Hyppää sisältöön

Kymmenen asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Albaniassa – olisitko ajatellut näitä?

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 31.01.2023
Aurinkoinen Albania on tunnettu edullisesta hintatasosta, kauniista rannoista ja lämpimästä ilmastosta. Nämä asiat eivät tule lomakohteessa yllätyksenä, mutta maassa on myös asioita, joihin matkailijat eivät välttämättä osaa varautua.

1. Uusien rakennusten määrä voi yllättää

Balkanin niemimaalla Montenegron ja Kreikan välissä sijaitseva Albania kiinnostaa matkailijoita rutkasti. Maan suosio lomakohteena on noussut muutamassa vuodessa merkittävästi, mikä näkyy paikan päällä uusina rakennuksina, joita on runsaasti erityisesti lomakaupungeissa. Matkailun tuoma suosio on parantanut Euroopan köyhimpiin maihin lukeutuvan Albanian taloustilannetta. Sen matkailija huomaa runsaana rakentamisena ja uusina rakennuksina.

Inka KhanjiAlbania
Durrësin Rivieralla sijaitseva Fafa Premium -hotelli avautui kesäkuussa 2018.

Erityisesti hotelleja rakennetaan runsaasti, ja valtaosa lomakohteissa sijaitsevista majapaikoista on rakennettu vuoden 2015 jälkeen. Hotellit nousevat rantojen äärelle nopeasti, ja matkailijat pääsevät nauttimaan ensiluokkaisista palveluista: uima-altaat ja huoneet ovat paitsi mainiossa kunnossa myös hyvin varusteltuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Paikallisten ystävällisyys tekee olon mukavaksi

Albanialaiset eivät ole toistaiseksi tottuneet suuriin matkailijamääriin, mistä syystä ulkomaalaisiin suhtaudutaan hyvin lämpimästi. Tämä näkyy niin kaduilla kuin hotelleissakin, sillä paikalliset ovat hyvin ystävällisiä ja tarjoavat mielellään apua, vaikka yhteistä kieltä ei löytyisikään. Elekielellä ja hymyllä pääsee Albaniassa pitkälle.

3. Albanialaiset herkut maistuvat suomalaiselle

Albanialainen ruoka on sekoitus balkanilaista ja italialaista ruokakulttuuria, joten lomalla pääsee nauttimaan unohtumattomista ruokaelämyksistä ja herkullisista aterioista. Kasvikset, kala ja äyriäiset ovat pääroolissa albanialaisessa keittiössä.

Inka KhanjiAlbania
Merenelävät ovat tuttu näky albanialaisessa ruokapöydässä.

4. Lyhyet välimatkat helpottavat – koe useampi kohde

Albania on verrattain pieni valtio, minkä vuoksi maassa on melko lyhyet välimatkat. Yhden loman aikana voikin helposti tutustua useisiin kohteisiin.

Huomioi kuitenkin tieverkoston vaihteleva kunto ja vuoriston tuomat haasteet, sillä lyhyistä välimatkoista huolimatta matkat eri kohteiden välillä eivät aina taitu hetkessä.

5. Kansainvälisiä ravintolaketjuja ei juuri ole

Paikalliseen ruokakulttuuriin tutustuminen on Albaniassa helppoa, sillä maassa ei ole juurikaan kansainvälisiä ketjuja – ei edes McDonald’sia. Tunnetuista pikaruokaketjuista yhdysvaltalainen KFC on ainoa kansainvälinen ketju, jolla on ravintoloita Albaniassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kahvilaketju Starbucksia ei myöskään löydä Albaniasta, mutta kahvin ystävät viihtyvät sen sijaan paikallisissa kahvilaketjuissa. Mon Cheri ja Mulliri i Vjeter -ketjut tarjoavat monipuolisen valikoiman erilaisia kahveja mukavassa ympäristössä.

6. Kulttuuri on matkailijalle helppo

Albaniassa on lukuisia uskontoja: paikalliset ovat muun muassa protestantteja, ortodokseja ja sunnimuslimeja. Kommunismin aika jätti kuitenkin jälkensä paikallisten tapoihin, sillä vuosikymmenten ajan uskonnon harjoittaminen oli kiellettyä, ja kaikki olivat virallisesti ateisteja.

Inka KhanjiAlbania
Albaniassa on runsaasti rantabaareja ja -ravintoloita, missä matkailija voi ottaa rennosti.

Nykyisin vaikutukset tekevät matkailusta helppoa: paikalliset ovat pääasiassa tapauskovaisia, eikä uskonto ole suuressa roolissa päivittäisessä elämässä. Tästä syystä esimerkiksi pukeutuminen on hyvin liberaalia eikä matkailijoiden tarvitse huolehtia konservatiivisesta pukeutumisesta.

7. Bussiverkosto toimii erikoisella tavalla

Albaniassa on toimiva ja kattava julkinen liikenne, joka voi kuitenkin aiheuttaa päänvaivaa systeemiin tottumattomalle matkailijalle. Kaupunkien sisäisiä bussireittejä ei juuri ole merkitty tai listattu mihinkään, minkä lisäksi myös bussipysäkkejä on hankala löytää. Paras tapa matkailijalle selvittää bussireitti kohteeseen on kysellä apua paikallisilta.

Varsinaisia pysäkkejäkään ei ole, mistä syystä teiden varsilla näkee aika ajoin runsaastikin ihmisiä odottelemassa bussia. Linja-autolla liikkuminen on kuitenkin hyvin edullista: esimerkiksi 20 kilometrin matka maksaa noin euron.

Kaupunkien välinen bussiliikenne on kaupunkien sisäistä järjestelmällisempää, ja aikataulutiedot löytyvät internetistä.

8. Myös euroilla voi maksaa

Maan valuuttaa lekejä on haastavaa hankkia ennen matkaa, sillä niiden saatavuus on heikkoa. Helpoin tapa varautua Albanian-matkaa varten on varata mukaan euroja ja vaihtaa ne paikan päällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Eurot käyvät maksuvälineenä useissa albanialaisissa liikkeissä, mistä vastarahaksi saa joko euroja tai paikallisia lekejä. Kurssi on tavallisesti hyvä, joten euroilla maksaessa ei tarvitse pelätä tulevansa huijatuksi. Lekejä voi myös nostaa pankkiautomaateista, mutta nostomaksut ovat suuria.

9. Wc-paperi roskakoriin

Albanian wc-etiketti saattaa yllättää matkailijan, sillä samoin kuin esimerkiksi Kreikassa, myös Albaniassa wc-paperia ei aina voi heittää wc-pyttyyn. Hotelleissa se on yleensä sallittua, mutta esimerkiksi ravintoloissa ja kahviloissa wc-paperin heittäminen pyttyyn voi aiheuttaa tukoksia. Asiasta ilmoitetaan tavallisesti kylteillä.

10. Bunkkereita ympäri maata

Albaniassa on yhteensä noin 800 000 bunkkeria, jotka rakennettiin kommunismiajan diktaattori Enver Hoxhan käskystä ympäri maata. Venäläisten hyökkäystä pelännyt, hulluksi haukuttu diktaattori rakennutti bunkkerit suojaamaan ministereitä, valtion muita tärkeitä virkamiehiä ja sotilaita. Myös siviilien suojaksi rakennettiin muutamia bunkkereita.

Inka KhanjiAlbania
Albaniassa on lukuisia bunkkereita, ja niitä kannattaa tähyillä esimerkiksi teiden varsilla ja kaupungeissa.

Hoxhan kuoleman ja kommunismista vapautumisen jälkeen bunkkerit jätettiin niille sijoilleen, joten ne ovat edelleen tuttu näky Albaniassa. Bunkkereita sijaitsee ympäri maata niin kaupungeissa kuin maaseudullakin, ja valtaosa bunkkereista on edelleen tyhjillään.

>> Lue lisää vinkkejä Albaniaan Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti ja kuvat: Inka Khanji

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Käytännön vinkit Balkanille

Käytännön vinkit Balkanille – 10 asiaa, jotka haluat tietää ennen matkaa

Kymmenen mielenkiintoista faktaa Albaniasta

Tiesitkö tämän Albaniasta? 10 hauskaa faktaa suosiotaan kasvattavasta matkailumaasta

Albanian parhaat rannat

Viisi rantakohdetta Albaniassa – mikä näistä sopii sinulle?

Albanian 10 kiinnostavinta kohdetta

Suunnitteletko matkaa Albaniaan? 10 kiinnostavinta paikkaa – lue nopeat esittelyt

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja