Hyppää sisältöön

Näin löydät Mallorcan parhaat rannat – 10 suositusta

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 28.05.2023
Valkoista hiekkaa, turkoosia vettä ja salaisia poukamia: Mallorca on espanjalainen rantaparatiisi parhaimmillaan. Listasimme kymmenen hienoa rantaa lomasaarella.

Hyvä tietää Mallorcan rannoista

Baleaarien saariin kuuluva Mallorca on paikka, jossa rannat ovat samalla tärkeimpiä nähtävyyksiä. Mallorcalla on yli 250 rantaa, joiden joukkoon mahtuu kaikkea pitkistä hiekkarannoista pieniin kalliopoukamiin.

Kesällä 2023 yhteensä 20 rantaa on saanut Mallorcalla Blue Flag -merkin. Sitä käytetään sertifikaattina rannoille, joissa on puhdas vesi ja kattavat palvelut ja jotka ovat helposti saavutettavissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vilkkainta Mallorcan rannoilla on heinä- ja elokuussa, jolloin lomakausi on huipussaan. Jos haluat välttää massoja, kannattaa loma ajoittaa kevääseen, alkukesään tai syksyyn.

Toukokuussa sää voi olla Mallorcalla epävakainen, mutta yleensä silloin pääsee nauttimaan jo hyvistä rantapäivistä. Syyskuu on Baleaareilla erinomaista matkustusaikaa. Lokakuussa on vielä lämmintä, mutta illat alkavat viiletä ja sateet yleistyä.

Jos suuntaat Mallorcalla syrjäisemmille luonnonrannoille, kannattaa mukaan pakata omat eväät ja riittävästi juomavettä. Ota mallia espanjalaisesta rantaetiketistä: paikallisilla on rannalla mukana kaikki kylmälaukuista telttoihin ja rantatuoleihin.

Listasimme alle kymmenen suositusta Mallorcan rannoille satunnaisessa järjestyksessä. Lue vinkit ja valitse kohteet omalle lomallesi!

1. Alcudia on kestosuosikki

Mallorcan pohjoisosassa sijaitseva Alcudia on yksi saaren suosituimmista lomakohteista. Asia selittyy osittain lomakeskuksen kauniilla rantaviivalla: Alcudian pitkä ja hienohiekkainen ranta suorastaan kutsuu heittäytymään aurinkotuolille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hotellien reunustama Alcudian ranta on Mallorcan pisin. Se on kaukana piilotetusta salarannasta, mutta valkoinen hiekka ja turkoosi vesi tekevät siitä yhden saaren parhaimmista. Alcudia on myös hyvä sukelluskohde.

ShutterstockAlcudian ranta Mallorcalla
Alcudian ranta on hyvä valinta matkailijalle, joka haluaa olla lähellä kaikkia palveluja ja aktiviteetteja.

Alcudia sopii hyvin lapsiperheille matalan rannan ja monipuolisten palvelujen ansiosta. Rantakatu on täynnä ravintoloita, baareja, kauppoja ja harrastusmahdollisuuksia. Ranta sopii myös pyörätuolilla liikkuville matkailijoille.

Rannalta lähtee paljon veneretkiä sekä sukeltajille että päiväretkeilijöille. Kävelymatkan päässä on niin ikään Alcudian satama, josta lähtee lauttoja Menorcalle ja Barcelonaan.

Myös Suomesta tehdään kesäkaudella paljon pakettimatkoja Alcudiaan. 

2. Caló des Moro, Mallorcan kuvauksellisin ranta

Mallorcalla on mahdotonta nimetä vain yhtä rantaa ylitse muiden, mutta monien mielestä saaren kaunein ranta on Caló des Moro.

Noin kuuden kilometrin päässä Santanyin kylästä sijaitseva ranta käsittää vain pienen ja kapean hiekkakaistaleen kallioiden välissä. Vesi on turkoosia ja hiekka vaaleaa, ja maisema kaikkiaan ihastuttava.

ShutterstockMallorcan kaunein ranta
Caló des Moro on parhaimmillaan keväällä ja syksyllä, kun kävijöitä on vähemmän.

Siinä missä Moro saattaa hyvinkin olla Mallorcan kuvauksellisin ranta, ei se välttämättä ole käytännöllisin rantapäivää ajatellen. Sosiaalisessa mediassa jaetut kuvat ovat tehneet rannasta tunnetun, ja sen haluaa nähdä moni muukin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rannalle on saavuttava heti aamusta, jos haluaa löytää tilaa oman pyyhkeen levittämiseen. Lasten kanssa ranta ei ole ihanteellinen, sillä pikkuruisella hiekkakaistaleella ei juuri ole tilaa rantaleikkeihin.

Mallorcaa autolla kierrellessä pysähdys Caló des Moron rannalla on kuitenkin suositeltava. Kannattaa huomioida, että parkkialueelta on jonkin verran kävelymatkaa itse rannalle, eikä sinne ole esteetöntä kulkua.

3. Cala Llombards, postikorttimaisemia ja palveluita

Cala Llombards on vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Caló des Moron rannalta sijaitseva kaunis poukama, jossa on tarjolla naapuriaan enemmän palveluita. Tänne kannattaa jatkaa matkaa, jos Caló des Moro on täynnä.

Cala Llombards on yksi Mallorcan Blue Flag -tunnuksen saaneista rannoista. Vesi on täälläkin turkoosia ja hiekka vaaleaa – rauhallinen poukama on monien suosikkiranta Mallorcalla. Rannalla on aurinkotuoleja ja -varjoja vuokrattavana.

ShutterstockMallorcan uimapoukamat
Cala Llombards sijaitsee Mallorcan etelärannikolla.

Hiekkarannan lisäksi poukamaa reunustavat kalliot, joilta voi myös hypätä veteen. Kallioseiniin on rakennettu sympaattisia venevajoja värikkäine ovineen.

Rannan läheltä löytyy myös Es Pontasin hieno kivikaari, joka kannattaa käydä katsomassa samalla reissulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

4. Es Trenc on kaunis luonnonranta

Mikäli haluat tauon Mallorcan lomakeskuksista, pakkaa rantakassi ja ota suunnaksi Es Trenc saaren eteläosassa. Kilometrikaupalla jatkuvaa rakentamatonta luonnonrantaa pidetään yhtenä koko saaren kauneimmista.

Vaikka rannalta ei löydykään hotelleja, on Es Trencin hietikon laitamilla joitakin tärkeimpiä palveluja vessoista aurinkovarjoihin ja jopa ravintoloihin. Tänne kannattaa kuitenkin ottaa mukaan kaikki tarvittava eväistä riittävään juomaveteen.

Koska Es Trenc on osa luonnonsuojelualuetta, annetaan rannan olla luonnontilassa. Se tarkoittaa myös sitä, että joskus rannalla voi olla merilevää.

ShutterstockLuonnonrannat Mallorcalla
Es Trencin rantaa reunustaa luonto lomakeskusten sijaan.

Es Trencille kannattaa tehdä retki viikolla, sillä viikonloppuisin ranta täyttyy Palman kaupungista saapuvista paikallisista. Ei kannata hämmästyä jos vastaan kävelee auringonottajia aataminasussa, sillä osa rannasta on myös nudistien suosiossa.

Rannalle on helpointa matkustaa omalla vuokra-autolla. Kävijöille on tarjolla maksullinen pysäköintialue.

Es Trenc on lähes kiinni sitä reunustavien rantojen kanssa. Mukava ranta Trencin kupeessa on esimerkiksi Ses Covetes.

5. Ihana pikkuranta Cala Gat

Mallorcan vähemmän tunnettuihin rantoihin kuuluva Cala Gat sijaitsee saaren koilliskärjessä. Cala Gat ja sen naapuri Cala Ratjada ovat uudempia nimiä, jotka ovat alkaneet kerätä matkailijoiden huomiota.

Suomesta tehdään pakettimatkoja Cala Ratjadan kalastajakylään, josta on helppo vierailla Cala Gatin rannalla vaikka jalkaisin. Kohteiden välimatka on vain pari kilometriä.

ShutterstockCala Gat lähellä Mallorcan Cala Ratjadaa
Cala Gatin ja Cala Ratjadan alueet ovat vasta nyt nosteessa.

Poukamassa on wc-tilat sekä rantabaari, josta saa pientä purtavaa. Aurinkotuoleja ja -varjoja ei rannalla vuokrata. Vesi on kirkasta ja sopii hyvin myös snorklaamiseen.

Kesän vilkkaimpina kuukausina rannalle kannattaa suunnata heti aamusta, sillä pieni poukama ei vaadi paljoa ihmisiä täyttyäkseen.

6. Cala Mesquida tarjoaa tilaa ja rauhaa

Mallorcan koillisosassa sijaitseva Cala Mesquida on loistava kompromissi matkailijoille, jotka haluavat rannalta luonnon rauhaa, mutta myös palveluita.

Cala Mesquida on hyvän kokoinen ranta, jolla voi vuokrata aurinkotuoleja ja -varjoja. Rannalla on myös ravintola, josta saa ruokaa ja juomaa. Autoilijoille on ilmainen parkkialue.

Rannan lähistöllä on muutamia hotelleja ja ravintoloita. Lähimmät isommat kylät ovat Capdepera noin kuuden kilometrin päässä sekä Cala Ratjada vajaan kahdeksan kilometrin päässä.

ShutterstockMallorcan rannat
Cala Mesquida sijaitsee luonnonkauniilla paikalla kaukana lomakeskusten hälystä.

Rannalla on hyvin tilaa lasten leikeille ja vesi on rantaviivassa matalaa, joten suojaisalla säällä Cala Mesquida sopii retkikohteeksi perheille. Uimareita pitää silmällä hengenpelastaja.

Cala Mesquida sijaitsee paikassa, jossa voi joskus olla tuulista. Tällöin myös aallot voivat muuttua isommiksi ja vaativat varovaisuutta.

7. Cala Mondrago, ranta luonnonpuistossa

Cala Mondrago on samannimisessä luonnonpuistossa sijaitseva rauhallinen ranta. Koska alue on suojeltu, ei sinne ole kehittynyt lomakeskuksia hotelleineen. Rannalla on kuitenkin ravintola, wc-tilat ja mahdollisuus vuokrata aurinkotuoleja ja -varjoja.

Kirkasvetinen Cala Mondrago sopii hyvin uimiseen ja snorklaamiseen, ja sille on myönnetty Blue Flag -merkki. Rannalla on uimavahti.

ShutterstockMallorcan luonnonrannat
Playa de S’Amarador ja Cala Mondrago sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan samassa luonnonpuistossa.

Rannalta on vajaan puolen tunnin ajomatka Cala d’Orin lomakohteeseen, jonne suomalaiset matkanjärjestäjät tekevät pakettimatkoja. Santanyin kylään on puolestaan noin kymmenen minuutin ajomatka. Vuokra-auton lisäksi Mondragon rannalle on bussiyhteys.

Rannalla vieraillessa voit kokeilla myös viereistä S’Amaradorin rantaa, joka on hieman Mondragoa isompi. Molemmat rannat ovat osa samaa luonnonpuistoa ja niiden välimatka on vain puoli kilometriä.

8. Formentorin hulppeat maisemat

Monet tekevät Mallorcalla retken Formentorin niemelle, josta avautuvat koko saaren dramaattisimmat maisemat. Serpentiiniteiden ja Formentorin majakan lisäksi kannattaa poiketa myös alueen rannalla.

Formentorin rantaa pidetään yhtenä Mallorcan kauneimmista sopukoista, ja sen tietävät sekä turistit että paikalliset. Pitkälle, mutta kapealle rantaviivalle kannattaa suunnata erityisesti vilkkaimman turistikauden ulkopuolella kevät- ja syyskuukausina.

ShutterstockFormentorin ranta Mallorcalla
Formentorin serpentiiniteillä ajelun jälkeen kannattaa siirtyä rannalle rentoutumaan.

Rantaa reunustavat vuoret ja mäntymetsät tuovat komeaa kontrastia kristallinkirkkaaseen veteen ja vaaleaan hiekkaan. Rannan lähin hotelli on korkeatasoinen Barcelo Formentor.

Rannalla on kaikki tarvittavat palvelut aurinkotuoleista suihkuista, wc-tiloihin ja ravintolapalveluihin. Pysäköintialue on maksullinen.

9. Torrent de Parais on Sa Calobran upein ranta

Tramuntanan vuoristomaisemiin piilotettu Sa Calobra kuuluu niihin Mallorcan rantoihin, joiden näkeminen on elämys. Sinne pääseminen vaatii kuitenkin hieman vaivannäköä.

Torrent de Parais -niminen ranta sijaitsee upealla luonnonpaikalla kahden kallioseinän välissä. Rannalle johtaa hauska luolatunneli, jota pitkin liikkuminen on jännittävää kaiken ikäisille lapsista aikuisiin.

Helpointa rannalle on matkustaa vesiteitse Port de Sóllerin rantakohteesta. Näin vältät Tramuntanan kiemuraiset vuoristotiet, jotka saavat kokeneemmankin kuskin sydämen läpättämään.

ShutterstockSa Calobra
Tämän näyn moni matkailija haluaa nähdä omin silmin – vaikka matka Sa Calobraan ei välttämättä ole helpoimmasta päästä.

Rannalla ei ole aurinkotuoleja tai muita palveluja. Mukaan tulee varata kaikki tarvittava, erityisesti riittävästi juomavettä. Muista myös viedä lähtiessäsi mukanasi kaiken mitä toit rannalle.

10. Vilkas Cala Millor lomakeskuksen ytimessä

Alcudian tapaan Cala Millorin ranta on kiistämättömän komea – ja ehkä juuri siksi se onkin saaren itärannikon suosituin lomakeskus. Cala Millorin ensimmäiset hotellit rakennettiin jo 1930-luvulla, ja myös Suomesta tehdään sinne runsaasti pakettimatkoja.

Cala Millorin pääranta on pitkästi yli kilometrin mittainen ja sille on myönnetty Blue Flag -merkki. Valkohiekkainen ranta on lähes kasvanut yhteen viereisen Cala Bonan kanssa.

ShutterstockMallorcan rannat
Cala Millorista voi vaikka kävellä naapurirannalle Cala Bonaan.

Cala Millor sopii matkailijalle, joka arvostaa rannoissa helppoutta: sitä, että rannalle on helppo kävellä omalta hotellilta ja vierestä löytyvät kaikki mahdolliset palvelut ravintoloista supermarketteihin ja erilaisiin aktiviteetteihin.

Cala Millorin ranta sopii myös esteettömään lomaan pyörätuolin tai lastenrattaiden kanssa liikkuville matkailijoille.

Massoja voi paeta tekemällä esimerkiksi pienen retken lähellä sijaitsevaan Punta d’Amerin luonnonpuistoon.

>> Lue myös: Mallorcan 15 parasta nähtävyyttä – tämä saari yllättää sinutkin monipuolisuudellaan

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Baleaarien saaret

Mallorca, Ibiza vai Menorca – mikä saari sopii sinulle? Näin kohteet eroavat toisistaan

Barcelonan nähtävyydet

Barcelonan parhaat nähtävyydet – 20 paikkaa, joiden joukosta löydät tekemistä lomalle

Lanzaroten nähtävyydet

Tämä Kanariansaari jää turhaan suosittujen naapuriensa varjoon – Lanzaroten 16 parasta nähtävyyttä

Calima Kanariansaarilla

Mikä on Kanarian kummallinen sääilmiö calima? Voi osua sinunkin lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja