Wine is like poetry in a bottle. Mendoza wines, Argentina.

Jutskailen nyt vähän väärässä järjestyksessä, koska lähdin Boliviasta Chileen, jossa olin jo reilun viikon. Hyvänä uutisena voin kertoa, että siipi nousi maasta sillä sekunilla, kun pääsin Chilen maaperälle. Santiagosta lähdin Mendozaan Argentiinaan, missä olen nyt. Tai en ole enää, tulin eilen aamulla reilun neljäntoista tunnin bussimatkan jälkeen ihanaan, ihanaan Buenos Airesiin. Kirjoittelen tätä nyt taas silmät ristissä ja pohkeet vieläkin turvoksissa istumisesta. Ennen kuin aloitan tarinointini viineistä, on pakko todeta, että kyllä on sitten bussimatkustaminen mukavaa! Istuin oli valtava ja meni melkein makuuasentoon. Pelattiin bussi-isännän johdolla bingoa ja saatiin viiniä pahvimukeista bussiyhtiön piikkiin. Ruokatarjoilua oli saatavilla ja noinkin ällöttävän pitkä rupeama meni oikein lokoisasti valtavalla istuimella pötkötellen.
Vietin siis kolme päivää Mendozassa. Pääideani oli katkaista 22 tunnin matka Buenos Airesiin ja toki myös kierrellä viinitiloja ja erityisesti viininmaistajaisia. Chilestä lähtee kymmeniä rajanylitysbusseja Argentiinaan päivittäin ja homma hoituu todella iisisti, jos on kärsivällinen. Valitsin päiväbussin, koska mulle oltiin niin vuolaasti kehuttu maisemia matkan varrella. Mielikuvissani näin vehreitä ja runsaita viiniviljelmiä ja oikein pulleita, viininpunaisia rypäleitä valmiina poimittavaksi. Pieniä hiekkateitä, sininen taivas, muutama vitivalkoinen kumpupilvi ja ehkä muutamia villilampaita siellä täällä. No ei se aivan sitä ollut.
Andit. Ne oli ne samat saakelin Andit, joita on nyt joka puolella. Väli-Amerikassa oli Mayat, Perussa ja Boliviassa Inkat ja Chilessä Andit. Bussin henkilökunta ei puhunut sanaakaan englantia ja mulla oli pieniä vaikeuksia rajalla ymmärtää miten milloinkin toimitaan. Päätavoitteeni oli selvitä siten, ettei bussi lähde ilman mua. Saavuin Mendozaan kolme tuntia myöhässä aikataulusta, mutta eihän mulla ole mihinkään kiire ja olen kärsivällinen ihminen. 😉
Pohjustuksena tähän vielä, että rakastuin oikein syvästi Santiagoon ja Chileen ja odotin hieman vastaavia tuntemuksia tullessani Argentiinaan. Koin kuitenkin pienoista takapakkia odotuksieni suhteen jo heti bussiasemalla. Latinoihmiset ovat yllättäen kaikki yhteen ääneen kansalaisuudestaan riippumatta olleet yhtä mieltä siitä, että Argentiina on ikävä maa ja argentiinalaiset ikäviä ihmisiä. Totta se on, olen istunut suu auki kuuntelemassa, kun ( erityisesti chileläiset ja brasilialaiset ) toteavat lyhyesti, että sinne ei kannata mennä. ” Mutta mä olen aina halunnut Buenos Airesiin, se Etelä-Amerikan Pariisi! ”
Ei kannata. Kauhea paikka ja ihmiset vielä kauheampia. ” Oletko koskaan käynyt? ”
En. Enkä käy.
Brasilialaiset ja chileäiset lomailevat ristiin. Brasiliasta tullaan laskettelemaan Chilen Andeille ja Chilestä mennään loikoilemaan Rion Copacabanalle. En ole vielä ole saanut ( hyvää ) vastausta miksi Argentiina on niin ikävä maa. Saatoin kyllä selvittää sen jo Mendozassa bussiasemalla. 
Se kuuluisa ystävällisyys katosi sillä sekunilla, kun Converseni kosketti maata. Tippikulttuuri on maakohtaista, mutta yleensäkään ” money, money, money”-hokema ei toimi missään, jos tippiä mielii. Sitä kuitenkin yleisesti annetaan palvelusta, ei siitä, että työntekijä siirtyy edestäsi, kun astut ulos bussista. 
Kaksi asiaa, mitä en tunnu oppivan on ne, että aina pitää olla vesipullo mukana, sekä vähän maan valuuttaa. Mikään, ei mikään, ärsytä enempää, kuin etsiä pitkän lennon/bussimatkan jälkeen automaattia, että voi jatkaa matkaa taxilla hotellille. Olin nostanut Chilestä 400 euron edestä pesoja tarkoituksenani vaihtaa ne Argentiinassa. Nyt ei ollut taas latiakaan. Onneksi löysin pienen rähjäisen kopin, josta sain nostettua rahaa.
Oon matkan aikana huomannut, että maan kokonaiskuvan kertoo melko hyvin pankkiautomaatti. Jos maassa on siisti, englanninkin kielinen, myös Yhdysvaltain dollareita antava, kenties kosketusnäytöllinen automaatti, maa on ” hyvä ”. Jos automaatti taas on neuvostoaikainen, vilkkuva, tarroitettu, eikä anna englanninkielistä vaihtoehtoa, on maa ” huono ”. Tämä ei tosin ole aivan absoluuttinen totuus, sillä La Pazissa oli mielettömän hienot englantia puhuvat automaatit, mutta ne tuppasi sammumaan kesken noston. Mulla kun on tällä hetkellä ainoastaan yksi kortti, jonka magneettinauha toimii, niin se vähän kuumottaa, kun automaatti sanoo ” Phew…” vilkahtaa ja menee pimeäksi. Sammuu. Mulle kävi näin kaksi kertaa, mutta pikku-Macgyverina olen onneksi saanut käynnistettyä ne uudelleen. 
Tämä ensimmäinen kosketukseni automaattiin oli huono mutta rahaa se sentään antoi. Ostin asemalta leivän illaksi ja annoin siitä puolet pienelle koirapennulle taxijonossa. Sitten toinen asia, mikä myös kertoo maasta. Taxit. Jos taxeissa on turvavyöt, mittari, kuskilla valkoinen paita ja musta neuleliivi, kuski avaa asiakkaalle takaoven, auto on väriltään keltamusta ja valmistettu vuoden 1998 jälkeen, maa on ” hyvä ”. Jos autossa ei ole turvavöitä, ei mittaria, ei mitään leimaa että kyseessä on edes taxi, kuskilla farkut ja toppatakki, kuski avaa asiakkaalle etuoven ja auto on hajoamassa, maa on ” huono ”.

Taxini oli jälkimmäinen. Olin takapenkillä vähän ihmeissäni. Kaikki näytti keskeneräiseltä ja epäsiistiltä. Punaviini ei tuoksunutkaan, eikä villilampaita missään. 

Möö. Andit.

Eli näitäkin on siis vielä.
Tuota Messia ne jaksaa hehkuttaa. 
Menin pitkästä aikaa hostelliin, mutten sentään dormiin. Chilen jälkeen hintataso hienoisesti valahti ja sain kolmeksi yöksi oman huoneen sadalla eurolla. Hintaan sisältyi oikein erinomainen aamiainen mangoyogurteineen. Ensimmäisenä päivänäni Mendozassa lähdin kartta kädessä aurinkoiseen ja kirpeään talviaamuun. Mendoza on yksi maailman yhdeksästä viinipääkaupungista ja alue Argentiinan vanhin ja suurin oliiviöljyn ja viinintuottaja. Kiertelin puistoissa ja aukioilla ja vähän kaupoilla. Löysin netistä kirjakaupan, jossa myydään laajaa valikoimaa englanninkielisiä kirjoja.   Yes, vihdoin, ajattelin ja lähdin etsimään kauppaa. The Holy Bibble. Pyhän Raamatun saatavuus englanninkielellä kuvaa kaupan mukaan laajaa valikoimaa englanninkielisistä kirjoista.
Sain päätökseen edellisen kirjani, sen joka kertoi Perun vallankumouksesta ja seksuaalisista pakkomielteistä. Raamattu tuntui nyt kovin kaukaiselta ja se jäi nyt hyllylle. 
Bookkasin seuraavalle päivälle hostellin kautta Wine & Bike viinitilakierroksen. Niin, tuo Bike vähän jännitti, mutta ajattelin sen olevan romanttinen ajelu pienellä hiekkatiellä viiniviljelmien välissä, katsellen auringon laskevan Andien taa… Mulla on selkeästi aivan liian optimistinen mielikuvitus.
Hattarapuu. Saisipa näitä Plantagenista.

Herranjestas!

Viinikierros alkaisi lauantaina kello kahdelta. Samaisena aamuna huomasin, että ne 400 euroa mitkä nostin Chilestä, ovat kadonneet mun lompakosta. Mulla on täällä kaksi lompakkoa, toinen on pussukka ( kiitos tytöt <3 ) ja toinen sellainen, missä pidän kortit, vakuutuskortit, nettipankkitunnarit yms. Ja se on aina lukitussa repussa. En kanna sitä koskaan mukanani. Edellisenä iltana otin sen pois repusta pariksi tunniksi, kun olin hostellin alakerrassa. Aamulla huomasin, että kaikki Chilen rahat ja dollarit ovat kadonneet. Helvetin helvetti. Menin respaan ja vaadin nähdä valvontakameravideot (!) He soittivat sieltä respasta pomolleen, joka tarkisti videot ” Eikä niissä näkynyt, että kukaan ulkopuolinen olisi mennyt huoneeseesi” Enhän mä nyt jumalauta luullutkaan, että joku muu kuin hostellin työntekijä olisi käynyt siellä. Nojailin tuskissani tiskiin eikä ketään tuntunut kiinnostavan asiani. Mitenköhän kuvailisin sanoin oloani, muuta kuin sillä perusvitutuksella… No, kyllähän se ottaa päähän aivan helvetisti, kun joku mamma on nyysinyt 400 euroa ja sen jälkeen pedannut sängyn ja tyhjentänyt roskiksen. Tällaisessa tilanteessa on ihan ensisijaisesti otettava yhteys äitiin ja saada äidillistä sympatiaa. Sain omani kiinni kesämökin terassilta. ” Se on massii vaan ” sanoi hän ja niinhän se onkin. Paljon, paljon pahemmin voisi käydä täällä ja voi koko omaisuuden lisäksi mennä vaikka henki. En pui asiaa sen enempää, koska tunnen verenpaineen taas nousevan. Hengittelen nyt vaan rauhassa ja joudun miettimään dormimajoitusta loppukuuksi. 🙂

Viinikierrokseen oli aikaa puoli tuntia ja mulla ei menojalka vipattanut. Äiti tykitti viestiä mökin terassilta, että menet nyt ja päätin sitten vastahakoisesti mennä. Odotin ulkona hostellin edessä minibussia muiden kanssa, mutta olo oli apea ja ryöstetty. Bussi noukki meidät ja muut osallistujat kyytiin ja ajeltiin ensimmäiselle viinitilalle. Se oli pieni perheyritys, joka tuottaa orgaanisesti ja pienimuotoisesti lähinnä punaviinejä. Tutustuin kastelujärjestelmän esittelyn lomassa kolmeen chileläiseen poikaan ja päätimme yhteistuumin, että ansaitsen pienen punaviinihumalan, jotta iltapäiväni olisi sentään parempi kuin aamunipäiväni.

Pyöräilimme kuusi kilometriä toiselle tilalle. Se mielikuvani romuttui siinä vaiheessa, kun poljin ykkösvaihteella, liian isolla pyörällä motaria hiekkapölyssä. Se oli nyt viimeinen kerta, kerta kaikkiaan, kun teen mitään missä mainitaan bike. Toinen viinitila oli isompi ja hienompi, mutta tuottajana pieni. 60 000 pulloa vuodessa. Naureskeltiin chileläisten kanssa punkkulasit kädessä ryhmämme pohjois-korealaisille, jotka ilmeettöminä seisoivat kuin patsaat, eivätkä puhuneet edes toisilleen. Maisteltiin neljää eri punaviiniä ja muutamaa valkoviiniä. Seuraavalle tilalle poljetiin auringon jo laskiessa pikkuhiprakassa. Ilma oli jo viilentynyt, kun saavuimme pienelle perhetilalle. Maistiaiset oltiin tällä kertaa rajoitettu yhteen lasiin, jonka sai valita Malbecin ja Chevren väliltä.

Nyt talvella viljelmät ovat punaruskeita ja kuivia. Harvoilla oksilla roikkuu mustia, rypistyneitä edellissadon rypäleitä. Mun kierrokset olivat pääosin espanjaksi, mutta sen verran nappasin, että Argentiinassa, niin kuin joka paikassa tällä hetkellä, luontoystävällisyys on nouseva trendi viinintuottamisessa ja viini pyritään tuottamaan mahdollisimman puhtaasti ja luonnonmukaisesti.

Mun lempiviinihän on kuuden euron I love LA, enkä tosiaankaan tiedä niistä yhtään mitään. Tällaiset kierrokset ovat silti tosi mukavia ja erityisesti ne saavat ihmisen tuntemaan itsensä sivistyneeksi kansalaiseksi, kun lasia pyöritellen ja nuuhkien on etsivinään etsii makuja ja vivahteita. Suosittelen lämpimästi.

Viisaus puistonpenkillä.

Sunnuntaina Mendoza oli autio, eikä mikään ollut auki. Odottelin iltaa, jolloin lähdin yöbussilla tänne Buenos Airesiin. Sain lopulta hieman myötätuntoa hostellin henkilökunnalta koskien menetettyä rahaani. Sain jopa kupillisen mangoyogurttia lievittämään pahaa oloani. Nöyrin kiitokseni. Toivon, että he käyttävät hyvin 400 euroani.

Bussini lähtöaika oli lipussa kello 19.50 ja mä päätin kerrankin, että en mene sinne asemalle odottelemaan, kun se kuitenkin lähtee tunnin myöhässä. Olin asemalla kahdeksalta ja bussi olikin jo sulkemassa porttia. Olis sekin, myöhästyä nyt bussista Etelä-Amerikassa. Se olisi melkeinpä ihme.

Kisses,


Mari


Comments

Wine is like poetry in a bottle. Mendoza wines, Argentina. — 6 kommenttia

  1. En tiia miten on siella pain muailmoo, mutta Milanossakin on ihan kunnon taxit ja sitten naa pimeet versiot….helposti turisti hyppaa taallakin pimeeseen taxiin, kun ne on ne ensimmaiset, jotka on odottelemassa lentokenttabussista laskeutuvia 😛

    Voi ei mika tuuri noiden rahojen kanssa, tosin voit lohduttautua silla, etta paasit nain pitkalle ennen kun mitaan ryostettiin! 😛

    • Chilessä ja Argentiinassa on nämä uudet ja yritysten kautta työskentelevät taxit hirveen hyviä, mutta mitä köyhempi maa sitä huonommaksi menee. Mulla tosin ainoa ongelma ollut Santiagossa taxissa, kun taxikuski YRITTI ryöstää mut 😀 

      Joo noin mäkin ajattelen, suunnilleen kaikki tapaamani ihmiset ovat ryöstetty jo aikojan sitten. Mut et 400 euroa?! No kyllä mä siitä ajan kanssa yli pääsen. 🙂

  2. Jännä juttu ihan samaa kuullut mexicossa argentiinalaisista,ovat kuulemma omasta mielestään niin hienoja ja enempi eurooppalaisia kuin latinoita..itsellä ei kokemusta,mistäköhän se sävyero johtuu..

    • En tiedä niin, ilmeisesti siitä, kun Argentiinaan on aikoinaan tullut paljon porukkaa Euroopasta ja nyt monella on eurooppalaiset sukujuuret. Ja kokevat olevansa enemmän eurooppalaisia kuin latinoja. Jännää kyllä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *