Machu Picchu.

Moikkis,

Olen ollut hiljainen, koska olen kylmissäni jokaisena vuorokauden tuntina. Etelä-Amerikassa on talvi, mutta oh boy, kylmyys yllätti. Vaikka Peru on lähes päiväntasaajalla, ilmasto on omituinen ja tietämättömälle arvaamaton. Auringossa on kuuma, muistuttaen päiväntasaajan tropiikkia, ja varjossa Andien purevaa vuoristoilmaa. Pukeutuminen on vähintään haastavaa. Ihanaa, että nahkarotsille on sentään ollut käyttöä.

Kylmyys poislukien on mulla ollut mukavaakin 🙂 Viihdyin Cuscossa muutaman päivän sijaan viikon ja kärsin koko sen ajan enemmän tai vähemmän ikävästä hapenpuutteesta. Cusco oli ihana, ihana kaupunki, vaikkakin kyyninen sanoisi aika turistoituneeksi. Mitä se tietenkin onkin, onhan se ainoa väylä Machu Picchulle. Kaupunki on vanha Inkojen pääkaupunki ja sillä viikolla, kun olin siellä ( Juhannusviikko) juhlittiin joka päivä Cuscon kaupunkia ja muinaiskansoja.

Mä nautiskelin vaan olostani, hyvistä ravintoloista ja kivoista pienistä putiikeista, joissa myytiin turisteille alpakanvillapaitoja. Mä myös suureksi ilokseni löysin kirjakaupan, jossa myytiin englanninkielisiä kirjoja. Ostin yhden kirjan, joka kädessä kuljeskelin pitkin vanhoja mukulakivikatuja ja pysähdyin aina välillä jonnekin teelle ja lukemaan. Cuscon keskusaukiolla oli joka päivä aamusta iltapäivään paraateja, joissa eri ikäiset kaupunkilaiset esiintyivät perinneasuissaan. Mä yleensä istuskelin kirjani ja cokateeni kanssa jossain kadun laidan nuhjuisessa kuppilassa ja välillä laskin kirjani ja nautin ohjelmasta.

Mun hotellihuone oli jäätävä mutta kerjäsin itselleni pienen patterin, jonka asensin vessan oven eteen.  Ikkunat ovat ohutta lasia ja seinät kylmyyttä hohkaavaa kiveä. Ulkona oli paljon lämpimämpi kuin pitkän käytävän päässä, huoneessa 304. Lämpötila nousi hyvinä päivinä ehkä +10 asteeseen. Toisena aamunani Cuscossa heräsin ikkunat huurussa, ankeaan aamuun. En olisi mitenkään halunnut nostaa kahta alpakanvillavilttiäni ja nousta pimeään huoneeseen valmistautumaan päivään. Kello oli viisi ja olin lähdössä Machu Picchulle. Tuntui, ettei veri kierrä ja hengästyttää.Tilasin taxin Poroyn juna-asemalle, josta lähtisin kello 7.12 Peru Railin maisemajunalla kohti Kadonnutta Kaupunkia.

Aamulla asemalla oli +5 astetta ja mä hykertelin kahvikuppi kädessäni, tyytyväisenä alpakanvillapaidassani ja nahkarotsissani. Ei ole ainakaan kylmä, vaikka käsiä en voinut juurikaan liikutella, saatika nostaa. Varasin junalipun noin kolme viikkoa etukäteen netistä ja menopaluu maksoi $140, mitä monet kauhistelevat. Mun mielestä se ei ollut pahakaan hinta niin hienosta junamatkasta. Maisemat olivat uskomattomia. Matkaa Cuscosta Machu Picchulle on reilu sata kilometriä, mutta juna on maisemajuna, eli se liikkuu hyvin rauhallisesti läpi upeiden jokilaaksojen ja vuorien kohti määränpäätä Machupicchu townia.

Matka kesti tällä nopeudella reilut kolme tuntia. Meille tarjoiltiin kahvia, suklaata ja kuivattuja banaanin paloja. Aurinko paistoi suoraan silmiin ja kanssamatkustajat olivat koko matkan muurautuneina ikkunoihin kuvaamassa kaiken mahdollisen. Mulla oli soitin täynnä uutta musiikkia ja onnistuin näkenään ikkunasta sentään muutaman lehmän ja paimenen.

Pääsylippu Machu Picchulle ei sisälly junalipun hintaan, ja tätä asiaa selvittelin jonkin aikaa. Kävijöiden määrää rajoitetaan tiettyyn lukumäärään päivässä ja lippu kannattaa aina ostaa etukäteen, eikä olettaa, että sen saisi luukulta. Netistä löytyy ihan nettisivu, missä ohjeistetaan lipun osto. Mä en saanut sitä kautta lippuani, joten ulkoistin asian ja lippu toimitettiin mulle suoraan hotellille. Sisäänpääsy maksaa $40-55.

Juna saapui melkein tunnin myöhässä Machupicchu towniin ja mä syöksähdin ulos junasta, jättäen jalkoihin muutaman eläkeläisen, ajatuksella ” ” Missä se on?! Missä se on?!”
Kuljin ympyrää kylässä, joka koostui pelkästään Machu Picchu-krääsästä ja Starbucks tyyppisistä kahviloista. Selvitin parilta amerikkalaisnaiselta, että joudun menemään vielä bussilla ” Noin kaksi kilometriä ylös, mutta sinne voi myös kävellä. Me kävellään huomenna ”  Machu Picchu town ( Aquas Calientes) sijaitsee Andien juurella lämpimissä viidakko-olosuhteissa, joten vaatetukseni oli liikaa. Etsin bussin ja ymmärsin, ettei sekään sisältynyt junalippuun. En ollut ottanut rahaa mukaan reissulle kuin taxien verran ja lippuluukulla ostaessani bussilippua laskin rahojani vähän epätoivoisesti. Miten voi olla näin hankalaa päästä katsomaan jotain. Lipunmyyjätär oli kyllästynyt nuori nainen. Hän selkeästi nautti tilanteesta, kun kertoi, että voin halutessani myös kävellä ylös. Onneksi muistin, että mulla on aina rintsikoissa rahaa ja vetäisin ruuminlämpöisen sata solea tiskiin. Ha, in your face!

Minibussi lähti täydessä lastissa ylös vuorelle. Olin jotenkin väsynyt jo koko hommaan ennen kuin se alkoikaan. Riisuin enemmän vaatteita ja kirosin miksen ollut kysynyt keneltäkään millainen ilma siellä on. Verensokeri oli laskenut punaiselle, eikä mikään tuntunut enää mielekkäältä. Matka ylös kesti 20 minuuttia ja naureskelin mielessäni kuinka jenkkinaiset lähtisivät huomenna kipuamaan ylös ja jossain vaiheessa tajuaisivat, että matka onkin hieman pidempi kuin sen kaksi kilometriä.

Tie ylös oli pieni ja kapea hiekkatie, jossa toisen bussin piti väistää toista. Välillä peruuteltiin ja veivattiin eri suuntaan. Yritin miettiä olenko koskaan missään ollut niin upeissa maisemissa. Ei tullut mieleen. Ne olivat henkäsalpaavat.

Vihdoin tultiin ylös ja väkeä oli jonkun verran, mutta paljon vähemmin kuin odotin. Ylhäällä on hotelli, ravintola ja vessat. Vieläkin oli liikaa päällä. Kuoriuduin enemmän ja lähdin portille. Mukana pitää aina olla oikea passi ja pääsylipussa täysin oikeat tiedot. Mun lipussa nimi oli tietenkin Mary, kansalaisuus Mexico ja ikä 31 (?!)

Kaikki krääsä ja hälinä jää porttien toiselle puolelle. Machu Picchun puolella ei ole mitään. Edessä vielä iso vihreä taulu, joka kieltää syömisen, roskaamisen, polttamisen yms.

Aikaisen linnun cafe con leche. 

Machu Picchusta mulla on aina ollut mielikuvana vain se postikorttikuva, jonka te kaikki näette nyt silmissänne 😉 Se on kaikilla se sama kuva. Kävelin porteilta jonkun matkaa pientä polkua pitkin ja siinä se oli; Machu Picchu. Se paikka, jonka hyvin moni ihminen nimeää yhdeksi niistä paikoista maailmassa, joka täytyy nähdä. Paikka, jonka mäkin olen haaveillut näkeväni pikkutytöstä lähtien. Machu Picchu. Toistelin sitä itselleni, kun lähdin kiertelemään raunioita. Aurinko porotti melkein suoraan ylhäältä pistävästi suoraan päähän. Mummun villasukat kuumotti jalassa, kun kiertelin kivikasoja. Siltä se tuntui. Kivikasoilta. Katselin ympärilleni, paljon turisteja mutta jakautuneena isolle alueelle. Tuntui, kuin olisin ollut yksin.

No ainakin niillä oli hienot maisemat, ajattelin kun lysähdin yhdelle kivellä istumaan. Pettyneenä. Olin pettynyt Machu Picchuun ja itseeni. Miten voi olla pettynyt Machu Picchuun? Uhmasin kieltoja ja söin kaksi myslipatukkaa. Mustia lintuja rääkyi taivaalla ja ympäriltä kuului monia eri kieliä. Alpakat söivät ruohoa tasanteilla. Siellä oli vauva-alpakkakin. Sellainen mistä mun villapaita on tehty. Mä huokailin osittain punasolujen puutteesta verekierrossa, osittain pettymystä. Mitä jos maailmassa kuuluukin olla vain postikorttimielikuvia, eikä kaikkea pidäkään nähdä oikeasti? Mitä jos olenkin nähnyt jo liikaa ja olen immuuni kokemaan enää mitään, mikä millään tavalla koskettaisi?

Viihdytin itseäni hetken kuvaamalla salaa Jeesuksen näköistä miestä ja ajattelin, että jaa-a. Pitäisikö sitten lähteä takaisin alas. Varaamani neljä tuntia typistyi nyt yhteen, mutta onpahan nähty tämäkin. Matkalla takaisin portille näin hikisiä ihmisiä. Kyselin vähän mistä he ovat tulossa ja he sanoivat ylhäältä ja osoittivat mulle leveät kiviportaat, joissa oli normaalia korkeampi askel. No hitto, onhan mulla aikaa ja tänne asti ollaan tultu, mennään nyt sitten.

Ajauduin portaissa riitautuneen ranskalaispariskunnan välienselvittäjäksi. Lopulta molemmat olivat hiljaa ja laahustettiin ylös jonossa, minä keskellä. Matka ylös tuntui kestävän ikuisuuden. Inkoilla on täytynyt olla uskomattomat pakara -ja reisilihakset. Portaissa kasvoi keskellä ruohoa ja niissä asui monta sisiliskoa. Vihdoin, hiestä märkänä, nojailin polviin ja yritin vetää syvään henkeä pari kertaa. Flunssa ei ollut vielä kokonaan poistunut ja tuntui kuin pää räjähtäisi. Tasoittelin siinä hengitystä hetken ja sivusilmällä näin oikealla alhaalla Machu Picchun. Pyyhin hikeä otsalta suu auki ja täytyi ensimmäistä kertaa reissulla nostaa aurinkolasit otsalle.

Seisoin hiljaa, luukku auki, melkein kyyneleet silmissä. Uskomatonta. Siinä se siis on. Machu Picchu. Kadonnut kaupunki, täydellisenä, piilossa maailmalta. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt siellä ylhäällä. Linnut lauloivat ja auringon polttama ruoho tuoksui. Istuin vaan ja katselin alas lähes hurmoksellisessa tilassa. Varmaan samalla tavalla on Machu Picchun löytäjän Hiram Binghamin leuka loksahtanut, kun aikoinaan rehevöityneen kaupunkin löytöretkellään löysi.

Kello kävi ja yritin useaan otteeseen nousta ja lähteä takaisin alas, mutta näystä oli muodostunut pyhä parissa tunnissa, enkä saanut silmiäni irti siitä. Katsoin vaan sitä täydellistä, täydellisistä kivistä tehtyä kaupunkia. Miten tarkasti se onkaan tehty. Mikä ajoi Inkat hylkäämään kaupungin. Espanjalaiset eivät koskaan löytäneet sitä. Jotkut ovat spekuloineet, että isorokon leviäminen sai yhdyskunnan lähtemään ja hylkäämään vain sata vuotta asutun kaupungin. Mietin missä kallion koloissa nuoret rakastuneet olivat salaa pussailleet yöllä, kun tulet olivat  sammuneet ja minkälaisia jalkoja näillä portailla on juossut. Kuinka moni rakkaudessa pettynyt on hypännyt epätoivoissaan alas vuorelta. Inkat rakensivat tämän kaupungin meille tuntemattomasta syystä. He metsästivät tällä maalla ja synnyttivät tälle maalle. Ehkä uhrasit tälle maalle. Täällä ei sodittu ja siksi se ainakin mulle merkitsee yhtä merkittävää paikkaa maailmassa, jolla ei ole veristä historiaa. Ainoastaan hyvin lyhyt ja salainen. Kunpa se säilyisi aina salaisena.

18.JUN.2012
31 vuotta?!
No mutta näyttäähän hän!
Happy feet on their way to Machu Picchu.
Kaikki, jotka sanovat jotain mun tukasta, ovat vain kateellisia harjaksestani.

Kello kääntyi iltapäivän puolelle ja mun oli jo pakko lähteä alaspäin, että ehtisin junaan. Matkalla pysähtelin vielä kiville istumaan hetkeksi. Saattaa olla, etten tule enää koskaan tänne ja halusin verkkokalvoilleni jäävän kuva tästä loppuelämäkseni. Askel oli huomattavasti keveämpi mennessä kuin tullessa. Porteilta otin vielä Machu Picchu leiman passiin, heti siihen Perun viereen. Päivämäärä oli viime vuodessa, mutta mitäs siitä. Busseja kiertää ylös ja alas jatkuvasti, eikä tarvinnut kauaa odottaa kyytiä. Kyytiläiset alas olivat hiljaisia, moni varmaan huojentuneita nähtyään yhden maailman uudesta seitsemästä ihmeestä. Mun leuka alkoi viimein löytää paikkansa ja silmät terävöitymään tähän hetkeen. Alhaalla oli ilma hieman viilennyt ja aurinko alkoi hitaasti väistymään vuorten taake. Sain vetää alpakanvillapaidan päälleni ja matkata junalla takaisin Cuscoon. Machu Picchu oli ihmeellinen, jos mahdollista, mene itse katsomaan. 🙂





Toivon helteitä heinäkuuksi koko Suomeen, jutellaan pian 🙂


Mari


Comments

Machu Picchu. — 6 kommenttia

  1. Ihan super mielenkiintosta lukea sun matkasta,kokemuksista jne.! Ihanan eläväinen tyyli kuvata ja kertoa.. Tuntuu,että oppii itekin elämästä samalla. Näkeekö jostain sun matkasuunnitelman,että minne kaikkialle oot menossa vuoden aikana? Miten sä muuten käytät nettiä reissussa? Saatko hotelleista wifi-koodit,oder? Have fun:-) t. Kerttu

  2. No moikka! Voi kiitos paljon 🙂 Matkasuunnitelmaa ei ole esillä ainakaan vielä, se vähän vielä muuttuu, kun yritän katsoa ja miettiä järkeviä ratkaisuita. Mä valitsen aina hotellin tai hostellin missä on kuvauksessa ” hyvä, nopea ja ilmainen langaton netti käytettävissä ” koska mä käytän omaa konetta kaikkeen. Hotelleista saa salasanan heti kirjautuessa. Tähän mennessä netit ovat toimineet ihan ihmeen hyvin ja oon tosi yllättänyt miten teknologia on pitkällä täällä Lattareissakin. Kiitos vielä ja ihanaa kesää Tanskaan 🙂

  3. Aah siistiä,että nettiyhteydet toimii niin hyvin eri paikoissa! Muutenkin vaikuttaa,että sulla menee kaikin puolin putkeen paikassa jos toisessa:-) mulla oli tenttien jne takia jääny muutaman vkon lukemiset rästiin,joten tein catch-uppin sunnuntaina ja nyt oon ajan tasalla. Jään jännityksellä odotteleen to be continued.. Ps. Oikeesti susta vois tulla full-time bloggari ammatiksesi,jos haluut.. Hali&pus

  4. Suurimmaksi osaksi ovat toimineet, mutta kyllä on välillä hankalaakin. Tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin, mistä olen nöyrän kiitollinen 🙂 Kiitos paljon, katsotaan mitä musta tulee 😉 Haleja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *