Hyppää sisältöön

Koe Maltan unohtumattomat elämykset – tässä kolme kiinnostavaa kokemusta lomasaarella

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 17.09.2018
Malta on ihana matkailumaa, jossa kannattaa kierrellä myös pääkaupunki Vallettaa kauempana. Tässä kolme elämystä, joita et halua jättää väliin!

1. Pikkukaupunkitunnelmaa Mdinassa

Maltalla sijaitseva paksujen muurien ympäröimä Mdinan kaupunki on perustettu jo 4 000 vuotta sitten. Sitä kutsutaan myös hiljaiseksi kaupungiksi, koska autoilla ei ole asiaa muurien sisäpuolelle. Opastetuilla kierroksilla Mdinassa pääsee tutustumaan muun muassa kaupungin keskiaikaisiin palatseihin sekä ikivanhoihin katakombeihin. Iltavalaistuksessa kaupunki kimaltelee kuin jalokivi, ja varsinkin sen katedraali on hieno näky. Kirkko kuuluu Maltan suurimpiin.

Mdinaan pääsee bussilla Maltan pääkaupungista Vallettasta. Matka kestää puolisen tuntia. Mdinan lisäksi Maltalla kannattaa tutustua myös Vittoriosan kylään, jonne pääsee reittilautalla Vallettan satamasta. Vittoriosan kapeat kadut ovat tunnelmallisia, ja sieltä löytyy kiinnostava keskiaikainen linnoitus St. Angelo. Linnoitukseen pääsee tutustumaan, mutta vierailu on varattava etukäteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Historiaelämyksiä raunioalueilla

Historia ei ole koskaan Maltalla kaukana. Menneistä ajoista kiinnostuneille tarjolla on muinaisia temppeleitä ja raunioita, joista osa on jopa Egyptin pyramideja vanhempia.

Esimerkiksi Hagar Qimin ja Mnajdran raunioalue on kiinnostava kohde. Sieltä on arkeologisissa kaivauksissa löydetty mestarillisia veistoksia, joiden perimmäisestä tarkoituksesta tutkijat yhä kiistelevät. Veistoksiin pääsee tutustumaan Vallettan arkeologisessa museossa.

3. Upeaa luontoa pikkusaarella

Luonnon ystävän kannattaa matkata pienelle Gozon saarelle, jossa elämän tahti on pääsaarta verkkaisempaa ja maisema villimpää. Saari hurmaa ihanilla rannoillaan, komeilla kalkkikivikallioillaan ja pienillä kahviloillaan. Gozon kuuluisin nähtävyys, Siniseksi ikkunaksi kutsuttu kivikaari, on kuitenkin mennyttä, sillä luonnonnähtävyys tuhoutui myrskyssä alkuvuodesta 2017.

Maltan paras auringonlasku löytyy puolestaan Dinglin kallioilta, jotka nousevat merestä lähes 200 metrin korkuisina. Maltan pääsaaren eteläosassa kohoavat kalliot ovat myös mainio patikointikohde, sillä niillä kulkee useita merkittyjä reittejä. Patikoinnin jälkeen voi tankata vaikkapa läheisestä laaksosta löytyvässä Dinglin kylässä, joka on perustettu arabiaikoina ja jossa yhä näkyy arabialainen kulttuuri.

>> Lue lisää vinkkejä Maltalle Rantapallon kohdeoppaasta!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Expressen
Kuva: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maltan ruokakulttuuri

Makumatka Maltalle – katso vinkit paikallisiin herkkuihin ja ruokatapahtumiin

Matkustaminen Eurooppaan

Matkustaminen Eurooppaan vapautuu – näistä maista saa tällä hetkellä saapua Suomeen ilman karanteenisuositusta

Syysloma Maltalla

Nauti lämmöstä ja rauhasta – 5 syytä valita Malta syyslomakohteeksi

Sukella lomatunnelmaan saarella, joka on tuttu elokuvista – 5 syytä matkustaa Maltalle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja