Hyppää sisältöön

Albania – kesän 2017 kiehtovin kohde

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 01.11.2016
Albania on monelle matkailijalle vielä melko tuntematon kolkka Eurooppaa. Apollomatkat aloittaa valmismatkat Sarandan rantakohteeseen toukokuussa 2017.

ILMOITUS

Maa murroksessa

Albania oli pitkään ulkopuolisilta suljettu kommunistidiktatuuri. Diktaattori Enver Hoxhan hallitsi maata rautaisella otteella toisesta maailmansodasta aina kuolemaansa, vuoteen 1985, saakka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Diktatuurin aika päättyi 1992, ja viimeisen parinkymmenen vuoden aikana maa on alkanut availla oviaan ulkomaailmalle. Muutoksen myötä myös matkailijat ovat pikkuhiljaa alkaneet löytää tiensä tähän kiehtovan maahan.

Kiehtovaa historiaa, vaikuttavaa luontoa ja paljon nähtävää

Albaniaan houkuttelevat erityisesti kirkkaat vedet, kaunis ja koskematon luonto sekä maan historia. Diktatuurin ajan jäljet ovat edelleen näkyvissä: esimerkiksi muistomerkkejä ja monumentteja näkyy monin paikoin, mutta maassa on selvästi käännetty katseet kohti tulevaisuutta.

Maisemat ovat kauniita – vuoristoa ja solisevia jokia. Lammaspaimenet paimentavat katraitaan uneliaiden vuoristokylien ympärillä, ja kierros maaseudulla on kuin matka ajassa taaksepäin. Siniseksi silmäksi kutsuttu lähde, Butrintin arkeologinen kaivaus sekä Gjirokastërin historiallinen kaivaus ovat retkikohteita, joihin kannattaa tutustua loman aikana.

ApollomatkatAlbanian Gjirokastër - Apollomatkojen retki
Albaniassa kannattaa tehdä retki Gjirokastërin historialliselle kaivaukselle.
ApollomatkatApollomatkojen Albania
Siniseksi silmäksi kutsuttu lähde houkuttelee matkailijoita Albaniassa.

Herkuttelua kukkaroystävällisin hinnoin

Albanialainen keittiö on saanut vaikutteita naapurimaistaan Italiasta ja Kreikasta. Ravintoloissa on tarjolla kaikkea äyriäisistä risottoon, paikalliselle keittiölle tyypillisiä patoja ja piiraita unohtamatta. Ravintoloiden hintataso on edullinen, joten syöminen ravintolassa on noin puolet edullisempaa kuin kotimaassa.

Sarandan rannikkokaupunki

Apollomatkat aloittaa ensi kesänä valmismatkat Albaniaan, Sarandan pieneen rannikkokaupunkiin. Kaupunki sijaitsee vastapäätä Korfun saarta, ja matka Albaniaan matkataankin Korfun kautta. Korfulta Sarandaan pääsee kantosiipialuksella noin puolessa tunnissa.

Tutustu hotellivaihtoehtoihin Sarandassa

ApollomatkatAlbanian Saranda on houkutteleva rantakohde
Albanian Saranda on Apollomatkojen kesän 2017 uutuuskohde.

Kesän lämpimät lomatrendit

Kesän lomakohteissa on valinnanvaraa niin rennon rantaelämän, kaupunkilomailun kuin liikunnankin ystäville. Katso Apollomatkojen vinkit ensi kesän lomaan, ja valitse omasi!

  • Korfu on erinomainen valinta jos etsit aktiivista lomaa kauniissa maisemissa. Vehreä maasto sopii hyvin vaelluksiin ja ratsastusretkiin. Korfu on myös yksi niistä harvoista paikoista Kreikassa, joissa urheilusukellus on sallittua. Ropan laaksossa, noin 1,4 kilometrin päässä Korfun kaupungista, on golfkenttä.
  • Mallorcalta löytyy jokaiselle jotakin. Rantakohteita on niin perheille kuin aikuisten kesken lomailevillekin, ja kaiken kruunaa ihastuttava Palman kaupunki, jonka shoppailu- ja ravintolatarjonnassa riittää tutkailtavaa useammaksikin päiväksi.
  • Viime kesän uutuuskohde Karpathos hurmasi monet aidon kreikkalaisella tunnelmallaan ja rennon rauhallisella ilmapiirillään.
ApollomatkatApollomatkojen Mallorca
Mallorcan kestosuosiolla on syynsä: saarelta löytyy jokaiselle jotakin.
ApollomatkatApollomatkojen Karpathos
Karpathoksen saarelta löytyy vielä aitoa kreikkalaista tunnelmaa.

Lähde ja kuvat: Apollomatkat

ILMOITUS

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Käytännön vinkit Balkanille

Käytännön vinkit Balkanille – 10 asiaa, jotka haluat tietää ennen matkaa

Kymmenen mielenkiintoista faktaa Albaniasta

Tiesitkö tämän Albaniasta? 10 hauskaa faktaa suosiotaan kasvattavasta matkailumaasta

Albania

Kymmenen asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Albaniassa – olisitko ajatellut näitä?

Albanian parhaat rannat

Viisi rantakohdetta Albaniassa – mikä näistä sopii sinulle?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja