Hyppää sisältöön

Näin onnistuu Thaimaan saarihyppely – vinkit ensikertalaiselle

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 19.02.2019
Thaimaan saariin on helppo tutustua myös lyhyen matkan aikana, sillä matkailijoiden suosima saarihyppely on näppärä tapa nähdä monta kohdetta yhdellä kertaa.

1. Valitse alue

Kaikkein suosituin alue saarihyppelyyn Thaimaassa on Andamaanienmeri, jossa sijaitsee lukuisia paratiisisaaria. Andamaanienmeren lisäksi myös Siaminlahti on tunnettu saarihyppelyalue. Siellä sijaitsevat esimerkiksi Koh Samuin ja Koh Phanganin saaret.

Ennen tarkkojen suunnitelmien tekoa onkin hyvä päättää, missä päin Thaimaata aikoo saarihyppelyn toteuttaa. Saarihyppely tarkoittaa saarelta toiselle siirtymistä, mikä hoituu kaikkein kätevimmin silloin, kun saaret sijaitsevat lähellä toisiaan. Se auttaa välttämään pitkät etäisyydet ja sitä kautta puuduttaviksi venyvät laivamatkat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Sopiva määrä saaria suhteessa aikaan

Thaimaassa on lähes loputtomasti kiehtovia saaria, jotka kaikki tarjoavat matkailijalle mielenkiintoista nähtävää. Saarihyppelyä suunnitellessa on kuitenkin hyvä pitää järki mukana ja valita reitille mieluummin liian vähän kuin liian paljon saaria.

Mieti kuinka paljon haluat viettää aikaa kullakin saarella ja huomioi suunnitelmissasi myös matkapäivät. Välimatkasta riippumatta saarelta toiselle siirtymiseen menee usein melkein koko päivä, joten mitä useamman saaren sisällytät matkaasi, sitä enemmän joudut varaamaan aikaa myös matkustamiseen.

Inka KhanjiThaimaan saarihyppely
Saarten väliset matkat sujuvat vauhdilla pienen pikaveneen kyydissä. Tarjolla on myös edullisempia vaihtoehtoja, jotka ovat hitaampia.

3. Liikkuminen saarelta toiselle

Saarihyppely on Thaimaassa hyvin suosittua, ja erityisesti tunnettujen lomasaarten välillä liikkumiseen on tarjolla runsaasti vaihtoehtoja. Nopein tapa päästä saarelta toiselle on varata paikka pikaveneestä. Muita vaihtoehtoja ovat hitaammat laivat, jotka ovat usein myös pikaveneitä edullisempia.

Saarihyppelyn hintataso saattaa yllättää useimmat matkailijat, sillä halpana maana pidetyssä Thaimaassa osataan myös rahastaa matkailijoita. Erityisesti pikavenematkat maksavat useita kymmeniä euroja, mikä voi nostaa matkabudjetin nopeasti varsinkin silloin, jos matkoja on samalla saarihyppelylomalla useita. Hinnat löytyvät helposti laivayhtiöiden verkkosivuilta, joten hintatasoon on helppo varautua etukäteen.

4. Huomioi saarten hintataso budjetissa

Paratiisirantojen perässä matkailevat joutuvat raottamaan lompakkoaan huomattavasti enemmän saarilla kuin mantereella, sillä saarten hintataso voi olla jopa moninkertainen esimerkiksi Thaimaan pääkaupunkiin Bangkokiin nähden. Saarten kalleus ei tule yllätyksenä, koska lähes kaikki raaka-aineet on kuljetettava laivoilla saarille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös matkailijat ovat vaikuttaneet hintatason nousemiseen, sillä monet Thaimaan saaret elävät yksinomaan matkailusta. Länsimaiseen hintatasoon tottuneilta matkailijoilta voikin pyytää kalliimpaa hintaa kuin paikallisilta, mikä näkyy lomasaarilla.

>> Lue lisää vinkkejä Thaimaahan Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti ja kuvat: Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja