Browsing Category

Videot

Ajokki Etelä-Afrikassa!

Ajokin kuulumia on odotettu kuumeisesti. Tässä tulevat viimeisimmät!

Uskollisen rautarouvan matka Aasiasta Afrikkaan alkoi syyskuun lopussa. Ajokki seilasi yli Intian valtameren ja saapui Durbanin satamakaupunkiin jo lokakuun puolessa välissä. Laivamatka sujui mutkattomasti, vaikka Kippari ounasteli pahinta.

Ensikosketus Afrikan mantereeseen!

Ensikosketus Afrikan mantereeseen!

Ensimmäisellä hakureissulla ei Ajokkia satamasta kaupungille saatu. Erinäisten paperiasioiden takia Ajokki jäi vielä yhdeksi viikonlopuksi porttien taa. Maanantaina hommat alkoivat kuitenkin rullata ystävällisen ja varsin omatoimisen satamamiehen avustuksella.

– Kaveri käytännössä ilmoitti muille työntekijöille, et nää jätkät ajaa tän auton nyt ulos, sanottiin papereissa mitä tahansa, Kippari kertoi Skypessä.

Ajokkia ei ensi yrittämällä päästetty Durbanin kaduille.

Ajokkia ei ensi yrittämällä päästetty Durbanin kaduille.

– Laivaus meni lopulta ihan ok, vaikka totta kai pelkäsin, että tapahtuu sama kuin Australiassa. Ajokki on nyt kuitenkin hotellin pihassa parkissa ja kaiken stressaamisen jälkeen on helpottunut olo, Jani jatkoi.

Aivan täysin ilman vahinkoja laivauksesta ei kuitenkaan selvitty. Satamassa paikallisten työntekijöiden siirtäessä bussia Ajokista kärähti startti, ohjaustehostin hajosi ja etumaski meni tohjoksi.

– Kaverit ei osanneet ajaa Ajokilla. Onneksi olin varautunut, että startti saattaa joskus hajota, ja ostanut Malesiasta korjaamolta vara startin.

Jani on hoitanut Ajokin korjausta ja tarvittavia paperitöitä yhdessä kokeneen Pikavuorolaisen Jussin kanssa. Paikallisista, ja etenkin kundien majapaikan henkilökunnasta on ollut paljon apua.

– Hotellin manageri on auttanut paperiasioissa ja meillä on jo vakkari taksikuski, joka auttoi löytämään hyvän sähkärin.

Ajokin kärähtänyt startti.

Ajokin kärähtänyt startti.

Myös Ajokin akut hajosivat siirto-operaatiossa.

Myös Ajokin akut hajosivat siirto-operaatiossa.

Ajokkiin satamassa tulleet viat ovat korjattavissa ja näillä näkymin lähtöaikataulu Durbanista Kapkaupunkiin pitää. Pysykää kuulolla!

Video: Jani Laine
Kuvat: Jussi

Päätepysäkkinä New York

 

Amerikan etapilta raportoivat vuorotellen kippari Jani Laine sekä Pikavuoron matkustajat. Tällä kertaa terveisiä tien päältä kertoo Simo.

On aikainen aamu Horseheadsissa. Matkaväsymys alkaa painaa pikavuorolaisten mieltä mutta vielä ei ole oikea hetki levähtää. New Yorkin metropoli on vajaan päivämatkan päässä. Etenemme rauhallisesti pitkin Pennsylvanian kumpuilevaa syysmaisemaa. Ruskan värit ovat juuri nyt parhaimmillaan vaahteroiden alkaessa varistaa ensimmäisiä lehtiään. Vähitellen mutkaiset kylätiet maatiloineen muuttuvat monikaistaiseksi massiivisten betoniseinien kehystämiksi valtaväyliksi.

Ruska.

Ruska.

Vauhdin kiihtyessä ja liikenteen vilkastuessa näköyhteys toisiin autoihin katoaa. Sovittu yhteinen klo 14 pitää unohtaa. Edessä on vain kuumaa moottoritietä ja sitä kaukaisuuteen erkanevia ramppeja. Nyt ei passaa ajaa harhaan. Puhelimet ovat kovassa käytössä ennen kuin navigaattoriin saadaan naputeltua uusi tapaamispaikka Newarkin lentokentän lähellä olevaan Days inn-majataloon. Kuljettajien rautaiset hermot olivat tarpeen kun navigaattorikaan ei ehtinyt reagoida kaistaviidakon paisuessa – takapenkin neuvoista puhumattakaan.

New York City

New York City

 

ei unohdeta, ei.

May we never forget.

Vihdoin viimein päädyimme samaan osoitteeseen. Autot oli tankattu ja luovutuskunnossa. Käsillä oli viimeinen neuvonpidon hetki. Jokaisella oli päällimmäisenä mielessä siirtyminen omaan majapaikkaan eri puolille kaupunkia. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä takseja ei saatu paikalle puhelimitse eikä edes kadunmiesten ystävällisellä avustuksella. Niinpä Jani johdatti autokolonnan vielä Newarkin lentoasemalle josta kaikille löytyi taksi.

katukuvaa.

Tällaista tänään.

Pikavuorolaiset majoittuivat kukin taholleen eri puolille kaupunkia. Tästä eteenpäin jokainen pääsi tutkimaan Ison Omenan ihmeitä oman makunsa mukaan. Osalla matkalaisista siinteli mielessä jo kuukauden kuluttua aloittava Afrikan etappi alla Ajokki.

Amerikka paljastaa itsestään paljon, mutta paljon jää myös kysymysmerkkejä. Esimerkiksi suihkuhanojen perinmäinen toimintalogiikka jäi kirjoittajalle hämärän peittoon niiden ahkerasta käytöstä huolimatta.

Kiitokset hyville kuljettajille, karttureille ja majapaikan etsijöille, joiden ansiosta pääsimme joka yöksi lakanoiden väliin ja lopulta turvallisesti perille.

– ajettuja kilometrejä 7600km

– osavaltioita 17

– yövyttyjä kaupunkeja 18

– poikettiin myös Kanadassa.

 

 

Pikavuoro Bangkokista Busaniin on löytänyt perille

Koko jäljellä oleva ryhmittymä löysi tiensä Busaniin ja tämä tarkoittaa sitä, että etappi ja reissumme on päättynyt tältä erää.

http://youtu.be/pfaThzlWVyk

Matkaajat suuntaavat omille teilleen Suomeen, Japaniin ja ties minne!

Jani Laine käy saattelemassa Ajokin turvalliselle matkalle kohti Pohjois- Amerikkaa. Perjantaipähkinän viimeinen kysymys onkin: ”Mihin maahan Ajokki seuraavaksi laivataan?” Ajokin ja Janin kuulumisia päivitellään ehdottomasti tänne, kunhan saadaan Ajokki ja Jani linjoille ja samaan paikkaan taas.

Busan on ollut mitä miellyttävin päätepysäkki. Uskaltaisin luonnehtia kaupunkia Aasian Barcelonaksi, varsinkin kesäaikaan. Jani ja Ville löysivät paikasta jotain hyvinkin samaa, kuin Australian Surfers Paradisesta.

 

Busan satama

Busanista löytyy Barcelonan tapaan, moderni satama, kahviloita ja kansainvälisiä ravintoloita ja ranta keskeltä kaupunkia.

Ilman viimehetken käännettä ja vastoinkäymistä ei kuitenkaan selvitty, osan retkueesta saadessa lempinimekseen ”Team- Salmonella”. Epäilyksemme on suuri ja se kohdistuu kalapala-pöytään, ja tiettyyn tarjottimeen, josta Team-Salmonellan jokainen jäsen nautti. Pahoinvoinnin taso on ollut vaihteleva ja se on iskenyt päälle oppikirjamaisesti 8-60 tunnin sisällä korealaisesta buffet-ateriastamme.

Olotilat eivät kuitenkaan himmentäneet hetkeä, jolloin kuskimme täytti vuosia. Puheita pidettiin, kuohujuomaa juotiin ja lahjoja jaettiin. Lisäksi veimme Janin paikalliseen Mc Donald´siin, miehen tuntien oli ateriointi ”ihan pistooli” syntymäpäivälahja.

 

Kakku

Reissun jälkilöylyjä, kuvia ja kuulumisia luvassa ihan varmasti vielä pitkään, sillä nämä muistot eivät hetkessä hälvene ja kuviakin on varastossa noin 20 GB verran.

 

Jälkilöyly

Jälkilöylyistä puheen ollen. Jenna ja Ville Soulissa span jälkilöylyissä.

spa

Saunanraikas Reportteri ja Viihdepäälikkö, tiimipuvussa kylpylässä.

Kaikkia matkaan vaikuttaneita kiittäen.

-Mirka-

http://youtu.be/bHK1UTzoIls

Soulin seikkailut – Pohjois-Korean kiikarointia

Voinette vaan arvata mitä Soul sai Reportterissa aikaan – jotain hyvin samankaltaista, kuin Hong Kong ja Shanghai. En uskalla enää edes kertoa kuinka vähillä yöunilla tuli Soulin kulmia nuuhkittua. Kerran aikaisemmin on vartalossa tuntunut tältä ja se oli Helsinki City Runin jälkeen.

 

Korea

Etelä-Korean lippu DMZ alueella.

Kaupungista löytyi tyydytys jokaiseen mielitekoon ja mihin kellonaikaan vain. Kahviloita on ennennäkemätön määrä ja asiakkaita riitti jokaiseen niistä. Korealaiset ovat ystävällisiä ja avuliaita. Taksikuskitkin ottavat kyytin ja selvittävät mihin mennä. Monet tulevat kadulla ihan vain juttelemaan petrataakseen heikohkoa englanninkielen taitoaan.

 

Soulin katukuva

Kahvila kolmessa kerroksessa

Poikkeuksena maailmalla oleviin China Towneihin, löytyy Soulista Itaewonin alue, joka on amerikkalaisten sotilaiden jäljiltä muodostunut ulkomaalaisten kylä. Täällä Pikavuoro pääsi tyydyttämään englanninkielentaitonsa petraamista amerikkalaisten sotilaiden kanssa ja siiderin janoaan irlantilaisissa pubeissa.

Aikun ja Päivin seikkailuista onkin jo kerrottu. Me muut majoituimme taasen ympäri ydinkeskustaa, eri metropysäkkien ja yliopistojen läheisyyteen, emme niinkään levy-yhtiöiden konttorien ympärille. Yliopistot ovat Soulissa ne paikat, joiden tuntumassa tapahtuu ja on tarjontaa. Herra Bongin majatalon vieressä oleva yliopisto on Korean vanhin ja siellä on kehitetty kielen koko kirjoitusjärjestelmä. Yliopiston vanha päärakennus löytyy edelleen kampuksen keskeltä ja 1000 wonin setelistä.

 

Yliopisto Soul

Seremonia käynnissä yliopiston historiaa huokuvalla kampuksella.

Seoul Tower on matkaajien numero 1 äänestämä nähtävyys kaupungissa. Henkilökohtaisesti se tuntui hieman laimealta Macaon jälkeen. Korkeuksista sai kuitenkin lähettää postikortteja, joiden luvattiin löytävän Korean ulkopuolle, mikäli myyntitaskuun ujuttu kaksi 100 wonin kolikkoa postimerkkien seuraksi. Hieman epäilyttää tuo kolikoiden lähettely, mutta katsotaan jos kortit löytävät perille.

Woneja postiin
Maailman korkeimmalla olevana kirjeiden lähetyspaikkana taisivat itseään markkinoida.

Pohjois-Korean kiikarointi sitten olikin jo hieman jännittävämpää. Demilitarisoidulle alueelle rakennetussa tähystelymuseossa Odusanissa ei pitäisi olla mitään pelättävää, mutta maiden välinen jännite on melko konkreettisesti olemassa. Viimeisimpänä iskuna vuonna 2010 Pohjois-Korea tulitti Yeonpyeong saaria tuhoisin seurauksin. Jopa DMZ alueen lähihistoria on melko rauhaton ja siellä on sotilaiden lisäksi saanut surmansa siviilejä.

 

Muistolaatta

Odusan observatorion kuistilla oleva muistolaatta. Onko tähän ammuttu joku?

Mitä siellä pohjoisessa sitten näkyi?

Museossa pyörineen videon perusteella on näkökentässä vartiotorneja josta vartioidaan, ettei kukaan pääse loikkaamaan vain jokialueen erottamalle Etelä-Korean puolelle. Vartiointi onkin ollut tehokasta, sillä jokea ei ole ylitetty pohjoisesta päin vuosikymmeniin. Lisäksi lyhyimmillään 460 metrin päässä olevan Pohjois-Korean pelloilla näkyy kerrostaloja, jotka ovat rakennettu propaganda mielessä ja joita rakentaessa ovat materiaalit loppuneet kesken, sillä osasta puuttui katto.

 

100 wonia, 2,5 minuuttia Pohjois-Koreaa

Kiikarit suunnattuna pohjoiseen.

Pohjoiseen tiirailu oli, kuin olisi ollut eläintarhassa tutustumassa johonkin vieraaseen lajiin video-opastuksella. Tästä lajista ei tiedetä kaiken kaikkiaan kovinkaan paljoa, mutta sitä tavattaessa liikkuu se yleensä riisipellolla töissä. Pelloilla ei käytetä maatalouskoneita, eikä teillä näy autoja bensa-aineen puutteen takia. Laji asustaa oikeasti matalissa taloissa. Elinympäristö on melko paljas, sillä puut on hakattu lämmitystarpeisiin ja rajan valvomisen helpottamiseksi.

 

Korean vartiotorni

Joen vastaranta. Alle neljän kilometrin päässä eri elämä.

Kevennyksenä ja hieman yllättävänä turistikohteena pääsin uusien ystävieni, singaporelaisten palomiesten kanssa paikalliselle paloasemalle vierailulle. Palomiehet Soulissa tekevät vuoroa kolmen päivän kierrolla, siten että töissä ollaan yksi vuorokausi ja vapaalla kaksi. Tankoa jota pitkin liukua ei heidän asemallaan ole, mutta Singaporessa tankoa liu’utaan joka asemalla eri tyylillä ja erityisesti Suomeen verrattuna tullaan siellä alas yhdellä kädellä, ei kahdella. Loppu informaatio tikasautoista ja letkuista menikin ammattijargonian puolelle ja ohi suuremman ymmärryksen.

 

palomies

Palomies ja herrojen autot.

 

Paloauton kimpussa

Ammattilaiset tapaavat toisiaan ja vertailevat kalustoaan.

Soulista pidettiin paljon. Hintatasoltaan se oli huikea verrattuna reissun ensimmäisiin maihin ja kaupunkeihin, mutta yllätti positiivisesti kohtuulisuudellaan suhteessa laatuun.

 

http://youtu.be/RMDa-SO9KFw

Perjantaipähkinä 1.2.2013

Viimeinen Perjantaipähkinä tulee tien päältä ja lausutaan ilmoille uunituoreessa bussissa, joka on allamme muutaman päivän. Soulin kuulumiset ja analyysiä tästä Ajokinkorvikkeesta ilmoilla pian.

 

Korean Ajokki

Korean bussin kyljen teippaukset kuntoon ja matkaan.

Vaikka reissua on vielä jäljellä, eikä maalia, Busania vielä tavoitettu, on nyt viimeinen mahdollisuus voittaa matkailuaiheinen palkinto, jonka arpoo Rantapallon toimitus oikein tietäneiden keskuudesta viikon kuluttua perjantaina.

Vastaukset tulisi jättää kommentin muodossa tämän kirjoituksen alle.

 

http://youtu.be/QbV6EHhzpJs

 

Kuski Jani Laine, Viihdepäälliikö Tuomas Pöyry, Kuvaaja Heikki Tanskanen, Reportteri Mirka Karvonen ja Rantapallon toimitus ovat ilolla keksineet kysymyksiä purtaviksenne näiden kahden kuukauden aikana ja odottavat runsaasti vastauksia tähän klassikoksi lukeutuvaan viimeiseen kysymykseen.

Blogi ja Pikavuorolaiset jatkavat matkaansa Koreassa.

Vihdoin Koreassa

Korean saavuttamista ovat kaikki Pikavuorolaiset odottaneet suurella innolla. Ei siksi, että se on reissun viimeinen maa ja pääetappi, vaan siksi, että se on monille kokonaan uusi maa ja valloitus. Lisäksi korealaisten kauneudesta ja maan moderniuden ja tapojen tasosta on kuultu pelkkää hyvää.

Matka laivalla Kiinasta sujui yllättävän mukavasti suuressa tatami-huoneessa. Toivottavasti äänekäs suomalais-retkue aiheutti vain positiivisa reaktioita? Saman huoneen jakoi joukko kiinalaisia parturikampaajia, jotka olivat matkalla työharjoitteluun Koreaan.

 

Laivalla

Jenna ja Tirpi sijaavat vuodetta.

Laivalle marssittiin sisään, kuin mille tahansa risteilyalukselle ja paatista löytyikin mukavuuksia Tax Freesta karaoke-koppeihin. Meininki ja matkustustyyli ei ollut kanssamatkustajilla kovinkaan vauhdikasta. Herrat ja rouvat vaihtoivat lähes samantien pyjamat päälle ja käyskentelivät sitten niissä asuissaan ympäri laivan.

 

Niko ja passi

Maan vaihto edellytti normaaleja rajamuodollisuuksia molemmissa satamissa.

 

Merelle

Luotsi ohjaa aluksen satamasta.

Mitä Viihdepäällikön kyljelle tapahtui, on varmankin jotain ”mikä tapahtui laivalla, ja jää laivalle”. Itse heräsin yöllä kovaan naurunremakkaan, joka kumpusi ilmeisesti Tuomaksen nukkumaanmenotyylistä. Kylkiluu murtui mahdollisesti tässä rytäkässä ja on valitettavasti hieman rajoittanut herran tanssiliikkeiden kirjoa.

 

Hyvästi Kiina

Viimeiset näkymät Kiinaa tältä erää.

Korea on lunastanut ainakin tähän mennessä kaikki odotukset ja vastaanotto on ollut lämmintä, luottavaista, mutta jokseenkin ujoa. Suomen suurlähetystön väki tapasi meitä iloksemme Taru Jumak -ravintolassa, jossa saimme käytännön neuvoja oleiluun maassa ja pääsimme maistamaan Mekgeollia. Ravintolaa operoi meitäkin emännöinyt Taru Salminen, muun muassa kunniapoliisin- arvonimen saanut paikallinen ”julkkis”.

 

http://youtu.be/dlAOhMbteiY