannattaa ottaa reilusti aurinkovoidetta mukaan, sillä snorklatessa koko selkäpuoli, jalat mukaan lukien, joutuu auringolle alttiiksi. Sansibarin aurinko on petollinen ja pilvisenäkin päivänä vedessä voi palaa pahoin.

Toinen tapa tutustua sukeltamisen ihmeelliseen maailmaan on kokeilla sukeltamista ohjaajan avustuksella. Tällöin sukellusta edeltää nopea pikakurssi välineistä, laitteiden avulla hengittämisestä ja mahdollisista ongelmatilanteista veden alla. Ohjaaja kulkee koko sukelluksen ajan mukanasi ja pitää huolta siitä, että saat turvallisen ja miellyttävän ensikosketuksen sukeltamisen maailmaan.

Kokemuksen vaarana on, että joudut sukelluskärpäsen puremaksi ja tulevaisuudessa lomakohteen valinta määräytyy parhaiden sukellusmahdollisuuksien mukaan.

Johanna Nelson

Arvostele artikkeli: Sukellellen Sansibarilla
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(3,20/5
- 5 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo