City by the bay

Mä rakastan San Franciscoa. Mä rakastan sen tuoksua. Sen katuja. Sen ihmisiä. Se on täysin ainutlaatuinen paikka maailmassa. Losista San Franiin on about tunnin lento, hintaa tuli supersaverilta tilattaessa meno-paluulle 141 euroa. Jenkien sisäisillä lennoilla ruumaan menevästä matkatavarasta joutuu maksamaan $25 suuntaan. San Franin lentokenttä on supersiisti, väljä ja hyvin organisoitu. Matkatavaratkin tipahteli karuselliin (myös minun, ihme kyllä) 15 minuuttia laskeutumisen jälkeen. Ajattelin selvittää nopeinta ja edullisinta kyytiä kaupunkiin, kun ei viitsis taxista maksaa taas. Mietin siinä noin sekunnin ja hyppäsin taxiin. Siitä ei kuitenkaan ole pitkä matka kaupunkiin ja mun hotelli on ihan ytimessä. Matkalla lentokentältä hotellille huokailin ihastuneesti kaikelle, tänne paluu on aina kuin ensirakastuminen! Monet mestat nostattaa sykettä ja aiheuttaa ehkä jonkinlaisen huuman, mutta ei mikään niin kuin San Francisco <3

Olin buukannut hotellin Hotels.comin kautta sen enempää juurikaan miettimättä. Katsoin vaan, että sijainti on hyvä ja jos saisi suht hyvän diilin mun 5 päivän visiitille. Ekana sieltä tarjottiinkin Hotel Divaa Geary streetillä, pari korttelia Union Squaresta. Ja miten ihana ylläri se olikaan! Pienehkö Boutique-hotelli ihan keskustassa. 5 yötä oli jotain $400. Mulla oli iso huone neljännessä kerroksessa. Näkymät oli suoraan kadulle, mikä aiheutti sen, että kadulta kantautui aivan järkyttävä meteli yöllä. Vaikka olis työntänyt korvatulpat aivoihin asti niin sekään ei olis auttanut. Kadulla pidettiin ainakin kolme mielenosoitusta Pääsiäisen aikoihin, ja kun kyse on San Franista, se ei katso kellonaikaa milloin huudetaan megafoniin.

Metelistä pieni minuspiste Divalle. Se minus kyllä kuittaantui sillä, että huoneessa oli oma kahvinkeitin, sekä sillä, että Divassa oli joka ilta tunnin happy hour jossa tarjoiltiin ilmaista sakea. How sweet is that?

I loved it!

Hotelli on luonnollisesti gay-friendly, mutta siellä oli ihan kaikenlaista vierasta. Aamiasta ei ollut, mutta ala-aulasta meni ovi heti viereen Starbucksiin. Kun olin keittänyt huoneessa olleet kaksi kahvia omassa pikkukeittimessäni, menin sieltä hakemaan lisää 😀 Ja mä yritän edelleen vähentää kahvinjuontia.

Safe sex? Why the hell not!

Olin niin hyvillä mielin, kun olin sittenkin pienen pohdinnan jälkeen päättänyt tulla tänne. Olin perillä lauantaina päivällä ja suuntasin heti vanhoille nurkille. Vitsi ku mä osaisin kuvailla sitä tunnelmaa tuolla. Mä uskon, että ainakin melkein jokainen joka on käynyt San Franciscossa ymmärtää mistä mä puhun. Tämä kaupunki jos mikä, on kaikkien kultuureiden sulatusuuni. Siellä voi nähdä mitä vain, milloin vain. SF on turvallisin paikka missä oon ikinä ollut. Mulla ei ole ikinä ollut milläänlailla turvaton olo siellä, missään. Ei edes silloin, kun meidän autosta puhkesi rengas ku oltiin tyttöjen kanssa shoppailemassa cityssä ja odotettiin hinausautoa monta tuntia. SF on harvinaisen puhdas kaduiltaan ja tuntuu, että kadulta voisi vaikka syödä. Toki puhun nyt aika pitkälti ydinkeskustasta. Tottakai joka kaupungilla on alueensa. San Franissa on huomiota herättävän paljon kodittomia ”hassuine” kyltteineen. He ovat siellä kaduilla sillein, että ihan kuin kuuluisivat siihen kuvaan. Että vanha hippireppana poltti -67 Woodstockissa aivonsa pihalle ja nyt hän kerjää rahaa pyörätuolissa, pahvinpala sylissään jossa lukee esim. ” Family got kidnapped by zombies. Need money to buy a shotgun” Ja näitä on PALJON. Eli siihen on San Franiin menevän totuteltava, kovetettava sydämensä tai annettava dollari pari.

No iloisempaan aiheeseen; minun kylpy. Mulla on sellainen juttu, että kun näen kylpyammeen, ihmisen mentävän astian, paljun tms. minkä vain missä on mahdollisuus veteen ja kylpemiseen, niin mun on pakko päästä sinne. Aina lapsenakin muistan, kun lähdettiin matkalle, niin tärkeintä oli että hotellista löytyy uima-allas ja huoneesta amme. Joskus oli tosi kuumottavaa odottaa mitä sieltä löytyy, jos esitteessä oli vain maininta suihku TAI amme.  No nyt oli amme. Kävin ostamassa ihanaa vadelmantuoksuista kylpyvaahtoa ja puristelin sitä sinne heti runsaasti. Maailman kärsimättömimpänä henkilönä en jaksanut odottaa, että amme täytyisi edes lähellekään puoltaväliä. Rinta täynnä riemua istuin siellä 20 sentissä vaahtoa. Vesi oli liian kuumaa, muutuin punaiseksi ja hikeä pukkasi. Maltoin olla siellä hetken kunnes totesin taas, että sinne ei kannata mennä. Se mielikuva kylvystä on täysin erilainen kuin todellisuus. Ei siellä rentoudu. Ei saa hyvää asentoa, niska väsyy, liian kuuma, vaahto väljähtyy…

Juuri oikea määrä vaahtoa takaa parhaan kylvyn

Tää pullo tippui vessanpönttöön ekan käytön jälkeen.

Siellä se tekeytyy, täysin turha kylpy. Kylpyammeet pitäis itseasissa kieltää. 
Kaks tuntia ja olen asettunut taloksi
Jouduin vielä vähän olla Losissa ja tehdä pientä tutkimusta…

Kerron tähän vastauksen heti kun tiedän…

Aamuinen juttutuokio nukkumaan menevien ystävien kanssa <3

xoxo Mari

LA love.

Mafioso kuljetti mua läpi upeiden asuinalueiden kohti seuraavaa hotellia, Beverly Terracea. Olin niin innoissani, kun viimeinkin pääsen liikkumaan. Ja käymään ruokakaupassa. Voisin viettää tuntikausia ruokakaupassa. Ihan osiltaankin siitä syystä, että yritän löytää jotain täysjyvää tai tuoretta. Downtownin harmaus vaihtui muutamassa mailissa puhtaiksi kaduiksi, joita vierusti palmut ja puhtaat kiiltävät autot.  Rekisteröin matkalla jokaisen hyvältä tuntuvan kohteen ja yritin sisäistää reitin. Näin Beverly Center ostoskeskuksen, missä silloin kakarana käytiin shoppailemassa ja siellä otin ensikontaktin Macy´siin. Rekisteröin reitin sinne hyvin tarkasti, jotta pystyn suunnistamaan sinne jalan heti, kun saan rinkan hotellille. Saavuin hotelliin reippaasti etuajassa, koska ei todellakaan tehnyt mieli hengailla Wilshiressä enää yhtään enempää. Hotelli näytti ulkoapäin ehkä vähän…No ei päässyt ilopissaa, mutta kun tiesin, että esim Whiskey a Go Go on noin neljän korttelin päässä niin kelasin, että sen täytyy olla parempi kuin edellinen. Ja se onkin! Sain hyvän diilin  $250/ kaksi yötä. Huone oli pikkiriikkinen ja koostui pääosin queen-size sängystä, kylpyhuone oli pieneen komeroon rempattu mutta tosi toimiva. Siellä oli jopa hyvät shamppoot ja hoitoaineet. Itseasiassa kaikki oli todella toimivaa ja supersiistiä, ihan kuin olisin ollut itse ensimmäinen vieras huoneessa. Netti oli nopea ja ilmainen sekä telkkarissa laaja kanavavalikoima. Hintaan sisältyy aamiainen (onneton, pelkkää valkoista leipää, bageleita ja hilloa) mutta ilmainen kahvi ja tuoremehu on plussaa aamulla. Huoneessa oli jääkaappi ja kaksi ruokakauppaakin on ihan parin korttelin päässä niin voi itsekin yrittää jotain vääntää.

Tältä näyttää tyytyväinen asiakas.
Kysyin respasta kuinka kaukana Beverly Center on ja sieltä ihana Donna ilmoitti soittavansa taxin, että on ”you might wanna take a cab”-matkassa. Taxi tuli ja heitti mut noin kahden minuutin päähän Centeriin ja maksoi $5. Eli periaatteessa lyhyet etäisyydet Losissa hoituu taxillakin ihan hyvin eikä se kallista oo.  Kuitenkin toi matka on sellanen, että mä kävelen ton pari kilsaa oikein mielelläni. Ja voi mitkä fläsärit mä sain, kun mä menin sisälle sinne Centeriin! Muistan ne rullaportaat ja food courtin. Olin ihan tulessa, kun pääsin shoppailee! Jenkeissä shoppailu on mitä ihaninta terapiaa. Ja taas. Ei irtoa. Kiertelin ja kaartelin ja menin joka kaupan ainakin kahteen kertaan läpi muka mitään löytämättä. Oon säästänyt niin kauan rahaa reissua varten etten enää osaa shoppailla. Oi, jos äiti olis mukana niin se yllyttäisi 😉 Lähdin tällä kertaa pois tyhjin käsin. Huomenna, yön yli nukkuneena, teen paluun.
Ilalla nautin kuuman suihkun tuomassa ylellisyydestä ja kaivauduin ihanaan, puhtaaseen (joka ei tuoksunut virtsalta vrt. Wilshire) sänkyyni ja menin nukkumaan. Aamulla heräsin auringonpaisteeseen ja aivan mielettömään onnentunteeseen. Oon niin kiitollinen, onnellinen ja onnekas typy. 

Täysin ravinnottoman aamiaisen nautittuani aurinkoisella allasalueella, olin valmis vetämään tennarit jalkaan  ja suunnistamaan kohti Beverly Centeriä. Olin suurinpiirtein ainoa jalankulkija ja taas sai Jenkit ihmettelyn aihetta. Voi tätä autokansaa <3 Perille oli lyhyt matka ja kauppakeskus aika tyhjä vielä aamulla. Sain hommattua ne tärkeimmät, eli sukkia ja pikkareita. Ja myös suoristusraudan mikä on välttämätön RTW-reissulla 😉 Hommasin myös tietokoneelle suojaa yms. tärkeätä. Ja sitten se iski. Se todellinen turhamaisuus mistä iskä mua on joskus syyttänyt. Mä oon kyllä psyykannut itseäni siihen, että Jenkeissä ei voi shoppailla. Piste. Anna olla. Kaikki mitä ostat niin myös kannat selässäsi. Lopeta. Päässä alkoi kehittymään ajatuksia kylpytakista. Tarvitsen kylpytakin, koska se on käytännöllinen ja siinä on kiva olla suihkun jälkeen. Ihania mekkoja! Jos joku menis ens kesänä naimisiin niin mulla olis mekko valmiina! Höyhenmekko, a must have.
Mun eka Macy´s <3

Toi on se mekko mitä en tarvitse.

 Relax. Mun etuaivolohko antoi toistuvia käskyjä etten voi hankkia kylpytakkia. En voi hankkia tuoksukynttilöitä. En tarvitse toista nahkatakkia. En itseasissa voi hankkia edes hupparia, koska sekin vie liian ison tilan rinkasta. Monen ihanan jutun edessä oon punninnut mahdollisuutta, jos sittenkin heivaisin makuupussin ja ottaisin nää ihanat lämpörullat tilalle. No, en oo luopunut vielä makuupussista. Mulla on matkassa vain vähän tilaa vieviä, kevyitä ja monikäyttöisiä juttuja. Kuinka tylsää ja samalla ihanan koettelevaa.

 Perjantai-iltana laitoin taas kamat kasaan ja aamulla lentokentälle. Olin just asettunut taloksi ja tykkäsin niin paljon tästä mestasta. Toinen kerta, kun kerään elämäni kasaan ja yritän mahduttaa sen rinkkaan. Jo tässä vaiheessa toivoin, että voisin vaan jättää tämän rinkan tänne ja ottaa vain repun mukaan. Mutta ei, kannan rinkkaa mukanani kuin kotiani. 60 litraa elämää.

Matka lentokentälle vei ruuhkassa tunnin, mutta maksoi vain $35. Terminaali oli tietysti täyteen ammuttu jos minkälaista pääsiäisen viettoon lähtenyttä matkailijaa. Mun fiilikset oli siitä porukasta eniten fiiliksimmillään, koska pääsisin kohta ihan mun suosikkimestaan maailmassa.

xoxo Mari

Los Angeles.

Saavuin sikahintasella taksilla LAX:n lentokentältä tänne Hotelli Wilshireen. Hotelli on kolmen tähden hotelli. Taksissa jo matkalla katselin ikkunasta hieman epäröiden ja katseestani varmaan huokui pieni huolestuneisuus, kun tämä söötti pieni korealaismies rullasi hotellin pihaan. Katsoin karttaa, katsoin hotellia, yritin etsiä kadunnimeä ja saada varmuuden, että onko todellakin nyt niin, että olen buukannut hotellin 4 päiväksi Koreatownista? Söötti korealainen oli heittänyt mun rinkan siihen oven eteen ja kokosin itseni ja päätin olla avoin. Kirjauduin sisään tähän kolmen tähden hotelliin ja kieltämättä hotellin aula näytti loppujen lopuksi ihan lupaavalta. Kattokruunu ja kaikki. Sain ison huoneen 10 kerroksesta ja könysin hissiin kaikkien kamojeni kanssa. Hissi vikisi ja välillä sillein piuskahteli ja mä ehdin jo nauraa kohtalolleni miten putoan hissin kanssa. Hotellin käytävät oli beiget ja likaiset, mutta mä ajatettelin et so what. Edes ne pari käytävällä maleksivaa meksikolaista eivät haitanneet mua siinä vaiheessa, kun yritin avata huoneeni ovea puolikkaalla muovin palalla. Siinä vilkkui kolme punaista valoa ja mä lähdin takaisin hissille ja narskuen keinuttelin itseni kympistä ykköseen. Jonotin siinä hetken ja sain uuden avaimen. Takaisin ylös. Meksikolaiset olivat siirtyneet lähemmäs mun ovea ja varmaan kauhistuivat, kun näkivät mut läheltä. Hikinen, punainen, väsynyt, v*ttuuntunut pieni nainen kahden repun kanssa yrittää avata ovea jollain muovinpalalla. Sain sen lopulta auki ja ovea avatessani huoneesta pöllähti ummehtunut haju. Maakellari? Olin niin poikki ja ensimmäistä kertaa moneen päivään nälkäinen. Heitin kamat sängylle ja avasin verhot. ”Ainakin ne antoi mulle Hollywood Hillsit” ajattelin, kun edestä avautui lämmin ja sumuinen Los Angeles

The view

Yay I made it!

Kävin ostamassa huoneeseen vettä ja banaaneja alakerran baarista. Istuin sängyllä ja tuijotin Hollywood kylttiä ja mietin, että oon matkalla vuoden. Kokonaisen vuoden. Yksin. Olin niin innoissani ja hämilläni, mutta en pelkää edelleenkään yhtään. Lähinnä pohdin miten saan itseni käyntiin ja miten pärjään yksinäisyyden kanssa. Mitä jos tulenkin hulluksi eikä kukaan ole näkemässä? Mitä jos kaadun kylppärissä ja ovessa on do not disturb-lappu? Mitä jos muutun ihan kauheasti? Tai kauheaksi? Mitä jos tämä matka ei annakaan mulle yhtään mitään ja tulen himaan entistä enemmän pihalla? Söin siinä banaania ja mietin itsekseni mihin olen ryhtymässä.

Nukuin heti ekana yönä tosi hyvin, kun maltoin valvoa iltaan asti ennen kuin menin nukkumaan. Vältyin siis jetlagilta ihan kokonaan. Aamulla nautin ihanan aamiaisen, mikä olikin ainoa hyvä asia tässä hotellissa. Buffet maksoi $17 ja siellä olikin tarjolla vaikka mitä. Mä oon tosi vaatimaton syöjä, mutta toi oli kyllä ihana ylläri. Aivan mahtava hedelmäpöytä missä oli isoja paloja pilkottuna mangoa, meloneita, appelsiinia, nyrkin kokoisia mansikoita… Mukava, kielitaitoinen henkilökunta. Perfect.

Älkää antako pyyhkeen hämätä. Wilshiressä ei tullut lämmintä vettä koko siellä oloni aikanani. Pesin hiukset lavuaarissa, jossa asui myös yksisarvinen. Kolmantena aamuna heräsin toiveikkaana. Ajattelin, että jos menee tosi aikaisin suihkuun niin ehkä tulee kuumaa vettä. Jos niillä on ollut varaajassa vaan joku vika. Avasin suihkun ja sieltä tulvi tulikuumaa vettä. Fantastic, ajattelin. Ajattelin sen antaa myös hieman jäähtyä semmoiseen lämpötilaan ettei polta itseään. Pesin hampaita ja kokeilin taas; jääkylmää. V*TTU. Ei auta, halusin kuitenkin päästä edes vähän pesulle ja siellä värjöttelin sikiöasennossa pystyssä joitakin sekunteja.

The next morning.
Pistorasia oli liian heikko kannatellakseen tietokoneen laturia 😀
Koreatownissa ei itsessään ollut mitään mikä mua kiinnostaisi tai säväyttäisi millään tavalla. Koreatown on melko lähellä, ei kuitenkaan kävelymatkan, päässä Downtownista. Hotellia vastapäätä on heti metropysäkki, mutta Losissa metro on ihan läppä ja sillä pääsee vähän lähemmäksi jotain kohdetta mihin mennäkseen tarvitsee kuitenkin auton. Ja mähän en vuokraa autoa täällä ollessani ja se hankaloittaa todella paljon mun liikkumista. Koreatownista kun lähti jonnekin piti aina olla kyyti. Hotellin palveluun kuului kyllä tosi kiva ja toimiva Taxi service, jonka mustaan pukeutuneet mafioson näköiset kaverit heitti $20 mihin päin vaan. Menopeli on musta iso maasturi jossa oli tummennetut ikkunat. Karautin pari kertaa The Groveen, mikä on isohko ostosalue midtownissa. Ei kovin ihmeellinen mielestäni. Mähän lähdin reissuun sillä periaattella, että ostan Jenkeistä matkavaatteet. mutta se osoittautuikin melko hankalaksi. Se on kun pääsee kaupoille ja  pitäisi ostaa sukkia ja alusvaatteita, niin mun koriin päätyy hiuskoristeita ja höyhenliivi. Olin Koreatownissa lauantaista torstaihin, ja voin sanoa, että suupielet korvissa torstai aamuna työnsin tavarat takaisin rinkkaan ja odottavin mielin olin lähdössä kohti uutta hotellia Beverly Hillsissä. En siksi, että hotelli sijaitsee BH:ssä, vaan sen takia, että hotelli sijaitsee suhteellisen hyvällä lokaatiolla autottomalle reissaajalle. Mafioso lähti heittämään mua Beverly Hillsiin kymmenen aikoihin. Hykertelin maasturin nahkaisella takapenkillä, kun se kurvasi oikealle Wilshire Blvdia. Siellä on paremmat ilmatkin.
xoxo Mari

The Beginning.

Nyt on kohta kaksi viikkoa kulunut siitä, kun lähdin reissuun ja kaikki ovat odottaneet hengitystä pidätellen koska kirjoitan 😉
Yritinkin muutaman kerran viime viikolla kirjoitella, mutta koska olin jumissa Koreatownissa melko ällöttävässä hotellissa, niin en saanut millään inspiraatiota syttymään. Nyt Losissa sataa ihan taivaan täydeltä ja ukkostaa myös aika uhkaavasti, niin mä taidan pysytellä sisätiloissa ja kirjoittaa teille miten mulla menee.

Matka maailmanympärimatkani ensimmäiseen kohteeseen, eli tänne Californiaan siis alkoi 31.3.2012
Lensin mukavasti pari tuntia sinivalkoisin siivin Finskillä Lontooseen ja sieltä parin tunnin odottelun jälkeen Los Angelesiin. Ai että mä rakastan Heathrown kenttää. Mä voisin syödä ja kierrellä siellä vaikka kuinka kauan. Mutta nyt tällä kertaa ei ollut nälkä (lähtöstressi, en ollut muutenkaan syönyt pariin päivään) ja olin muutenkin ihan sekaisin. Peku heitti mut aamulla kentälle ja en oikein edes muista mitä tein Helsinki-Vantaalla. Sen muistan, että olisin halunnut kuulla jonkun sanovan, että tämä on tosi hyvä idea ja tätä sä oot aina halunnut. Kun kone nousi ilmaan niin itketti ja nauratti. Samanlainen fiilis uskoisin, kun oma lapsi lähtee ekalle luokalle kouluun. Tavallaan tosi ylpeä ja onnellinen ja toisaalta haikea. Tämä matka on ollut mun prioriteetti niin kauan ja sen valmistelu on ollut valtava osa tätä koko hommaa. Silloin, kun  kone nousi tajusin, että nyt tämä matka on alkanut ja tämä myös loppuu aikanaan. Mä jouduin luopumaan ensimmäisestä vaiheesta, siitä valmistelusta. Nyt mä istun tässä penkillä 17A ja oon tehnyt kaiken minkä voin. Tai muistin.

Pakkauskriisi.

Lento Lontoosta Losiin meni tosi hyvin, vaikka olin manannut sen moneen kertaan. Olin jo pari viikkoa ennen lähtöä aloittanut sen huokailun, että miten kurja lentomatka mulla on edessä. Miten se ainoa itkevä vauva on mun vieressä. Tällä kertaa  kuitenkin jouduin yllättymään positiivisesti miten kivuttomasti ja nopeasti 11 tuntia meni. Olin kyllä niin väsynyt, että nukuin monta tuntia. Sen aikaa, kun en nukkunut join teetä ja tuijotin sitä pientä ruutua ja katsoin missä lenskari menee. American Airlines tarjoaa ihanaa teetä paksuista, sellofaanisista kupeista. Ruoasta en osaa sanoa, kun ruokahalua ei edelleenkään ollut koko lennon aikana. Siinä sitä ihanaa teetä juodessa muistelin, että oon rullannut tätä mannerten väliä 12 kertaa. Ekasta kerrasta on 12 vuotta ja sillä lentomatkalla meidän kielimatkaryhmäläiset söi nuuskaa vessojen edessä ja voi pahoin 😀 Jossain Atlantin päällä aloin olla todella fiiliksissä ja sisältä oikein pulppusi sellainen riemun, odotuksen ja jänskätyksen fiilis. Varmaan sellaista, kun morsian valmistautuu häihinsä hääpäivänaamuna. En tiedä, mun täytyy näköjään kiertää maailma kokeakseni samoja juttuja. Kun olin jo lähempänä Amerikkaa uskalsin lukea kirjeitä mun rakkailta ystäviltäni. Taas itkua ja naurua. Mietiskelyä. Hymyä. Miten onnekas mä olenkaan, kun mulla on mahdollisuus toteuttaa tämä mun unelma ja mulla on niin mahtava tukiverkko kotona. Mä toivon, että osaisin  nauttia tästä matkasta täydellä sydämellä ja että ymmärtäisin kokoajan miten etuoikeutettu olen, kun voin vaan olla ja tehdä sitä mitä eniten rakastan.

… Jos juurrutat itsesi jonnekin merten taakse ja olet onnellinen siellä. Mä tulen sitten katsomaan sua ja sun kauniita mulattilapsia ja juodaan sitten teetä taas keskellä yötä…”



” … Ja ajatus siitä, että ollaan kuitenkin samalla pallolla (ja sielultamme yhtä) yhdistää jokaisen mantereen yhdeksi maaksi ja pitää sut huutomatkan päässä…”

” Pieni SUURI  nainen, mä uskon suhun. Valloita se maailma! Mä odotan sua täällä vuoden päästä koivet tiukasti peruskalliossa. 🙂 ”

” Mä toivon että sä opit itsestäsi paljon tällä matkalla, ja että löydät paikkoja joihin juurtua jos niin haluat. Vaikka kai koko maailmakin voi olla koti. ”

” Hei Mari. Lähestyn teitä rahvaan kirjeeni kera, ilmoittaakseni pitäväni yllä suomalaisen yhteiskunnan hitaasti murenevia rakenteita, suojellen vielä jäljellä olevaa moraalia, joka luonnollisesti laskee lähtönne jälkeen. Kansakunta luottaa edustukseenne rakkaan Isän maamme puolesta ja toivomme teille onnea ja menestystä tehtävänne haasteellisuuden huomioiden. Teidän…”



” Ja muista, nyt kun olet taas yhä kauempana kotimaasta, vieressäsi kuorsaava, hieman ylipainoinen herrasmies on vain ”todellisuuden”, reaalimaailman luoma harhakuva. Minä olen siinä ja pidän tiukasti kädestäsi kiinni. Enkä päästä irti ikinä.”


xoxo Mari