Hyppää sisältöön

Kaikki haluavat nähdä tämän vaaleanpunaisen paratiisirannan – mutta onko sitä oikeasti edes olemassa?

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 16.06.2017
Onko vaaleanpunainen hiekkaranta todella olemassa?

Bahaman vaaleanpunainen hiekkaranta

Sadoista saarista koostuva Bahama on oikea lomailijan Instagram-paratiisi: löytyväthän sieltä esimerkiksi kuuluisat uivat possut ja Bahaman virallisen matkailutoimiston mukaan koko maailman kirkkain vesi.

Yksi Bahaman suurimmista villityksistä on Harbour Islandin ranta Pink Sand Beach. Nimi viittaa noin viisi kilometriä pitkän rannan vaaleanpunaiseen hiekkaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kohteeseen suuntaavien matkailijoiden ei kuitenkaan kannata sokeasti luottaa Instagramissa ja erilaisilla verkkosivuilla julkaistuihin valokuviin, joissa kuvankäsittely ja filtterit ovat isossa roolissa. Nopea Googlen kuvahaku leväyttää lomaa suunnittelevan matkailijan eteen sarjan kuvia, joissa rantahiekka on suorastaan dramaattisen pinkki.

Business Insider -verkkosivuston toimittaja kertoo matkastaan, joka sai innoituksen nimenomaan verkossa nähtyjen kuvien perusteella. Todellisuus oli kuitenkin toinen, sillä kuvat osoittautuivat vahvasti käsitellyiksi.

Täydestä petoksesta ei voida puhua: hiekassa todella on vaaleanpunaiseen vivahtava sävy, ja sille on olemassa myös tieteellinen selitys. Värin takana ovat huokoseläimiin kuuluvat alkueliöt (foraminifera), joilla on punainen tai vaaleanpunainen kuori. Hiekan väri syntyy eliöistä ja korallista.

Bahaman matkailutoimiston verkkosivujen mukaan väri on syvimmillään märässä hiekassa aivan vesirajassa. Hiekan kerrotaan olevan myös siitä erikoinen, että se pysyy aina viileänä jalkojen alla. Kuumanakin päivänä hiekassa voi siis käyskennellä helposti paljain varpain.

Kyseessä ei ole ainoa ranta, joka tunnetaan erikoisen värisestä hiekasta. Esimerkiksi Kalifornian Big Surista löytyvä Pfeiffer Beach on kuuluisa hennon violetin sävyisestä hiekasta, joka niin ikään näyttäytyy vahvempana tietyistä kulmista ja tietyssä valossa katsottaessa sekä tietyissä osissa rantaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Katso Instagramissa jaetut kuvat, jotka saavat matkailijat haaveilemaan Bahaman vaaleanpunaisesta rantaunelmasta.

peas in a pod

A post shared by Daniela Raven Castro (@dravencastro) on

this is exactly what I need right about now ?

A post shared by Lindsey Hamilton (@lindsey.hamilton) on

Okay, det her er det smukkeste sted!! #pinksandsbeach #bahamas #beautifuldestinations ?☀️?

A post shared by anjakusic (@anjakusic) on

#pinksandbeach #bahamas #harbourisland #beautiful #beach #travel

A post shared by Angela Weibel (@travelangi) on

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vitamin Sea ? I will miss you

A post shared by S O F I A I R A Z U S T A ✨ (@sofia.irazusta) on

#pinksand #harbourisland #bahamas ???

A post shared by @5iru_ on

? ? #pink #sands #bahamas #bikini #model

A post shared by Alexsandr Chernetsov (@whoisch) on

Hoping that it's going to be this hot all summer long ?

A post shared by Kelsey Paterson (@kelspatkp) on

??#pinkbeach#harbourisland#pinksandbeach

A post shared by Luna? (@naugly36) on

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Life's rough ?? ?: @eriicaadams

A post shared by JC (@_jccampo) on

Lähde: Business Insider, Bahamas.com
Kuva: Flickr / Cédric Z, Instagram

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Italia

Vuoden 2018 googletetuimmat matkakohteet – 5 paikkaa, jotka kiinnostivat eniten

Bahama

Matkailijoiden rakastamat Bahaman uivat possut hengenvaarassa – jäljellä enää muutama yksilö

Bahaman uivat possut

Tätä hulvatonta näkyä on vaikea uskoa todeksi rantaparatiisissa – katso kuvat!

Hiekkaranta Bahamalla

Sukellusvinkit Bahamalle – kurkista pinnan alle paratiisisaarilla!

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja