Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Puola

Historiallinen Varsova

  • Kirjoittajan oletuskuva
Elina Venttola, Suvi Huttunen Päivitetty: 10.10.2023
Varsova on suomalaisille yksi lähimmistä Euroopan pääkaupungeista, se on monelle yhä tuntematon matkakohde.

Puolan pääkaupunki Varsova jää usein Krakovan varjoon matkailukaupunkina, mutta aivan syyttä. Vanha ja uusi elävät Varsovassa rinta rinnan ja kaupunki yllättää ainakin ensikertalaisen lumoavalla historian ja modernin sekoituksella.

VARSOVA MATKAKOHTEENA

ShuttestockVarsovan vanhakaupunki
Varsovan vanhakaupunki on Puolan pääkaupungin tunnetuin paikka.

Menneisyys on osa Varsovan viehätystä

Varsovan synkkään menneisyyteen ei voi olla törmäämättä kaupungissa vieraillessa, mutta se onkin osa kaupungin viehätystä. Varsova pommitettiin toisen maailmansodan aikana lähes maan tasalle, mutta kaupunki on rakennettu sen jälkeen hämmästyttävän tarkasti uudelleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viime vuosina katukuva on modernisoitunut entisestään ja tämä miljoonakaupunki saattaakin yllättää matkailijan aitoudellaan ja monipuolisuudellaan.

Historialta ei voi välttyä

Varsova on tyypillinen viikonlopun kaupunkikohde ja usein pysähdyspaikka matkalla muualle Keski-Eurooppaan. Tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat uskomattoman hienosti uudelleen rakennettu vanhakaupunki, joka on myös Unescon maailmanperintökohde, sekä vanhasta kaupungista Łazienki-puistoon vievä neljän kilometrin pituinen kolmesta kadusta muodostuva ”Kuninkaallinen tie”. Varsovasta löytyy myös monia näkemisen arvoisia museoita sekä paljon toisen maailmansodan ja juutalaisten historiaa.

Nähtävyyksien katsomisen lisäksi Varsova tarjoaa myös mahdollisuuksia shoppailuun, mutta ostoskaupunkina se ei yllä aivan muiden Keski-Euroopan pääkaupunkien tasolle. Hintataso on kuitenkin vielä toistaiseksi edullisempi kuin Suomessa, joten Varsovassa voi tehdä hyviäkin löytöjä.

Sateenvarjo kannattaa ottaa mukaan

Varsova sijaitsee Puolan keskiosissa, joten siellä vallitsee tyypillinen mannerilmasto. Kesät ovat lämpimiä, mutta sateenvarjo kannattaa ottaa mukaan matkaan. Talvella lämpötila putoaa pakkasen puolelle. Varsova onkin parhaimmillaan keväästä syksyyn.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN VARSOVASSA

ShutterstockVarsova, Puola
Edullinen hintataso tuo rutkasti vaihtoehtoja Varsovan-lomaan.

Useita suoria lentoja päivittäin

Finnair lentää ympärivuotisesti suoria lentoja Helsingistä Varsovaan. Lennot saattaa saada hyvinkin edullisesti aina reilusta sadasta eurosta ylöspäin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Varsovaan pääsee Baltian kautta myös autolla tai bussilla, mutta luonnollisesti matkaan kannattaa tällöin varata useita päiviä. Myös junayhteydet muualta Euroopasta ovat hyvät. Varsovan lentokenttä sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä keskustasta ja sinne pääsee kätevästi sekä junalla että bussilla.

Hotellihinnat muuta maata kalliimmat

Majoitusvaihtoehtoja Varsovasta löytyy paljon, mutta hinnat ovat usein muuta maata kalliimmat. Hintavinta on vanhassa kaupungissa. Rautatieaseman läheisyydessä on paljon hotelleja ja keskusta-alueelta löytyy myös useita kohtuuhintaisia hostelleja. Yksityismajoitusta voi kysellä turisti-infosta.

Varsovan keskustassa pystyy liikkumaan pitkälti kävellen, mutta halutessaan kannattaa hyödyntää toimivaa bussi- ja raitiovaunuverkostoa. Lippuja voi ostaa kioskeista tai kuljettajalta. Kaupungissa on myös yksinkertainen metrolinjasto.

VARSOVAN NÄHTÄVYYDET

ShutterstockVarsova, Puola
Puolan hintataso suosii suomalaisia, sillä se takaa muun muassa edulliset päivälliset ravintolassa ja kotimaata halvemmat ostokset.

Vanha kaupunki kiehtoo turisteja

Täysin toisen maailmansodan pommitusten jälkeen uudelleen rakennettu vanhakaupunki on varsinainen matkailijakeskus ja hinnat ovat sen mukaiset. Rakennukset ovat kuitenkin silmiä hivelevän kauniita ja arkkitehtien ja jälleenrakentajien taitoa ei voi kuin ihailla.

Vanhakaupunki alkaa Plac Zamkowy -aukiolta, jota reunustaa muun muassa kuninkaanlinna, joka on alun perin rakennettu 1200-luvulla. Myös linna joutui pommitusten kohteeksi ja se onkin entisöity upeasti alkuperäiseen asuunsa. Kuninkaanlinnaan pääsee tutustumaan parin euron pääsymaksua vastaan.

Vanhastakaupungista löytyy monien ravintoloiden ja pikkukauppojen sekä kauniin Rynek Starego Miasta -aukion lisäksi useita museoita, joista kannattaa pistäytyä ainakin Varsovan historiaa esittelevässä museossa.

Kuninkaallinen tie: ruuan ja ostosten kautta vihreään keitaaseen

Plac Zamkowy -aukiolta alkaa neljän kilometrin mittainen Kuninkaallinen tie, joka kulkee Krakowskie Przedmieście, Nowy Świat ja Ujazdowskie -katujen kautta Łazienkin puistoon. Kadun varrelta löytyvät muun muassa kuuluisa Kopernikuksen patsas, Pyhän ristin kirkko, jonka yhteen pilariin on säilötty säveltäjäsuuruus Chopinin sydän, presidentinlinna sekä useita museoita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Erityisesti Nowy Świat -kadulta löytyy paljon hyviä ja kohtuuhintaisia ravintoloita sekä baareja. Kadulla on myös paljon kauppoja ja hyvien ostosten toivossa kannattaa poiketa myös Nowy Światin sivukaduille.

Łazienkin puisto on vihreä keidas ruuhkaisessa ja kiireisessä Varsovassa. Tänne kannattaa tulla hengähtämään hetkeksi, nauttia puiston vehreydestä sekä katsastaa veden päällä sijaitseva palatsi, joka oli Puolan viimeisen kuninkaan Stanisław August Poniatowskin koti ennen kuin hänet syöstiin vallasta 1792.

VARSOVAN PARHAAT

Nähtävyydet

  1. Vanhakaupunki
  2. Kuninkaallinen tie
  3. Kuninkaanlinna
  4. Lukuisat kiehtovat museot Chopinista juutalaisvainoihin
  5. Wilanówin palatsi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Gdansk, Puola

Gdanskin 15 parasta nähtävyyttä – tiesitkö, mitä kaikkea kaupungissa voi tehdä?

Puolan nähtävyydet

Puolan parhaat nähtävyydet – 10 paikkaa, jotka tekevät matkasta unohtumattoman

Varsova, Puola

Mikä Puolan kaupungeista sopii sinulle? Vertaa kaupunkilomat Gdanskiin, Krakovaan ja Varsovaan

Via Baltican reitin parhaat palat

Via Baltican kiinnostavimmat paikat – 8 syytä lähteä legendaariselle automatkalle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja