Etusivu > Rantalomat > Kallisarvoiset Galapagossaaret

Kallisarvoiset Galapagossaaret

GalapagosGalapagossaarilla voi tuntea itsensä todelliseksi tutkimusretkimatkailijaksi. Tyynellämerellä Ecuadorin edustalla sijaitsevat tuliperäiset Galapagossaaret eivät ole koskaan olleet yhteydessä mantereeseen, joten niille on voinut rauhassa kehittyä täysin ainutlaatuinen eliömaailma. Esimerkiksi Charles Darwin suorastaan rakastui Galapagossaariin ja sen luonnonihmeisiin. Joitakin saarilla tavattavia eläinlajeja ei löydy mistään muualta maailmassa. Näyttävimpiä eläimiä saarilla ovat jättiläiskilpikonnat, leguaanit, merileijonat sekä monet eri lintulajit.

Galapagossaariin kuuluu yhteensä 18 saarta ja niistä suurin osa niistä on asumattomia. Galapagossaaret on oivallinen rantalomakohde, sekä erinomainen kohde luontoretkeilijöille. Yöelämää tai erityistä kulttuuritarjontaa saarilta ei löydy, mutta Galapagossaaret on turvallinen matkakohde ja erittäin hyvä perhematkakohde. Lapsia viihdyttää esimerkiksi veneily ja pulikointi delfiinien kanssa. Hintatasoltaan Galapagossaaret on kuitenkin varsin kallis lomakohde, mikä omalta osaltaan rajoittaa turistien määrää. Turistien vähyyden vuoksi saaristo on kuitenkin todella rauhallinen ja vehreä lomaympäristö, oikea neitseellinen paratiisi.

Galapagossaaret pääsivät Unescon uhanalaisten maailmanperintökohteiden listalle kesäkuussa 2007, ja ne olivat ensimmäinen kohde Unescon maailmanperintökohteiden listalla, joka perustettiin vuonna 1987. Saaria uhkaavat järjestön mukaan turismin lisääntyminen, tunkeilijaeläinlajit ja maahanmuutto. Galapagossaarille päästetään sen ainutlaatuisesta luonnosta johtuen vain 40 000 vierailijaa vuosittain, joten matka kannattaa varata jo hyvissä ajoin etukäteen. Galapagossaarille pääsee esimerkiksi Suomen Matkatoimiston järjestämällä risteilyllä.

Arvostele artikkeli: Kallisarvoiset Galapagossaaret
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo