Hyppää sisältöön

Euroopan salaisimmat rannat – 10 syytä matkustaa yllättävään Albaniaan

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 28.07.2017
Albania on eksoottinen kohde, jonne matkailijat ovat vasta löytämässä. Täällä todella tunnet olevasi ulkomailla.

1. Albaniassa on uutuudenviehätystä

Euroopan tunnetuimmat matkailumaat kolunneille reissaajille Albania tarjoaa takuuvarmaa eksotiikkaa. Maassa voit tuntea lähteneesi kauemmas kuin todellisuudessa lähditkään: ollaanko täällä todella edelleen Euroopassa? Isoimpien kaupunkien ja matkailukohteiden ulkopuolella aika tuntuu pysähtyneen. Albanian turismi on vasta lapsenkengissä, eikä maassa tarvitse pelätä joutuvansa valtavien matkailijamassojen keskelle.

2. Edullinen kohde

Muihin Euroopan maihin ja lomarantoihin verrattuna Albanian hintataso on vielä todella edullinen – myöskin Balkanin maiden mittakaavassa. Esimerkiksi Kroatian nopea nousu yhdeksi Euroopan suosituimmista kesäkohteista on saanut myös hinnat loikkaamaan ylöspäin, mutta Albaniassa ilmiötä ei vielä ole nähty. Majoitus, ravintola-ateriat, aktiviteetit ja julkinen liikenne ovat kaikki edullisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Upeat rannat houkuttelevat

Albania yllättää kauniilla rannoillaan ja saa matkailijan ihmettelemään, miksi kohteessa ei ole tullut käytyä aiemmin. Nämä salaiset rannat löytyvät Kreikan vierestä, mutta vapaata tilaa niillä on naapurimaata huomattavasti enemmän.

Albanian vilkkain rantakohde on noin 30 000 asukkaan Saranda, jonne tehdään pakettimatkoja myös Suomesta kesäkaudella 2017. Maan kauneimpia rantoja löytyy esimerkiksi Ksamilin, Dhërmin ja Himaran alueelta. Gjipen ranta on esimerkki albanialaisesta postikorttimaisemasta.

4. Mielenkiintoinen Tirana on kaunis ja ruma

Albanian pääkaupunki Tirana on kiehtova kaupunki, jolla on monet kasvot. Helpoksi kaupunkia ei voi kutsua – sieltä ei esimerkiksi löydy yhtä suurta bussiasemaa, josta pääsisi jatkamaan matkaa muihin Balkanin kohteisiin. Jokaisen bussin lähtöpysäkki on selvitettävä erikseen.

Karunkaunis Tirana tarjoaa mielenkiintoisia kahviloita ja ravintoloita sekä arkkitehtuuria, joka vuoroin ihastuttaa ja hämmentää. Läheltä Skanderbergin aukiota löytyy esimerkiksi 80-luvulla rakennettu hylätty betonipyramidi Piramida, jota ei ole purettu siitäkään huolimatta, että monet pitävät sitä kaupungin rumimpana ilmestyksenä. Lähimmät luontokohteet löytyvät Dajti-vuoren kansallispuistosta, josta löytyy myös köysirata.

5. Albaniassa herkuttelet halvalla

Albanian ruokakulttuurissa näkyvät vaikutteet niin Balkanilta, Italiasta kuin Kreikastakin. Hintataso ravintoloissa on erittäin edullinen – maassa voit huoletta valita kaupungin parhaaksi arvioidun ravintolan pelkäämättä matkabudjetin liiallista hupenemista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Albaniassa syödään paljon lihaa ja vihanneksia, ja rannikolla kannattaa nauttia tuoreita kalaruokia. Myös erilaisia makeita keksejä ja leivonnaisia myydään paljon. Jossain vaiheessa lomaa sinulle tarjotaan mitä todennäköisimmin rakiaa, paikallisten suosikkisnapsia.

6. Monipuolinen luonto

Mikäli sinulla on enemmän aikaa kierrellä Albaniassa, pääset halutessasi kokemaan maan luonnon parhaat puolet. Komeiden rantojen lisäksi Albaniasta löytyy esimerkiksi 14 kansallispuistoa ja Prokletijen vuoristo, jota kutsutaan myös Albanian Alpeiksi. Maan korkein vuori on lähellä Makedonian rajaa sijaitseva Korabi, joka kohoaa 2 751 metriin.

Albaniassa voi harrastaa esimerkiksi vaellusta, melontaa, maastopyöräilyä, kalastusta, laskettelua, kiipeilyä ja ratsastusta.

7. Ystävälliset paikalliset

Albaniassa turisteihin ei ole ehditty kyllästyä – päinvastoin. Paikalliset ovat ystävällisiä ja suhtautuvat ulkomaalaisiin vieraisiin uteliaasti ja innokkaasti. Erityisesti nuorempi sukupolvi puhuu sujuvaa englantia, mutta myös vanhempi väki auttaa matkailijoita mielellään kielimuurista huolimatta. Vieraanvaraisuus ja matkailijoiden viihtyminen on albanialaisille kunnia-asia. Matkailumaana Albania on turvallinen.

8. Unescon maailmanperintökohteet

Albaniassa on muutamia Unescon maailmanperintölistalle merkittyjä kohteita. Butrint on vanha roomalainen muinaiskaupunki ja tärkeä arkeologinen kohde, joka sijaitsee maan eteläosassa. Butrintiin on helppo tehdä retki vain noin 20 kilometrin päässä sijaitsevasta Sarandan rantakohteesta.

Beratin ja Gjirokastërin historialliset keskustat ovat myös Unesco-kohteita. Berat on yli 2 400 vuotta vanha kaupunki, joka näyttäytyy kävijälle kuin museona. Noin 120 kilometrin päässä Tiranasta sijaitsevassa Beratissa kulttuurit ja uskonnot kohtaavat kiehtovalla tavalla. Läheltä Kreikan rajaa löytyvä Gjirokastër on toinen merkittävä historiallinen kaivauspaikka. Kivikaupungiksi kutsutussa Gjirokastërissa on muun muassa kuuluisa linna.

9. Historia on edelleen läsnä

Albanian muinaishistorian lisäksi maassa on synkkä lähihistoria, joka ei ole päässyt unohtumaan. Albania alkoi aueta ulkomaailmalle vasta 90-luvulla diktatuurin päätyttyä. Maata asuttaa siis edelleen väestö, joka muistaa hyvin erilaisen aikakauden. Nyt maa hakee Euroopan unionin jäsenyyttä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

10. Helppo yhteys Kreikkaan

Albania on helppo yhdistää lomaan tutussa Kreikassa. Yhteys maiden välillä on niin mutkaton, että esimerkiksi Albanian pakettimatkat liikennöidäänkin Korfun saaren kautta. Lauttayhteys Korfulta Albanian Sarandaan taittaa matkan nopeimmillaan reilussa puolessa tunnissa. Halutessaan matkailijat voivat siis helposti viettää aikaa sekä Albaniassa että Korfun saarella.

Teksti: Maria Hietala
Kuva: iStockphoto

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Käytännön vinkit Balkanille

Käytännön vinkit Balkanille – 10 asiaa, jotka haluat tietää ennen matkaa

Kymmenen mielenkiintoista faktaa Albaniasta

Tiesitkö tämän Albaniasta? 10 hauskaa faktaa suosiotaan kasvattavasta matkailumaasta

Albania

Kymmenen asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Albaniassa – olisitko ajatellut näitä?

Albanian parhaat rannat

Viisi rantakohdetta Albaniassa – mikä näistä sopii sinulle?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja