Browsing Category

Turkki

Vihdoin pois Turkista ja harmaaseen Sofiaan

 

Ti 7.4.2015, Sofia (BG)

Sofiassa on aika lailla viileää ja harmaata. Jonkinlaista märän lumen tapaistakin sateli kun avasin hotellihuoneen verhot tänään aamupäivällä. Emme ehkä ihan tällaisia kelejä eteläisessä Euroopassa odottaneet kohtaavamme huhtikuussa. Liekö sitten poikkeus vai sääntö. Toivottavasti säät paranevat kun suuntaamme huomenna hieman alaviistoon kohti Makedoniaa, Albaniaa ja lopulta Adrianmerta.

Eiinen oli pitkä päivä. Saavuimme lopulta perille Sofiaan vasta reilusti yli yksi yöllä. Kaupunki ja sen historialliset rakennukset näyttivät olevan sangen komeasti valaistuja, mutta itse kadut olivat täysin tyhjät. Ei ketään missään. Liikennevalot vilkulla. Majoituksen etsimenen suljetusta kaupungista vei aikansa ja sitä tehdessämme Ajokki onnistuttiin ajamaan taas niin pienelle kadulle, että erään liikenteenjakajan ja pysäköityjen autojen kanssa tuli ongelmia. Ahdasta ja jumi. Mitenhän tässä käy aina näin, pohdimme, varsinkin öisin ja uudessa kaupungissa.

Poliisitkin ilmaantuivat jostain paikalle tarkkailemaan tilannetta ja antamaan neuvojaan. Vekslausoperaatio vei lopulta puolisen tuntia ja auto saatiin ystävällisen virkavallan avustuksella parkkiin. Ei tullut sakkoja. Onneksi kaupungilla ei näyttänyt meidän ja kyseisen poliisiauton ohella liikkuvan kukaan muu. Pienen pyörimisen jälkeen majoituksetkin löytyivät hyviltä paikoilta bussin parkkipaikan läheltä keskustassa. Kahden hengen huone boutique-hotelliksi itseään tituleeraavassa paikassa maksoi tinkimisen jälkeen 30 euroa yöltä. Näemmä täälläkin hinnasta vänkääminen kannattaa, sillä seinällä olleet listahinnat olivat enemmän kuin kaksinkertaiset verrattuna siihen, mitä lopulta maksoimme. Kello oli melkein kolme aamuyöllä kun lopulta pääsimme huoneisiin.

 

Hämäräperäistä operointia Sofian yössä.

Hämäräperäistä operointia Sofian yössä. Ajokki ahtaassa kolossa ja poliisitkin paikalla.

 

150407-1

Aamuinen näkymä Sofiasta.

Niin, ja sitten se Turkki ja Turkin raja. Siitä siis lopulta päästiin yli, emmehän muuten täällä olisi. Asian operointia jatkettiin välittömästi tullin auettua. Pikavuorokippari Laine suuntasi heti aamulla takaisin tullitoimistoon ja odottaminen alkoi. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan ja selityksiä pyydettäessä todettiin vain, että ongelma on Mersinin päässä. Kapikulen virkamiehet olivat kuulemma tehneet tarvittavat paperit ja reklamaatiot Mersinin satamaan jo sunnuntaina. Nyt satamahenkilökunnan tulisi vain kirjata bussin oikea koodi tietokonejärjestelmään ja pääsisimme jatkamaan matkaa.

Aika kului, vettä satoi. Kello tuli kaksitoista ja me matkustajat kirjauduimme ulos hotellistamme jatkaen ajan tappamista hotellin sinänsä viihtyisissä aulatiloissa. Internetkin aulassa oli, joskin Turkki päätti sulkea juuri eilen sosiaalisen median, joten Facebook, Youtube ja Twitter lakkasivat toimimasta jossain vaiheessa päivää. Somessa oli lehtitietojen mukaan jaettu vääriä asioita, joten maan hallitus päätti laittaa kiinni koko systeemin. Sillä lailla.

Iltapäivällä tilanne ei näyttänyt edelleenkään etenevän lainkaan. Mitään ei tapahtunut. Kun emme muuta keksineet, piinasimme jälleen meitä jo aiemminkin auttaneita suomalaisia Turkin tuntijoita (kiitoksia jälleen Karoliina ja Heli) sekä myös paikallista, Jania aikoinaan satamassa auttanutta ”fikseriä”.  Kulissien takana soiteltiin lukuisia puheluita ja lopulta iltapäivän edetessä selvisi, että Kapikulen rajalta lähetetty paperi oli ilmeisesti mennyt Mersinin satamassa väärään konttoriin ja väärälle ihmiselle. Tätä ei paperi kiinnostanut, joten hän ei ollut asiamme eteen siten mitään tehnytkään. Hienoa.

Monesta suunnasta tullut paine kuitenkin sai kaiketi mersiniläisetkin aktivoitumaan, sillä sangen pian sen jälkeen kun asian laita selvisi, alkoi myös Kapikulen tullitoimistossa tapahtua. Virkailijat ottivat suoranaisia juoksuaskelia ja papereihin lyötiin leimoja. Bussi katsottiin nopeasti läpi. Ilmeisesti kirjaus järjestelmään oli vihdoin tehty. Yli vuorokauden odottamisen jälkeen asia oli lopulta selvä ja pääsimme jatkamaan matkaamme viiden maissa iltapäivällä. Pitkän odottamisen jälkeen uutinen tuntui suorastaan uskomattoman hyvältä.

Ajoimme auton Bulgarian tulliin, jossa rajan ylitys sujui Turkin rajaan verrattuna hyvinkin helposti. Suomalainen bussi suomalaisine matkustajineen ei näemmä suuria tunteita tai toimenpiteitä bulgarialaisissa tullimiehissä aiheuttanut. Ja miksipä se olisikaan, samaa EU-perhettähän tässä ollaan. Ajokki ajettiin lopulta ulos raja-asemalta Bulgarian tieliikenteeseen iltakuudelta. Matka jatkui, ja se jatkuu jälleen huomenna. Silloin suuntana on Makedonian pääkaupunki Skopje.

 

150407-3

Turkin lihapadat jäivät taakse. Ei mitään varsinaista laihdutusruokaa ollut tämäkään annos.

 

150407-4

Takaisin bussiin ja kohti Bulgariaa.

 

150407-2

Bulgaria!

 

150407-5

Linja-autossa on tunnelmaa. Pullon avausta soveltavin keinoin.

 

 

 

 

 

”Problem with bus” – Jumissa Turkissa

 

Su 5.4.2015, Kapikule (TR)

Aiemmat ylistykseni siitä, miten hyvin asiat Turkissa toimivat saattoivat olla ennenaikaisia. Olemme nimittäin jumissa Turkin ja Bulgarian välisellä rajalla emmekä tule ainakaan tänään rajaa ylittämäänkään. Ajokki jäi tullialueelle ja me matkustajat majoituimme yöksi hotelliin muutaman sadan metrin päähän rajasta Turkin puolelle. Tässä siis ollaan. Bulgaria ja Sofia ovat toistaiseksi haave vain.

Kaikki alkoi hyvin. Tiet olivat vallan mainioita ja sää kirkas. Virkavalta ei meitä matkalla Istanbulista Kapikulen rajalle vaivannut ja liikennekin oli sangen hiljaista. Kaikin puolin hyvä ajopäivä siis. Olimme rajalla jo yhden maissa iltapäivällä. Matkalaisten passit leimattiin tehokkaasti ulos Turkista ja Jani lähti tulliin selvittämään Ajokin asioita. Keniasta ostettu kopiokonekin kaivettiin esiin, auton tulliaskirjasta kun tarvittiin kopio. Hyvin toimi kone edelleen ja asiat näyttivät vielä tässä vaiheessa luistavan.

Pian tuuli kuitenkin kääntyi. Kippari viipyi tullitoimistossa pitkään ja tilanne alkoi näyttää yhä kehnommalta. Oli selvinnyt, että Mersin sataman tullissa oli tehty virhe. Ajokin tietoja ei oltu ikinä syötetty tullin tietokonejärjestelmään. Auto ikään kuin ei siis ikinä ole edes virallisesti ollut Turkissa. Tulliporukka soitteli kovasti ympäriinsä ja pian ilmeni, että sunnuntaisin Mersinin sataman autotulli on suljettu. Siellä ei ollut ketään. Meidän olisi odotettava huomiseen, eikä mikään auttanut. Tullin pomo ei voisi päästää meitä pois Turkista ennen kuin Mersiniin olisi saatu yhteys ja asia selvitetty. Kaiken lisäksi yli 20-vuotiaita busseja ei edes saisi kuulemma Turkkiin tuoda. Mielenkiintoista. Ilmeisesti Ajokkia ei paikallisten säädösten mukaan – mikäli tämäkään tieto nyt oikea on, yhteinen kieli kun oli täläkin rajalla aika lailla hakusessa – ei olisi ikinä edes saanut päästää ulos Mersinin satamasta.

Ok, hyvä. Päätimme hyväksyä tosiasiat ja majoittua läheiseen hotelliin. Leimautimme uudelleen passimme tullikopilla, jossa ihmeteltiin maastapoistumisleimojamme, olivathan ne samalta päivältä. Tällainen edes takaisin ramppaaminen ei kuitenkaan liene laitonta, joten passeihin tuli lopulta leima ja pääsimme virallisestikin takaisin maahan. Nousimme bussiin, käynnistimme sen ja Jani ajoi viimeiselle tullialueen puomille. Puomi ei auennut. Taas selvittelyjä ja puheluita. ”Problem with bus”. Selvisi, ettei Ajokkia päästettäisi pois alueelta ja meidän tulisi poistua kävellen, sillä eihän Turkissa saa ajaa yli 20-vuotiaalla bussilla.

Sellaista siis tänään. Onneksi hotelli ei kuitenkaan ollut kaukana joten kävelymatka oli sangen inhimillinen. Hengaamme täällä huomisaamuun asti, jolloin kohtalomme toivoakseni selviää. Mersinin tulli aukeaa yhdeksältä, jolloin asiaan ainakin tulee lisävalaistusta.

 

150405-12

Rekkoja. Jono ennen rajaa oli ainakin 20 kilometrin mittainen.

 

150405-11

Menemisen meininkiä.

 

150405-13

Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Tauko ennen rajaa.

 

150405-14

Kamat kantoon, bussi jää tähän. Turkin ja Bulgarian välisellä tullialueella.

 

150405-15

…ja mars hotelliin. Kahden hengen huone tässä sangen siistissä kolmen tähden hotellissa maksaa 100 liiraa.

 

 

 

Euroopan Pikavuoro on käynnistynyt

 

Su 5.4.2015, Jossain päin Länsi-Turkkia

Ilokseni voin ilmoittaa: Euroopan pikavuoro on käynnistynyt! Istanbulin messukeskuksen parkkipaikalle kerääntyi lopulta kirkkaankuulaana sunnuntaiaamuna pikavuorokippari Jani Laineen lisäksi 14 matkustajaa. Osa kyytiläisistä oli vanhoja tuttuja, osa uusia tuttavuuksia. Sattumoisin täsmälleen sama määrä ihmisiä starttasi tammikuun yhdeksäntenä 2011 Suomesta kohti Bangkokia, sille pikavuoroista ensimmäiselle. Ympyrä sulkeutuu. Alkuperäisiä matkustajia on kippari mukaan lukien kyydissä viisi.

Kuulumisia vaihdettiin ja tilannetta ihmeteltiin kipparin tehdessä viimeisiä valmisteluja. Perinteisen ryhmäkuvan jälkeen Ajokki Royal käynnistyi puoli kymmeneltä ja sen kummemmitta seremonioitta keula käännettiin kohti Bulgarian rajaa. Matkaa rajalle on hieman yli 200 kilometriä ja koko päivämatkan pituus Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan on hieman alle 600. Turkin tiet vaikuttavat edelleen erinomaisilta, joten matka etenee vauhdikkaasti. Bulgarian tiet ja rajamuodollisuudet ovat jossain määrin arvoitus, mutta kohtahan nuo selviävät.

 

Valmiina lähtöön.

Valmiina lähtöön. Istanbul, 5.4.2015.

Taakse jääneessä Istanbulissa oli porukkaa. Ilmeisesti myös pääsiäinen toi oman lisänsä jo muutenkin hektisen kaupungin populaatioon poikkeuksellisen suurten turistimäärien muodossa. Jalkakäytävillä eteneminen oli joskus suorastaan tuskallista, ihmisiä kun tuntui olevan kaikkialla lähes ruuhkaksi asti.

Sää kaupungissa oli viime päivät kirkas ja aurinkoinen, mutta edelleen perin viileä. Jostain syystä turkkilaiset näyttävät pitävän kovin raittiista ilmasta. Huolimatta kylmästä tuulesta ja sangen alhaisista lämpötiloista terasseilla istutaan sitkeästi, vaikka toppatakit päällä ja viltti harteilla. Tyypillistä näkyy myös olevan, että ravintoloiden suuret liukuikkunat pidetään auki siten, ettei sisälläkään pääse juuri lämmittelemään, se kun on käytännössä ulkotilaa. Itse siten lähdinkin Istanbulista köhien ja jossain määrin flunssaisena. Mutta ei se mitään haittaa. Auto liikkuu ja keula on suunnattu kohti uusia seikkailuja. Se on pääasia.

 

150405-2

Istanbulissa oli porukkaa.

 

 

 

…ja perille Istanbuliin

 

Pe 3.4.2015, Istanbul (TR)

Istanbul saavutettiin siis tänään. Näinhän se oli suunniteltukin, mutta toteutus sai kieltämättä taas jälleen kerran pikavuoromaisia piirteitä. Tulimme nimittäin eilen ajaneeksi yli puolen yön, aivan päivittäisen Turkin lain salliman ajoajan päättymiseen asti. Ja kuinka ollkaan, olimme ajan päättyessä ohittaneet Ankaran ja Turkin keskusylängöllä hyvin pitkälti keskellä ei-mitään. Lopulta yö päätetiin viettää autossa, sillä onhan tässä hotellissa makoiltu ihan kyllästymiseen asti. Rahaakin säästyisi ja aamulähtö tapahtuisi ilman turhia viivytyksiä. Päätöksen logiikka oli tämä.

Vaikka Ajokissa on tilaa kolmelle ihmiselle enemmän kuin tarpeeksi, jäivät unet silti kovin vähiin. Autossa nimittäin oli yöllä, moottorin sammuttua ja lämmön lopulta karattua, kylmä. Pakkasta. Tasalämpö, kuten nelisen vuotta sitten matkalla Suomesta halki talvisen Keski-Aasian ja kohti Thaimaata oli tapana vitsailla. Olihan lämpötila tuolloinkin sisällä autossa öisin käytännössä sama kuin ulkona. Ymmärrettävästi unen laatu ei siten ollut kaksinen. Autossa on Webasto, mutta se ei toimi. Tämä ei olekaan ihme, eihän bussissa ole tarvittu minkäänlaista lämmitystä sitten Kiinan, eli neljään vuoteen. Viime vuodet ongelma on lähinnä ollut liiallinen lämpö.

Jo alkuillasta ennen auringon laskua Ankaraa lähestyessämme sinänsä kirkas keli oli muuttunut sangen kalsaksi. Kumpuilevan ja täysin puuttoman maaston halki puhalsi hyvin kylmä tuuli. Illan edetessä törmäsimme myös lumeen ja jäähän, joskin vain tietä ympärysmaastossa. Itse tie oli pääosin kuiva ja täysin lumeton. Tiedä sitten oliko ajoväylällä kuitenkin jonkin verran jäätä, sillä aamuhämärissä ajoimme kaatuneen ja täysin palasiksi hajonnen rekan ohi. Poliisikin oli ilmeisesti päässyt vasta paikalle, sillä onnettomuuspaikkaa ei oltu edes vielä merkitty kakisesti. Muutaman kilometrin päässä meitä ajoi vastaan hälytysajossa ollut ambulanssi.

Emme siis tulleet nukkuneeksi yöllä muutamaa tuntia enemäpää ja moottoritien sivussa sijainneen suurehkon huoltoaseman parkkipaikalta matka jatkui jo vähän viiden jälkeen aamulla. Eiliset huolemme Turkin ajoaikasäännöksistä olivat osoittautuneet jossain määrin turhiksi. Selvittelyn (kiitoksia niistä Karoliinalle) jälkeen näytti nimittäin siltä, että eilinen sinänsä hyvin uskottava ja omien sanojensa mukaan entinen bussikuski, oli kaiketi puhunut puuta heinää. Ei Turkissa bussilla autoilleessaan tarvitse kahden tunnin välein taukoja pitää. Neljän ja puolen tunnin välein pidetyt tauot riittäisivät.

Sinänsä jossain määrin hämmentävää tämäkin, muttei ensimmäinen kerta. Monella turkkilaisella miehellä vaikuttaisi olevan tarve kertoa totuuksia kokemuksen syvällä rintaäänellä, myös joskus niissäkin tilanteissa kun eivät juuri mitään asiasta tiedä. Kuten todettua, tähän on törmätty aiemminkin, joten ehkä siihen pitäisi alkaa jo tottua.

Auringon noustua ja sään lämmettyä otimme muutaman tunnin ajamisen jälkeen aamupäivällä lyhet tirsat. Yön kylmyys alkoi jo hävitä luista ja ytimistä ja autossa alkoi olla jossain määrin lämmin. Perille Istanbuliin saavuimme lopulta yhden jälkeen iltapäivällä. Kaupunki on suuri ja meitä oli varoitettu hektisestä ja ruuhkaisesta liikenteestä. Jonkin verran jouduimmekin jonottelemaan – kaupungin liepeillä oli muutama liikennettä ruuhkauttanut kolari – mutta lähtökohtaisesti bussin ajaminen Aasian puolelta pitkästi Euroopan puolella sijaitsevan Ataturkin lentokentän kupeeseen sujui lopulta helpomin ja nopeammin kuin ainakaan itse olin kuvitellut sen sujuvan. Täältä on helppo jatkaa matkaa kohti länttä sunnuntaina.

Matkaa Mersinistä Kappadokian kautta Istanbuliin kertyi lopulta hieman yli tuhat kilometriä. Afrikan matkasta poiketen meitä ei ole Turkissa pysäytetty viranomaisten toimesta vielä kertaakaan. Muutenkin Turkki on yllättänyt ainakin minut henkilökohtaisesti, ja yllätys on ollut positiivinen. Homma toimii ihan eri tavalla – siis aikalailla paremmin – kuin mihin vaikkapa Afrikassa talven aikana totuimme. Kaikki on perin siistiä, järjestyksessä ja toimintamallit ovat loogisen oloisia. Ehkä ajoittaiset paikallisten herrasmiesten antamat väärähköt neuvotkin ovat, loppujen lopuksi, aika pieni riesa.

 

150404-1

Tietä ja tasankoa ennen Ankaraa. Tuuli oli kova.

 

11106312_1524932841116259_1083967190_n

Mielipuolista meininkiä ja ennen kaikkea porukkaa Turkin yössä.

 

150404-3

Taukopaikka ja torkut perjantaina aamupäivällä. Sää oli tässä vaiheessa jo hieman lämmennyt.

 

150404-2

Loppusuora. Istanbuliin oli lopulta paljon helpompi ajaa sisään kuin kuvittelimme.

 

Ajokkki valmiina. Toistaiseksi tilaa on.

Ajokkki valmiina. Toistaiseksi tilaa on.

 

 

Vihdoin liikkeellä: ensimminen etappi Kappadokia

 

To 2.4.2015, Göreme (TR)

Mersin jäi vihdoin taakse eilen. Helppoa se ei ollut. Lähtö oli jo lykätty muutamaan kertaan ja bussi oli vihdoin tarkoitus käynnistää tiistaina ja suunnata keula kohti Turkin maanteitä ja lopulta Istanbulia. Toisin kuitenkin kävi, sillä juuri tiistaina koko Turkista hävisivät sähköt lähes koko päiväksi ja näin siis kävi myös Mersinissä. Ilmeisesti joku sähkölaitos oli tippunut pois verkosta, jonka jälkeen käytännössä koko maan sähköverkko oli kaatunut. Tämän takia muun muaassa tieveron maksaminen osoittautui mahdottomaksi. Myös muutama muu sähköistetyssä yhteiskunnassa pikkujutuksi määriteltävä juttu osoittautui sähköttömässä sellaisessa sangen hankalaksi ja aikaa vieväksi. Lopulta oli liian myöhä ja pääosa matkasta olisi pitänyt ajaa pimeässä. Startti siirtyi taas, keskiviikolle.

Mutta vaikeuksien kautta voittoon, kuten sanonta kuuluu. Ajokin tuulilasinpyyhkijöiden moottori saatiin lopulta korjattua ja erilaisissa laivausoperaatioissa vioittunut etupuskuri kiinnitettyä uudelleen, se kun oli aiemmin pysynyt paikallaan lähinnä nippusiteiden avulla. Etuvalot säädettiin ja löysällä olleet huonokuntoiset laturihihnat vaihdettiin. Kuljettajan paikalla ollut erillinen, tupakansytyttimeen kytkettävä pieni tuuletin oli näemmä varastettu laivauksen yhteydessä, joten aimemmin huonosti toiminut ja Afrikassa lopulta kokonaan hajonnut etulasin puhallus piti säätää uudestaan. Ja se säädettiin. Eipä huurru lasi enää kosteallakaan säällä. Mersinin saldo ei siis ollut hullumpi.

Lähdimme siis liikenteeseen lopulta iltapäivällä. Ensimmäinen etappi oli erikoisista maisemistaan tunnettu Kappadokian alue, jossa suuntaismme kaupunkiin nimeltä Göreme. Välillä turismiakin, tiedättehän. Tiet olivat pääsääntöisesti vallan mainiot ja vaikka reitti kulki osin sangen vuoristoisissa maisemissa, ei hankaluuksia ollut. Lumihuippuisia vuoriakin näimme ja sää viileni selvästi. Tiet kuitenkin olivat kuivat ja sulat. Matkaa Merinistä Göremeen kertyi alle 300 kilometriä, mutta myöhäisestä lähdöstä ja matkalla pitämästämme ruokatauosta johtuen olime perillä vasta pimeän laskeuduttua. Myös viimeinen kymmenenkilometrinen vei jonkin verran aikaa, sillä Kappadokian vanhojen kylien pikkukaadut aiheuttivat kuskille – taas kerran – harmaita hiuksia. Onneksi liikennettä ei ollut oikeastaan lainkaan, joten pieni arpominenkaan ei ainakaan suurta kaaosta kyläteillä aiheuttanut.

 

Lähdössä.

Lähdössä. Rekkakin siirtyi lopulta pois tieltä.

 

150402-1

Ajossa, taustalla vuoret.

 

150402-2

Kuvaushommia.

 

150402-3

Kappadokian ilta ja tietyö.

Tänään siis katseltiin nähtävyyksiä. Kappadokia on kuuluisa omituisista kalliomuodostelmistaan ja niihin rakennetuista asumuksista. Kiintoisia ja kummallisen näköisiä systeemejä, täytyy myöntää. Erityisesti Göremeen illalla sisään ajaessamme rinteeseen rakennettu kaupunki näytti parhaat puolensa. Luolat ja rakennukset oli valaistu sangen vaikuttavasti. Paikallisessa ulkoilmamuseossakin kävimme (liput 20 liiraa/ henkilö). Paljohkosti turisteja ja ankaraa valokuvausta. Jo Istanbulissa kiinnitin huomiota selfie-keppejen suureen määrään ja Göremessäkin tämä trendi oli vahva. Yksi Kappadokian aktiviteeteista ovat kuumailmapallolennot, joita järjestäviä firmoja Göremenkin katukuvassa toden totta oli paljon. Ei ole siten ihme, että ilmapallot ovat näemmä muodostuneet jonkinlaiseksi alueen symboliksi. Tällä kertaa lentelykokemus jätettiin kuitenkin väliin, onhan reissumme pääasiallinen pointti kuitenkin siirtää auto Mersinistä Istanbuliin. Yleisesti Kappadokia vaikutti ihan viihtyisältä ja maisemiltaan erityislaatuiselta alueelta. Ehkä täällä voisi tulla käymään toistekin, ajan kanssa.

Kun ulkoilmamuseo oli katsastettu ja lounas syöty matka kohti ensin Ankaraa ja lopulta Istanbulia jatkui. Bussia hotellin edestä hakeassamme paikan hyvää englantia puhunut respan kaveri paljastui entiseksi bussikuskiksi, joka osasi kertoa meille Turkin ajoaikasäännöksistä. Ajopiirturia pitää kuulemma käyttää ja yksi kuski saa ajaa vuorokaudessa vain kahdeksan tuntia. Kahden tunnin välein tulee pitää puolen tunnin tauko. Ei kuulostanut hyvältä. Moisten sääntöjen puitteissa ei eteneminen kovin kaksista tulisi olemaan. Siitä onkin aikaa, kun ajoaikasääntöjä on jouduttu viimeksi tutkimaan ja noudattamaan. Aasiassa niistä ei juurikaan välitetä, ja Afrikassa tuskin tietävät mikä ajopiirturi on.

Näiden sääntöjen puitteissa joudumme kuitenkin Turkissa toimimaan, mutta periaatteessa perille Istanbuliin pääsy huomenna pitäisi olla kahdeksan tunnin säännöstä huolimatta mahdollista. Alkuperäinen ajatuksemme ajaa Mersinistä Istanbuliin yhden pysähdyksen taktiikalla – siis kahdessa päivässä – ei sitä olisi ollut. Mutta minkäs teet. Sääntöjä on kuulemma Turkissa viime aikoina kiristetty koska bussionnettomuuksia oli aiemmin niin paljon ja niistä moni johtui ilmeisesti kuljettajien väsymyksestä. En ihmettele. Kalusto nimttäin näyttää täällä sangen hyväkuntoiselta, joten tuskin vika siinä on ollut.

 

150402-4

Kappadokian ihmeitä.

 

150402-5

Göremen ulkoilmamuseo.

Siispä: mikäli kaikki sujuu hyvin eikä yllättäviä ongelmia ilmene, ollemme Istanbulissa huomenna perjantaina, todennäköisesti illalla. Varsinainen Euroopan pikavuoro alkaa kuluvan viikon sunnuntaina klo 9, jolloin suuntaamme Istanbulista kohti Bulgarian pääkaupunkia Sofiaa. Saatujen tietojen mukaan Istanbuliin on jo alkanut kerääntyä kyytiläisiä ja viimeiset saapuvat paikalle lähipäivien aikana.

Hieman yllättäen Euroopan matkalle on tullut poikkeuksellisen paljon peruutuksia, joten bussissa on vielä hyvin tilaa. Meitä lienee tällä hetkellä koossa kuljettajan lisäksi viitisentoista. Siis jos joku ripeään äkkilähtömatkusteluun taipuvainen ja Eurooppalaisesta bussiseikkailusta kiinnostunut sattuisi tätä lukemaan, ota ihmeessä yhteyttä pikavuorokippari Jani Laineeseen osoitteessa [email protected] Koko matkaa ei tarvitse kyydissä matkustaa, vaan pois voi hypätä aiemminkin. Kyytiin pääsee myös matkan varrelta, kunhan vain ilmoittaa aikeensa hyvissä ajoin. Tällaisten lyhyempien matkaosuuksien hintoja ja bussin tarkempaa reittiaikataulua voi kysellä Janilta.

 

 

Ropaustoimenpiteitä Turkin Mersinissä

 

La 28.3.2015, Mersin (TR)

Asiat etenevät. Olemme yhä Mersinissä ja viimeksi kuluneet päivät ovat kuluneet Ajokin siistimiseen ja erilaisiin korjaustoimenpiteisiin. Täytyy todeta, että Turkissa korjauksien näkökulmasta tarkasteltuna homma näyttää toimivan selvästi paremmin kuin Afrikassa. Kippari Jani Laineen netistä löytämä raskaan kaluston korjaamo ei paikan päällä kovin hääviltä näyttänyt, eikä meillä – taaskaan – ollut yhteistä kieltä haalarimiesten kanssa, mutta asiat kuitenkin etenivät yllättävän helposti ja ilman säätämistä taikka väärinymmärryksiä. Tekijämiehiä.

Menimme paikalle ensin jalan, ilman bussia. Keskustelua käytiin googlen kääntäjän avulla sekä piirtämällä eriaisia kuvia. Yksi merkittävimmistä ongelmista jo Afrikassa oli bussin vuotava paineilmajärjestelmä. Lähes kaikki bussissa toimii paineilmalla, joten jos putkistossa on reikä, ei mikään toimi eikä autoa saa edes liikkeelle. Näinhän meille kävikin Etiopiassa, jossa eräs ilmaliitin hajosi ylllättäen päästäen koko systeemin paineet pihalle. Matkanteko loppui siltä päivältä siihen. Tuolloin avuksi tuli lopulta paikallinen bussimekaanikko, joka korjasi hajonneen putkiliitoksen pikaliiman ja hiekan seoksesta tekemällään massalla sekä tupakantumpista repimillään kuiduilla. Viritys ei ollut tiiviydeltään kunnon liittimen veroinen, mutta kesti lopulta tänne asti.

Siispä ensimmäisenä korjauslistalla olivat paineilmajutut. Kääntäjän ja kaaviokuvien lisäksi ongelman selittämitä edesauttoi korjaamon pihalla seissyt avattu kuorma-auto, jonka tekniikka oli hyvin samankaltaista Ajokin kanssa. Rekan alustasta oli helppo esitellä vastaavia putkia joissa vika piili. Korjaamon pomomies nyökkäili leukaansa hieroen, soitti puhelun ja pyysi meitä odottamaan. Kohta paikalle kurvasi vanhalla autollaan ilmeisesti paineilma-asioiden erikoismies, jonka kyydissä pääsimme parin kilometrin matkan bussille. Mies ei pahemmin jahkaillut vaan ryömi heti bussin alle. Parin tunnin operoinnin jälkeen rikkinäiset liittimet oli vaihdettu. Sangen tehokasta. Eikä bussia edes tarvinnut fyysisesti ajaa varsinaiselle korjaamolle.

Auton sähköjärjestelmissä on myös ollut monenlaista pikkuvikaa. Tämäkin järjestyi kätevästi, sillä bussi parkkeerattiin huoltoasemalle joka näemmä on myös jonkinlainen rekkojen säilytys- ja huoltoalue. Raskaan kaluston pesulan lisäksi täältä löytyi myös autosähköliike. Rähjäinen ja elämää nähnyt hökkeli ei ollut ulkonäöltään kaksinen, mutta homma toimi jälleen. Ajokin kehnossa kunnossa olleet äärivalot vaihdettiin vikkelästi ja viallinen tuulilasinpyyhkijöiden moottori irroitettiin ja hävisi johonkin huollettavaksi.

Siivousoperaatiot jatkuivat myös. Bussin ulkopesu kävi kätevästi rekkapesulassa, mutta sisäosat tarjosivat – ja tarjoavat yhä – suuremman haasteen. Afrikan punaista pölyä on nimittäin edelleen kaikkialla ja henkilökohtaisesti epäilen, saako sitä ikinä siivottua auton jokaisesta kolosta pois. Auto voi näemmä lähteä Afrikasta, mutta nähtäväksi jää lähteekö Afrikka ikinä autosta.

Tällä hetkellä meitä on Mersinissä kolme. Allekirjoittaneen ja Janin lisäksi paikalla on Afrikassakin mukana ollut Jenni. Mikäli kaikki sujuu odotetusti eikä mitään merkillistä ilmene, lähdemme Mersinistä kohti Istanbulia joko huomenna sunnuntaina tai viimeistään maanantaiaamuna. Matka on pituudeltaan noin tuhat kilometriä ja tullemme ajamaan sen yhden pysähdyksen taktiikalla, eli kahdessa päivässä.

 

11094321_1520130758263134_1907901180_n

Odottelua pajalla.

 

11074833_1520130904929786_523493931_n

Paineilma-asioiden erikoismies, varaosat sekä työkalut.

 

11072369_1520270794915797_1124035948_n

Shoppailemassa.

 

11084594_1520270771582466_710183538_n

”Oto elektrik”.

 

20150326_111712

Säpinää Mersinin keskustassa perjantaina. Sää on pääsääntöisesti suosinut meitä. Palella ei tarvitse. Tänään tosin sataa.