Home Suomi Finland Kintulammi – kätevä luontoretkikohde Tampereella

Kintulammi – kätevä luontoretkikohde Tampereella

written by Anni | Rajatapaukset torstai, elokuu 23, 2018

Kansallispuistoja ja muita kivoja luontokohteita testailisi Suomessa mielellään enemmänkin, mutta ongelmaksi tuppaa muodostumaan se että kulkeminen on hankalaa ilman omaa autoa. Mutta nyt löytyi hyvä luontoretkikohde johon pääsee ihan julkisilla Tampereelta!

Kintulammi on melko tuore tapaus, se liitettiin jo olemassa olevaan Vattulan luonnonsuojelualueeseen 2017 osana mahtavaa Luontolahjani satavuotiaalle Suomelle -kampanjaa. Alue laajeni kymmenkertaiseksi ja nyt tamperelaisilla (ja toki muillakin) on aivan mahtava kohde retkeilyyn!

Kintulammilta löytyy 15 kilometriä opastettuja reittejä ja metsän siimekseksessä talsien saa helposti tunnin jos toisenkin vierähtämään. Retkeilijöiden iloksi alueelta löytyy neljä tulipaikallista laavua, joissa voi pysähtyä syömään eväitä tai helpottaa oloaan kuivakäymälässä. Laavupaikoilla on myös luvallista leiriytyä, jos haluaa päästä nauttimaan luontotunnelmista pidemmän kaavan mukaan.

Jos on yhtä heikolla suuntavaistolla varustettu kuin minä niin suosittelen ottamaan mukaan kartan jonka saa tulostettua Kintulammin nettisivuilta. Myös maps.me sovellus osaa näyttää alueen polut. Kaikki reitit ovat hyvin opastettuja, jokaisessa haarautumassa on aina selkeät kyltit siitä mihin mikin suunta johtaa.

 

Kaikki polut vievät Kintulammille

Tämän soisi olla muutenkin itsestäänselvyys luonnossa liikuttaessa, mutta koska kyseessä on luonnonsuojelualue on alueella kuljettava varoen, kasveja, eläimiä tai maaperää vahingoittamatta. Roskat viedään mukanaan ja kulkemiseen käytetään polkuja ja pitkospuita. Alueella kehoitetaan myös liikkumaan meluamatta erityisesti keväällä pesimäaikaan. Jos oikein onnekas (ja hiljainen) on niin Kintulammella saattaa päästä bongaamaan metson tai liito-oravan.

Itse en elukoita bongannut, enkä juuri ketään muitakaan. Lämpimänä elokuun lauantainakin Kintulammilla sai kulkea todella rauhassa. Aina välillä bongasin muutaman ihmisen, mutta mistään ruuhkasta ei voi puhua, suurimman osan ajasta tuntui kuin olisi kulkenut yksin umpimetsässä. Mitään leukaa loksauttavan upeita maisemia Kintulammilta ei löydy vaan perisuomalaista sekametsää ja ihanaa luonnonrauhaa.

Kintulammi sijaitsee Koillis-Tampereella, Teisko-Aitolahdessa, noin 20 kilometriä Tampereen keskustasta. Paikalle pääsee pyörällä, bussilla tai tietysti myös sillä autolla. Pyörätietä löytyy suurimmalle osalle matkaa, reitin valinnassa voi käyttää hyväkseen myös Tampereen kevyen liikenteen reittiopasta.

Villen kanssa emme jaksaneet pyöräillä, koska 40 kilometrin pyöräily retkeilyn lisäksi kuulosti vähän liian paljolta. Lähdimme siis paikalle bussilla, paikallisbusseista linjat 28A ja 90 kuljettavat innokkaat retkeilijät Aitolahti-Sorilan risteykseen, saapuessa oikea pysäkin numero on 5218, poistuessa 5217. Bussiaikatauluja pääsee tiiraamaan reittioppaasta, busseja kulkee noin puolen tunnin välein.   

Bussipysäkiltä täytyy matkaa jatkaa jalkaisin, Kaitavedentien ja Pulesjärven tien risteyksestä kävelyä kertyy muutama kilometri. Varsinaisille retkeilypoluille päästäkseen voi joko kääntyä Pulesjärventieltä Kintulammentielle tai jos kävelee mielummin metsäpolkua kuin maantietä, voi kävellä Pulesjärventietä hieman eteenpäin ja kääntyä retkeilyreitille, joka vie kohti Saarijärveä. Kintulammin nettisivuilta löytyy hyvä kartta joka helpottaa reittien hahmottamisessa ja suunnistamisessa. Kotimatkalle lähtiessä kannattaa kuitenkin muistaa että retkeilyalueen keskeltä on helposti vielä tunnin kävelymatka takaisin bussipysäkille. 

Kintulammin nettisivuilta löytyy kattavasti tietoa alueesta ja siellä liikkumisesta, joten kannattaa piipahtaa siellä ennen vierailua! 

 

Blogia voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa!

You may also like

5 comments

Noora | Kerran poistuin kotoa sunnuntai, elokuu 26, 2018 at 20:14

Tämä vinkki menee korvan taakse! Tänä vuonnahan ehtisi näppärästi vielä ruskaretkelle. Plussaa siitä, että julkisilla pääsee ja opasteita löytyy. Huonot opasteet ja kehno saavutettavuus on valitettavasti liian monen suomalaisen luontokohteen ongelma.

Reply
Anni | Rajatapaukset perjantai, elokuu 31, 2018 at 11:46

Mä arvelinkin että tää vois sua kiinnostaa! 😉
Saattaa olla että itsekin lähden vielä syksymmällä uudestaan, arvioitiin Villen kanssa vähän pieleen kuinka pitkään alueelle kävelyyn ja siellä pyörimiseen kuluu, ja Ville joutui lähtemään kesken pois. Kertaus voisi siis olla paikallaan.

Reply
Sandra lauantai, syyskuu 1, 2018 at 13:36

Tämä oli ihan uusi paikka ja menee ehdottomasti korvan taakse. Itsellänikään ei ole aina autoa käytettävissä, joten hienoa, mikäli tänne voi mennä julkisilla. Oli muuten harvinaisen upeat ja isot kuvat blogissasi – tykkäsin!

Reply
Anni | Rajatapaukset perjantai, syyskuu 7, 2018 at 15:55

Loistavaa, kohta on kaikki Tampereen bloggaajat Kintulammilla! 😉
Ja kiitos, yritän kyllä aina parhaani mukaan panostaa kuviin, siitä on siis erityisen mukava saada palautetta 🙂

Reply

Leave a Comment