Hyppää sisältöön

Älä mokaa Dubaissa – tässä viisi yleisintä virhettä, joihin matkailijat sortuvat

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 28.09.2018
Suunnitteletko matkaa Dubaihin? Lue, mitkä ovat matkailijoiden tyypillisimmät turistimokat ja toimi itse fiksummin!

Dubai hemmottelee auringolla ja kulttuurilla

Arabiemiraattien Dubai on alueen suosituimpia matkakohteita, sillä lämmin aurinko, eksoottinen kulttuuri ja hyvin kansainvälinen tunnelma tekevät siitä helpon lomakohteen matkailijalle. Matkailijan on kuitenkin syytä perehtyä paikallisiin tapoihin ennen matkaa, sillä kulttuurierot saattavat tulla yllätyksenä Dubaissa lomailevalle suomalaiselle.

Suuret ja komeat pilvenpiirtäjät, pitkät rannat, vehreät palmut, lämmin ilmasto ja herkullinen ruokakulttuuri houkuttelevat matkailijoita Dubaihin kerta toisensa jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Keskelle hiekka-aavikkoa rakennettu kaupunki tarjoaa mieleenpainuvia elämyksiä paitsi keskellä kaupunkia myös sen ulkopuolella, ja Dubaista tehdäänkin paljon päivän mittaisia retkiä kaupunkia ympäröivälle aavikolle. Kaupunkilomaan voi siis helposti yhdistää esimerkiksi maastoautoilla hurjastelun pitkin hiekkadyynejä tai vaikkapa kameliajelun.

Katso lista tyypillisimmistä matkailijoiden Dubaissa tekemistä mokista ja vietä ihana loma Arabiemiraateissa!

Varo näitä tyypillisimpiä lomamokia Dubaissa!

Dubai, Arabiemiraatit
Alkoholia myydään matkailijoille hotellien yhteydessä sijaitsevissa ravintoloissa ja baareissa.

1. Älä käyttäydy sopimattomasti

Arabiemiraattien valtauskonto islam on hyvin näkyvillä myös Dubaissa ja matkailijan tulee huomioida uskonnon vaikutukset paikalliseen kulttuuriin. Moskeijoiden yhteydessä olevista minareeteista kaikuu rukouskutsu viisi kertaa päivässä, mutta useimmat tottuvat näihin kovaäänisiin rukouskutsuihin jo ensimmäisen lomapäivän aikana.

Muitakin vaikutuksia on, ja niistä eniten matkailijoita koskevat tyypillisesti alkoholiin ja julkisiin hellyydenosoituksiin liittyvät säännöt. Alkoholia myydään ja tarjoillaan hyvin rajoitetusti, ja sitä on matkailijoiden saatavilla ainoastaan hotellien yhteydessä sijaitsevissa ravintoloissa tai baareissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Julkiset hellyydenosoitukset ovat Dubaissa kiellettyjä. Pariskuntien ei siis sovi kosketella toisiaan julkisilla paikoilla. Ei ole kuitenkaan tavatonta nähdä paikallisten miesten kulkevan käsi kädessä tai hierovan neniään yhteen tervehdyksen merkiksi – tässä ei ole kyse muusta kuin ystävyydestä.

>> Lue lisää vinkkejä Dubaihin Rantapallon kohdeoppaasta!

Dubai, Arabiemiraatit
Pitkät vaatteet ja riittävät suojakertoimet ehkäisevät kuumassa auringossa palamista.

2. Varo auringossa palamista

Dubain keskilämpötilat kohoavat kesäkuukausina parhaimmillaan lähemmäs 40 astetta, jolloin aurinko paistaa todella kuumasti aivan aavikon tuntumassa sijaitsevassa kaupungissa. Matkailijoiden kannattaakin suojautua auringolta erityisesti ensimmäisten lomapäivien aikana, kun iho ei ole vielä tottunut kuumaan aurinkoon.

Aurinkovoiteella kannattaakin läträtä oikein kunnolla riippumatta siitä oleskeleeko auringossa vai varjossa, sillä iho voi palaa myös varjossa.

Korkeiden suojakertoimien lisäksi iho kannattaa suojata kevyillä vaatteilla. Pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet yhdistettynä tehokkaaseen aurinkovoiteeseen ovat varmin keino välttyä ikävältä palamiselta.

>> Lue myös: Mikä aurinkosuoja sopii sinulle – Rantapallon suuri aurinkotuotetesti

Dubai, Arabiemiraatit
Naisten on suotavaa peittää ainakin joko polvet tai olkapäät.

3. Pukeudu konservatiivisesti

Islamin vaikutukset ulottuvat myös matkailijoiden pukeutumiseen, sillä vaikka Dubai ei ole Arabiemiraattien konservatiivisimpia kohteita, tulee erityisesti naismatkailijoiden kiinnittää huomiota niin käyttäytymiseen kuin pukeutumiseenkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Perussääntönä on peittää joko polvet tai olkapäät, mutta jos haluat pelata varman päälle, kannattaa sonnustautua täyspitkiin vaatteisiin. Uskonnollisissa kohteissa vieraillessa peittävä pukeutuminen on pakollista. Myös hiukset on peitettävä. Hihojen ja lahkeiden pituuden lisäksi naisvieraiden on huomioitava moskeijoissa myös se, että vaatteet eivät saa olla liian tiukat.

Dubai, Arabiemiraatit
Rannalla olevia naisia kuvaavat miehet voivat saada jopa vankeutta.

4. Mies, älä kuvaa missä vain

Paikalliset musliminaiset ovat erittäin tarkkoja ja tiukkoja valokuvauksen suhteen, eikä heitä ole kohteliasta kuvata ilman lupaa. Kaupungissa on myös muutamia erityisesti miehiä koskevia valokuvaussääntöjä, joita kannattaa noudattaa välttyäkseen kalliilta sakoilta.

Tärkein valokuvausta koskeva ohje on olla kuvaamatta naisia rannalla. Dubaissa on nimittäin jo ongelmaksi saakka miehiä, jotka suuntaavat rannalle ainoana tarkoituksenaan salakuvata lämpimästä säästä ja mukavasta hiekkarannasta nauttivia naisia. Kaupungin virkavalta suhtautuu ongelmaan vakavasti, ja väärään suuntaan asetetusta kamerasta voi saada sakot – tai pahimmassa tapauksessa jopa vankeutta.

>> Lue myös: Mies, varo tätä Dubain rannoilla – väärän kohteen kuvaaminen voi viedä vankilaan

Dubai, Arabiemiraatit
Hauska aavikkosafari kaupungin ulkopuolella on mieleenpainuva kokemus.

5. Vieraile myös Dubain ulkopuolella

Loman aikana on helppo jäädä pelkästään Dubaihin, mutta kaupungista kannattaa tehdä matkan aikana ainakin yksi päiväretki.

Noin kahden tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Abu Dhabi on loistava päiväretkikohde Dubaista. Matkailijalle Abu Dhabissa on kaksi erityisen mielenkiintoista kohdetta: kaunis sheikki Zayedin moskeija sekä kaikkein hurjapäisimmillekin matkailijoille sopiva Ferrari World -teemapuisto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Muita mainioita kohteita on esimerkiksi päivän mittainen aavikkosafari tai vierailu jossain muussa emiraatissa. Esimerkiksi noin sadan kilometrin päässä sijaitseva Ras Al Khaimah on huomattavasti Dubaita rauhallisempi kohde. Siinä, missä Dubai on täynnä matkailijoita ja muita ulkomaalaisia, on tunnelma naapuriemiraatissa asteen paikallisempi.

>> Lue lisää vinkkejä Dubaihin Rantapallon kohdeoppaasta

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Istockphoto ja Inka Khanji

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Maailman syvin uima-allas Dubaissa

Tältä näyttää maailman syvin uima-allas – 60 metrin pudotus pohjalle

Dubai, Arabiemiraatit

Koe Dubain parhaat nähtävyydet – 22 vinkkiä lomalle

Burj Khalifa, Dubai

Tätä sinäkin olet joskus miettinyt – katso miltä näyttää maailman korkeimmassa pilvenpiirtäjässä

Näin Dubai syntyi keskelle aavikkoa

Miten Dubaista tuli Dubai? Näin megakohde ilmestyi keskelle aavikkoa – 5 nopeaa faktaa

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja