Etusivu > Rantalomat > Epätodellisen upea Mauritius

Paratiisimainen Mauritius

Epätodellisen upea Mauritius

Mauritius on lähes epätodellisen upea rantalomakohde, jossa hiekka on loistavan valkoista, meri kimmeltää turkoosin eri sävyissä ja luonto on vehreää ja eksoottista. Mauritius on erityisesti hääparien suosima lomakohde, mutta kohde houkuttelee myös perheitä ja yksin lomailevia. Leppoisan lämmin tunnelma toivottaa kaikki matkalaiset tervetulleeksi jo lentokentällä.

Mauritiuksen tasavalta eli Mauritius on saarivaltio Intian valtameressä. Mauritius sijaitsee noin 900 kilometriä itään Madagaskarin saaresta. Mauritius on tottunut matkailijoihin ja saarella sijaitsee monia ylellisiä hotelleja. Mauritius on lapsiystävällinen lomakohde, sillä saaren rannat ovat loivasti syveneviä ja matkailijoihin suhtaudutaan vieraanvaraisella ystävällisyydellä.

Eurooppalaisesta näkökulmasta Mauritiuksen saaren löytäjänä pidetään portugalilaista Afonso de Albuquerqueta, joka saapui Mauritiukselle 1500-luvun alussa. Mauritiuksen saarta ovat vuosisatojen varrella hallinneet niin alankomaalaiset, ranskalaiset ja britit, kuin lyhyen aikaa merirosvotkin. Yksi luku saaren mielenkiintoisessa historiassa ovat surullisenkuuluista drontit eli dodot. Dodo-lintuja eli aikoinaan sekä Mauritiuksella että Réunionilla, mutta laji hävitettiin sukupuuttoon 1500-luvulla hollantilaisten saavuttua saarille. Tiettävästi viimeinenkin dodo kuoli vuonna 1681. Vaikka linnun sukupuuttoon kuolemisesta on jo aikaa, dodo on vielä nykyäänkin ylpeyden aihe Mauritiukselle, ja se näkyy muun muassa Mauritiuksen vaakunassa.

Lomaparatiisi

Emme tiedä mitä ensimmäiset eurooppalaiset ajattelivat astuessaan ensimmäisen kerran Mauritiuksen rannoille, mutta nykyajan turistit pitävät saarta todellisena paratiisina. Mauritiuksen lempeässä tuulessa huojuvat palmut, upea meri harrastusmahdollisuuksineen sekä hotellien ja palveluiden tasokkuus luovat lomalle miellyttävän ilmapiirin. Mauritiuksella lomaillessa avainsanoja ovat kiireettömyys ja hemmottelu. Monista Mauritiuksen hotelleista on saatavilla erilaisia hemmottelevia kylpylähoitoja, joten myös spa-palveluiden tarjontaan kannattaa tutustua.

Vaikka rentouttava auringonotto, uiminen ja ystävien kanssa seurustelu ovatkin upea tapa viettää lomaa, voi Mauritiuksen aurinkoisia päiviä viettää myös erilaisten aktiviteettien parissa. Upean kirkas Intian valtameri tarjoaa paljon mahdollisuuksia erilaisiin vesiurheilulajeihin, kuten sukeltamiseen, snorklauseen ja syvämerenkalastukseen. Saaren luontoon voi puolestaan tutustua myös kuivalla maalla esimerkiksi jeeppiajeluilla ja luontoretkillä. Vierailut esimerkiksi Kuninkaalliseen puistoon ja vesiputouksen äärelle ovat kokemisen arvoisia.

Moni lomailija kaipaa parin viikon irtioton aikana myös kaupungin vilkkautta ja hyviä ostospaikkoja. Mauritiuksen parhaat shoppailumahdollisuudet löytyvät saaren pääkaupungista Port Louisista. Port Luis on viehättävä keskuspaikka, jonka kauppakaduilla voi tehdä jos jonkinlaisia löytöjä perinteisistä tuliaista muotiluomuksiin. Kauppakadut pursuavat mielenkiintoista nähtävää, vaikkei mitään ostaisikaan. Kun ilta saapuu Port Luisin baarit ja diskot on oiva paikka pienelle ilonpidolle, joka voi jatkua vaikka pitkälle yöhön.

Kulttuuria keittiössä

Koska Mauritiuksen historia on niin pitkä ja vaiherikas, on se luonnollisesti jättänyt jälkensä myös tämän päivän kulttuuriin ja elämänmenoon. Alunperin arabi- ja malaijipurjehtijoiden löytämä saari on kokenut niin hollantilaisten, ranskalaisten kuin englantilaistenkin vallan, ja Mauritiuksen elämänmenoon on aikojen kuluessa sekoittunut monia aineksia. Aineksista on muodostunut saarelle omaperäinen ja monimuotoinen kulttuuri, joka näkyy esimerkiksi taiteessa ja musiikissa, sekä tietenkin keittiön herkuissa.

Varsinkin kreolilaiskulttuuri tunnetaan maailmalla paitsi kielestään myös eritoten keittiöstään. Kreolilainen keittiö tarjoaa matkailijoille makuelämyksiä, joita ei löydy muista maailman keittiöistä. Mauritiuksella kannattaakin ennakkoluulottomasti kokeilla myös tuntemattomia ruokalajeja, sillä jos sydäntään ei menetä saaren värikkäälle luonnolle, merelle tai ihmisten ystävällisyydelle, kulinaristi menettää sen varmasti mauritiuslaisille herkkuruuille.

Arvostele artikkeli: Epätodellisen upea Mauritius
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,67/5
- 6 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Rantapallon äkkilähdöt

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo