Etusivu > Rantalomat > Erilainen ja ihana Kap Verde

Erilainen ja ihana Kap Verde

Loputtomat rannat, joille aurinko paistaa aina pilvettömältä taivaalta ja karun kauniita kalliomaisemia, joilta voi katsella eteen levittäytyvää Atlanttia. Kuulostaa lähes uskomattomalta, mutta totta se on joka tapauksessa. Kap Verde on eksoottinen ja erilainen matkakohde, jonne yhä useammat lomailijat suuntaavat joka talvi. Suurin osa lomalaisista valitsee kohteekseen Salin saarella sijaitsevan Santa Marian, joka on saarivaltion kehittynein rantalomakohde. Täytyy kuitenkin muistaa, että matkailu on Kap Verdessä vasta kehittymässä, joten lomailijan ei kannata odottaa samaa ylellisyyttä tai ostosmahdollisuuksia kuin matkailun kokeneissa konkarikohteissa. Kap Verden viehätys piileekin juuri koskemattomuudessa ja aitoudessa, rannan ja meren läheisyydessä.

Kap Verden tasavalta sijaitsee Senegalin edustalla Atlantin valtamerellä, noin 640 kilometrin päässä Länsi-Afrikan rannikolta. Kap Verden saariryhmä on tarjoaa todella harvinaisen paketin: lämpimän ja aurinkoisen talvikohteen kohtuullisen lentomatkan päässä Suomesta. Myös saarten jännittävä ja dramaattinen historia ja värikäs kansankulttuuri ovat ehdottomasti lähemmän tutustumisen arvoisia. Kap Verden saaret eroavat paljon toisistaan: tuliperäinen ja karu Sal on kuin vastapari viheriöivälle Santo Antaolle. Kap Verdeen pääsee parhaiten tutustumaan, kun yhdistää suosituimman matkailusaaren Salin rantalomaan viikon loman jollakin naapurisaarista.

Sal ja Santa Maria

Salin saari on jylhä ilmestys: rakennukset ovat harvassa ja kasvillisuus vähäistä. Suurinta osaa saarta peittää laakea hiekka- ja kiviaavikko, välillä aukeaa maisemaa rikkoo pienen kylän tai pikkukaupungin profiili. Salin rantakaupunki Santa Maria on Kap Verden suosituin aurinko- ja rantalomakohde: Santa Mariasta löytyy ainutlaatuisia rantoja, pikkukaupunkitunnelmaa ja urheilumahdollisuuksia. Santa Mariassa voi viettää täysiveristä rantalomaa, nauttia auringon lämmöstä ja merestä.

Santa Maria sijaitsee valoisalla paikalla hienohiekkaisen rannan äärellä. Kaupunkia halkoo kolme pääkatua, joita reunustavat värikkäillä seinämaalauksilla koristetut talot ja viehättävät pikkukaupat. Kaupoista ja kojuista voi ostaa afrikkalaisia batiikkikankaita, eksoottisia hedelmiä ja yksilöllisiä koruja. Musiikki kuuluu kaikkialla, oli se sitten lähtöisin katutrubaduurien soittimista tai baarissa esiintyvien yhtyeiden rummuista. Santa Mariassa meri on aina läsnä ja suosittuja vesiurheilulajeja ovat purjelautailu ja leijasurffaus. Vedenalaiseen elämään voi tutustua myös paikallisessa sukelluskeskuksessa.

Santiago ja Praia

Santa Mariassa vietetyn rantaloman jälkeen voi suunnata viikoksi esimerkiksi Santiagon saarelle. Santiago on Kap Verden suurin saari niin pinta-alaltaan kuin asukasluvultaan. Santiago sijaitsee saariryhmän eteläosassa, ja lento Salilta sinne kestää hiukan alle tunnin. Santiago on juuri se paikka, missä Kap Verden kansakunta syntyi, ja lisäksi saarella sijaitsee maan pääkaupunki, Praia. Praia oli tärkeä satama 1600-luvulla kun laivat kiiruhtivat kohti uutta maailmaa. Tuolloin saari oli orjakaupan keskus, ja saaren väestö onkin pääosin portugalilaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Vielä nykyäänkin saaren kulttuuri ja asukkaat muodostavat jännittävän eurooppalais-afrikkalaisen sekoituksen. Historiansa aikana Santiago on joutunut myös legendaaristen merirosvojen, kuten Sir Francis Draken, hyökkäysten kohteeksi ja tarinat näistä yhteenotoista kulkevat vieläkin.

Praiassa ja sen lähistöllä on monia nähtävyyksiä: elegantteja siirtomaa-aikaisia yksityispalatseja, ryvettyneitä kujia ja eloisia vihannesmarkkinoita, kaikki toistensa liepeillä sulassa sovussa. Samaa vaihtelevuutta löytyy myös kaupungin ravintola- ja viihdetarjonnasta. Parasta ajanvietettä saarella on retkeily Santiagon kulttuurikohteisiin. Varsinkin retki Ribeira Bravaan eli Cidade Velhaan, Santiagon ensimmäiseen kaupunkiin on tekemisen arvoinen. Ribeira Brava on paikka, jossa kansakunta perustettiin vähän saaren löytymisen jälkeen vuonna 1460, joten retki sinne on kuin retki saaren ja sen kansa juurille. Kap Verden saaret löysivät portugalilaiset, ja Kap Verden nimikin on peräisin sen portugalilaisesta versiosta Cabo Verde, joka tarkoittaa Vihreää niemeä.

Sao Vincente ja Santo Antao

Jos haluaa maan nimen lupaamaa vihreyttä, kannattaa lomalla suunnata myös Sao Vincente-saarelle ja sieltä Santo Antaolle. Sao Vicente sijaitsee saariryhmän länsiosassa noin tunnin lentomatkan päässä Salilta. Vaikka Kap Verde asutettiin jo 1400-luvulla, kesti noin 400 vuotta ennen kuin asutus levisi Sao Vincentelle asti. Kuin korvauksena myöhästymisestä, saaresta tuli pian yksi Kap Verden vilkkaimmista laivaliikenteen solmukohdista.

Mindelon satamakaupungista tuli merenkulun lisääntyessä nopeasti värikäs kohtaamispaikka, jossa eri puolilta maailmaa saapuvat ihmiset kohtasivat toisensa. Nykyisin Mindeloa pidetään eräänlaisena Kap Verden kulttuuripääkaupunkina. Kaupungin boheemia kulttuuria edustavat esimerkiksi baareissa ja toreilla aikaansa viettävät ja taitojaan hiovat taiteilijat ja muusikot.

Sao Vicente sijaitsee Kap Verden luonnonkauneimman saaren, Santo Antaon vieressä. Santo Antaolle voi tehdä helposti päiväretkiä lauttakyydillä. Tällä vihreällä saarella voi ihastella kukoistavaa vuoristomaisemaa, joka eroaa dramaattisella tavalla karunkauniin ja tasaisen Salin saaren luonnosta.

Arvostele artikkeli: Erilainen ja ihana Kap Verde
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,04/5
- 27 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

2 kommenttia aiheesta Erilainen ja ihana Kap Verde

  1. Cherry
    Cherry sanoo:

    Kap Verde voisi olla ihan mielenkiintoinen matkakohde, tekisi mieli kokeilla välillä jotain erikoista! Kuinkahan moni voi sanoa käyneensä Kap Verdessä?

  2. Berry
    Berry sanoo:

    Onko Kap Verdessä McDonaldsia?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo