Etusivu > Rantalomat > Rommia, rantoja ja reggaeta Jamaikalla

Rommia, rantoja ja reggaeta Jamaikalla

Rommi, rannat ja reggae – näistä sanoista voi tulla mieleen vain yksi paikka maailmassa: Jamaika. Jamaikan omaleimasta kulttuuria lainataan ympäri maailman ja erityisesti Bob Marley on tehnyt saaren joka kolkassa soivan reggaemusiikin tunnetuksi myös muualla. Jamaika on Karibian monipuolisin saari, jossa voi vaellella vuorilla, nauttia hyvästä ruuasta ja rentoutua auringossa. Jamaikan maisemat vaihtelevat sen mukaan, onko takana kuiva kausi vai iltapäiväkuurojen rytmittämä aika, mutta Jamaikalta löytyy aina vehreitä vuoria ja vesiputouksia, kahviplantaaseja ja kauniita rantoja.

Isoihin Antilleihin kuuluva saarivaltio sijaitsee Karibianmeressä Kuuban eteläpuolella ja Hispaniolan länsipuolella. Tämän Karibianmeren kolmanneksi suurimman saaren on muodon puolesta sanottu muistuttavan uivaa kilpikonnaa, mutta sisältönsä puolesta Jamaikaa on kutsuttu Karibian helmeksi. Jamaikan kulttuurista voi helposti löytää paljon Karibialle tyypillisiä vaikutteita ja varsinkin saarelta kantautuva musiikki on aivan oma lukunsa: Jamaika tunnetaankin erityisesti reggaestaan ja rastafari-uskonnosta. Jamaikalla kannattaa pitää korvansa auki, sillä saarelaisille tyypillinen puhetyyli on veikeää kuunneltavaa ja reggae-musiikki raikuu niin kaduilla kuin kahviloissa.

Rantalomaa Montego Baylla

Yksi saaren kuuluisimmista rantakohteista, Montego Bay, sijaitsee Jamaikan pohjoisosassa. Vilkas Montego Bay on Jamaikan toisiksi suurin kaupunki ja täynnä elämää. Montego Bay on yksi saaren täydellisimmistä rantakohteista, josta löytyy aurinkoa ja upeaa Karibian hiekkaa. Kaupungin tunnetuin ranta on Doctor’s Cave Beach, jonka dyynien tuntumaan ensimmäinen hotelli rakennettiin jo vuonna 1924.

Montego Bayn pääkadun, Gloucester Avenuen, varrelta löytyy kaikki tarpeellinen ja siellä myydään esimerkiksi paljon jamaikalaisia matkamuistoja, kuten rommia, sikareja ja kuuluisaa Blue Mountain kahvia. Gloucester Avenue seurailee rantaviivaa, joten merelle ei ole koskaan kuin muutama askel. Rantahietikolla voi poltella sikaria ja maistella rommia, sekä nauttia lähistöllä soittavan reggaeyhtyeen musiikista. Hetki yhdistää kaikki Jamaikan tunnetuimmat ainekset. Se ei ehkä tee hyvää terveydelle, voihan sitä kokeilla kerran elämässä.

Vaikka monet matkustavat Jamaikalle ottamaan aurinkoa, uimaan ja rentoutumaan, kannattaa katsastaa myös saaren muu mielenkiintoinen tarjonta. Jamaika on oiva kohde aktiivilomalle. Rikas kulttuuri ja kaunis luonto houkuttelevat retkille sokeriruokoplantaaseille, lauttamatkalle Great River-joelle ja ratsastamaan pitkin Sandy Bayn rantaa. Jamaikalla voi harrastaa myös tennistä ja kalastusta, puhumattakaan golfista: Montego Bayn ympäristössä on viisi erilaista golfkenttää.

Maailman parasta kahvia ja suussa sulavaa suklaata

Jamaikalainen kahvi on ollut kansainvälisesti tunnettua ja kuuluisaa jo 1700-luvulta lähtien.
Jamaikan itälaidalla kasvatetaan maailman himoituinta kahvia majesteetillisilla Blue Mountains kukkuloilla. Tummanvihreän metsärajan alapuolella vallitsevat lähes täydelliset olosuhteet kahvin kasvatukselle: rikkaasta maaperästä kasvaa viileän usvaisissa olosuhteissa täyteläistä ja silkinpehmeää kahvia tuottavia kahvipapuja.

Jamaika tunnetaan paitsi hyvästä kahvista, myös hyvästä suklaasta. Jamaika on yksi maailman arvostetuimpia suklaan tuottajia. Kaakaopuu on vaativa kasvi ja kasvaa vain 20 asteen päässä päiväntasaajan kummallakin puolella ja vaatii tasaisen noin 16 asteen lämpötilan. Jamaika tarjoaa kaakaopuille hyvät kasvuolosuhteet ja kasvupaikan sanotaan antavan suklaalle sen ominaisen maun. Tämän takia todellinen suklaanystävä kyllä tunnistaa jamaikalaiselle suklaalle ominaisen aromin.

Parasta Jamaikan kahvi- ja kaakaopuuplantaaseissa on se, että niille järjestetään myös tutustumiskierroksia. Kahvia tai suklaata voi lähes kirjaimellisesti ostaa suoraan niiden juurilta. Paketti Blue Mountain-kahvia, jamaikalainen suklaalevy ja paikallisen pikkuartistin levy ovat hyvä idea myös tuliaisiksi reggaen kehdosta.

Arvostele artikkeli: Rommia, rantoja ja reggaeta Jamaikalla
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(2,67/5
- 3 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Yksi kommentti aiheesta Rommia, rantoja ja reggaeta Jamaikalla

  1. Johnny Kidd
    Johnny Kidd sanoo:

    Miksei Jamaikan tunnetuimmasta ainesosasta kannabiksesta eli ganjasta ole mitään mainintoja?

    Sitä kuitenkin polttaa yli puolet miesväestöstä ja siten näkyy selvästi katukuvassa, ja on lisäksi yksi peruselementti kun chillataan Jamaikalla ja kuunnellaan reggaeta.

    Suosittelen, sillä laittomuudesta huolimatta on erittäin harvinaista, että sauhutteluun puututaan sillä poliiseilla on tärkeämpääkin tekemistä ja aina voi ruokarahoilla lahjoa itsensä pois tilanteesta :)

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo