Romania

Ravintolahommia Bukarestissa – iloa, ihmetystä ja kotiviiniä

torstai, marraskuu 15, 2018

Bukarest, voi ihana ja rappioromanttinen Bukarest. Jos nyt kuitenkin suoraan sanotaan, niin Bukarest ei tehnyt meikäläiseen lähtemätöntä vaikutusta ruokakaupunkina, vaikka olisin niin halunnut. Ruoka oli toisaalta ihan hyvää, mutta suurimmat wau-efektit jäivät tällä erää puuttumaan useasta vierailupaikasta. Mutta ai että, miten viihtyvyyteen ja sisustukseen täällä olikaan panostettu useimmissa paikoissa, me likey!

Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että Bukarestissa on kuitenkin potentiaalia. Ehkä suurin juttu, mitä jäin reissullani kaipaamaan on se aito ja paikallinen ruoka. Paikallista viiniä tosin oli tarjolla hyvin, pisteet siitä! Ravintoloiden osalta tuntui, että kaupungissa tuli enemmän vastaan italialaista ja ranskalaista ruokaa kuin sitä paikallista, tai ehkä meitsi katseli vääriä paikkoja. Kuka tietää, ehkä lähden vielä paikallisten ruokien metsästykseen Romaniaan, sillä muutama paikka jäi vähän kutkuttamaan.

Pidemmittä puheitta, seuraavaksi pukkaisi ravintolajuttuja Bukarestista. Luvassa on kuivaa kananrintaa, vehreää viinibaaria, rappioromanttista kattoterassia ja euron litralta maksavaa vinkkuu. Nauttikaa ja poimikaa vinkit talteen!

KATTOTERASSIT

1. Pura Vida Sky (Strada Smârdan 7)

Mielestäni maisemiltaan parempi kattoterassi sijaitsi yllättäen hostellin katolla. Terassi oli rappioromanttinen, hieman rosoinen ja tunnelma mainio. Bukarestin rakennukset eivät olleet hirveän korkeita, eikä tämäkään terassi kavunnut hirveän korkealle, mutta kuitenkin sopivasti Bukarestin kattojen ylle.

Pura Vida Skyssä ei ole hissiä, mutta onneksi portaissa oli tsemppiviestejä. Täällä nauttii ehdottomasti lasillisen, jos toisenkin. Pienenä ihmetyksenä nostaisin reissukaverin proseccon, joka tarjoiltiin cosmopolitan-lasista. Viinilasihullu täällä hei! :—D

Hintataso: lasi viiniä n. 2 €.

 

2. Nomad Skybar (Etaj 1, Strada Smârdan 30)

Nomad nousi sisustukseltaan ja viinivalikoimaltaan Pura Vidan ohi meikäläisen mielessä. Molemmilla on tosin varmasti aikansa ja paikkansa. Me käytiin Nomadissa arki-iltana ja suht aikaisin, joten paikka oli vielä erittäin hiljainen. Voin tosin kuvitella, että Nomad näyttäytyy Romanian yöelämässä myös trendikkäänä menomestana.

Nomadiin pääsee hissillä, eli siitä myös plussaa, koska rappusten kapuaminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Tarjolla oli yllättävän herkullista paikallista viiniä, käykää testaamassa!

Hintataso: lasi viiniä n. 3 €.

KAHVILAT

1. Artichoke (45 Calea Victoriei)

Tälle paikalle voin antaa lämpimän suosituksen. Suloinen Artichoke on loistava aamupalapaikka ja sijaintikin vaikutti mielestäni mainiolta. Me ei tosin meinattu ensin löytää koko Artichokea, sillä kahvila sijaitsi rakennuksen käytävän päässä, eikä sinne ollut mitään opasteita. Onneksi etsintä palkittiin ja päästiin nauttimaan Artichoken aamupalasta.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Artichoken aamupala oli vallan toimiva. Kahvimaidon sai vaihdettua kasvisversioon ja aamupalalautanen oli raikas. Yksinkertaista, mutta hyvää!

Hintataso: breakfast plate n. 5 € ja kahvi n. 3 €, ei paha.

 

2. Rue Du Pain (Calea Floreasca 111-113)

Ihan jeba ja Instagram-ystävällinen paikka, mutta en välttämättä juoksisi tämän perässä, sillä lokaatio on aika kaukana keskustasta. Jos tosin majoitut jossain paikan kulmilla, niin käy ehdottomasti testaamassa. Rue Du Pain saa ehdottomasti pisteet ruoan ulkonäöstä ja taivaallisen hyvästä tuorepuristetusta appelsiinimehusta, ai että!

Otin täällä itse klassisen eggs benedictin testiin ja Veera herkutteli myös makeammilla jutuilla. Eggs benedict ei tehnyt meikäläiseen vaikutusta, mutta ymmärrän hyvin, että Rue Du Pain on yksi Bukarestin trendikkäimmistä kahviloista ja sen huomasi väen määrästä. Palvelu oli todella loistavaa, mutta ruokakuvaa napatessamme ihmetykseksi nousi tarjoilija, joka säntäsi ilmoittamaan, että omista ruokahommista saa kyllä ottaa kuvia, muttei esim. tiskeistä, joissa näkyy herkut ja hinnat. Samassa huomasin, että myös ravintolan ikkunoita oli peitetty, eikä heillä tosiaan ollut verkkosivuja, joten pisti mietityttämään, että mitä salaisuuksia kahvila oikein pitää sisällään. :—D

Hintataso: en millään muista tarkkoja hintoja, eikä niitä voi tarkistaa verkkosivujen puuttuessa, mutta muistaakseni eggs benedict oli jotain n. 7 € luokkaa, kahvi n. 3 €. Myös täällä oli tarjolla kasvimaitoja.

3. The Urbanist (Strada Căldărari 3)

Ihana sisustus, ihanan urbaani tunnelma ja oh, mitä juomia! Urbanist vaikutti ainakin meikäläisen heti ensipuraisulla. Tämän paikan osalta en osaa sanoa muuten kuin viinin ja alkoholittoman drinksun osalta, mutta ai hitsiläinen, kun ”mehukin” oli nannaa.

Urbanist sopii mainiosti rentoon illanviettoon ja täällä myydään myös urbaaneja vaatteita. Jälleen raikasta, yksinkertaista ja hyvää.

Hintataso: lasi viiniä n. 2 €.

RAVINTOLAT

1. Burger si Scoici 27 (Strada Smârdan 27)

Älä anna punaisten ja muovisten pöytien hämätä, tässä paikassa on potentiaalia! Burger si Scoici 27 sijaitsee kiireisellä ravintolakadulla, jonka elämänmenoa oli kiva seurata lokakuun viilenevässä illassa paikallisen oluen ja viinin äärellä.

Burger si Scoicissa saa todellakin vatsansa täyteen ja vaikka paikka on enemmän burgeripaikka, maistuivat ne simpukatkin hyvälle. Olisivat tosin voineet jättää tuon jäätävän krutonkimäärän pois simpukoiden päältä, meni vähän haaskuuseen, sillä nämä eivät tarvitse krutonkeja mukaansa. Ehdottomasti jatkoon rennon illanvieton yhteydessä, täällä ei tarvitse hifistellä ja homma toimii.

Hintataso: simpukat n. 7 €, valkosipuliperunat n. 2 €, paikallinen talon viini 2,5 €.

2. Les Bourgeois (Strada Smârdan 20)

Tätä paikkaa katsoin vähän kauhuissani, sillä ravintolan terassi oli todella turboahdettu ja terassilla odotteli sisäänheittäjä. Tällaiset merkit on meikäläiselle aina totaalisia no go -hommia. Päätin kuitenkin olla avoimin mielin ja testata paikan lounaan, koska siinä ei testaamisessa paljoa hävinnyt.

Yllätyin itseasiassa paikasta positiivisesti, vaikka olin todella skeptinen astuessani sisään tähän ravintolaan. Alle 10 euron lounaaksi paketti oli todella toimiva, mutta ei mikään makumaailman räjäyttäjä.

Hintataso: kolmen ruokalajin lounas n. 5 € ja lounaan yhteydessä lasin viiniäkin sai -50 % hintaan, eli lasi viiniä n. 2 €.

3. Ză Lokal (Calea Victoriei 214)

Jälleen ihan jeba, vaikkei ehkä ulkonäöllisesti sitä kielikään. Ză Lokalia oltiin tituleerattu monessa paikassa parhaaksi hampurilaispaikaksi Bukarestissa ja toden totta, hampurilainen oli todella herkullinen.

Henkilökunta oli mielestäni vallan ihanaa ja auttavaista, sillä lista oli täällä vain liitutaululla raapustettuna ja vielä romaniaksi, joten meikäläiset kohtasivat taulun kanssa pientä kielimuuria. Pientä miinusta tosin satelee pikkuisen pehmeistä ranuista ja purkkimajoneesista. Kun kaikki oli muuten niin freesiä, olisivatpa tehneet myös majoneesin itse. Mutta tämä nyt oli vähän pikkusieluista, ehkä. Ehdottomasti jatkoon, seuraavaksi voisi ottaa salaatin burgerin viereen ranujen sijasta.

Hintataso: hampurilainen n. 9,5 €, ranskalaiset 3 € ja paikallinen olut n. 2 €.

4. Caru’ cu Bere (Strada Stavropoleos 5)

No voihan räkä, kun ei vaan toiminut niin ei. Ei jatkoon. Myös Caru’ cu Bere koreili korkealla Bukarestin ravintolalistoilla, mutta en kyllä ymmärrä, että miksi ihmeessä. Paikka oli ulkoisesti taas meitsille täysi no go, mutta ajattelin antaa jälleen mahdollisuuden. Tällä erää uhka ei ollut mahdollisuus.

Jäimme istumaan tilanpuutteen vuoksi ulos terassille, sisältä Caru’ cu Bere oli ehdottomasti tunnelmallisempi ja tosi viihtyisän näköinen. Sisätilojen lisäksi ainoa asia, mistä keksin hyvää on herkullinen juustolautanen, tosin sekin järjettömän iso kahdelle ja kallis, todella kallis muuhun hintatasoon verrattuna. Miinusta satelee myös järjettömästä kiireestä sekä todella kuivasta kananpalasesta. Olisin mieluusti tiedustellut tarjoilijalta jotain hyvää romanialaista ruokaa heidän listaltaan, mutta väkeä oli niin paljon, ettei tarjoilijoilla ollut aikaa asiakkaiden kanssa jutteluun. Jälkiruoaksi odoteltua espressoakin odoteltiin n. 20 min, silloin oli itse jälkiruokajäätelö jo sulanut.

Hintataso: juustolautanen n. 11 €, yksi kanan rintapala n. 5 €, vihannekset kanan kaveriksi n. 3 € ja lasi viiniä 13 €.

KOTIVIINILLE

1. Piata Obor -markkinat (Str. Ziduri Mosi nr. 4, Sector 2)

Kyllä vain! Hihkuin sisäisesti, kun Veera vei minut Piata Oborin markkinoille. Paikallisia ihmisiä myymässä kotiviinejään, järjettömän rosoinen terassi keskellä markkinoita ja hitsi, miten ihanaa porukkaa. Täällä kannattaa varautua siihen, että englantia ei välttämättä osata, mutta eipä se menoa haittaa.

En kyllä oikeasti ole mikään kotiviinin ystävä, mutta voiko olla enää parempaa kuin paikalliset markkinat, jossa niin nuoremmat kuin vanhemmat viinintekijät mainostavat omia kotitekosiaan. Jotenkin täällä välittyi niin ihana ja aito menneen ajan tunnelma, että ihastuin paikkaan täysin.

Hintataso: maan ja taivaan väliltä, kotiviinejä sai maistella ilmaiseksi, mutta muuten hinta oli n. 1-2 € välissä / litra.

 

Millaisia ravintolajuttuja sinulla on Bukarestista?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki,Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Yleinen

Reissuun puolitutun kanssa – kannattaako vai eikö kannata?

maanantai, marraskuu 12, 2018

Kas siinä vasta pulma!

Uuden reissukaverini selkä ja sävyihin sointuva talo Romanian Brasovissa.

Terveisiä jälleen sateisesta Helsingistä! Joku varmaan huomasikin Instagramin puolella, että meikäläinen seikkaili lokakuun lopussa Romaniassa Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -blogin Veeran kanssa. Tämä reissu oli meille ensimmäinen yhteinen, jonne päädyimme aikamoisen sattuman kautta.

Toivottavasti haluatte kuulla lisää, sillä seuraavaksi kerronkin, miten sille yhteiselle reissulle päädyttiin.

Oli kesäinen iltapäivä ja Rantapallon 10-vuotisjuhlat bloggaajien kesken. Illan kruunasi arvonta, jossa yksi voitti reissun Romaniaan. Arvonnan alkaessa tiesin, että kotijoukkojani ei hirveästi Romania kiinnosta, joten heitin vieressä seisovalle Veeralle: ”Jos mä voitan, niin otan sut mukaan!”

Long story short: Arvonta pyörähti käyntiin ja arvontaruutu pysähtyi meikäläisen kohdalle. ”Nyt mun on varmaan pakko ottaa sut mukaan!”

Kuva kohtalokkaasta illanvietosta, jolloin lupasin ottaa Veeran mukaani, mikäli arpaonni reissuarvonnassa osuu kohdalleni.

Kesä viiletti ohitse ja syyskuussa tajusin, että pian se koittaa, lokakuu ja ensimmäinen reissuni Veeran kanssa.

Tuntui vähän absurdilta, että oli lähdössä reissuun ihmisen kanssa, jonka mukamas tuntee, mutta taas toisaalta ihmisen kanssa, josta ei kuitenkaan tiedä mitään. Mitäs sitten, jos meidän matkustustottumukset ajautuvatkin törmäyskurssille? Mitäs sitten, jos toinen nauttii, mutta toinen vaan hajoilee?

Not gonna lie, sillä meidän matkustustottumukset osoittautuivat todella erilaisiksi ja se pisti meikäläisenkin miettimään omaa itseään matkailijana. Uskon, että tämän reissun jälkeen tunnen itseni entistä paremmin, sillä jouduin useamman kerran pois mukavuusalueiltani, mikä on erittäin hyvä. En olisi kuitenkaan uskonut, että voisimme loppupeleissä olla niin erilaisia, sillä samanlaisia mieltymyksiä oli erittäin hankalaa löytää. Heittelimme toisillemme jatkuvasti kysymyksiä kuin A-studiossa ja naureskelimme, että miten emme vain keksi mitään yhteistä. kuinka ollakaan, niin erilaisuudesta tulikin reissun suola.

Toinen rakastaa suunnittelemattomuutta, toinen lähetti ennen reissua n. 40 paikan to do and see -listan. Toinen rakastaa hotellimajoitusta, toinen varasi kysymättä asuntomajoituksen. Toinen haluaa kulkea kuskin kanssa paikasta A paikkaan B, toinen haluaa vuokrata auton ja seikkailla itsekseen. Toinen haluaa eksyä yllättäen paikalliseen ravintolaan, toinen on suunnitellut juoksevansa ranskalaisen aamupalan perässä tunnin matkan. Toinen haluaa kavuta vuorille ja toinen haluaa tunnelmoida paikallisen viinin kanssa auringonlaskuja.. Näin sitä syntyikin vitsi: Viitasalon Viinimatkat & Kinnusen Aktiivilomat.

Kinnusen Aktiivilomat & Viitasalon Viinimatkat – arvaatte varmaan, kumpi snäksi on kumman?

Mitä opin itsestäni? Kannattiko näin erilaisten ihmisten lähteä yhdessä reissuun? Palattiinko reissulta ärsyyntyneenä vaiko onnellisena?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että minun kannatti lähteä reissuun Veeran kanssa. Vaikka olen todella mukavuudenhaluinen ja määrätietoinen omista asioistani, oli todella virkistävää reissata ihmisen kanssa, jolla oli niin erilaiset mieltymykset. Uskon, että näen matkailun taas aivan erilaisesta näkökulmasta ja näen muiden matkailumieltymykset paljon avoimemmin silmin.

Opin itsestäni paljon matkailijana. Tiedostan nyt vielä vahvemmin sen, että olen oikeasti mukavuudenhaluinen ja rakastan päämäärätöntä haahuilua enemmän kuin suurta to do -listaa lomallani ja siinä ei ole mitään vikaa. Tiedostan tosin myös, että joskus kannattaa ottaa myös muilta matkailijoilta neuvoja, sillä näin näkee sen oman kuplansa ulkopuolelle ja vaikka tutunkin kohteen uusin silmin.

Yllätyksekseni meidän erilaisuudet olivatkin voimavara. Vaikka olin reissun jälkeen väsynyt, olin myös todella onnellinen. Olin onnellinen siitä, että vältyimme konflikteilta. Olin onnellinen siitä, että näin varmasti vallan erilaisen Romanian Veeran kanssa kuin niin, että olisin lähtenyt sinne tutun ja turvallisen kaverin kanssa. Olin onnellinen siitä, että uskalsin lähteä vuosien jälkeen jonkun puolitutun kanssa reissuun.

Mielestäni jokaisen kannattaisi säännöllisin väliajoin lähteä edes viikonlopun mittaiselle matkalle jonkun tuntemattomamman kanssa. Kun poistuu hetkeksi omasta kuplastaan, näkee maailman jälleen aivan erilaisesta vinkkelistä. Ihmiset, ottakaa joskus se puolituttu vieruskaveri mukaan reissulle, reissusta saattaa tulla huikea.

Summa summarun: kyllä kannatti.

Viitasalon Viinimatkat kiittää ja kuittaa viinilasin ääreltä – olisiko tässä oiva uusi bloginimi, mikäli päädyn vaihtamaan nimeä jossain vaiheessa?

Koska teikäläinen poistui viimeksi mukavuusalueeltaan ja lähti reissuun ”tuntemattoman” kanssa? Jaa omat kokemuksesi kommenttiboksissa – kannattiko vai eikö?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Suomi Yleinen

La Serata Romana — roomalainen ilta Rossossa

lauantai, marraskuu 10, 2018
Kaupallinen yhteistyö: Raflaamo / Rosso Iso Omena

Ennen kuin aloitat lukemisen, niin kysyn sinulta, koska olet viimeksi käynyt Rossossa? Oletko käynyt siellä viimeksi 15-kesäisenä kuten minä, etkä ole sen jälkeen vain saanut aikaiseksi sitä, että lähtisit testaamaan ravintolaa uudelleen? Niinpä, been there, done that. Aion kuitenkin kertoa tässä postauksessa pienen salaisuuden, Rosso ei ole enää sama kuin vuonna 2006.

Meidän naapurissa Vantaalla oli Rosso vielä muutama vuosi sitten ja melkein joka kerta siitä ohi kulkiessani mietin, että pitäisikö ravintolaa käydä testaamassa vuosien jälkeen. Vuodet kuitenkin vieri ohitseni ja ravintolakin lähti naapurista, joten idea jäi unholaan pitkäksi aikaa, mutta kun sain ehdotuksen uuden La Serata Romana -illallisen testaamisesta Ison Omenan Rossossa en enää miettinyt hetkeäkään. Ajattelin vain, että nyt viimein heitän menneisyyden pölyttyneet mielikuvani roskakoriin.

Roskakoriin ne pölyttyneet mielikuvat onneksi menivätkin, sillä Rosso yllätti ja ilahdutti uudella illallisellaan koko seuruetta roomalaisen illan muodossa. La Serata Romana eli roomalainen ilta on Rosson uudehko konsepti, joka sopii mainiosti pienemmille kuin suuremmille porukoille, vaikka juuri näin pikkujoulujen alla, sillä hinta ei päätä huimaa ja ilta sujuu kolmen ruokalajin kanssa leppoisasti. Mutta, mitä La Serata Romanaan siis kuuluu ja mikä on jutun juju?

Ison Omenan Rosson sisustus yllätti ja kauppakeskuksen hälinä katosi saman tien, kun astuimme sisään ravintolaan.

La Serata Romana vie illallistajan kolmen ruokalajin matkalle Roomaan. Illallistamaan voi lähteä vaikka yksin, mutta omaan kokemukseeni pohjautuen La Serata Romana sopii erityisesti porukalla kokoontumiseen. Vahva suositus esimerkiksi näin pikkujouluaikaan, sillä tämä illallinen sopii monelle kukkarolle ja konsepti niin pienelle kuin suurelle porukalle.

Menun hinta on asiakasomistajakortilla 25 € /hlö ja juomapaketti asiakasomistajakortilla 20 € /hlö. Kokonaisuudessaan pakettiin kuuluu siis lautasellinen antipasteja, neljä erilaista pizzaa, josta saa tuolla hintaa tilata vaikka kaikki neljä, panna cotta ja juomapakettiin alkumalja, lasi viiniä sekä avec -juoma jälkiruoan kanssa. Pizzaa rakastava ilahtuu siitä, että menulta saa tilata itselleen vaikka kaikki neljä pizzaa, jos vain jaksaa. Uskon myös, että moni ilahtuu siitä, että pizzoissa on tarjolla myös vegaaninen vaihtoehto. Juomapuolesta mainitsisin myös sen, että tarvittaessa vaihtoehdot saa alkoholittomana, mutta peruspakettiin kuuluu alkupalojen kanssa aperol spritz, pääruoan kanssa puolikuiva riesling tai marjainen barbera sekä jälkiruoan kanssa limoncello tai italialainen brandy.

La Serata Romana -menulla on tarjolla neljää erilaista pizzaa, joista jokainen voi valita oman suosikkinsa.

Saapuessamme Ison Omenan Rossoon meidät otettiin vastaan hymyssä suin. Läksimme testaamaan La Serata Romanaa maanantaina, jolloin ravintola oli varmasti hiljaisempi kuin yleensä. Saimme kulutettua hyvän ruoan, juoman ja juttujen äärellä useamman tunnin.

Seurueessamme oli neljä illallistajaa, joista yhden ruokavalio oli gluteeniton. Meitsi oli mokannut ja unohtanut ilmoittaa tästä, mutta positiiviseksi yllätykseksemme tarjoilijamme ei hätkähtänyt tietoa lainkaan, vaan ilmoitti oitis, että antipastilautanen sekä pizza onnistuu heillä myös gluteenittomana. Tästä siis pisteet kotiin Rossolle.

Alkuun nautimme herkullisen antipastilautasen, josta löytyi jokaiselle jotain. Kannattaa varoa, sillä alkupalat veivät ainakin meitsin hieman mennessään ja piti vähän hidastaa itseään, sillä meinasin jo hetkeksi unohtaa, että niin, ne pizzat olisi vielä tulossa ja jälkiruoka kanssa.

Koska meitä oli liikkeellä neljä, sovimme että testaamme jokainen eri pizzaa ja pääsemme näin maistamaan kaikkia tarjolla olevia pizzoja. Omaksi suosikikseni nousi yllättäen rustica bresaola, jonka täytteet olivat kuivattu naudan entrecote, vuohenjuusto, paahdettu paprika sekä tomaattivalkosipulidippi. Toinen vahva suositus menee vegaaniselle pizzalle, sillä yhdistelmänä artisokka, puolikuivattu tomaatti, kesäkurpitsa, punasipuli, granaattiomena,  sekä viikunabalsamicoa ja oliiviöljy ovat vain 6/5. Pizzoista vielä sen verran, että pohja oli ihanan rapea ja kaikkiin kuului päälle raikasta yrttisalaattia, josta yllätyin myös positiivisesti. Metisi rakastaa vihreää pizzan päällä nääs. Kokonaisuudessaan Ison Omenan menun löydät muuten täältä.

Näiden lippujen juju on se, että kun olet saanut syötyä edellisen pizzan, saat tätä heiluttamalla lisää. Hauska idea ainakin meikäläiselle, jolle se tarjoilijalle viittominen on aina niin hankalaa. :–D

Jälkiruoaksi La Serata Romanaan kuuluu piccolo panna cotta, joka on tällaiselle ei-jälkkäreitä-rakastavalle juuri sopiva jälkiruoka kokonsa puolesta. Juomapakettiin kuuluu avec jälkiruoan kanssa ja testasin tässä itseasiassa ensimmäistä kertaa ikinä klassista limoncelloa, koska oltiinhan nyt makumatkalla Italiassa.

Jälkiruoan kohdalla jokainen meistä taputteli ainakin henkisesti vatsaansa, sillä olimme kaikki aivan täynnä. Jokainen oli sitä mieltä, että hintaansa nähden La Serata Romana on vallan kannattava paketti illanistujaisiin. Vaikka Ison Omenan Rosso sijaitsee myös keskellä vilkasta kauppakeskusta, ei häly haitannut iltaa ollenkaan, vaan miljoo sai peräti unohtamaan hetkittäin sen, että olemme sisällä kauppakeskuksessa. Olen ehkä itse vieläkin vähän hämmentynyt siitä, kuinka mielikuvani Rossosta muuttuivat tämän yhden illan aikana.

Ison Omenan Rosson lokaatio on muuten aika mainio. En ollut koskaan vielä mennyt metrolla näin pitkälle Espoon suuntaan, mutta opinpahan nyt, että Isossa Omenassa käy näin helposti useamminkin. Metrohan siis menee suoraan Isoon Omenaan, eli matka on helppo taittaa vaikka Vantaalta asti.

Kaiken kaikkiaan La Serata Romana jäi mieleen positiivisena. Jos siis etsit rentoa illallispaikka pikkujouluihin tai kaveriporukan tapaamiseen, voin lämpimästi ruositella Ison Omenan Rossoa. Ruoka oli konstailematonta, täyttävää ja raikasta.

Joko siellä on pikkujoulut suunniteltuna? Mikäli paikka on vielä auki, niin pöytävarauksen Ison Omenan Rossoon voi tehdä täällä.

Helsinki Suomi

Tony’s deli – herkulliset afterworkit Helsingissä

keskiviikko, lokakuu 24, 2018
Kaupallinen yhteistyö: Tony’s deli

Suljen tietokoneeni Kampin toimistolla ja katson kelloa — pian lähden kävelemään Bulevardille. Olen varannut pöydän viideksi italialaiseen ravintolaan, jonne menen viettämään afterworkeja ystäväni kanssa ihan tavallisena keskiviikkona. Näen ystävääni hävyttömän harvoin, vain kerran tai pari vuodessa, vaikka asumme nykyään taas samassa kaupungissa.

Kun kävelen Bulevardille, on tunnelma kutkuttava. Onpa taas ihanaa herkutella toisen kanssa ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa, pitkän kaavan mukaan. Tänään ei ole kiire minnekään.

Koska emme olleet nähneet ystäväni kanssa aikoihin, oli tiedossa, että juteltavaa näillä aftereilla riittää. Näin ollen kolmen ruokalajin illallinen työpäivän jälkeen ei vaikuttanut yhtään huonolta idealta — kun kerrankin saadaan aikaiseksi lähteä, nautitaan nyt sitten kaikilla aisteilla klassisen Italian ja Veneton alueen makumaailmoista.

Kello viiden ruuhka ja Bulevardin hälinä jää taaksemme, kun astumme sisään punaseinäiseen ravintolaan. Ilmassa tuoksuu Italia, nurkasta kuuluu helisevää puhetta ja korviin kantautuu kuohuviinipullon korkin poksahdus.

Meidät ohjataan pöytään, jossa palaa kynttilä. Hetken mietin, että miksi en tee tällaista ystävieni kanssa useammin. Ihanaa, että pöydän toisella puolella on myös tyyppi, jonka tiedän tarvitsevan pientä breikkiä kiireisen syksyn keskelle. Ihanaa, että pöydän toisella puolella on myös tyyppi, joka arvostaa hyvää ruokaa ja juomaa, eikä hänelläkään ole tänään kiire minnekään.

Kuulen kysymyksen ”Ottaisitteko alkuun jotain herkullista juotavaa?”. Luotan tarjoilijan suositukseen ja löydän pian edestäni venetolaisista juuristaan tutun Bellinin. Nyt pitääkin miettiä, mitä haluamme syödä kolmen annoksen verran.

Avaamme menut hymyssä suin ja saan ilokseni kuulla tarjoilijaltamme, että valkoisen tryffelin aika on jälleen tullut. Vaikka muutkin listan annokset kuulostavat herkullisilta, en voi ohittaa Genovan ja Torinon välistä Suomeen tuotua saalista, eli Alban kaupungin tryffeleitä. Sesonki on aina sesonki ja nyt on paras aika maistaa annoksen päälle hitaasti tippuvaa valkoista kultaa, jonka tuoksua en voi vastustaa.

Hetken muistelen, että mistä rakkauteni tryffeleihin onkaan saanut alkunsa. Ehkäpä rakkaus juontaa juurensa aikaan, jolloin asuin Slovenian Portorožissa, josta oli niin lyhyt matka Italian puolelle, ettei italialaisilta herkuilta voinut välttyä. Nykyisin, jos vain kuulen sanat tryffeli ja sesonki, olen aivan myyty jo ennakkoon.

Menua lukiessani mietin, että on hienoa, että tryffeleitä arvostetaan myös meillä pohjolassa ja niiden ympärille on osattu rakentaa näin houkuttelevia kokonaisuuksia — ja kaiken kruunaa se, että tryffeleitä saa lisättyä kaikkiin haluamiinsa annoksiin. Päätän ottaa pääruoaksi sesonkimenulta löytyvän tryffelirisoton, sillä olen varma, että annos on taivaallinen. Alkupalaksi valitsen aina herkulliset gorgonzolalla kuorrutetut valkosipulietanat, ystäväni taivaalliset kampasimpukat ja jälkiruoaksi päätämme nauttia Taleggio D.O.P -juustoa grappasiirapilla sekä klassisen tiramisun.

Juomatarjonta on herkullinen, mutta yksi pullo houkuttelee minua ylitse muiden — Franciacorta, tuo italian samppanja, johon törmään ravintoloissa harvoin saa veden kielelleni. Ehdotan, josko herkuttelisimme sillä läpi aterian ja ehdotukseni menee läpi ystävälleni. Kun nostan ryhdikkään Franciacortan huulilleni voin kuvitella hetken, että olen oikeasti Italiassa, vaikka istunkin keskellä Helsinkiä sateisena arkipäivänä.

Nautimme viinistä, nautimme ruoasta. Puhumme arjesta, haaveilemme tulevasta. Taputtelemme vatsaamme ja naureskelemme, ettemme ole syöneet aikoihin näin hyvin. Olen niin onnellinen, että saimme nämä afterworkit aikaiseksi.

Tämä ilta tuli todellakin tarpeeseen. Hassua, miten yksi pieni ilta arjen keskellä voi tuoda näin paljon positiivista voimaa. Seura oli ehdottomasti loistavaa, mutta puitteet, palvelu ja ruoka kruunasi kaiken. Aion jatkossakin muistaa, että ystävien kanssa kannattaa lähteä töiden jälkeen syömään aina välillä, ettei vallan mökkihöperöidy arjen keskellä.

Ihmiset, käykää oikeasti välillä ottamassa pieni breikki arjesta, ottakaa vanhoja ystäviä mukaanne ja nauttikaa kiireettömästä illasta arjen keskellä. Olette kaikki sen ansainneet.

Koska sinä suuntasit viimeksi töiden jälkeen afterworkeille?

Tämä illallinen oli toteutettu yhteistyössä Tony’s delin kanssa. Yhteistyö oli erittäin onnistunut, sillä sain tästä illasta paljon puhtia harmaan syksyn keskelle ja voin suositella ravintolaa todella lämpimästi. Makumaailmat olivat kohdallaan ja palvelu oli ensiluokkaista. Ihastuin erityisesti kausittain vaihtuvan menu-ideaan ja siihen, että viinilistalla oli Franciacortaa, jonka perään kuolaan useasti. Italialaisen ruoan ystäville myös vinkiksi, että listalta saa paljon muutakin kuin klassisia italialaisia annoksia, sillä Tony’s delistä löytyy myös useita mainioita Veneton alueen herkkuja.

Aion jatkossakin muistaa, että pieni breikki arjesta on ihan sallittua ja suotavaa ja viikollakin voi herkutella ystävien kanssa. Meitsin puolesta koko ilta oli täysi kymppi. Ota sinäkin breikki arjesta ja tee pöytävaraus Tony’s deliin täältä.Tony’s deli sijaitsee osoitteessa Bulevardi 7, eli lokaatio on vallan mainio näin Vantaalla asuvankin näkökulmassa. Tony’s deliin pääsee helposti niin julkisilla kuin kävellen. Tryffeleitä on saatavilla sesongin mukaan, näillä näkymin joulukuulle saakka. Käy siis herkuttelemassa pian!

Yleinen

Voita liput Helsingin Kirjamessuille – ja saa sieltä viiniäkin

maanantai, lokakuu 15, 2018

Pistetäänpäs pitkästä aikaa arvontaa pystyyn!

Tällä erää arvottavana on 6 lippua Helsingin Kirjamessuille. Arvon liput 2 lipun paketteina, eli kolmella henkilöllä on nyt mahdollisuus voittaa liput itselleen! :—)

Yhdellä lipulla pääset myös nauttimaan samaan aikaan (25.–28.10.) järjestettävistä Viini ja ruoka 2018 -messuista, jossa meitsikin aikoo herkutella tänä viikonloppuna. Arvonta suoritetaan 21.10.2018 klo 9. Osallistumisaikaa on siis miltei viikon verran.

Kerro tämän postauksen kommenttikentässä, mitä sinä lähdet etsimään Helsingin Kirjamessuilta tai Viini ja ruoka 2018 -messuilta, niin olet mukana arvonnassa. Muista jättää kommentin yhteydessä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään (sähköposti ei näy muille), jotta saan voittajiin yhteyden heti arvontapäivänä.

Itse haluaisin löytää messuilta uuden suosikkiviinin sekä jonkun yllättävän makuyhdistelmän, jota en ole aiemmin tullut ajatelleeksi. Tämä messuviikonloppu on itselleni erityinen, sillä yksi elämäni tärkeimmistä ihmistä saapuu meille Vantaalle kylään tuona viikonloppuna ensimmäistä kertaa ja lähdemme yhdessä maistelemaan herkullisia messumakuja. En malta odottaa!

Onnea arvontaan! :—-)

EDIT: Arvonta on suoritettu Romaniassa auringon alla. Onnea Markus, Annikki ja Heidi! <3 Teille on postia!

Sava testaa

Sava testaa – koiraystävällinen Sokos Hotel Ilves

sunnuntai, lokakuu 14, 2018
Yhteistyössä: Sokos Hotel Ilves, Tampere.

Kuvauksissa ei vahingoitettu Sokos Hotels -ketjun aamutossuja, vaikka kääpiömäyräkoira aluksi yrittikin niitä pureskella.

Helmikuussa talouteemme muutti pieni kääpiömäyräkoira Sava. Tämä karvakorva on tietysti omasta mielestäni maailman suloisin ja helpoin tapaus, joten haluaisin viedä Savaa aina kaikkialle, minne menen itsekin.

Koiran kanssa kulkeminen matkailun näkökulmasta on kuitenkin itselleni vielä erittäin vierasta ja voin kuvitella, että moni siellä ruudun takana painii samojen ongelmien kanssa – minne koiraa voi ottaa mukaan, mistä löytyy koiraystävälliset hotellit, ravintolat, tapahtumat? Missä meikäläisiä ei katsota kieroon, jos otetaan karvakorva mukaan rientoihin?

Tästä pohdinnasta sainkin idean siitä, että miksi en valjastaisi Savaa oman blogini vieraskynäilijäksi, sillä tahtotilahan on, että Sagwis kulkee mukanamme monissa eri seikkailuissa tulevaisuudessa. Toivon, että näistä postauksista on hyötyä monelle koiramatkailusta haaveilevalle ja koiramatkailua harrastaville nyt ja tulevaisuudessa.

Savan omat vieraskynäilyt kulkee tästä päivästä lähtien blogissani Sava testaa -otsikolla. Kun silmiisi siis osuu Sava testaa, niin tiedät, että postaukset on kirjoitettu koiramatkailun näkökulmasta.

Pidemmittä puheitta, polkaistaan ensimmäinen Sava testaa -postaus käyntiin! Ensimmäinen koiramatkailu -seikkailumme tapahtui Sokos Hotel Ilveksessä Tampereella.

18. kerroksen näkymät Ilveksestä ovat aika muikeat. Jos joku kaupunki on kaunis yläilmoista, se on Tampere.

Yhteenveto Miran sanoin

Tämä majoituskerta oli itselleni sekä Savalle ensimmäinen legendaarisessa Ilveksessä ja täytyy kyllä sanoa, että yllätyin hotellista positiivisesti. Ilveksestä tuli heittämällä yksi suosikkihotelleistani Tampereella.

Hotellin laatu oli taattua Sokos-laatua, mielenkiintoisilla twisteillä. Jos nyt jotain pitää mainita, niin esimerkiksi saunaosasto poreammeineen ja aamupala mustallamakkaralla höystettynä saivat omat pisteeni nousemaan – ja ai hitsiläinen, millainen näkymä Ilveksen huoneista aukeaakaan Tampereen ylle! Mikään ei ole hotellissa mielestäni parempaa kuin huikea näköala.

Vaikka minulla ei ole ollut yhtään kaipuuta Tampereelle asumisvuosieni jälkeen, pitää myöntää, että nyt pieni nostalgia-kaipuu nosti päätään. Tästä ei enää lokaatio Tampereella paremmaksi muutu, eikä maisema paljoa parane, joten pienellä ihmisellä on Ilveksessä kaikki hyvin – mutta niin myös lemmikilläkin. Me majoituimme Ilveksen Superior Twin -huoneessa, joka sijaitsi Ilveksen kerroksessa 18. 

Lemmikin majoittaminen Sokos Hotelliin maksaa 15 € /vuorokausi ja lemmikkipaikan varaaminen hotelliin on helppoa. Varaus lemmikille tehdään ottamalla yhteyttä hotelliin puhelimitse ja hotellin henkilökunta otti Savan saapumisen hyvin vastaan. Saapuessamme hotelliin meille jaettiin koiran oma goodie bag, joka sisälsi kartan koirapuistoista, lenkkipolkusuosituksista ja lähimmästä eläinklinikasta. Goodie bagin sisältä löytyi myös herkkuja ja meidän huone oli varustettu koiran vesikupilla ja -pedillä. Lisää Sokos Hotellien lemmikkipolitiikasta löydät täältä.

Lemmikki + hotelli -untuvikkoina meitä hieman jännitti tämä ensimmäinen reissu hotellissa. Pahinta olisi ollut tietysti se, ettei Sava olisi tottunut huoneeseen ja olisi jäänyt vinkumaan suruaan, kun poistuimme itse huoneesta. Onneksi vinkuminen jäi vain peloksi, sillä Sava on aika nopeasti sopeutuva tyyppi, mutta tuleviakin  kertoja silmällä pitäen, nostaisin koiran kanssa matkaavalle seuraavia vinkkejä, jotka kannattaa laittaa muistiin:

→ Saavu hotellille hyvissä ajoin, tutustuta koira ympäristöön ja huoneeseen. Sava tottuu nopeasti uuteen ympäristöön, mutta on silti tärkeää, että koira saa haistella paikat omassa rauhassa ja tutkia ne paikat, mitä haluaa tutkia. Kun tutkimukset on tehty, myös koira rauhoittuu. Savahan pyöri ihan vauhkona ensimmäiset minuutit hotellilla, mutta kun haistelut oli haisteltu, niin tirriäinen rauhoittui nopeasti.

→ Harjoittele poistumista muutamaan kertaan ja kuuntele, jääkö koira itkemään ikävänsä.  Tämä tyyli jäi meille päälle Savan pentuajoista, kun opetettiin tirriäistä olemaan yksin. Tyyli toimii edelleen uusissa paikoissa, jos Sava on jätettävä joksikin aikaa yksin. Eli ulos vaan huoneesta, reaktion kuuntelu oven takana ja jonkin ajan päästä takaisin huoneeseen, näin koira tajuaa, että kyllä me tullaan takaisin vielä, ei mitään hätää.

Ota koiralle omia leluja mukaan ja jätä vaikkapa oma käytetty paitasi lattialle, jos koira haluaa käpertyä tuttuihin tuoksuihin. Meidän tirriäisellä on tapana etsiä kotonakin meidän poissa olleessa jommankumman ihmisen vaate ja käpertyä sen sisään nukkumaan, joten uudessa ympäristössä tämä paita lattialle -kikka toimii hyvin. Paidan jättäminen lattialle toimii turvallisen tuoksun tuojana, kun ympäristö on muuten uusi ja vieras.

Koiraystävällinen kartta on koiran kanssa matkaavan pelastus. Tämä oli tällä reissulla nopeampi apu kuin Google.

Yhteenveto Savan sanoin

Kelpaa! Yöunet keskeytyivät vain kerran ja rauhallisuudesta plussaa, vaikka sijainti onkin keskeinen. Mikään ei olisi pahempaa kuin ohutseinäinen majapaikka, jossa havahtuisin haukkuherkkänä jokaiseen kolahdukseen.  Lähtisin uudelleenkin, sillä meitsiltä jäi paljon paikkoja tutkimatta vielä.

→ Koiraystävällisyys: Henkilökunta leperteli kääpiömäykylle, meitsi approves. Sisäänkirjautumisen yhteydessä ihmisille annettiin kartta lähimmistä koirapuitoista ja lenkkipoluista, jonka jälkeen huoneessa odotti kolme erilaista herkkupakettia, koirapeti, ruokakuppi, kakkapusseja.. mainitsinko jo herkut? Olin ihan hurmioitunut niistä! Sokos Hotellien herkut ovat muuten Best Friend -tuotteita.

→ Huone: Heräsin vain kerran yöllä kolahdukseen, joka kuului viereisestä huoneesta ja haukahdin, kun pelästyin. Muuten huone oli todella rauhallinen. Huomiona nostaisin sen, ettei huoneessa ei ollut johtoja, joita voisin pureskella! Tihutöiden mahdollisuus oli siis pyöreä nolla ja ”lemmikki huoneessa” -kyltti estää karkaamisyritykset. Kun kyltti asetetaan ovenkahvaan, on se merkki siitä, ettei hotellin henkilökunta tule huoneeseen esim. siivouksen merkeissä. Ihmisteni mielestä tihutyömahdollisuuksien minimointi oli hyvä, mä tietysti haluaisin aina vähän jännitystä elämään.

→ Helppous liikkua ympäristössä: Vaikka olimme korkealla 18. kerroksessa, ei se haitannut menoani. Hotelli on aika keskustassa, mitä jännitin aluksi ja koska en osaa pissata muualle kuin nurmikolle, piti kävellä kääpiömäykyn näkökulmasta aika pitkä matka, ennen kuin rakko saatiin tyhjäksi. Ympäristö tuntui kuitenkin olevan hyvin koiraystävällinen, enkä saanut pitkiä katseita osakseni, ehkä täällä liikkuu moni muukin karvakorva siis!

→ Kanssavieraiden ystävällisyys: Yksi pariskunta tuli yllättäen vähän liian lähelle meitsii sisäänkirjautuessa ja haukahdin niille, personal space much?! Kukaan ei onneksi marmattanut huudahduksesta siitä mulle, paitsi mun ihmis-mami hieman hyssytteli. Hissimatkat olikin sitten jännittäviä, kun aina joku leperteli mulle. Olin ehkä hotellin söpöin tyyppi, kun sain niin paljon huomioita osakseni. Omia kanssavieraita ei voi tietysti valita, mutta vaikutti siltä, että meitsin kanssa samaan aikaan tänne osui tosi fiksua sakkia, kiitos kanssavieraille siis! Muita lemmikkejä en bongannut tällä reissulla, mutta älkää pelätkö karvakorvat, Ilveksessä oli hyvä olla!

Jos et halua poistua pitkän matkan päähän huoneestasi koiran takia, on Ilveksen alakerrassa useita ravintolavaihtoehtoja. Saman katon alta löytyy Frans & Marie, Masuuni, Amarillo ja Ukko Nooa.

Uskaltaisin suositella Sokos Hotel Ilvestä kaikille koiren kanssa Tampereelle matkaaville, sillä koira otettiin hyvin huomioon.

Sijainti on tosin todella keskeinen, eli sopeutuminen riippuu paljon karvakorvasta – vilinään tottumattomampi koira voi ottaa oman aikansa, että tottuu ulkoiluun näin keskeisellä paikalla. Meidän hieman haukkuherkkä tirriäinen selvityi yöstään Ilveksessä vain yhdella öisellä havahtumisella, joten äänieristeistä satelee plussaa hotellille. Uskon, että tulemme mahdollisesti jatkossakin majoittumaan Tampereen vierailuilla Ilveksessä, koska koen, että hotellista on niin helppoa kulkea eri paikkoihin, joita itse kierrän Tampereen vierailuillani.

Mikä on sinun suosikkihotellisi koiraystävälliseen matkailuun Tampereella?

Yleinen

8 faktaa minusta – osaako vaatetusalan artesaani kutoa sukkaa?

perjantai, syyskuu 7, 2018

Olen nyt useampaan otteeseen törmännyt 8 faktaa minusta -postauksiin seuraamissani matkablogeissa ja olen lukenut näitä postauksia hymy huulilla. Mielestäni on ihanaa lukea paljastuksia seuraamieni blogien kirjoittajista, sillä näin pääsen lähemmäs kirjoittajaa aidosti. On myös hauska huomata, miten erilainen, mutta toisaalta samanlainen sitä on toisten kanssa.

Pidemmittä puheitta, tämä postaus sisältää siis 8 erikoisempaa faktaa minusta. Toivottavasti nämä tuovat hymyä ja hämmennystä teidänkin huulillenne. Aloitetaan siis!

Tässä on jotain osviittaa elämäni herkuista ja synneistä.

1. Innostun aivan liian helposti ja sitten mennään nollasta sataan ja tunteella

Vaikka meidän taloudessa rakastetaan autoja, niin ainoa asia joka tässä taloudessa kiihtyy nollasta sataan alle 5 sekunnissa, olen minä – niin hyvässä kuin pahassa. Tästä aasinsiltana ajatuksiini vieri se seikka, että minähän innostun aivan liian helposti ja kun innostun, niin siinä mennään eikä meinata, sillä elän todella tunteella.

Saatan innostuksissani napata muutaman minuutin varoitusajalla lennot Tokioon, koska se vaan tuntuu oikealta, nähdä telkkarissa täydellisesti höyrytetyn riisin ja marssia innostuksissani ostamaan riisikeittimen tai esimerkiksi saada idean, että nyt nappaan hiuksiini kuparin vivahteen ilmassa tuoksuvan syksyn kunniaksi ja marssin saman tien kauppaan hakemaan kuparin colormaskin ja tunkaisen sen heti päähäni – meni sitten syteen tai saveen.

 

2. Rakastan, rakastan, rakastan hammaslääkärissä käymistä

Meikäläisellä on joku hullu pakkomielle purukaluston kuntoon, eikä hampaitani ole jouduttu eikä toivottavasti koskaan jouduta paikkaamaan. Mulla oli muutama vuosi sitten alkava reikä hampaassa ja pelästyin siitä asiaa niin, että hinkkasin varmaan liiaksikin hampaitani muutaman viikon ajan tuon jälkeen. Lääkäri siis vinkkasi, että pesua vaan niin se reikä voi vielä pysähtyä, kun on vielä niin pieni. Koska meikällä on pakkomiele purukaluston kuntoon, en koskaan matkusta minnekään ilman sähköhammasharjaani, sillä en voisi kuvitella elämääni ilman kunnon hammasharjaa, olin sitten kotona tai keskellä viidakkoa.

Rakastan siis hammaslääkärikäyntejä ja käynkin tarkastuksessa sekä hammaskiven poistossa ainakin pari kertaa vuodessa. Se on jotenkin ihanan rentouttavaa ja ai että, mikä tunne sen jälkeen onkaan, kun suu on taas täydellisen puhdas! Kehtaisin jopa väittää, että hammaslääkärin penkissä puhdistettu suu tuntuu paremmalta kuin yksikään lentokoneen nousu kiitoradalta.

Tässä kuvassa on mun lempparivärit, lempparilasi sekä lempparijuoma.

 

3. En pidä makeasta, enkä trendikkäistä Prosecco-viineistä

Kyllä, kaksi inhottavaa juttua elämässäni ovat ehdottomasti makeat sekä Prosecco. Pirskahteleva ja trendikäs Prosecco on ollut nyt muutaman vuoden kaikkien huulilla ja olen yrittänyt olla avoin sen makumaailmalle, mutta jos ei pysty, niin ei vaan pysty. Prosecco on omaan makuuni usein liian kepeää, päärynäistä, makean omenaista, vaikka olisikin kuivaa. Pidän enemmän vahvasta, ehkä jo vähän kieltä kuivattavasta paahteesta, tammeen taittuvasta makumaailmasta ja vähän erilaisesta tyylistä.

Ja makea – kuka nyt oikeasti ei pidä makeasta? Täällä bingo! En osaa sanoa mitään yhtä syytä miksi, mutta jostain syystä en ole koskaan oppinut pitämään makeasta. En ole koskaan muistaakseni ostanut edes limsapulloa ja tilaan jälkiruoan ravintolassa tosi harvoin, ellei kyseessä ole jotain todella houkuttavaa mitä testata. Rakkaus suolaiseen sitten korostuukin elämässäni hieman liiaksi, sillä saatan mätätä suolaista herkkua nassuun antaumuksella sen makeankin edestä liian usein. Meikäläisen vierasvara on sipsit ja paras juttu on dinnerillä tilata makean jälkkärin sijasta juustolautanen ja vetää se yksin nassuun – nam!

 

4. Olen vaatetusalan artesaani, joka ei osaa kutoa sukkaa

Kolmannella luokalla jouduin valinnan eteen: opiskellako teknistä- vai tekstiilityötä seuraavien kouluvuosien ajan? Valinta oli mielessäni helppo, sillä halusin ehdottomasti opiskella puuseppä-pappani innoittamana puu- ja metallitöitä, en tekstiilityötä. Ainoa asia mikä vähän jännitti, oli se, ettei kukaan muu flikka aikonut valita teknisentyön tunteja. Opettajanikin sitä vähän ihmetteli ja varoitteli, että vuosista poikien kanssa saattaa tulla haastavaa, mutta onneksi tuo osoittautui ihan humpuukiksi. Seuraavina vuosina tein itse mm. seinäkellon, darts-kaapin, autoin puutyötunneilla ystävääni ihastunutta poikaa muotoilemaan ihastukselleen puusydämen ja kolvasin sormeeni useita kertoja.

Yhdeksännellä luokalla mieli kuitenkin muuttui ja kiinnostukseni trendeihin sekä muotiin kasvoi ja jännitin, että estääköhän tekstiilityön tuntien opiskelematta jättäminen vaatetusalan artesaanin opinnot, mutta onneksi ei! Yhdeksännen luokan jälkeen kulutin muutama vuoden elämästäni artesaaniksi opiskellen. Opin tuolloin paljon, tein kaksi vanhojentanssipukua, olin suunnittelijana Kontin kierrätysmuotinäytöksissä ja olin varma, että kaikki onnistuu – kunnes se iski vasten kasvojani, nimittäin koe, jossa piti kutoa SUKKA! Olin tästä aivan hajalla. En ollut koskaan edes koskenut sukkapuikkoon, se näpertäminen ei ollut kiinnostanut sitten pätkääkään. Olin jo varma, että tämä koituu valimistumiseni kohtaloksi, tämä hemmetin sukka. Tarina jättäköön paljastamatta, että kuinka loppupeleissä suoriuduin tästä sukkatehtävästä, mutta koe tuli suoritettua hyväksytysti. Voin paljastaa sen verran, että siihen tarvittiin siihen maailman aikaan lahjakkaampi kutojaystävä, muutama viinipullo ja paljon huumoria.

Tässä näette Lindemannin Tillin vuodelta 2013.

5. Kaikista maailman huikeista bändeistä suosikkini on Rammstein

Siinä se nyt tuli, ei niin suuri salaisuus, mutta fakta, jota moni usein ihmettelee. Löysin Rammsteinin ensimmäistä kertaa seitsemännellä luokalla ja ihastuin täysin. Ensimmäinen kuulemani kappale oli Reise Reise ja se oli siinä. Jos Till & Crew on lähimaastossa keikalla, niin siellä olen minäkin pomppimassa eturivissä. Suosikkibändi ei ole Reise Reise -löydön jälkeen vaihtunut vuosien saatossa, vaikka yksi 1977 perustettu rock-yhtye keikkuu hyvin lähellä suosikkilistallani. Paljastan siis senkin tässä samalla, sekä syntisimmän kysymyksen, jota minulta on kysytty.

Jos Rammsteinin jälkeen pitäisi rankata bändejä ja artisteja parhaimmuusjärjestykseen, laittaisin omalle listalleni lisäksi Toton, Turmion Kätilöt ja upean, niin upean Lady Gagan. Poikaystäväni pahin synti oli kysyä kerran, että kumman keikan valitsisin, jos samaan aikaan toisella puolella Suomea olisi esiintymässä vanhan kokoonpanon Toto ja toisella puolella Rammstein, enkä voisi valita kuin toisen. Tällaisen skenaarion eteen ei minua saa koskaan laittaa.

Nämä Turkin Dalyanissa chillaavat kissat eivät olleet ihan niin pelottavia, kun nukkuivat koko lounaan ajan.

6. Kissat ovat mielestäni todella epäilyttäviä ja niiden läsnäolo saa meikäläisen hermoilemaan

Tähän väliin on hyvä paljastaa, että minulla oli kissa elämäni ensimmäiset 15 vuotta! Killi eli kanssani elämäni ensimmäiset vuodet ja jätti minut vasta teini-ikäisenä siirtyessään paremmille hiirilaitumille 15-vuotiaana. Vaikka rakastinkin Killiä yli kaiken, tuo pieni maatiaskissa sai minut epäluuloiseksi kaikkia kissoja kohtaan. Killi oli kova ”kipristelijä”, eli aina sylissä ollessaan hän otti kyntensä esiin ja ”kaivoi” kynsillään, koska nautti rapsutuksista niin paljon. Minua tuo enemmänkin sattui, joten jouduin aina pitämään Killiä sylissä niin, että Killin kynnet ja sylini erotti todella paksu tyyny.

Killi oli noin muutenkin todella persoonallinen kissa. Killi ei voinut koskaan ilmoittaa, että nyt riittää rapsutukset ja lähden sylistä vähin äänin, vaan Killi PURI KÄTEEN AINA ENSIN ja lähti sitten vasta sylistä. Miksi ihmeessä? Killin kanssa tuli saatua myös monet muut naarmut, mm. kerran Killi hyökkäsi varoittamatta käsissäni olevan muovipussin kimppuun jättäen jäljet sormiini. Sanotaanko nyt näin, että Killin jälkeen en voi luottaa yhteenkään kissaan, koska jos 15 vuotta kanssani asustellut kaveri piti tällaista, niin mitä ne muut sitten tekisi? Myöhemmin myös allergisoiduin kissalle, joten voin kieltäytyä hyvällä omallatunnolla rapsutteluista, sen enempää selittelemättä ”kissa-kammoani”.

 

7. Vaatekaappini on kaksiovinen ja jaettu kahteen osioon: mustat ja valkoiset vaatteet

Tämä ei ehkä tule yllätyksenä, jos on katsonut Instagram-kuviani. Keväällä tein kunnon inventaarion ja luovuin miltei kaikista värikkäistä vaatteistani, sillä en oikeasti käytä niitä koskaan. Säästin muutaman värikkään jakun, muutaman haalarin ja kenkiä, koska niitä on välillä mukava käyttää väriläiskänä.  Vaatekaapista on nyt tuhannesti helpompaa löytää etsimänsä, kun lajittelu on näin selkeä!

Pääasiassa tyylini koostuu mustasta ja valkoisesta sekä suosikkiväristäni, eli kullan sävyistä. Kullanvärisiä kenkiä ja takkeja minulla onkin sitten ”ulkovaatekaapissa” kaikkien maailman värien edestä. Pitkälle ollaan tultu kuitenkin siis siitä, kun vaatekaapissani oli pelkkää mustaa. Black is such a happy color.

Tämän vuoden Halloween-asu on jo päätetty. Pariisissa mietin, että ehkä pukeudun Esmeraldaksi, mutta vaihdoin kuitenkin vielä mielipidettäni.

 

8. Rakastan Halloween-juhlia ja varsinkin niiden järjestämistä

Halloween on ollut meikäläisellä aina vuoden kohokohta. En oikein osaa sanoa, mistä tuo innostus Halloween-juhlien emännöintiin alkujaan tuli, mutta sen muistan, että se nousi pinnalle jo aivan pienenä. Vaikka intoilen joka syksy Halloweenista, en kuitenkaan esimerkiksi katsele suuremmin kauhuelokuvia, sillä olen nykyään todella herkkä sellaisille ja saatan pahimmassa tapauksessa menettää yöuneni useiksi päiviksi, jos eteen sattuu liian henkimaailmaa hipova leffa – hyi.

Ensimmäiset Halloween-juhlani sain järjestää viidennellä luokalla, olin tuolloin itse pukeutunut yllätys yllätys, noidaksi. Muistan, että juhlissani oli ainakin myös Scream-hahmo sekä pupu. Halloween-juhlat ovat siis perinne jo vuosien takaa. Tänä vuonna juhlat järjestetään jälleen ja marraskuussa kokoonnummekin isän isäni miltei sata vuotta vanhalle kotitilalle, jonka natisevat puitteet kruunaavat varmasti Halloween-juhlamme.

Halloween on ollut itselleni aina se Amerikka-tyylinen Halloween, eli pukujuhla. Mielestäni on ihanaa heittäytyä Halloween-tunnelmaan ja ruokkia mielikuvitustaan puvun osalta, palkita paras asu ja viettää aikaa rennosti ystävien kesken loka-marraskuun vaihteen pimenevässä illassa. Ai että.

 

Tässä oli siis 8 faktaa itsestäni – löysitkö meistä samankaltaisuuksia, vai ollaanko me ihan eri planeetalta?

 

Muutkin matkabloggaajat ovat ladelleet aikoinaan paljastuksia itsestään. Jos siis muutkin matkabloggaajien salaisuudet kiinnostavat, niin kurkkaa ainakin nämä jutut seuraavista blogeista: Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa, The Present is Perfect, Muuttolintu, Travellover, Adalmina’s Adventures, Viherjuuria, Matkapaloja.

Ranska

Pariisilainen salakapakka – seikkailu pesulaan

keskiviikko, elokuu 29, 2018

”Teidänhän kannattaisi mennä ja testata tässä lähellä sijaitseva vaatepesula, joka on kyllä pesula, mutta myös salakapakka! Kävelette vain sinne sisään ja kurkistatte pesukoneiden taakse, niin eteenne avautuukin pesulan sijasta baari!”

Tällaiset lausahdukset ovat sellaisia, että pitää oikein jäsennellä kuulemaansa ja miettiä, onko sittenkin lipittänyt viiniä liian nopeasti. Kuulinko oikein? Vaatepesula, joka onkin salakapakka? Kuulostaapa jotenkin ihanan pariisilaiselta ja onhan tuollainen nyt pakko kurkata, kun nurkilla on.

Mutta.. miten löysimme tänne ja miten kaikki sitten alkoi?

Tarinamme pariisilaisen salakapakan löytämisestä juontaa juurensa Pariisin Saint-Martinin kanaalin lähistöllä sijaitsevaan israelilaiseen ravintolaan. Söimme kahden ruokalajin illallisen ja nautimme ranskalaisesta viinistä. Lähellä sijaitsevan hotellimme henkilökunta oli antanut meille hotellin ylimmän kerroksen huoneen, jonka pienistä ikkunoista avautui kaunis maisema Pariisin ylle. Ystäväni heitti vitsillä, että ikkunasta olisi vielä loman aikana pakko napata joku kiva viinilasikuva.

Israelilaisessa ravintolassa ystäväni heitto alkoi muodostua todellisuudeksii, kun eteemme tuotiin viini ja lasit. Joimme viiniä kauniin pyöreästä lasista, joka olisi ystäväni mielestään ollut täydellinen hänen maalailemaansa kuvaan viinistä Pariisin kattojen yllä. Yhtäkkiä ystäväni avasi suunsa, kysyi viinilasia lainaan ja ennen kuin olin ennättänyt edes naurahtamaan, oli israelilaisen ravintolan tarjoilija luvannut meille lasin käyttöömme, kunhan tuomme sen viimeistään sunnuntaina takaisin, sillä maanantaina tarjoilija on lomalla, eikä hän tiedä, uskaltaako kertoa viinilasin seikkailusta kellekään.

 

”Menkää nopeasti, sillä en tiedä, tykkääkö pomoni siitä, että lainaan sitä teille!”

Lähdimme sukkelasti ravintolasta ja saavuimme hotellillemme puolijuoksua, viinilasi puoliksi piilotettuna huivin alla. Saimme myös napattua miettimämme kuvat seuraavana päivänä ja läksimme palauttamaan lasia. Lasin lainannut tarjoilija oli paikalla ja israelilaisen ravintolan avokeittiöstä alkoi  kuulua naurua. Tajusimme heti, että tarjoilija oli jäänyt kiinni tai sitten hän ei tohtinut pitää salaisuuttamme, vaan paljasti sen heti lähdettyämme. Pian avokeittiöstä kuului huudahdus.

 

”Tehän palasitte! Mutta tärkein kysymys on, että toitteko sen viinilasin takaisin?”

Onneksi tarjoilijan pomo ei ollut vihainen. Viinilasista oli tullut muutamassa päivässä ravintolassa mielenkiintoinen aihe, sillä kaikki miettivät, että palauttavatkohan ne suomalaiset sitä koskaan? Ja kyllä, me palautettiin ja jäätiin vielä lounastamaan, kun edellinen illallinen oli ollut niin hyvä. Lounaan jälkeen tarjoilija ojensi viinilasin meille takaisin ja ravintolan pääkokki tuli juttusillemme.

 

”Meistä tämä oli niin erikoinen juttu, että haluamme lahjoittaa lasin teille. Saatte pitää sen, toivottavasti siitä on hyötyä myös tulevilla matkoillanne. Olitte myös ilmeisesti miettineet ravintoloita, joihin mennä? Minulla olisi teille muutama idea!”

Tässä vaiheessa meille jaettiin sähköpostitse täydellinen lista Pariisin ravintolatarjontaan liittyen. Kokki myös paljasti listalta omat henkilökohtaiset suosikkinsa, joista yksi oli pesula, joka sijaitsi vain muutaman kilometrin päässä hotellistamme. Ajatus pariisilaisesta salakapakasta kiehtoi niin, että meidän oli pakko lähteä katsomaan sitä, joten lähdimme matkaan kävellen auringonlaskun aikaan, juuri samalla hetkellä. Kävellessämme auringonlasku alkoi. Pariisi, elokuu, auringonlaskun punaama taivas.. ihan mahtavaa!

Saavuimme pesulalle, jonka seinissä oli turkoosit pesulahinnastot. Ovella oli portsari, joka nosti hieman kaulustansa ja lausui kaulukseen piilotettuun mikrofoniin jotain ranskaksi. Pian meille avattiinkin pesulan lasiovet ja saavuimme pieneen pesuhuoneeseen, jossa oli muutama korkea pesukone ja vain yksi valkoinen ovi. Portsari laittoi lasioven kiinni vain yhden lauseen sanoen.

 

Painakaa vain kaikkia nappeja mitä löydätte, sillä ovi kyllä aukeaa, jos niin on tarkoitettu.

Pieni hetki tuntui ikuisuudelta. Mitä jos emme löydä oikeaa nappia tarpeeksi nopeasti ja portsari heittää meidät pihalle, kun ei jaksa odottaa? Onneksi huoli osoittautui pian turhaksi, sillä yhtäkkiä ystäväni huudahti ja pesukone avautui raolleen.

Tää pesukone! Tää pitää jotain kummallista ääntä! Nyt me päästään sisään!

Pesukoneen takaa eteemme avautui pimeä portaikko, jota pitkin lähdimme nousemaan ylös pesulan pieneen yläkertaan. Yläkerrassa soi musiikki, nauru raikasi ja meille tuotiin pesulan menut pöytään. Turkoosit menut oli koristeltu pesuohjemerkein. Tarjolla oli erilaisia drinkkejä, viiniä ja pikkusuolaista. Ihmiset istuivat pesuaineboksien päällä ja jotkut heiluivat keinuissa. Vapautui se keinu meillekin pienen drinkkihetken ajaksi ja saimme napattua siinä mainiot salakapakkamuistot kuvina. Pariisilainen salakapakka toi mukanaan hauskoja muistoja. Eipä ole tullut ennen kavuttua baariin pesukoneen kautta.

Ja kyllä, tämän salakapakan löytää suht helposti googlailemalla, mutta itse emme ainakaan olisi tällaista tajunneet googlata. Yllätyimme siitä, että paikka oli niin pieni, eikä sinne ollut ainakaan meidän iltanamme tunkua. Meille tämä salakapakka on varmaan aina vain pariisilainen pesula, sillä se nimi jäi meille elämään. Itse pesulan yläkerta on hieman rosoinen ja rappioromanttinen, jossa tuoksahtaa pariisilaisittain pieni tupakan tuoksu, joten muista varautua näihin, jos lähdet etsimään pesulaa Pariisin yöstä. Drinkit olivat n. 10 € luokkaa ja pienet suolaiset n. 8 € / annos luokkaa.

 

Pesulan löydät osoitteesta 30 Rue René Boulanger, 75010 Pariisi. Täällä turkoosien ulkoseinien, ”7 kg = 3,5 €” ja ”16 kg = 7,50 €” -kylttien takaa avautuukin aivan uusi maailma.

Millaisia salakapakoita sinä olet löytänyt maailmalta?

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Ranska

Pariisi – rakkauslaulu kaupungille ja vinkkejä ensikertalaiselle

maanantai, elokuu 27, 2018

Merci, Paris. Viikko sitten saavuin Pariisin ilmatilaan. Istuin rivin 14 ikkunapaikalla ja siellä se avautui edessäni: Pariisin ikoninen siluetti Eiffel-torneineen. En meinannut uskoa silmiäni – siellä se nyt häämöttää, rakkauden kaupunki, jonne matkustamista olen vain siirtänyt ja siirtänyt.

Jokin kutitteli vatsanpohjassani. Tuntui aivan siltä, että nyt on tiedossa jotain hyvää. En voinut mitään sille, että seuraavassa hetkessä puin verkkokalvoilleni vaaleanpunaiset filtterit ja katselin Pariisia korviaan myöten ihastuneen silmin. Olin ennen matkaa ollut hieman pessimistinen, sillä olin kuullut paljon tarinoita pariisilaisesta töykeydestä ja siitä, kuinka tämä kaupunki yleensä tarvitsee vielä uuden kohtaamisen, sillä ensimmäinen saattaa olla surkea. Kuinka ollakaan, jokainen kuulemani tarina osoittautui kohdallani vääräksi, enkä kokenut matkallani törkeyttä, en tarvetta Pariisin toiselle mahdollisuudelle, eikä taksikuskitkaan yrittäneet huijata, vaikka niistäkin peloteltiin.

Tämä postaus on rakkauslaulu Pariisille. Ensikertalainen, ota tästä muutama vinkki talteen!

Hotel Garden Saint Martinin 6. kerroksesta avautui huikea näkymä Pariisin kattojen ylle. Viinilasi saatiin lainaan viereisestä ravintolasta.

1. Saat pelätä Pariisi-syndroomaa

On ihan OK pelätä, ettei Pariisi täytä lupauksiaan täydellisenä rakkauden kaupunkina, jossa nojaillaan rakastuneena Seinen siltaan eväskori kädessä. Itse pelkäsin juurikin sitä, että olin romantisoinut Pariisia liikaa päässäni kaikki nämä vuodet ja se auttoi varmasti siinä, että osasin vielä ennen matkaa realisoida itselleni että ei, siellä ei sitten hengailla baskeri päässä, vaan Pariisi on oikeasti miljoonakaupunki, jossa on en samat ruuhkat ja kiireet kuin muuallakin maailman suurissa kaupungeissa. Yritä välttyä Pariisi-syndroomalta, äläkä maalaa liian ruusuisia kuvia Pariisista ennakkoon, sillä saat ne kyllä maalattua matkan aikana. Pariisi vie sydämen.

Pariisi-syndrooman sanotaan johtuvan siitä, että korkeiden odotusten jälkeen kaupungin todellisuus, töykeät tarjoilijat ja likaiset kadut tuottavat karvaan pettymyksen.

2. Mieti hotellin lokaatio hyvin

Me olimme matkalla melkein viikon, joten tuossa ajassa ehdimme testaamaan kahta eri hotellia kahdella eri lokaatiolla. Toinen hotelleistamme, Hotel Garden Saint Martin sijaitsi Canal Saint-Martinin vieressä, n. 2,9 km päässä Notre Damelta ja 6 km Eiffeliltä. Toinen hotellimme, Hotel Mercure Paris Centre Tour Eiffel sijaitsi taas alle 500 metrin päässä Eiffelistä. Oma empiirinen tutkimukseni sanoo, että Eiffelin alue on kyllä maisemiltaan ihan jees, mutta hotelli siellä kannattaa jättää väliin, sillä matkat ovat suht pitkät kaikkialle muualle, eikä tornin läheisyydessä ole niin suloista ja kodinomaista tunnelmaa. Saint-Martinin alue taas hurmasi olemuksellaan ja toimi itselleni paremmin.

Jos varaisin nyt uutta lomaa Pariisiin, katselisin hotellia ehkäpä Sorbonnen alueelta, jos haluaisin liikkua kävellen ja maisemia ihaillen helposti moniin vierailukohteisiin. Jos taas vierailukohteet ei kiinnosta tai ne on jo nähty, suuntaisin Montmartren alueelle fiilistelemään Pariisin valloittavaa tunnelmaa tai tuonne ihanaan Saint-Martiniin, jossa hotellit ja ravintolat olivat huomattavasti edullisempia kuin vaikka Eiffelin liepeillä. Saint-Martin nousi kyllä yhdeksi suosikikseni, se oli pieni ja kompakti alue, jossa miljoonakaupungin vilinä ei hypännyt vasten kasvoja.

Tästä tilannekuvasta tuli heittämällä uusi suosikkikuvani. Nauru raikasi risteilyllä ja hymy oli herkässä. Kello on saatu Aarni Woodilta.

3. Pariisissa ei ole pakko syödä pelkkää croissanttia ja patonkia

Yllätyyyys! Meistä ehdittiin jo huolestua parissa viestissä, kun Instagramin stoorit olivat täyttyneet ihan muusta kuin ranskalaisesta ruoasta. Rakastan ranskalaista keittiötä, mutta ranskalainen aamupala ei taas lukeudu omiin suosikkeihini. En syö oikeastaan koskaan mitään makeaa ja näin ollen esim. ranskalaisen aamupalan Pain au Chocolat ei lukeudu suosikkeihini, ei sitten ollenkaan. Positiivista on kuitenkin se, että Pariisi on pullollaan erilaisia ravintoloita, jotka tarjoavat toki klassista ranskalaista ruokaa, mutta myös muita vaihtoehtoja. 

Ranskalainen ruoka osaa ihastuttaa ja vihastuttaa, mutta Pariisissa taidetaan myös monien muiden maiden keittiöt. Itse kävimme lomalla ranskalaisten ravintoloiden lisäksi mm. israelilaisessa, meksikolaisessa ja thaimaalaisessa ravintolassa. Näistä lisää myöhemmin. Ruoka, se on ihanaa ja Pariisissa se tuntui olevan vielä ihanampaa.

Ranskalainen aamiainen on ihana, mutta itse en pysty syömään croissantteja äärettömästi. Onneksi Pariisissa on aamupalapaikkoja vaikka kuinka ja samoin vaihtoehtoja croissanteille ja Pain au chocolatille.

4. Takseilla kulkeminen on helppoa ja edullista

Pariisin joukkoliikenne toimii varmasti hyvin, mutta me oltiin tällä erää niin mukavuudenhaluisia, että kuljettiin koko reissu takseilla, kun muuta kulkuvälinettä jalkojen lisäksi kaivattiin. Kuljimme taksilla myös lentokentältä keskustaan ja takaisin. Muistan monet varoittelut pariisilaisista takseista, mutta täytyy sanoa, että yhtään huijausyritystä ei kyllä koettu. Ja ne hinnat? No, mielestäni aika edulliset.

Norwegian lentää Orlyn lentoaseman S-terminaaliin, josta on helppo napata taksi keskustaan. Orlyn lentoasemalta on kiinteä hinta keskustaan ja se on 35 € ja sama myös keskustasta. Charles de Gaullen lentoasemalta kiinteä hinta on 55 €.  Lentoasemalle olisi saanut myös Uberin, mutta hintaero oli vain n. 5 € luokkaa ja taksin sai nopeammin. Käytimme taksia mennessä ja tullessa, toki ensin kuskilta varmistaen, että hinta on varmasti tuo 35 €, eikä yllätyksiä tullut. On myös tärkeää kurkata, että ottamassaan taksissa on takaikkunassa hintatarrat (joissa on merkitty mm. tuo kiinteä hinta sekä taksin rekisterinumero), näin voit olla varma, ettet istu pimeässä taksissa.

Pariisissa nappasimme muutamaan otteeseen taksin suoraan hotellin edestä ja mm. kättä heilauttaen Pariisin katakombien edestä. Kaikki taksit laittoivat automaattisesti mittarin päälle (aloitustaksa muistaakseni 2,90 €) ja matka paikasta A paikkaan B taittui mutkitta.  Esimerkkinä matka katakombeilta Eiffel-tornin juurella sijaitsevalle hotellillemme (n. 5 km matka) oli 11 € luokkaa. Kaikki taksit eivät kuitenkaan olleet varustautuneet korttikoneella, eli muista varmistaa kuskilta kortin käyminen, mikäli käteistä ei ole mukana. Omaan kokemukseemme pohjaten joka toisella taksikuskilla oli mukanaan korttikone.

 

5. Varaa liput nähtävyyksille ennakkoon

Joku varmaan naurahtaa siellä, että tämähän nyt on ihan selvä, mutta epäilen, että se olisi kaikille selkeää, kun katseli nähtävyyksien jonoja. Me ei tosin tällä reissulla käyty muualla kuin katakombeissa, Sacré-Coeurilla ja Notre Damella (ja yhdellä lounasristeilyllä, siitäkin lisää myöhemmin).

Katakombeille olimme varanneet jonon ohi -liput viikkoja ennen matkaamme. Ennätin jo miettiä, että onkohan tarpeen maksaa 33 € / hlö noista lipuista, mutta nähdessäni sen järjettömän ilman ennakkolippua -jonon katakombien edustalla huokaisin helpotuksesta – onneksi olimme varanneet liput ennakkoon! Päästyämme katakombien sisäänpääsyn läheisyyteen, marssimme vain muutaman kilometrin mittaisen jonon ohi toiseen jonoon ja pysähdyimme ennakkolipun ostaneiden jonon neljänneksi. Muutamassa minuutissa olimmekin jo kadonneet alas Pariisin syövereihin ja muut jatkoivat jonottamistaan. Katakombeistakin pitääkin tehdä oma postauksensa pian, eli jääkää kuulolle.

6. Ei sitä ranskaa ole pakko osata, mutta hyötyä siitä voi olla

Ei, en osaa ranskaa oikeastaan ollenkaan, enkä ole sitä koskaan opiskellut. Jotakin perusfraaseja ja tervehdyksiä vain on tullut lueskeltua netin syövereistä. Olen kuullut pelotteluja siitä, että Ranskassa on pakko osata ranskan kieltä, mutta tälläkin kertaa väite osoittautui vääräksi. Nizzassa pärjättiin ja niin Pariisissakin. Totta on, että monikaan kohtaamamme henkilö ei oikeasti osannut englantia, mutta missään vaiheessa ei ollut kyse siitä, etteivät he olisi halunneet palvella. Elekieli tuli siis tutuksi ja jokaisella kerralla saimme oikeat annokset. Ainoa paikka, jossa meinasi epätoivo iskeä, oli meksikolainen ravintola, mutta onneksi tajusin avata suuni ja kysyä, josko joku puhuisi espanjaa, jota osaan paremmin kuin ranskaa ja ongelma oli sillä ratkaistu. Kannattaa siis koittaa myös muita kieliä kuin ranskaa tai englantia, voit yllättyä. :–D

Yleensä opiskelen muutamat perussanat ennen matkaa ja kyselen ääntämisopit joltain, joka puhuu kieltä. Tervehdin myös aina paikallisella kielellä. En tiedä, onko sillä mitään merkitystä, mutta ainakin itselleni siitä tulee parempi fiilis. Mielestäni on ihanaa, kun ei tarvitse aina aloittaa englanniksi ja on hauska yrittää tilatakin ruokaa ranskaksi, se on itseasiassa onnistunut pari kertaa!

Kaiken kaikkiaan  Pariisi hurmasi minut ensi kohtaamisella ja hurmaava tunnelma jaksoi kantaa koko matkan. Yllätyin tästä vähän itsekin ja mietinkin, että miten ihmeessä meidän kokemus oli  näin hyvä, kun olin kuullut paljon myös huonoa. En osaa sanoa mitään yhtä tekijää, mutta veikkaan, että suuri tekijä oli myös elokuulla (mm. pariisilaisten lomakausi) jolloin kaupunki oli varmasti hiljaisempi kuin kesä-heinäkuussa ja arkistressi oli haihtunut kaupungista. Olen vieläkin ihmeissäni siitä, että Pariisi tuntui niin ihanalta ja kodinomaiselta.

 

Miten on, rakastako sinä Pariisia vai pitäisikö sinun vielä antaa sille uusi mahdollisuus? Vai oletko jo antanut uuden mahdollisuuden, eikä liekki syttynyt siltikään?

 

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki

Suomi

Ravintolavinkkejä Tampereelle – ja Mansen paras samppanjabaari

perjantai, elokuu 3, 2018

Tampere on vanha opiskelukaupunkini ja lapsuuteni lähin ”suuri city”, jonne tuntuu tupsahtelevan nyt uusia herkuttelupaikkoja huimaan tahtiin. Koska saan suht usein ravintolasuosituskyselyjä tähän kaupunkiin, niin ajattelin jakaa omat suosikkini nyt täällä blogin puolella teidän kaikkien kanssa.

Alle on siis listattu mm. sushipaikkaa, kesälounasta ja iltadrinksumestaa, jotka sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan Tampereella. Toivottavasti näistä ravintolasuosituksista on sinulle hyötyä, oi sinä Tampereen herkkuja metsästävä tyyppi siellä ruudun toisella puolella! Jaa rohkeasti myös omat parhaat ravintolavinkkisi Tampereelle kommenttiboksissa, sillä ravintolavinkkejä on aina mainiota saada lisää. Päivitän tätä postausta myös jatkossa, kunhan pääsen taas pian testailemaan vanhan opiskelukaupunkini herkkuja.

 

1. Ravintola Kajo – kesälounas tarjoilee yllätyksiä

Ravintola Kajo oli itselleni tämän kesän uusi tuttavuus, eikä muuten harmita yhtään, että läksimme tänne lounaalle viimeisimmällä reissulla. Testasimme Kajon kesälounaan, jonka saa valita 1-3 ruokalajin pituisena ja kasvis tai liha -vaihtoehdoilla. Sanotaanko nyt näin, etten ole pitkään aikaan ollut Tampereella näin ruokataivaassa kuin Kajon visiitillä ja kahden kasvisruokalajin menun äärellä. Kajon sijainti on herkullisen lähellä esimerkiksi junalla matkaaville, sillä  Kajon löydät aivan rautatieaseman kupeesta, osoitteesta Rautatienkatu 12, Tampere. Hintaesimerkki: kolmen ruokalajin kesälounas 25 €.

Kajon kesälounaalla kaikki kuulostaa, näyttää ja maistuu hyvältä. Kesälounas on tarjolla 31.8 saakka.

 

2. Guru’s kitchen – makuja läpi Välimeren ja Lähi-idän

Gurun keittiö on avattu Tampereelle vasta 2017, mutta toivotaan, että tämä keittiö pysyy paikallaan vielä monia vuosia, sillä täällä makuhermoja hemmotellaan. Gurun keittiössä saat nauttia esimerkiksi manakishleivästä, harissasta, tirosalatasta ja stifadosta. Gurun keittiössä nauttivat niin vegaanit kuin  sekaanit. Guru’s kitchenin löydät osoitteesta Aleksis Kiven katu 15. Hintaesimerkki: kuvan vegaani-bowl 17,50 € ja bataattilohkot 6 €.

Gurun maut vievät ympäri maailman ja listalta haluaisi tilata vaikka ja mitä. Muuten, lasi viiniä täällä ei ole ainakaan hinnalla pilattua.

3. Maka Sushi – pieni ja herkullinen

Maka Sushi oli Tampereella asuessani luottosushipaikkani, koska pieni Maka tarjoili yksinkertaisesi Tampereen parhaat sushit. Sushipaikkoja onkin tainnut Tampereelle tupsahdella siellä asumiseni jälkeen runsaasti, mutta onneksi Maka on ja pysyy. En löytänyt tähän hätään tietoa siitä, montako asiakaspaikkaa Makassa on, mutta muistaakseni n. 10 paikkaa. Näin ollen paikka on pieni, mutta ruuhkan sattuessa odotus kannattaa. Makan löydät osoitteesta Näsilinnankatu 30. Hintaesimerkki: 12 palan sushilajitelma 16,90 €.

Pieni Maka Sushi tarjoilee japanilaisia herkkuja, jotka ovat vieneet monen kielen mennessään. Kuva: Maka Sushi.

 

4. Ravintola Näsinneula – arjen yläpuolella

Näsinneula on ollut yksi ravintolasuosikkini Tampereella kautta aikojen. Neulan kausittain vaihtuva dinneri on aina vain niin hyvä. Rakastan sitä, että Neulassa kaikki on aina itselle uutta, koska menu vaihtuu kausittain ja kaikki on mietitty loppuun asti. Parhaimmillaan Näsinneulan illallinen on mielestäni elo-syyskuisena päivänä, kun päivä alkaa taittua iltaan ja auringonlasku punaa loppukesässä lämmittelevän Tampereen. 124 metrin korkeudessa tuntee olevansa arjen yläpuolella. Tampereen ikonisen maamerkin löydät osoitteesta Laiturikatu 1. Hintaesimerkki: monesti testattu, herkullinen ja vaihtuva Finlandia-menu 66 €.

Näsinneulassa maisemat kruunaavat täydellisen illallisen. Täällä tuntuu siltä, että saa oikeasti hetken leijua oman arkensa yläpuolella.

 

5. Ravintola Muusa – rentoihin illallishetkiin, jotka jatkuvat iltadrinkkiin

Tähän väliin haluaisin soittaa pienen fanfaarin Muusalle, joka on mielestäni Tampereen kuvauksellisin ravintola. Täällä ruoat ja sisustus soittavat värien sinfoniaa. Ilmapiiri on rento, ruoat ja juomat herkullisia ja.. mitäs muuta sitä tarvitseekaan hyvältä illalta? Muusa on sellainen paikka, jonne tulee aina mentyä herkuttelemaan, mutta jotenkin salakavalasti ilta täällä vaihtuu myös iltadrinkkiin, sillä täältä ei haluaisi lähteä pois ollenkaan. Parhaimmillaan Muusa on kesällä ja alkusyksystä, kun tunnelmallinen sisäpihan terassi on avoinna. Muusan löydät osoittesta Satakunnankatu 10 (Olympia-kortteli). Hintaesimerkki: kuvassa oleva suosikkiannokseni ”Kemut kulhossa” 17 €.

Muusa hemmottelee ruokailijaa värien sinfonialla ja ravintolan tunnelmallinen sisäpiha kutsuu pysymään luonaan pidempään.

Muusan sisäpiha on kauneimmillaan päivän taittuessa iltaan.

6. 2H+K – keittiö ja baari

2H+K on yksi ensimmäisistä ravintoloista, joita tuli testattua Tampereelle muutettua. Tällä ravintolala on siis omassa sydämessäni sellainen nostalginen kolonen. Ravintolassa on sekä keittiön että baarin puoli, joissa molemmissa on tarjolla erilaisia annoksia, konstailemattomia ja hyviä. 2H+K sopii mielestäni mainiosti rentoon illanviettoon tai after workeille. 2H+K:n baarin puolella on tarjolla keskiviikkoisin ja perjantaisin myös lounas.  2H+K löytyy osoitteesta Aleksanterinkatu 30. Hintaesimerkki: Keittiön Salsiccia makkarapannu 19,8o €, Baarin lounaat 9,80 €.

2H+K on vanha luottopaikkani Tampereella. Baarin puolella on myös kiva istuskella ja viettää rentoa iltaa. Kuva: 2H+K

7. Champagne bar Santé – Tampereen vilinää ja lasi kuohuvaa

Parasta Tampereen opiskeluaikojeni kämpässä oli ehdottomasti se, että sen ”alakerrasta” löytyi tämä ihana samppanjabaari, jonka väitän olevan Mansen paras. Santén valikoimista löytyy toinen toistaan herkullisempia samppanjoita, mutta myös valko- sekä punaviinejä ja alkoholittomia vaihtoehtoja. Viinien lisäksi Santésta saa tilattua esim. juustoja viinin kaveriksi. Tämä paikka on vaan  niin meikäläisen makuun. Santén löydät osoitteesta Hatanpään valtatie 2. Hintaesimerkki: kuvan lasi pientuottajan rosé-samppanjaa 14 € / lasi. Ps. Santéssa järjeteään myös samppanjatastingejä!

Champagne bar Santésta saa herkullisimmat lasit kuohuvia. Täältä pääset myös seurailemaan Hämeenkadun ja Hatanpään valtatien risteyksen eloa ja elämää.

Mitkä ovat teikäläisen suosikkiravintolat Tampereella?

Psst! Seuraathan meikäläistä ja blogia jo näissä kanavissa? Instagram: @miraorvokki, Facebook: @pondekengissa, Twitter: @miraorvokki