Retkeilyä Skopjessa

Iltasella Pristinan lämmössä suunniteltu kansallispuistovierailu Kosovon ja Makedonian rajalla otti reippaasti takapakkia aamun valjettua harmaana ja sateisena. Nopea suunnitelmien uudeelleenohjelmointi ajoi meidät Gracanican kylään luostarivierailulle. Paikan hämmentynyt opas ei ensin tiennyt kuinka suhtautua pieneen herranhuoneeseensa ilmoittamatta tupsahtanutta suomalaisseuruetta, mutta tokeni nopeasti kertomaan paikan freskomaalausten kunnostusprojektistaan. Osaa pikavuorolaisista tosin kiinnosti enemmän luostarin matkamuistomyymälä, ja paikka oli muutenkin melko nopeasti nähty.

Kansallispuiston reunalla Kosovon ja Makedonian rajaseudulla.

Koska ilma osoitti lieviä selkiintymisen merkkejä, päätettiin kansallispuiston alueella kuitenkin ajaa lenkki. Käyhän se komeiden maisemien katselu toki niinkin. Tie polveili metsäisten kumpujen välissä, pilvet roikkuivat korkeimpien huippujen päällä. Tien reunasta oli monesti suora pudotus alas, mutta tämä fakta ei ainakaan paikallisten kuskien kaasujalkaa keventänyt. Mutkaisille teille ei uskaltanut jäädä pysähdyksiin, vaan maisemia tyydyttiin ihailemaan tällä kertaa vain bussin ikkunoista.

Kansallispuiston tien varrelta löytyi paikallinen maajussi kaupittelemasta vadelmia. Pikavuorolaiset taisivat ostaa ukolle loppupäivän vapaaksi.

Makedonian rajalta suoriuduttiin vikkelästi maan pääkaupunki Skopjeen. Pikavuorohan vieraili samaisessa kaupungissa myös edellisellä Euroopan etapillaan, joten bussille piti kerrankin olla paikka valmiina ja kulmat tuttuja, mutta tottakai asiaan tuli muuttujia. Ajokin jo ennestään  hiukan kyseenalaisen sillanalusmajoituksen olivat vallanneet kodittomat. Meininki oli sitä luokkaa, että kippari Laine katsoi parhaimmaksi vaihtaa paikkaa, sillä aamulla bussista olisi ollut jäljellä luultavasti enää erittäin riisuttu malli. Lopulta kulkupeli pääsi parkkiin kylpylähotellin pihalle sillä verukkeella, että joku yöpyisi kyseisessä paikassa. Ei yöpynyt, joten toivottavasti Ajokkia ei tarvitse huomenna noutaa hinausvarikolta.

Skopjen patsastiheys lienee Euroopan suurin. Aleksanteri Suuri pn päässyt paraatipaikalle Makedonia-aukiolle.

Skopjen ei voi sanoa viime vierailullemme millään lailla vieneen sydäntäni. Paikasta jäi kalsea vaikutelma. Huonolla säällä ja kunnolla uunottamaan päässeellä taksikuskilla saattoi silloin olla osaa asiaan. Korskeat patsaat ja kornit, mahtipontiset hallintorakennukset huvittivat toki hetken. Skopjen keskustaa ei voi verrata oikein mihinkään. On vaikea ymmärtää, miksi mikään kaupunki haluaisi enää 2000-luvulla ottaa vaikutteita rakentamiseensa antiikin Kreikasta. Pelkästään keskusaukiolla tönöttää kymmenkunta patsasta. Parin vuoden aikana on kyhätty jo uusia eriskummallisia pömpeleitä ja lisää näyttää olevan tuloillaan. Nyt jouduin kuitenkin tarkistamaan mielipidettäni kaupungista. Ydinkeskustan reunamille on avattu viihtyisiä kahviloita ja trendikkäitä ruokapaikkoja ja kaupunki on muutenkin jollain lailla siistiytynyt. Rakennukset ja Kalen linnoitus olivat näyttävästi valaistu. Iltakävelyllekin pääsi suureen, täysin eurooppalaiset standardit täyttävään ostoskeskukseen.

Kalen 1500-luvulla rakennettua linnoitusta vahtivat komeat leijonapatsaat ovat kuin suoraan Narniasta.

Viime kerralla Skopjessa käydessämme vierailimme Matka-nimisellä kanjonilla. Silloin tyydyimme vain katselemaan kanjonia sen seinämiä pitkin kulkeneilta poluilta käsin. Nyt uskaltauduimme veneretkelle kanjonin läpi virtaavaan Treska-jokeen. Perämoottorilla päristeltiin pitkin uskomattoman kirkkaana ja turkoosina virtaavaa joenuomaa, jota reunustivat jylhät, kymmenien metrien korkeuteen kurottavat kallioseinämät.

Löytyi tuttujakin matkan varrelta, joten saatiin sujuvasti veneretki järjestymään. Kuskit odottivat rannassa saavansa veneet täyteen ennen matkaanlähtöä.

 

Puolessa matkassa otettiin pysähdys ja kavuttiin jyrkkää kalliota pitkin suureen luolastoon. Matkan kallioiden alla piileskelee erikoinen, laaja Vrelo-luola. Luolassa on kaksi järveä, joista ulomman arvellaan olevan maailman syvin vedenalainen järvi. Näihin pääsee myös sukeltamalla kallion alta.

Vrelo-luolan erikoisia kivimuodostelmia. Luolassa asustaa runsaasti lepakoita.

Aikaa olisi vielä jäänyt myös viimeksi suorittamaamme gondolihissiajeluun Skopjen kyljessä sijaitsevalle ristikukkulalle, jolla kohoaa maailman korkein risti. Jostain syystä hissi oli kuitenkin juuri tänään suljettu. Harmi, sillä kukkulalta oli  todella komeat näkymät alas kaupunkiin. Muutoin totesimme Janin kanssa Skopjen tuntuneen tällä kertaa jo ihan mielenkiintoiselta ja käymisen arvoiselta paikalta, jota kehtaisi hyvin suositella vähän erikoisempaa mutta edelleen todella edullista kaupunkilomaa sunnittelevalle.

 

 

 

Päivä aurinkoisessa Pristinassa

Kosovo on Serbiasta yksipuolisella julistuksella vuoden 2008 itsenäistymisellään Euroopan nuorin valtio. Nuori se on myös väestörakenteeltaan, sillä lähes 50% prosenttia kosovolaisista on alle 25-vuotiaita. Suomalaisille Kosovo on tullut tutuksi lähinnä uutisista sen kähinöistä naapurimaiden kanssa, joita Martti Ahtisaarikin kävi menestyksekkästi sovittelemassa. Täysin ei maa ole sodasta vieläkään toipunut. Pristinassa on edelleen nähtävissä pommistusten jälkiä, maassa on runsaasti työttömyyttä ja järjestäytynyt rikollisuus voi väkimäärään nähden paksusti. Silti Pristina ei ole matkailijalle sen turvattomampi paikka kuin muutkaan Euroopan pääkaupungit.

Yksi Pristinan päänähtävyyksistä, sen nuoruuteen itsenäisenä valtiona viittaava Newborn-monumentti. Tähän kiteytyy oikeastaan Pristinan nähtävyystarjonta täydellisesti: kaksi kirjainta muistomerkistä on jollain ilveellä saatu nurin ja jätetty sitten niille sijoillen.

Pristina viehättää rosoisella eksotiikallaan. Kaupungin monet moskeijat, pieni basaarialue ja feikkituotekaupat tuovat itämaista vivahdetta, kun taas modernit muistomerkit ja kävelykatu ravintoloineen muistuttavat mitä tahansa keski-eurooppalaista kaupunkia. Silti ainakin näin sunnuntaipäivänä kaupungista jäi vaikutelma, ettei turismia ja sen tuomia mahdollisuuksia osata vielä täysin hyödyntää. Pikkukaupat pitivät ovensa kiinni, krääsämyyjät loistivat poissaolollaan ja nähtävyyksiksi mainostetut asiat vaikuttivat melkoisen itsekeksityiltä.

Basaarialue Pristinan keskustassa. Kilo kukkakaalia olisi irronnut 50 sentillä.

Hintataso on muuhun Eurooppaan verraten erittäin edullinen. Pizzan sai useasta paikasta 2 eurolla, cappucinon hinnaksi näytti vakiintuneen euro. Kaupungin tasokkaimmassakaan ravintolassakin oli hankalaa saada alkuruokineen ja viineineen aikaiseksi yli 15 euron laskua. Majoitusta on tarjolla runsaasti alkaen parinkympin hostellihuoneista tasoikkaisiin hotelleihin, joskaan läheskään kaikki paikat eivät ole vielä löytäneet internetin ihmemaailmaan. Englantia osataan ainakin asiakaspalvelutehtävissä hyvin, ja turistien kanssa jutellaan mielellään. Monille Suomi on tuttu maa, sillä sinne on päädytty paljon Kosovosta pakolaiseksi 90-luvun taitteessa.

High five, Mr Clinton. Menee kevyesti älyttömimmät patsaat-kuvakokoelmaani.

Nähtävyydet on nopeasti katseltu, tärkeimmiksi mainitaan maan itsenäistymistä mainostava Newborn-monumentti, moskeijat, erikoinen kirjastorakennus, nopeasti kyhätty Nena Theresen katedraali, joka sekin oli tänään kiinni sekä ehkä kyseenalaisin kaikista, Bill Clintonin patsas. Samainen herrasmies on saanut myös nimikkobulevardin Pristinasta kiitokseksi tuestaan Kosovolle Jugoslavian hallitusta vastaan.

Kosovon kansallinen kirjasto julistaa tehtäväkseen vaalia ja dokumentoida kosovolaista perimätietoa ja sivistystä. Emme osanneet määritellä, miten nämä arvot kuvastuvat sen rujosta ulkoasusta.

Pristina on rakennettu korkeiden kukkuloiden rinteille. Keskusta on suhteellisen tasainen, mutta asuintalot keskittyvät lähes kokonaan rinteisiin. Kaupungin kattoja tähyilemään kapuaminen oli melkoinen urheilusuorite keskipäivän paahteessa, mutta palkitsi maisemillaan.

Pristinaa Dragodan-kukkulalta katsottuna.

Jos olisimme olleet täällä pidempään, olisin ehdottomasti hankkiutunut päiväretkelle vuorille. Retkibisneskin näyttää olevan täällä edelleen melko alkutekijöissään, mutta tulee varmasti lähivuosina yleistymään maan muun turismin kasvaessa, sillä maisemat ja vaellureittimahdollisuudet ovat mahtavat.

Dragodanin korkein kohta parhaine näköaloineen oli varattu vainajien loppusijoitukseen. Tämä tonttimaana grynderin märkä päiväuni on siis hautausmaa.

Huomenna vaihdetaan jälleen maata, vuorossa on Makedonia ja sen pääkaupunki Skopje. Tarkoitus on tutkia vielä eteläistä Kosovoa ennen rajanylitystä, mahdollisesti Prizrenin mielenkiintoiselta vaikuttavan kaupungin muodossa.

 

Hyväntekeväisyyshommista Belgradista Kosovon Pristinaan

Vietimme lopulta Belgradissa kolme yötä, mikä osoittautui loistoratkaisuksi. Kaupunki on tolkuttoman laaja ja siellä riittää ihmeteltävää. Belgrad itsessään jakanee mielipiteitä, itse pidin tästä rumankauniista kaupungista ja sen ystävällisistä ja avuliaista ihmisistä valtavasti. Belgradissa sekoittuvat itä, länsi ja neuvostoaika, mikä näkyy etenkin kaupungin kirkoissa ja vanhimmissa osissa.

Tonavan rantaa Belgradissa yöasussaan.

Siinä missä vanhankaupungin keskusta on melkoisen puunattu ja siisti, ei tarvitse mennä montaakaan korttelia edemmäs löytääkseen sitä aidompaa, hieman rempallaan olevaa ja rosoista maisemaa. Ristiriita on valtava; pommitetut, yhä korjaamattomat kerrostalot ovat lohdutonta katsottavaa, kun samaan aikaan taustalla kohoaa uusia lasiseinäisiä toimistotaloja. Graffiteja ja katutaidetta on runsaasti. Tonavan rantaa on hyödynnetty uskomattomilla baari- ja terassikokonaisuuksilla, jotka vetävät vertoja mille tahansa keskieurooppalaiselle joenvarsielämälle. Useissa jokilaivoissa on myös majoitusta, tähän yöpymisratkaisuun päätyivät myös monet pikavuorolaiset.

Välit naapurimaihin eivät näissä Euroopan nuorimmissa maissa ole vielä ihan selvät. Lähimenneisyydestä kannetaan kaunaa, puolin ja toisin.

Pikavuoro pääsi tekemään myös hyväntekeväisyyttä, kun eläinsuojeluyhdistys Basso Rescue Missionin kautta löytyi sopiva paikka viedä koirille ja kissoille murkinaa ja lahjoituksia niiden hoivaajalle. Pikavuoron eläintenpelastustiimi suoritti täsmäiskun läheisessä Pancevon kylässä kymmeniä kodittomia kissoja ja koiria huoltavan Slavica Gavrilovicin kotiin, josta ruokasäkit laitettiin heti jakoon. Tämä nuori nainen elää itse hyvin vaatimattomissa oloissa ja käyttää saamansa avustukset hoidokkiensa ruokiin, lääkkeisiin ja mahdollisuuksien mukaan myös eläinten sterilointiin, joka on hyvin kallista. Gavrilovic kiertää päivittäin ruokkimassa kylän irtokoirat ja asuu 20 kissan kanssa. Hän koittaa parhaansa mukaan löytää eläimille uusia koteja ja ottaa vastaan myös pitovaikeuksien vuoksi pois annettavia lemmikkejä. Toiminta perustuu täysin lahjoitusvaroihin. Ruokkijansa ympärille innokkaana kerääntyneet eläimet vaikuttivat suhteellisen hyväkuntoisilta ja tunnistavat selkeästi hoitajansa.

Pikavuoro auttoi katueläimiä Basso Rescue Missionin kautta. Rescueyhdistys Kulkurit, jolta kyselimme myös avustuskohteita, toimii katukoirien hyväksi Romaniassa.

Tänään saavuimme illansuussa Kosovon pääkaupunki Pristinaan. Serbian ja Kosovan rajanylitys näytti alkuun hieman epävarmalta, sillä useiden lähteiden mukaan, mukaan lukien kaikkitietävä Google Maps, lyhin reitti kulki Makedonian kautta koukaten. Tämä siksi, ettei Serbia ole tunnustanut Kosovon itsenäisyyttä, vaan pitää sitä edelleen autonomisena maakuntanaan. Tällä logiikallahan mitään rajaa ei ole olemassakaan. Pysähdyimme matkalla syömään Nis-nimiseen kaupunkiin, jonka viranomaiset onneksi kertoivat meidän pääsevän ongelmitta rajan yli suoraan Serbiastakin.

Matkalla Kosovon rajalle. Taukoa pidettiin Nisissä, jonka keskiaikaisen linnoituksen laelta avutuivat hienot näköalat.

Rajanylitys pienellä maalaisrajalla sujui sutjakkaammin kuin aiemmat vastaavat ei-EU-maiden väliset. Ajokille piti ostaa sadan euron vakuutus, jotainhan nyt sentään on turisteilta nyhdettävä. Kyllä, täällä tosiaan käytetään euroja maksuvälineenä, se oli yllätys. Heti rajalta alkoi silmiinpistävän uudennäköinen asutus, osittain vielä keskeneräinen, ja tiekin oli päällystämätön. Kyltit kertoivat kyseessä olevan valtion tukema rakennushanke, liekö kyse sitten sotien vuoksi evakkoon joutuneiden asukkaiden uudelleensijoituksesta. Tosin tienpenkalla maanviljelijät myivät kurpitsoja ja paprikoita ja paimenet seisoskelivat laitumillaan sen näköisinä, että olivat olleet siellä aina. Moskeijoiden valkoisia minareetteja näkyi punatiilisten talojen joukosta tasaisin väliajoin muutoin pahasti kesken olleella kylänraitilla. Pääkaupunki Pristinaan saavuimme juuri pimeän laskeuduttua lauantai-illan meteliin. Ensivaikutelma kaupungista oli kovasti itään päin kallellaan. Suitsukkeiden tuoksu, moskeijoiden rukouskutsut ja värikäs katukuva toivat vahvasti mieleen Marokon tai Turkin. Se, oliko ensivaikutelma oikea, selvinnee huomenna.

Taukopaikka komeissa maisemissa juuri ennen Kosovon rajaa.

 

Serbian pääkaupunki Belgradissa, Balkanin Berliinissä

Unkarista ajeltiin Serbian rajan yli ilman sen kummempaa ihmettelyä, mitä nyt jonoissa kiilaaminen tullikopeille tuntuu olevan itäisessä Euroopassa enemmänkin tapa kuin poikkeus. Suomalainen kun on tottunut odottelemaan kiltisti vuoroaan, nämä kiivaammalla temperamentilla siunatut kansat eivät. Pysähdyimme idyllisessä Subotican kaupungissa heti rajan jälkeen haistelemaan uuden maan tuulia. Tässä maassa Ajokkikaan ei ole ennen vieraillut. Pidimme kunnon tauon, koska pääkaupunki Belgradiin näytti olevan kelpo tietä perille saakka ja rajanylitys oli ollut tuskaton.

Sen jälkeen hommat eivät taas menneetkään ihan kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Pikaiseksi aiottu bussin vessan tyhjennysoperaatio suisti meidät pois pääväyliltä, ja päädyimme harhailemaan kuoppaisille ja pilkkopimeille kyläteille. Moottoritie kulki aivan vieressä, sinne halusimme. Ensimmäinen liittymä oli suljettu, sitten toinen. Kolmas. Navigointiohjelma ei tällä kertaa varoittanut mitään tällaisesta. Körötimme kolmatta tuntia 60 km/h, kello läheni kymmentä. Pikkukylän savuisesta baarista ei saanut edes kahvia, mutta neuvot lähimpään auki olevaan liittymään sentään irtosivat. Perillä oltiin puolilta öin, taas heräteltiin majapaikkojen pitäjiä.

Serbian pääkaupunki Belgrad sijaitsee Sava- ja Tonavajoen risteyskohdassa. Toisella puolella jokia on historiallinen keskusta, toisella maailmansotien jälkeen rakennettu uusi keskusta.

Kaikki saivat lopulta katon päänsä päälle ensimmäiseksi yöksi, vaikka se alkuun näyttikin haasteelliselta. Belgrad on lyhyessä ajassa kohonnut suosituksi ja trendikkääksi kaupunkikohteeksi, ”Balkanin Berliiniksi”, ja vaikka suurin sesonki on jo ohi, on etenkin kohtuuhintainen yöpyminen kysyttyä. Aamu valkeni harmaana ja sateisena, mutta sekään ei estänyt ainakaan itseäni hullaantumasta kaupunkiin täysin. Rento ilmapiiri, toinen toistaan houkuttelevammat pikkukahvilat ja rosoinen, omaleimainen kaupunkikuva ihastuttavat. Hinnat ovat Suomeen nähden erittäin edulliset, aivan keskustasta saa laadukkaan apartment-tyyppisen majoituksen 20-30-eurolla, ruuat hyvässä ravintolassa kalliilla alueella juomineen maksoivat 18 euroa kolmelta hengeltä.

Skadarlijan mukulakivikaduilla on toinen toistaan viehättävämpiä ravintoloita ja kahviloita. Aluetta kutsutaan Bohemian Quartersiksi ja sitä on verrattu Pariisin Montmarten taiteilijakaupunginosaan.

Vanhaa kaupunkia halkoo Knez Mihailova, joka on noin kilometrin pituinen ostoskatu. Sen päässä päädyimme Belgradin tunnetuimpaan maamerkkiin, Kalemegdanin linnoitukseen. Laaja puistomainen, hiukan Suomenlinnan mieleentuova alue kätkee muuriensa sisälle jos jonkinlaista kummallista, kuten dinosauruspuiston, meteoriitti- ja panssarivaunumuseon sekä urheilukenttiä. Harvemmin linnoituksissa tällaista näkee. Linnoitus on Belgradin vanhinta osaa, sen vanhimmat osat ovat vuodelta 535. Historian melskeissä sitä ovat hallinneet ainakin bulgaarit, unkarilaiset, itävaltalaiset, serbit ja osmanit, jotka pitivät kaupunkia vallassaan vuoteen 1867.

Belgradin linnoituksen sisällä on useita urheilu- ja pelikenttiä.

Entisen Jugoslavian maiden itsenäistymiskahinat ovat jättäneet jälkensä paitsi koko Serbiaan, myös Belgradiin, joka toimi ensin Jugoslavian pääkaupunkina vuoteen 2003, jolloin siitä tuli Serbian ja Montenegron pääkaupunki. 1999 Nato moukaroi kaupunkia pommeillaan Serbian sodan aikana väittäen tapahtumaa myöhemmin vahingoksi. Pommitusten jälkiä on edelleen nähtävissä, mutta niiden kuvaaminen on kiellettyä. Paikallisen asukkaan mukaan kuvaamisesta on päässyt jopa raudoissa poliisilaitokselle. Serbian talous on edelleen kuralla sotimisen, poliittisen väännön, Milosevicin korruptoituneen hallinnon ja talouspakotteiden takia. Tilanne on edelleen selvästi räjähdysaltis, paikallisilla ei tunnu olevan naapurikansoistaan juuri mitään hyvää sanottavaa ja levottomuuksia syntyy herkästi.

Ruoka-annokset ovat Serbiassa valtavia. Ja herkullisia! Even paikallinen tuttu valitsi meille periserbialaiset annokset ravintolassa.

Koska sää ei tänään ole meitä hellinyt, vaihtui kaupungilla vaeltelu monesti sadekuuron iskiessä herkutteluhetkeksi. Paikalliset viihtyvät baareissa ja kahviloissa aamusta myöhään yöhön. Serbiassa saa yhä tupakoida sisätiloissa, mikä tekee etenkin pienistä paikoista äkkiä kovin savuisia ja hämyisiä. Ruoka-annokset ovat valtavia, rasvaisia ja todella edullisia. Perinteinen serbialainen ruoka on lihaisaa, kasvisvaihtoehtoja on vanhemmissa ravintoloissa haastavaa löytää. Keskustan ravintolatarjonta etenkin ostoskadulla ja -keskuksissa on kuitenkin kaikenkattavaa. Belgradissa on myös erittäin vilkas yöelämä, osa klubeista on auki kuuteen saakka aamulla. Jokivarressa on runsaasti baari- ja ravintolalaivoja, ja voipa sieltä bongata kelluvan yökerhonkin.

 

 

 

Itäblokin Pikavuoro on päättynyt, huomenna kohti ex-Jugoslaviaa

Ajokin Itä-Euroopan valloituksen ensimmäinen puolisko on tänään saatu kunnialla pakettiin. Jatko-osa, entisen Jugoslavian maiden koluaminen aloitetaan heti perään huomenna. Suurin osa Itäblokin etappilaisista lentää huomenna kotiin, osa jatkaa vielä seuraavankin kierroksen. Lisävahvistukset Jugoslavian etapille ovat jo saapuneet tänne Budapestiin, ja saimmepa edellisestä yöpymispaikasta mukaamme uuden yllätysmatkustajankin. Pikavuoron mukaanhan voi edelleen hypätä mistä haluaa ja jäädä pois kun siltä tuntuu.

Pysähdyimme Romaniassa matkalla kohti Unkarin rajaa persoonallisessa Sibiun kaupungissa, jossa monien vanhankaupungin rakennusten kattoikkunat näyttivät aivan silmiltä. En ole aiemmin missään vastaaviin törmännyt.

Eilen pyrittiin ajamaan mahdollisimman lähelle Unkarin rajaa. Yöpymispaikaksi kelpasi Aradin kaupunki, jonne saavuttiin sen verran myöhään, että kaupungin tutkiminen rajoittui löytöretkeen läheiseen Lidliin. Kovin oli samanlainen kuin kotona. Kunnon Pikavuoromeininkiin päästiin kuitenkin majoituksen metsästyksellä, kun ryhmän tiedustelujoukot jalkautuivat Aradin kehnosti valaistuun iltaan herättelemään jo yöpuulle valmistautuneita paikallisia pensionaattien pitäjiä. Hotelleja ei juuri näkynyt, vaan jakauduimme useampaankin bed&breakfast-tyyppiseen majataloon.

Huoltotauolla. Ajokkia ruokitaan ja puunataan. Rajaa lähestyttäessä Jani toimii valuutanvaihtopankkina, kun viimeisillä edeltävän maan valuutoilla ostetaan polttoainetta.

Rajanylitys sujui ilman kommervenkkejä, niin kuin sen EU-maiden välillä tuleekin sujua. Takapakkia tuli kuitenkin heti rajan jälkeen Unkarin puolella. Unkarin moottoriteillä ajettaessa ajoneuvolle tarvitsee ostaa vinjetti, joka on käytännössä tiemaksu. Asiaa tiedusteltiin vero- ja tullikopissa hääränneiltä virkailijoilta, kahdeltakin, että mistäs tämän kyseisen lipareen voisi tällä kertaa lunastaa. Molemmat viittoilivat pientä lenkkiä kopin takaa. Kippari empi, toistakin kautta olisi päässyt, mutta kun kylttikin vielä osoitti virkamiehen osoittamaa paikkaa, bussi käännettiin sinne ja kappas, viisi minuuttia myöhemmin Ajokille oli lätkäisty 253 euron sakko ilman vinjettiä ajamisesta. Rajavenkulat suorittivat siis aivan pokkana laillista ryöstöä valtion nimissä. Autot ohjattiin sumppuun, jossa oli ratsia muutama metri ennen vinjettikoppia. Protestointi ei auttanut. Hampaita kiristellen kaasu pohjaan ja kolehtihaavi kiertämään. Kyllä keljutti, tätä ei odota enää EU:n alueella näkevän.

Improvisoitu illallinen hotellin kattohuoneistossa. Ei olekaan ennen tullut vierailtua kolmen tähden hotellissa, jolla on yhteinen respa autokorjaamon kanssa

Etappien vaihto-operaatiota jäätiin suorittamaan Budapestiin yön yli. Koska ilma oli sateinen ja suurelle osalle matkaajistosta Budapest jo tuttu kaupunki, jäimme lähiöömme pitämään sadetta. Evästä haettiin taas kaupasta, koska kellään ei ollut paikallista valuuttaa ja naapurin pizzerialle ei muoviraha kelvannut. Huomenna katsotaan, josko päästäisiin jälleen raja-asemalle säätämään, tällä kertaa Serbian sellaiselle.

 

 

 

Vuoristoteitä ja Draculan linna

Pikavuorolla koettiin eilen aamulla jälleen miehistömuutoksia, kun yksi matkalainen saateltiin kotimatkalle, ja tilalle saatiin kolme uutta reissaajaa. Ajokki käänneltiin kohti Romanian varmasti tunnetuinta maakuntaa, legendaarista Transilvaniaa. Yöpymispaikaksi päätettiin Brasovin kaupunki Karpaattien kainalossa, mutta matkan varrella piipahdimme tietenkin Kreivi Draculan luona kylässä.

Lammaspaimen koirineen oli vienyt lampaat rinteeseen puiden suojaan auringon paahteelta.

Tie kiemurteli kohti eteläisiä Karpaatteja, jotka piirtyivät sinertävinä horisonttiin. Nyt olivat maisemat todella kohdillaan, todettiin bussissa. Laaksoissa paimennettiin lampaita ja vuohia. Tie kiemursi loivasti nousten, hiukan serpentiinimäistäkin pätkää päästiin ajamaan. Tienvarsikylien talot muistuttivat alppikylien asumuksia viistoine kattoineen. Käkikellotaloiksikin olen joskus kuullut sellaisia kutsuttavan. Tien poskesta bongattu karhuvaarakyltti herätti hilpeyttä. Otsoon emme sentään ajaneet, mutta matkaa viivästytti navigaattorin ilmoitus tiellä olleesta hirvikolarista. Pysähdyimme huoltoasemalle odottelemaan tilanteen selvittämistä, ja törmäsimme siellä suomalaiskolmikkoon, joilla oli sama määränpää kuin meillä. Myös Bukarestissa bussimme bongasi suomalaisporukka, jonka kanssa jäimme juttusille. Aiemmin emme ole tällä matkalla maanmiehiimme törmänneetkään.

Karpaattien kylkeä sivuavat kippuraiset tiet olivat ruuhkaisia, onneksi vain vastaantulijoiden osalta.

Dracula-legenda perustuu jo vanhempaan kauhukirjallisuuteen, mutta koko maailman tietoisuuten tämän verta imevän kreivin saattoi kirjailija Bram Stoker. Draculan esikuvana toimi transilvanialaisessa linnassa 1400-luvulla elänyt Valakian ruhtinas Vlad Seivästäjä, joka tunnettiin myös nimellä Vlad Dracula. Lisänimensä tämä linnanherra sai vähemmän vieraanvaraisesta tavastaan keihästää ei-toivotut kävijät seipäsiin linnansa edustalle. Dracula-nimi annettiin valakialaisessa kulttuurissa kelle tahansa, kuka osoitti teoillaan häikäilemätöntä julmuutta tai viekkautta.

Branin linna, paremmin tunnettu Draculan linnana, valikoitui vampyyrilegendan päämajaksi, sillä se muistuttaa Bram Stokerin kuvailemaa linnaa ja sijaitsee oikealla seudulla.

Turistipyydys Branin linnaa markkinoidaan Draculan linnana ja Vlad Seivästäjän kotina, mutta legendan todenperäisyydestä ei ole olemassa mitään takeita. Linna nyt vain sattuu sijaitsemaan suunnilleen oikealla paikalla ja on peräisin suunnilleen oikealta aikakaudelta 1400-luvulta. Dracula vaikuttaa olevan kovin tuottoisa vetonaula matkailun kannalta. Linnan ympäristöön on rakentunut täysin turismin palvelukseen tehty matkailukylä. Tietä linnalle reunustavat kymmenet matkamuistokojut tarjoavat vampyyrikrääsää ja perinnekäsitöitä sulassa sovussa. Linna on täysin restauroitu, ja sen sokkeloisilla käytävillä on tungosta.

Branin linnan sisäosat on täysin korjattu ja sisustettu. Autenttista kauhuleffatunnelmaa on turistien kansoittamasta paikasta turha hakea.

Linnan tungoksesta selvittyämme ajelimme Brasovin kaupunkiin. Tämä vuorten välisessä laaksossa sijaitseva kaupunki on tunnettu keskiaikaisista muureistaan, goottityylisestä Mustasta kirkosta sekä idyllisestä vanhankaupungin alueestaa värikkäine barokkityylisine rakenuksineen.

Vaikka matkailu yleensä jaksaakin aina antaa enemmän kuin ottaa, lähti eilinen ilta kaikessa huvittavuudessaan jo lähestymään kovasti sitä ottamispuolta. Ruokailupuoli oli päivän kiireissä unohtunut, ja kello läheni seitsemää. Takseja ei tahtonut saada millään, hotellin respapoika oli täysin pihalla kaikesta, paikallisten ohjeet busseista olivat ristiriitaiset. Lopulta kolmas bussi, johon pyrimme päästi meidät ilmeisesti armosta ilmaiseksi, koska yhteistä kieltä ei löytynyt. Jäimme tietysti väärällä pysäkillä pois, keskusta kun ei näissä kaupungeissa tarkoita samaa kuin se historiallinen keskusta, missä yleensä on se kaikki näkemisen arvoinen. Kävelyä taisi kertyä useampi kilometri, matkan varrella eksytimme osan porukkaa, emmekä löytäneet ravintolaa, jossa toinen osa jo odotti. Löysimme lopulta paikan, vain todetaksemme että se oli niin täynnä, ettei ruuan saannista ollut tietoakaan ainakaan seuraavaan tuntiin. Kello lähenteli kymmentä, alkoi sataa vettä ja ukkostaa, ennenkuin päivän ensimmäinen ateria saatiin pöytään. Takaisintulomatka tapeltiin taas vastahakoisen ja kielitaidottoman taksikuskin kanssa. Nyt jo nauratti, miten niinkin helpolta kuulostavaan asiaan kuin syömässä käymiseen saatiin kulumaan aikaa lähemmäs viisi tuntia.

Team illallisen metsästäjät Brasovin yössä. Romulus ja Remus-patsas näyttää olevan suosittu patsasaihe täälläpäin maailmaa.

Yöllä laaksoon luikerteli ukkospilviä ja yökukkujat pääsivätkin nauttimaan komeasta ukonilmasta, kun jyrähdykset kaikuivat vuorenrinteistä. Suomessakin uutisoidut Romanian rajut myrskyt onnistuimme kuitenkin välttämään, vaikka matkan varrella joitakin myrskyvahinkoja bongasimmekin.