Hyppää sisältöön

Savanneja ja syvänmerenkalastusta Senegalissa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 17.07.2014
Läntisen Afrikan Senegal on monipuolinen matkailumaa savanneineen, hiekkadyyneineen ja rehevine tasankoineen.

Maan eri alueet poikkeavat toisistaan paljon myös kulttuurillisesti ja etnisesti, mikä tuo oman mielenkiintoisen lisänsä Senegalin matkaan. Senegal kasvattaa tasaisesti suosiotaan matkailukohteena, matkailijoita maahan houkuttelevat ennen kaikkea yhdet maailman valokuvatuimmista rannoista.

Afrikan läntisin piste Dakar

Pääkaupunki Dakar on Afrikan läntisin piste ja merkittävä satamakaupunki. Noin kahden miljoonan asukkaan Dakar on surullisenkuuluisa varsinkin sen edustalla sijaitsevan Goréen saaren vuoksi. Gorée toimi orjakaupan keskuksena usean vuosisadan ajan ja nykyisin saaren orjakaupan historiasta kertova museo ja autottomat kadut siirtomaatyylisine taloineen houkuttelevat monia matkailijoita paikalle. Goréen saari on yksi Unescon maailmanperintökohteista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Dakarin matkalla kannattaa tutustua ainakin kaupungin rikkaaseen musiikkitarjontaan – paikallisten artistien hyviä livekeikkoja löytyy melkein joka illalle ja tunnelma on katossa. Dakarissa on myös muutamia suosittuja rantoja, esimerkiksi Plage Bel-Airiin tai N’Gorin saarelle voi mennä hetkeksi paistattelemaan päivää pois keskustan hälystä. Senegalin suositut rantalomakohteet ja pitkät hiekkarannat löytyvät kuitenkin pääkaupungin ulkopuolelta.

Senegalin loputtomat hiekkarannat

Trooppinen aurinko ja suurten turistimassojen puuttuminen palmujen reunustamilta rannoilta ovat omiaan lisäämäään Senegalin suosiota matkailumaana. Suurin osa Senegalin rannikosta on loputonta hiekkarantaa, mutta turismi on kuitenkin pitkälti keskittynyt vain muutamille alueille. Rannikon lomakeskuksiin virtaa turisteja varsinkin Ranskan kaupungeista, sillä Senegal on entinen Ranskan siirtomaa ja sen virallisena kielenä on ranska. Turismin kasvun myötä maassa pärjää yhä paremmin myös englannilla ja lomailijoita tuleekin yhä enemmän myös muista maista.

Pikkurannikko

Vain muutaman tunnin päässä Dakarista etelään sijaitsee la Petite Côte eli ”pikkurannikko”, joka on Senegalin suosituin rantalomakohde. Petite Côten aurinkoiset rannat simpukankuorineen, kirkkaat laguunit ja viehättävät kalastajakylät houkuttelevat matkailijoita ympäri maailman. Alue, joka tuntuu olevan kaukana kaikesta on suosittu varsinkin talviaikaan.

Syvänmerenkalastusta ja kirkkaita vesiä

Petite Côtella sijaitseva Salyn lomanviettopaikka on tunnettu varsinkin lukuisista kalastuskeskuksistaan ja alueen vedet ovatkin suosiossa syvänmerenkalastajien keskuudessa. Salyn lämpimät ja kirkkaat vedet sopivat erinomaisesti vaikkapa purjelautailuun, laitesukellukseen, snorklaukseen tai vesihiihtoon. Salysta löytyy myös yksi Senegalin parhaista golfkentistä.

Seeproja ja kirahveja

Eksoottisten kukkien, apinanleipäpuiden, tuoksuvien eukalyptuksien ja kirkkaiden vesien lisäksi alueen luonto tarjoaa myös muuta. Lähellä Salya sijaitseva Bandian luonnonsuojelualue on pieni, mutta sitäkin mielenkiintoisempi paikka kirahveineen, seeproineen ja sarvikuonoineen. Näiden lisäksi voit seurata monia muita Afrikan savannin villieläimiä vapaana luonnollisessa ympäristössään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Casamancen rantakohteet

Yksi tunnetuista rantalomakohteista Senegalissa on maan eteläisin alue Casamance, josta löytyvät yhdet Senegalin sekä koko Länsi-Afrikan upeimmista rannoista ja ystävällisimmistä ihmisistä. Alueen luonto on monipuolinen, meren ja palmupuiden lisäksi Casamancen alueella voi tutustua mm. mangrovesoihin. Suosittu kohde alueella on Cap Skirring, jonka kymmenien kilometrien pituisten hiekkarantojen varsilta löytyy useita hienoja hotelleja. Luksushotellien sijaan voit harkita myös paikallisten tarjoamia perinteisempiä majoitusmuotoja.

Anniina Simula

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kap Verde

Tällaisia ovat Kap Verden saaret – mikä sopii sinulle?

Sansibar, Tansania

Unohtumaton sukellusloma Sansibarilla – tällä saarella haluat painua pinnan alle

Sansibar, Tansania

Unohtumaton loma Afrikassa – koe Sansibarin paratiisirannat

Safari Afrikassa on unohtumaton elämys – viisi parasta paikkaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja