Easter Island.

Pääsiäissaari on jotenkin aina kuulostanut eksoottiselta ja kaukaiselta. Pari vuotta sitten olin pettynyt ja katkera, kun kuulin, että Pääsiäissaari kuuluu Chilelle, eikä ole olemassa Pääsiäisvaltiota. Olen aina pitänyt sinne matkustamista realistisesti mahdottomana. Lentojen hinnat ovat aika tähtitieteellisiä. Monella Pääsiäissaari on yksi pysähdys RTW-reissulla, koska sen saa hyvin sisällytettyä lentoihin. Mä en saanut sitä mahdutettua reitilleni mitenkään. Pari kuukautta sitten huomasin, että mun virtuaaliseen lentolippuuni oli ilmestynyt välilasku matkalla Santiagosta Tahitille. Se oli Pääsiäissaarella ja olin innoissani sitten jo pelkästään siitä, että olen siellä kahden tunnin vaihdon ajan.
Tämä lentomatka oli ensimmäinen pitkä lento moneen kuukauteen. Santiagosta Papeetelle on noin yksitoista tuntia ja tämän vaihdon kanssa kolmetoista. Lentomatkustaminen on huomattavasti tylsempää kuin bussilla suhaaminen, mutta lentopisteet mielessä lähdin matkaan hyvillä mielin. Saavuttiin Pääsiäissaarelle yhdeksältä illalla ja oli jo pimeätä. Käveltiin koneesta suoraan ulos, ja ahh, ihana lämmin kostea ilma iski heti vasten kasvoja! 
Jonotettiin ulkona tulliin ja mä ihailin etelän tähtitaivasta. Parin tunnin odotus meni nopeasti ja sitten meitä jo pakattiin takaisin koneeseen. Kone oli valtava ja vain puoliksi täynnä. Kello tuli lähemmäs puoltayötä ja oltiin jo siinä kiitoradalla kiidytysvauhdissa, kun kapteeni vetäisi liinat kiinni ja kuulutti, että täytyy palata takaisin lähtöpisteeseen. Kuinka ärsyttävää. Haluan rannalle. Siinä odotellessa kerkesin katsomaan kaksi leffaa ja nukkumaan pienet tirsat. Kello alkoi olla kaksi yöllä ja lentoemäntien M&M varastot alkoivat hiipuumaan. 
Lopulta kapteeni sai kuulutetuksi, että hei kuulkaa sorry, mutta me ei nyt voida lentää tänään. Koko kone nuokkui puoliunessa ja häämatkalaiset kiehnäsivät toisissaan kiinni siitä huolimatta, että suurimalla osalla meni jatkoyhteys Bora Boralle. Mentiin taas jonoon ulos odottamaan. Ilma oli kylmentynyt ja tuuli pureutui luihin. Yövuorossa oli yksi hidas virkailija ja mä tietysti viimeisenä jonossa. Olin väsynyt, nälkäinen ja vihainen siitä, että mun passiin tuli seitsemäs Chilen leima ja se tuhlaa mun sivuja. 
Lentoyhtiö oli onneksi ehtinyt hoitaa meille kuljetukset ja hotellit sinä aikana, kun nökötettiin koneessa. Hotelli oli melkein lentokentän vieressä, eikä matkaan mennyt kuin hetki. Saarella ei ole katuvaloja ja ulkona uskomattoman pimeää.
Viimeinen ateria Etelä-Amerikassa.

Huono lentsikka. Huono.

Kaaduin sänkyyn kolmelta yöllä. Jos en olisi ollut niin väsynyt, olisin tajunnut olevani Pääsiäissaarella sittenkin, kaikesta huolimatta. Nukuin hyvin neljä tuntia siihen asti, kunnes psykoottinen kukko heräili ikkunan alla. Yrityksistä huolimatta nukkumisesta ei tullut mitään, eikä myöskään suihkussa käymisestä. Hotelli olikin vähän liian hyvä ollakseen vielä kuumavetinen.

Ulkona oli jo aurinkoista ja märkää yön sateen jäljiltä. Taivas oli jakautunut kahtia mustiin pilviin ja siniseen taivaaseen. Puutarhurit leikkasivat kukkien nuppuja ja tuuli puhalsi myrskyisästi mereltä. Ihmiset näyttivät polynesialaisilta ja naisilla oli kukkia hiuksissaan. Mulla ei ollut mitään käsitystä mihin aikaan matka jatkuisi. Aamiaisen jälkeen menin pienelle tunnin kävelylle pyörimään hotellin läheisyyteen. Sanotaan, että Pääsiäissaari on yksi maailman syrjäisimmistä kolkista, ja sitä se todellakin on. Siellä ei ole ketään missään. Vaan puhaltava tuuli ja rantakallioihin hajoavat aallot. Siinä aamuauringossa kävellessäni katselin kauas merelle ja mietin, että tämä on varmaan kaukaisin paikka kotoa.

Kun kävelin takaisin hotelille törmäsin brasilialaiseen häämatkapariskuntaan, joka oli lähdössä katsomaan läheisellä rannalla olevia pääpatsaita. Mä lähdin messiin ja meillä oli oikein hyvä taxikuski ja matkaopas Carlos, joka puhui hirveästi koko matkan mutta kukaan meistä ei ymmärtänyt mitä. Carlos olisi halunnut viedä meidät kauemmaksi niille kuuluisille patsaille, mutta koska me ei haluttu jäädä koneesta päädyttiin vain ihmettelemään näitä läheisiä versioita. Mä olin yllättynyt, että näitä samanlaisia päitä on saarella vähän joka puolella. Mä olin olettanut, että niitä on vain se yksi rivi jossain, mutta patsasriveja ja yksittäisiä päitä on milloin missäkin asennossa vähän mihin tahansa katsoo. Täytyy opiskella niiden historiaa lisää.

Kun palattiin vanhalla Nissanilla takaisin hotelille, oli seinälle ilmestynyt lappu, joka ilmoitti, että lento lähtee kuudelta ja kentällä on oltava neljältä. Carlos ei ollut vielä ehtinyt kääntämään Nissaniaan ja hypätiin uudestaan kyytiin. Nyt talla pohjaan ja niille kuuluisille patsaille!

Täytyy tähän väliin todeta, että tämä pikkuinen, syrjäinen ja tuulinen saari on yksi kauneimpia paikkoja missä olen koskaan käynyt. Pieniä mäkisiä teitä, laumoittain villihevosia ja lampaita syömässä auringon polttamaa ruohoa. Maisemat ovat aivan mykistäviä. Karuja ja kuivia ja samalla toisella puolella saarta voi löytää valkoista hiekkaa ja palmuja. Jos Humisevan Harjun tapahtumat olisivat sijoitettu tälle puolen palloa, ne olisivat sijoittuneet tänne. Ihan kuin Irlannin ja trooppisen saaren symbioosi keskellä Tyyntämerta.

Something´s missing.
Mä olen tuossa toi heti ensimmäinen vasemmalla. 

Tottakai halusin nähdä nämä pääpatsaat, kun tällainen mahdollisuus tarjoutui. En kuitenkaan osanut odottaa, että reaktio olisi samankaltainen kuin Machu Picchun nähtyäni.  Taas siinä seisottiin luukku auki patsaan juurella ja ihmeteltiin, että miten ihmeessä. Mahtavaa oli myös se, että vaikka tämä on se kuuluisin nähtävyys, ei siellä meidän taxin lisäksi ollut kuin kolme muuta ihmisistä, kukko ja kana tipuineen, lammas ja neljä hevosta.

Carlos näytti meille kotimatkalla kukkulan mistä patsaisiin käytetty kivi on vuoltu. Paluumatkalla oli ihan epätodellinen olo. Ihan kuin mut olisi tiputettu parin sadan vuoden taakse maailman kauneimmalle saarelle. Matka Pääsiäissaarelle on hintava ja työläs, mutta ehdottomasti sen arvoinen. Mitään aktiivilomaa sinne ei voi suunnitella ja uskoisin, että muutaman päivän vierailu riittää. Mä en voi uskoa miten hyvin mulle kävi, kun kone hajosi. Että sain viettää päivän täällä sitten kuitenkin. Pitkästä aikaa tuli sellainen sisäinen täyttymys miten ainutlaatuinen ja upea tämä pieni planeetta on. Täällä on niin pysähdyttäviä paikkoja.

Tämä kielto koski myös sitä suomalaista turistia,  joka nappasi patsaalta korvan.

Happy feet on the Easter Island.

Ihana, että ne ovat laittaneet vielä ton kilpparin tohon.

Vietin Pääsiäissaarella parhaat kymmenen tuntia pitkään aikaan. Ihania hetkiä vaan yksin rauhassa kävellen ja ihaillen kaikkea ympäröivää. Niin alkukantaista ja jylhää. Olen ikuisesti kiitollinen sille lentomekaanikolle, joka sössi hommansa ja pakotti koneen jäämään maihin. En usko, että olisin koskaan saanut aikaiseksi lähdettyä varta vasten tänne, enkä ole kovin toiveikas, että ihan lähitulevaisuudessa tulee olemaan sellainen taloudellinen mahdollisuuskaan. Mutta jos joku miettii omaa maailmanympärireissua ja pohtii pitäisikö ottaa pysähdys saarelle missä ei ole mitään ja mikä on kaukana kaikesta keskellä merta. Pitäisi.

Kaunista syyskuuta,

Mari


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *