Hyppää sisältöön

Oletko jo nähnyt tämän klassikkomaiseman Kreikassa? Auringonlasku Santorinilla on unohtumaton elämys

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 31.01.2023
Kreikan kauneimmaksi saareksi kehuttu Santorini on tunnettu näyttävistä maisemistaan ja upeista auringonlaskuistaan. Katso kuvat ihanasta auringonlaskusta!

Auringonlasku on Santorinin valtti

Kreikalle kuuluva Santorinin lomasaari on maan suosituimpia matkailukohteita, joka houkuttelee paitsi pariskuntia ja perheitä myös esimerkiksi kaveriporukoita. Saarelle matkustetaan erityisesti sen näyttävän auringonlaskun vuoksi.

Santorinilla on lukuisia hyviä paikkoja juuri auringonlaskun katselemiseen, mutta saaren pohjoisosassa sijaitseva Oian kaupunki on kaikkein suosituin kohde nauttia laskevan auringon luomasta väriloistosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Santorinin auringonlasku houkuttelee saarelle matkailijoita läpi vuoden, mutta suosituin matkailusesonki on kesä–elokuussa. Silloin Oiaan kannattaa suunnata jo reilusti alkuillasta varmistaakseen parhaan paikan auringonlaskun äärellä.

Oian suosituin auringonlaskun katselupaikka sijaitsee aivan kaupungin itärannikolla sijaitsevalla OIan linnalla. Sieltä avautuu paitsi maisema Santorinin kuuluisalle tuulimyllylle myös saaren esteettömin näkymä kohti auringonlaskua.

Oian pikkukaupungin valkoiset talot hohtavat komeasti auringon laskiessa, ja maisema on vaikuttava lähes kaikkialla kalderan eli tulivuorikraaterin reunalla.

Katso kuvat Santorinin näyttävästä auringonlaskusta!

Inka KhanjiSantorini, Kreikka
Santorinin pohjoisosassa sijaitseva Oian kaupunki on saaren suositun kohde katsella auringonlaskua.
Inka KhanjiSantorini, Kreikka
Kaupungissa on lukuisia mainioita auringonlaskun katselupaikkoja.
Inka KhanjiSantorini, Kreikka
Oian kaupungin valkoiset talot värjäytyvät komeasti auringon laskiessa.
Inka KhanjiSantorini, Kreikka
Auringon laskiessa Santorinin edustalla liikennöi runsaasti veneitä, mistä käsin matkailijat katselevat näyttävää auringonlaskua.
Inka KhanjiSantorini, Kreikka
Oian kapeat kadut täyttyvät alkuillasta.

>> Löydä edullinen unelmaloma Santorinilla Rantapallon äkkilähtöhaun avulla!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Teksti ja kuvat: Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Voidokilian ranta Kreikassa

Yksi Kreikan kauneimmista rannoista löytyy jostain aivan muualta kuin saarilta – tältä se näyttää

Kreikka

Näin tilaat kahvia Kreikassa – lue 5 faktaa ennen lomaa

Rodoksen parhaat rannat

Näin löydät Rodoksen kauneimmat rannat – 7 vinkkiä

Santorinin parhaat alueet majoittua

Missä majoittua Santorinilla? Saarella on kaksi selvästi erilaista puolta – katso 5 suosituinta kohdetta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja