Browsing Category

Ukraina

Tsernobylin varjossa aika on pysähtynyt

Hartaasti odotetulle Tsernobylin retkelle lähdettiin heti aikaisin aamulla. Huono-onnisen ydinvoimalan suojavyöhykealueelle ei omin päin pääse seikkailemaan, joten mekin olimme varanneet opastetun retken paikalliselta Solo East Travel-nimiseltä matkanjärjestäjältä, jotka hoitivat meille pakolliset vakuutukset ja luvat kuntoon alueelle pääsyä varten.

Pripjatin aavekaupungin kattojen yllä. Taustalla viime vuonna suojakuvun peitokseen saanut pahamaineinen reaktori numero 4, josta ydinonnettomuus sai alkunsa.

Tsernobylin ydinvoimalassa sattui vuonna 1986 historiamme pahin ydinonnettomuus, kun voimalan reaktorissa suoritettiin uuden järjestelmän testausta. Koe ei kuitenkaan mennyt odotetusti, vaan ydin lähti ylikuumenemaan, eikä sen sammutusprosessi toiminut. Ilmaan vapautui puhki sulaneista rakenteista runsaasti säteilyä, joka kulkeutui tuulten mukana laajoille alueille. Lisäksi viranomaiset pimittivät ensin koko onnettomuuden, eivätkä myöntäneet sitä heti edes naapurimaiden epäilysten herättyä.

Zalyesyen autioituneita taloja. Alue sijaitsee ulommalla suojavyöhykkeellä ja siellä asuu yhä muutamia ihmisiä. Kerran vuodessa vyöhykkeellä on avointen ovien päivä, jolloin entiset asukkaat saavat tulla käymään entisissä kodeissaan.

Bussissa käytiin ajomatkalla läpi alueella noudatettavat säännöt. Vaikka säteilyn määrä suojavyöhykkeellä ei keskimäärin ole sen suurempi kuin Kiovan keskustassa, ei siellä silti saa mellastaa mielin määrin. Mitään ei esimerkiksi saa poimia mukaan eikä maistaa. 2600 neliökilometrin kokoiselle suojavyöhykealueelle ei ole ennen 2000-luvun alkua päästetty turisteja, eikä Ukrainan valtio edelleenkään huolehdi alueen kunnossapidosta turismia silmällä pitäen. Alueella on toistasataa ränsistynyttä rakennusta, lähinnä entisten asukkaiden hylättyjä koteja, joiden turvallisuudesta kukaan ei mene takuuseen. Luonto valtaa koko ajan ihmisen rakentamaa takaisin, joten maasto on ajoittain melko hankalakulkuista. Me liikuimme alueella bussilla ja jalkaisin, ja kaikki pärjäsivät hyvin, myös Ajokki.

Tsernobyl lainasi nimensä läheiseltä kylältä. Nyt kylänraitti on kovin hiljainen.

Ensimmäisellä tarkistuspisteellä katsottiin passit ja kakkien tuli allekirjoittaa paperi, joka ilmeisesti oli jonkinlainen vastuuvapautus mahdollisista vahingoista. Tällä vyöhykkeellä asuu edelleen muutamia ihmisiä. Toinen tarkastuspiste sijaitsi sisemmällä vyöhykkeellä, lähellä ydinvoimala-aluetta ja aikoinaan sen työntekijöitä varten rakennettua Pripjatia. Voimalassa ei tällä hetkellä tuoteta sähköä, vaan hoidetaan lähinnä ylläpitoa ja huoltoa. Voimala vaatii myös jatkuvaa valvontaa. Se toimii myös toistaiseksi oman ydinjätteensä loppusijoituspaikkana.

Ei näytä säteilymittari vielä voimalan portillakaan huolestuttavia lukuja, ei hätää!

1970 perustetun Pripjatin 50 000 asukkaan kaupunki rakennettiin ydinvoimalan työntekijöitä ja heidän perheitään varten. Sen piti toimia mallina uudenaikaisesta kaupungista, ja Pripjat olikin aikoinaan haluttu asuinpaikka. Siksikin luonnonkauniilla paikalla sijaitsevat puoliksi romahtaneet urheilukatsomot, uimahalli, kaupat, ravintolat ja koulut ovat lohdutonta katsottavaa. Toisaalta kasvillisuuden valtaamat rakennukset ja etenkin lähes käyttämättömäksi jäänyt huvipuisto ovat jollain karulla tavalla kauniita, ja toki myös koskettavia. Lastentarhassa lelut ovat jääneet paikoillaan; asukkaille uskoteltiin aluksi, että he pääsisivät palaamaan koteihinsa muutaman päivän kuluttua onnettomuudesta. Villiviiniköynnökset rehottavat peittäen harmaata betonia, osa teistä uhkaa kasvaa umpeen.

Pripjatin huvipuistosta eivät asukkaat saaneet kovin kauaa nauttia. Reportteri pääsi sutimaan hyvin säilyneellä törmäilyautolla.

Hylättyjen paikkojen tutkimista eli urban explorationia itsekin harrastavana ymmärrän hyvin paikan kiehtovuuden ja suosion puunattuihin turistikohteisiin verrattuna. Täälläkään ei ikävä kyllä ue-piireistä tuttu koskemattomuuden käsite ole pätenyt. Etenkin asuinrakennuksista kaikki varastamisen arvoinen on viety jo aikoja sitten. Ihmetystä ryhmässämme herätti etenkin se, että jopa kerrostalojen rautakaiteet oli joku jaksanut raahata parempaan talteen 16-kerroksisesta talosta. Myös lattiat ja laatoitukset ovat kelvanneet varkaille. Kaikki paikat on sotkettu ja rikottu sisustuksia pengottaessa. Tarina kertoo aluetta heti onnettomuuden jälkeen vahtimaan jätettyjen poliisien aloittaneen kotien tyhjentämisen välittömästi viimeisten perävalojen häivyttyä horisonttiin. Lopullisen rappion hoitanevat luonnonvoimat lähivuosina, alku näyttää jo lupaavalta.

Ukrainan kouluissa opetettiin oppiaineena kansalaisen sotataitoja, joihin kuului esimerkiksi kaasunaamarin käyttö. Uhan ajateltiin aina tulevan ulkopuolelta, vaikka todellisin vaara jökötti lähes näköetäisyydellä.

Alueelta poistuttaessa sekä jokainen matkustaja että Ajokki tutkittiin säteilymittarilla. Tällä ehkäistään etenkin sitä, ettei alueelta viedä mitään säteilevää matkamuistoa ihmisten ilmoille, mutta myös esimerkiksi saastuneeseen maaperään sotketut vaatteet joutuu jättämään tarkistuspisteelle. Kukaan meistä ei onneksi ollut kierinyt maassa, vaan pääsimme heti jatkamaan matkaamme.

16-kerroksisen tyhjän kerrostalon katolta näki koko autioituneen kaupungin yli aina ydinvoimala-alueelle asti.

Tällä retkellä laillistetut oppaat olivat paitsi ainoa tapa päästä suojavyöhykkeelle, myös todella tarpeen. Alue on laaja, ja etenkin Pripjat niin sokkeloinen ja metsittynyt, että sen tutkimiseen omin päin ei olisi päivä riittänyt. Omalla bussilla tällaiselle retkelle hintaa tuli 65 euroa/osallistuja, matkanjärjestäjän kulkupelillä hinta olisi ollut noin 90 euroa. Hinta saattaa vaikuttaa maan yleiseen hintatasoon nähden korkealta, mutta reissussa vierähti kokonainen päivä ja siihen sisältyi lounas Tsernobylin kylän edelleen toimivassa ravintolassa. Lyhyen kyselykierroksen perusteella pikavuorolaisille jäi retkestä positiivinen kuva ja kiitollisuus hieman eksoottisempaan, yhä melko harvojen näkemään kohteeseen pääsystä. Etenkin vanhemmille matkustajille onnettomuus on ollut aikansa suurin uutisaihe, joten alue on kiinnostanut jo useita vuosia. Sitä voinee suositella kaikille pientä seikkailua ja autenttisuutta kaipaaville. Mitään mukavuuksia saati terveisiä Tsernobylistä-krääsää alueelta on turha hakea, mutta luonnonrauha ja erikoinen, pysähtynyt tunnelma ottavat niistä täällä helpon voiton.

Tällä huvipuistorannekkeella ei paljoa hurvitella. Sisemmällä alueella ei saanut istua tai nojata mihinkään, eikä pöllyttää maata sinne sataneen runsaan laskeuman takia. Pripjatin ehkä kuuluisimman ”nähtävyyden” maailmanpyörän kopasta mitattiin säteilymittarillamme reissun kovimmat lukemat.

Tämän lähemmäs ydinreaktoria ei turistilla ole Tsernobylissä asiaa.

Rankka ajopäivä yli Ukrainan rajan kauniiseen Kiovaan

Eilinen aamu alkoi aikaisin, kun Ajokki pärähti käyntiin tasan aikataulussa klo 8. Edessä oli 570 kilometrin mittainen taival Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Aikaa ei ylimääräiseen jumitteluun juuri ollut, sillä rajan ylitykseen sujuvuudesta ei taaskaan ollut mitään takeita. Yhden pysähdyksen taktiikalla edettiin, ja sille sai kunnian toimia Gomelin persoonallinen pikkukaupunki. Sen värikkäät talot ja rehevät puistot olivat kuin satukirjasta. Aukiota ja puistikkoja koristivat neuvostoaikaa henkivät patsaat, Ajokkikin vietti lounastaukoa parkkialuetta vahtineen herra Leninin tuiman katseen alla.

Gomelin puiston kukkaloistoa ihastelemassa

Jari ja Krikke matkalla joen rantaan lounaalle. Pienestä ravintolasta sai aivan mahtavia peruna-kaalilettuja, jotka ovat tyypillistä valkovenäläistä arkiruokaa.

Pikaisen kaupunkikierroksen jälkeen ajoimme rajalle. Siellä jonotimme ensin Valko-Venäjän puolella passeihin maastapoistumisleimat, sen jälkeen Ukrainan puolella maahansaapumisleimat. Ripeydestä ei etenkään poistumisleimoja jakaneita koppalakkisia päässyt taaskaan syyttämään. Bussin papereiden selvittely otti myöskin jälleen oman aikansa, mutta tällä kertaa odotteluaika hyödynnettiin tehokkaasti raja-aseman tax free-myymälässä, jonka hinnat aiheuttivat matkalaisissa hilpeyttä: pullo vodkaa kahdella eurolla, tupakkakartonki 4 eurolla ja kosmetiikkaa eurolla.

Rajalta selvittiin tällä kertaa kahdessa tunnissa. Ukrainan puolella tie huononi, meno oli melkoisen kuoppaista eli totutusta matkanopeudesta jouduttiin aluksi tinkimään reippaasti, mikä yhdessä yltyvän sateen ja hupenevan ajoajan kanssa saivat kippari Laineen ilmeen kiristymään. Kiovaa lähestyttäessä aloimme selvittelemään majoitusvaihtoehtoja, mikä osoittautuikin yllättäen haasteeksi. Kaikki paikat olivat täynnä tai lähes täynnä. Myöhemmin, kun saimme taas nettiyhteydet kunnolla päälle, selvisi syyksi Kiovan muotiviikot. Majoitukset olivat 97%:sti täynnä. Selvityskomitealta alkoivat vitsit olla vähissä ja kuskilta lakisääteinen ajoaika loppu, joten päädyimme jäämään yöksi Brovaryyn, noin 25 kilometrin päähän Kiovasta.

Hotellitilanteen tiukkaa kartoittamista. Kello lähestyy yhtätoista ja jonnekin pitäisi saada mahdutettua parikymmentä väsynyttä matkustajaa ja bussi.

Aamulla siirtyminen Kiovan keskustaan hoidettiin julkisen liikenteen voimin, ensin paikallisbussilla ja sen päätepysäkiltä metrolla. Ukrainan pääkaupunki vaikutti heti eläväiseltä ja värikkäältä. Nelihenkinen delegaatiomme löysi itsensä ensimmäiseksi Kiovan keskusaukio Maydenilta, joka on saanut kyseenalaisen kunnian toimia useiden mellakkojen ja joukkomielenosoitusten päänäyttämönä, viimeksi Ukrainan kriisin aikana.

 

Kiovan Maidenaukiolla oli hienot puitteet ottaa kunnon turistiposeeraus

Kiovassa on valtavasti nähtävää, ja keskustan alue melko laaja, joten käveltävää riittää. Metro on edullinen ja toimiva liikkumismuoto, ja toimii samalla polettiperiaattella kuin Minskissäkin. Lähellä Maydan-aukiota sijaitsee Kiovan tunnetuin turistialue, vanha kaupunki, jonka mukulakivisillä ja mäkisillä kaduilla saa parempijalkaisempikin asetella askeleensa tarkkaan. Tunnetuin katu alueella lienee Andriyivski Uzviz, jonka varrelta voi ostaa taidetta, matkamuistoja ja vanhaa neuvostoajan antiikkia; tarjolla on kaikenlaista mielenkiintoista kaasunaamareista karvalakkeihin. Tavaroiden autenttisuuteen kannattanee kuitenkin suhtautua varauksella. Läheltä löytyy myös Zoloti Vorota eli kultainen portti, joka oli alkuperäinen portti vanhaan Kiovaan sekä Bessarabyn kauppahalli, josta voi hankkia vaikkapa tuokkosen karhunvatukkaa naposteltavaksi tai rasian kaviaaria kotiinviemisiksi. Ravintoloita löytyy jokaiseen makuun, ja pitihän Kiovassa toki maistaa sen nimikkoannosta, Kievin kanaa. Annoksen sai juomineen noin 3 eurolla.

Kaunis St Andrewsin kirkko sijaitsee turistien suosiman Andriyivski Uzviz –kadun päässä.

Yksi suosituimmista vierailukohteista kaupungissa on Petsherskin Lavran kaunis luostarialue, jolla sijaitsee useita näyttäviä kultakupolisia kirkkoja. Munkit vaeltelevat turistien joukossa kumpuilevilla mukulakivikaduilla ja kovaäänisistä kaikuvat kirkolliset toimitukset tai hengellinen musiikki. Paikka on tunnettu erikoisesta luolaluostaristaan, joka harmiksemme oli ehtinyt jo mennä kiinni paikan löydettyämme. Nähtävää siellä riitti toki muutenkin. Alue sijaitsee lyhyen metromatkan päässä ydiskeskustasta ja sinne on alle euron pääsymaksu.

Luolaluostari eli Petsherskin Lavran alueella riittää ihasteltavaa ja ihmeteltävää, vaikka ei niin kirkoista ja museoista muuten välittäisikään.

Huomenna luvassa on monelle se itäblokin etapin odotetuin kohde: kierros Tšernobylin ydinvoimalan alueella. Surullisen kuuluisassa voimalassa vuonna 1986 sattunut historian suurin ydinonnettomuus nosti sen koko maailman tietoisuuteen. Nykyään alueelle pääsee tutustumaan opastetuilla retkillä, jollainen myös pikavuorolaisille on varattu.

Maisemaa Ikuisen tulen-muistomerkin kukkulalta