Hyppää sisältöön

Toteuta elämäsi seikkailu Kreikassa ja lähde saarihyppelylle – helpot vinkit ensikertalaiselle

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 10.09.2022
Saarihyppely Kreikassa on klassikkomatka, joka kannattaa toteuttaa ainakin kerran elämässä. Katso vinkit onnistuneelle matkalle, valitse sopiva kohde ja koe Kreikan ihanat saaret!

Näe monta saarta samalla matkalla

Kreikan aurinkoiseen saaristoon on helppo lähteä omatoimiselle tutkimusmatkalle reittilaivoilla saarelta toiselle kierrellen. Saarihyppely on paitsi suosittu myös helppo tapa yhdistää samalle matkalle useita saaria, ja oman lempisaaren löytäminen sujuu vaivatta, kun kullakin saarella voi viettää juuri niin kauan kuin haluaa.

Lauttojen reittiverkosto on tiheä, ja erityisesti suosituille saarille liikennöi runsaasti lauttoja. Pienillekin saarille pääsee melko vaivattomasti, sillä useimmat lautat pysähtyvät erityisesti suosittujen reittien varrella sijaitsevilla pikkusaarilla. Suunnitelmia ei tarvitse tehdä kovin tarkasti etukäteen, vaan matkaa voi taittaa päivä kerrallaan kulkien sinne, minne mieli milloinkin tuntuu tekevän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Spontaania matkantekoa auttaa se, että lauttalippuja ei yleensä tarvitse varata ennakkoon ja myös majoitus löytyy helposti paikan päältä. Vilkkaimman matkailusesongin aikaan varaus kannattaa kuitenkin tehdä hyvissä ajoin – erityisesti silloin, kun omassa aikataulussa ei ole joustovaraa.

Lauttalippujen hinnat saattavat yllättää matkailijan, sillä erityisesti kesäsesonkina lippujen hinnat ovat melko kalliit. Tunnin mittainen laivamatka saattaa maksaa jopa 50 euroa, joten saarihyppely ei välttämättä tule esimerkiksi pakettimatkaa edullisemmaksi. Liput voi ostaa kätevästi internetistä ennen matkaa, mutta niiden hankkiminen onnistuu myös paikan päällä.

Inka KhanjiSaarihyppely Kreikassa
Lautoissa istutaan usein hyvin tiiviisti.

Merenkäynti Kreikan saaristossa voi olla paikoitellen hyvin kovaa, mistä syystä matkapahoinvointiin on syytä varautua erityisesti pitkillä lauttamatkoilla.

Kiireettä matkaan

Kreikan laivaliikenne on säännöllistä ja suhteellisen täsmällistä. Myöhästymiset eivät kuitenkaan ole epätavallisia, ja aikatauluihin voi aina tulla muutoksia. Lautat saattavat olla jopa useita tunteja myöhässä, joten siihen on hyvä varautua jättämällä määränpäähän riittävän väljä aikataulu. Satamissa on usein hyvät palvelut, sillä bussipysäkin lisäksi niissä sijaitsee usein esimerkiksi pieni kauppa, turisti-info ja kahvila, mutta valikoima voi saaresta riippuen olla myös monipuolisempi.

Satamien odotusalueet ovat usein melko karut, eikä lauttaan pääsyä odottaville matkailijoille ole aina tarjolla edes katosta pään päälle. Pitkiin odotusaikoihin onkin syytä varautua aurinkosuojalla, sillä erityisesti kesäisin Kreikan saarilla aurinko on polttavan kuuma.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saarihyppelyyn kannattaa varata ainakin viikon verran aikaa, ja moni viipyy pidempäänkin. Kannattaa huomioida, että pienemmille saarille yhteyksiä ei välttämättä ole päivittäin.

Saaristossa liikennöivät erilaiset lautat. Yleensä hinta näkyy laivan nopeudessa: mitä nopeampi lautta, sitä korkeampi hinta.

Omatoimisuutta vierastava voi toki varata saarihyppelymatkan myös matkatoimiston kautta ja säästää itseltään aikaa vievän suunnitteluvaiheen. Kreikkaan järjestetään myös paljon risteilyjä, jotka vievät joka päivä uuteen satamaan tutustumaan uusiin maisemiin, mutta yöpyminen hoituu kätevästi laivan hytissä.

Vuoristoa ja merimaisemia Kykladeilla

Parhaita aloituspisteitä saarihyppelylle ovat Ateena, Kreeta ja Rodos. Ateenasta saaristoon voi suunnata joko Piraeuksen tai Rafinan satamasta, kun taas Kreetalla eniten lähtöjä on Heraklionista.

Kaikkein suosituin saarihyppelykohde Kreikassa on Kykladien saaristo. Alue käsittää lähes 40 saarta Santorinin ja Mykonoksen välillä. Vuoristoisten saarten luonto viehättää karulla kauneudellaan ja saaristosta löytyy paljon historiallisia nähtävyyksiä vuosisatojen takaa.

Inka KhanjiFolegandros, Kreikka
Saarihyppelyllä voi tutustua myös pieniin, melko tuntemattomiin saariin.

Välimatkat ovat lyhyitä, joten Kykladeilla on mahdollista nähdä monta kohdetta lyhyessä ajassa. Vaihtoehtoja riittää Santorinin rannoista ja kuumista lähteistä Deloksen raunioihin ja pikkusaarten hiljaisiin kyliin.

Kykladien suurimmalla saarella Naxoksella puolestaan vanhankaupungin kapeat korttelit tarjoavat kiinnostavaa tutkittavaa tavernoineen ja pikkuliikkeineen. Paroksella matkaaja näkee kreikkalaista postikorttimaisemaa parhaimmillaan: sinivalkoisia taloja ja upeita merinäköaloja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ioksen ja Mykonoksen saarilla vietetään railakasta yöelämää, Deloksella tutkitaan raunioita. Jokaisella saarella on oma luonteensa.

Koe Dodekanesian saaret

Toinen vaihtoehto lomalle on Dodekanesian saariryhmä, jonka suurin saari on kaikkien suomalaisten tuntema Rodos. Vilkkaudestaan huolimatta Rodos yllättää: lomakeskusten lisäksi saarelta löytyy kauniita luonnonpaikkoja ja kiehtovaa historiaa. Tämän saaren suosio ei ole sattumaa. ‘

ShutterstockSaarihyppely Kreikassa
Rodokselta löytyy lomakohteiden lisäksi kaunista luontoa ja kiinnostavaa historiaa.

Yhteensä 12 pääsaaresta koostuva Dodekanesian saariryhmä käsittää myös esimerkiksi nuorison suosiman Kosin, rauhallisen ja vuoristoisen Karpathoksen sekä Rodoksen sympaattisen naapurisaaren Symin.

Myös Dodekanesian saarilla löytyy mieleisiä saaria kaikenlaisille lomailijoille. Rauhallisia saaria hakeva matkailija voi etsiä kreikkalaista tunnelmaa esimerkiksi Kalymnoksen tai Leroksen saarilta.

Hyvät yhteydet Suomesta

Yhteydet Helsinki-Vantaalta Kreikan kohteisiin ovat monipuoliset. Suomesta pääsee suorin lennoin esimerkiksi Ateenaan, Kreetalle ja Rodokselle.

Paras ajankohta saarihyppelylle on kiireisen ja kuuman sesonkiajan ulkopuolella, jolloin lämpötila pysyy leppoisampana ja lautoilla on väljempää. Kreikassa on mukavan aurinkoista ja lämmintä myös keväällä ja syksyllä. Majoituskin löytyy helposti, kun saaret eivät ole jo valmiiksi täynnä kesälomalaisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Minne matkustaa saarihyppelyllä? Lue lisää Kreikan saarista!

Teksti: Riikka Krenn, Maria Hietala ja Inka Khanji
Kuvat: Shutterstock ja Inka Khanji

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rodoksen parhaat rannat

Näin löydät Rodoksen kauneimmat rannat – 7 vinkkiä

Santorinin parhaat alueet majoittua

Missä majoittua Santorinilla? Saarella on kaksi selvästi erilaista puolta – katso 5 suosituinta kohdetta

Sarakiniko, Milos

Tätä Kreikan saarta et ehkä vielä ole nähnyt – ranta kuin suoraan kuusta

Miksi Kreikassa on niin paljon valkoisia taloja?

Miksi Kreikan saarten talot ovat sinivalkoisia? Tässä selitys kaikkien ihailemaan näkyyn

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja