Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Ranska

Merellinen ja monikulttuurinen Marseille

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 06.02.2015
Jyrkät kalkkikivikalliot kätkevät suojiinsa Ranskan suurimman satamakaupungin, Marseillen.

MARSEILLE MATKAKOHTEENA

Vanha mutta värikäs

Marseille on yksi monimuotoisen Ranskan vanhimmista kaupungeista. Sen perustivat kreikkalaiset noin 2600 vuotta sitten. Siitä lähtien Marseille on ollut läntisen Välimeren satamakaupungeista suurin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pitkän tarinansa aikana Marseille on ollut monien historiallisesti merkittävien tapahtumien näyttämönä. Erityisesti kaupungin sorretun työväen rooli Ranskan vallankumouksen aikana oli keskeinen.

Satamakaupunkina ja kaupankäynnin solmukohtana Marseille on vuosien saatossa vetänyt puoleensa ulkomaalaisia. Muun muassa 1800-luvulla tulleet italialaiset ja kreikkalaiset sekä 1900-luvulla saapuneet espanjalaiset ja afrikkalaiset pitävät huolen siitä, että iältään vanha kaupunki pysyy tunnelmaltaan eloisana ja jatkuvasti uusiutuvana.

Kulttuurien sekamelska on läsnä kaupungin arjessa. Parhaiten sitä pääsee aistimaan Marseillen monimuotoisen keittiön antimien muodossa sekä basaarikatujen lukemattomissa kojuissa.

Suuri satama

Marseillen kaupunkikuvaa dominoiva satama on paitsi suosittu nähtävyys myös taloudellisesti hyvin tärkeä instituutio.

Vanha satama, le Vieux Port, sijaitsee kaupungin pääkadun, La Canebièren, päässä. Suorakulmaista satamaa ympäröivät italialaistyyliset rantakadut ja jyrkät rinteet. Sataman miljöö on kaunis ja vilkas ja sen ympäristössä on lukuisia laadukkaita ravintoloita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vanha satama on nykyään ennen kaikkea kohtauspaikka, jonne lipuu lähinnä purjeveneitä ja pieniä risteilylaivoja. 1800-luvun loppupuolelta alkaen kaupallinen rahtiliikenne on siirtynyt lähestulkoon kokonaan vanhan sataman pohjoispuolelle rakennettuun uuteen satamaan.

Kalkkikiveä ja rantaa

Merkittävästä satamasta huolimatta Marseillen 50 kilometrin rantaviiva ei ole yksinomaan laivaliikenteen käytössä.

Kaupungin rannikko on suurilta osin kaunista kalkkikivimuodostumaa. Jyrkästi merestä nousevat rinteet ovat näyttäviä heti sataman ympäristössäkin, mutta vaikuttavimmat Les Calaquesin muodostumat löytyvät Marseillen eteläpuolelta, jonne matkan voi taittaa bussilla tai veneellä.

Marseillessa on mahdollista nauttia myös rantaelämästä. Lähellä vanhaa satamaa sijaitseva Plage des Catalans on paikallisten suosima, joskin varsin pienikokoinen ranta. Lähiseuduilta tarjontaa löytyy enemmänkin: esimerkiksi Cassiksen ranta noin 30 kilometrin päässä on suosittu päiväretkikohde.

Välimerellinen ilmasto

Marseille kuuluu välimeren ilmastoon; kaupunki on siis kesäisin lämmin ja kuiva, talvisin leuto ja kosteampi.

Suosituimmillaan kaupunki on kesäisin, jolloin aurinko paistaa ja lämpötilat nousevat säännöllisesti kolmeenkymmeneen asteeseen. Merellinen sijainti kuitenkin helpottaa: tuulenvire mahdollistaa kaupunkilomailun, vaikka elohopea kävisisikin korkealla.

Kevät ja syksy ovat turistimäärien kannalta rauhallisempia ja sää on hieman viileämpi, joskin suomalaisittain useimmiten kelvollinen. Näinä aikoina on kuitenkin syytä varautua ajoittaiseen Mistral-tuuleen, jonka puhaltaessa lämpötila saattaa laskea nopeastikin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Todellisuutta pahamaineisempi

Suuret maahanmuuttaja-aallot ja Ranskan keskiarvoa korkeammat työttömyyslukemat ovat leimanneet Marseillea jo pitkään.

Kaupungin ongelmat eivät ole kuitenkaan millään tavalla poikkeavia – samanlaisia löytyy jokaisesta eurooppalaisesta suurkaupungista. Huhut rikollisuuden ja huumeiden kaupungista ovat suuresti liioiteltuja.

Marseillessa pärjää samalla perusvarovaisuudella kuin muissakin läntisissä metropoleissa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN MARSEILLESSA

Marseillen satama

Suoralla lennolla Helsingistä Marseilleen

Blue1 lentää Helsingistä Marseille-Provencen lentokentälle. Lentoja operoidaan kahdesti viikossa toukokuun lopusta lokakuun puoleenväliin asti.

Edestakaisten lentojen hinnat vaihtelevat noin 250 ja 600 euron välillä ja suoralla lennolla matka kestää vajaat neljä tuntia. Välilaskun kanssa vaihtoehtoja on luonnollisesti useampia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lentokentältä pääsee kaupunkiin kätevästi joko junalla tai bussilla. Molemmilla matkan taittaa alle puolessa tunnissa, eikä hintaakaan kerry kuin viitisen euroa.

Junalla Marseilleen

Marseilleen on hyvät junayhteydet monesta suunnasta. Esimerkiksi Pariisista matka Marseilleen TGV-pikajunan kyydissä reilussa kolmessa tunnissa.

Raiteita pitkin Provencen rannikkoa pääsee molempiin suuntiin. Junamatka itsessään esimerkiksi Nizzaan on huikeiden maisemiensa vuoksi kokemisen arvoinen.

Majoitus Marseillessa – hostelleista luksushotelleihin

Yöpymisvaihtoehtoja kaupungista löytyy moneen makuun. Halvimmillaan yö hostelliasuntolassa maksaa noin 20 euroa, kun taas kalleimmat hotellit veloittavat satoja euroja huoneesta.

Keskitasoisen hotellihuoneen suhteellisen läheltä keskustaa saa useimmiten noin 70-100 eurolla. Ajankohta kannattaa silti ottaa huomioon, sillä kesällä hotellit täyttyvät. Varausten kanssa onkin silloin syytä olla ajoissa liikkeellä.

Toimiva julkinen liikenne

Liikkuminen ympäri Marseillen kaupunkia on hyvien julkisten yhteyksien ansiosta helppoa.

Sekä metrot, raitiovaunut että bussit liikennöivät tiuhaan. Kaikkiin kulkuneuvoihin käy sama lippu. Yksittäislippujen lisäksi saatavilla on 24 tunnin tai kolmen päivän turistilippuja.

MARSEILLEN NÄHTÄVYYDET

Vilkas vanha satama

Vanha satama, jonka kivisestä lahdesta kreikkalaislaivat löysivät suojan jo yli 2000 vuotta sitten, on Marseillen tunnetuin nähtävyys. Sen ympärillä riittää vilinää ja vilskettä lähestulkoon kellon ympäri.

Satama-altaassa kelluu lukemattomia veneitä ja sitä ympäröivät jyrkät rinteet. Ympäristöstä löytyy myös tukku näyttäviä rakennuksia.

Sataman pohjoispuolta vartioi Fort Saint-Jeanin linnoitus, eteläpuolta taas Fort Saint-Nicolas’n linnoitus, joista kumpainenkin nousi täyteen mitaansa 1600-luvun aikana. Myöskin 1600-luvulla rakennettu kaupungintalo on näkemisen arvoinen.

Vanhaan satamaan kannattaa suunnata eritoten juhlapäivinä, jolloin se täyttyy ihmisistä. Erityisen suosittu satama on vuodenvaihteen juhlallisuuksissa.

Laadukkaiden kalaruokien ystäville vanhan sataman ympäristö on paratiisi. Kokeilla kannattaa ainakin Marseillen erikoisuutta, bouillabaissea.

Châteu D’If, historiallinen vankilasaari

Marseillen edustan Frioul-saariston tunnetuin nähtävyys on If-saaren linnoitus, joka nousi kuuluisuuteen Alexandre Dumas’n kirjoittaman Monte Kriston kreivin siivittämänä.

Linnoitus rakennettiin 1500-luvulla suojaamaan kaupunkia mereltä suuntautuvilta hyökkäyksiltä. Sittemmin Châteu D’If on toiminut vankilana, johon se Alcatraz-tyylisen sijaintinsa puolesta oli kuin luotu. Yleisölle linnoitus avattiin 1800-luvun lopussa.

Saarelle pääsee kätevästi vanhasta satamasta. Vajaan parin kilometrin mittainen venematka kestää vartin verran ja kustantaa kymmenisen euroa sisältäen pääsymaksun saarelle ja linnoitukseen.

Vehreyttä ja loistoa Parc Longchampissa

Suurkaupungin vilinästä kannattaa välillä pitää taukoa. Virkistäytymiseen sopii hyvin Parc Longchampin viheralue.

Longchampin puisto sijaitsee saman nimisen bulevardin päässä ja on yksi Ranskan merkittävimmistä viheralueista. Puisto on suihkulähteineen, veistoksineen ja vehreine kasveineen erittäin näyttävä.

Puisto ympäröi vaikuttavaa Longchampin palatsia, jossa sijaitsee tällä hetkellä luonnonhistorian museo sekä taidemuseo, joka esittelee 1500- ja 1600-lukujen maalaustaidetta.

Palatsi on kuitenkin nähtävyys jo itsessään. Erityisen kaunis tämä 1800-luvulla pystytetty rakennus on pimeällä, jolloin valojen ja vesielementtien yhdistelmä pääsee oikeuksiinsa.

Shoppailijan La Canebière

Marseillen kilometrin mittainen pääkatu alkaa vanhasta satamasta ja päättyy uusgoottilaiseen Saint-Vincent-de-Paulin kirkkoon. Leveän puistokadun esikuvana on toiminut Pariisin Champs-Élysées.

Shoppailijalle katu on ehdoton vierailukohde. Molemmin puolin katua erilaiset kaupat ja putiikit vuorottelevat kahviloiden ja hotellien kanssa. Myös monet pienemmät kauppakadut risteävät Canebièren kanssa.

Tätä 1600-luvulla rakennettua katua talsiessa pääsee myös todella tarkastelemaan aitoa marsellelaista elämänmenoa.

MARSEILLEN PARHAAT

Hienoimmat historialliset nähtävyydet

  1. Palais Longchamp – Parc Longchampissa sijaitseva palatsi 1800-luvulta
  2. Châteu D’If – Monte Kriston kreivistä tuttu vankilasaari
  3. Notre-Dame de la Garde – 160 metriin nouseva, korkealla kukkulalla sijaitseva pyhiinvaelluskirkko
  4. Saint-Vincent-De-Paul – Uusgoottilainen kirkko La Canebièren päässä
  5. Fort Saint-Nicolas – 1600-luvulla rakennettu linnoitus sataman kupeessa

Tunnetuimmat ruokalajit

  1. Bouillabaisse – Yrteillä maustettu kalakeitto
  2. Aïoli – Valkosipulinen majoneesi
  3. Tapenade – Oliivinen dippi
  4. Pieds et paguets – Possun sisäelimiä ja sorkkaa
  5. Pestokeitto – Yrttinen, yksinkertainen ja maukas

Lisätietoa

Marseille Tourisme

Teksti: Kalle Jokinen
Kuvat: Kalle Jokinen, SXC