Browsing Category

Reportterimme SAL – BKK

Pikavuororeportteri on valittu !

Sirpa Juote on uusi pikavuororeportteri, joka kertoo kuulumiset matkan varrelta.

Moikka, olen Sirpa ja intohimoinen matkailun harrastaja. Pikavuoroon törmäsin netissä jokunen vuosi sitten ja välittömästi silmissäni alkoi vilistä erilaiset matkat Pikavuoron kyydissä.

Kului kuitenkin jokunen tovi ennen kuin haaveeni toteutui. Viime syksynä hyppäsin Pikavuoron kyytiin Bukarestissa ja siinä tuli miltei koko Balkan kierrettyä. Tutustuin uusiin saman henkisiin ihmisiin ja tällainen Eu:n Maaseuturahaston parissa työskentelevä totinen virkamieskin innostui bussimatkailusta entistä enemmän.


Bussilla Bangkokiin
Mieletön idea, jo kerran toteutettu ja nyt uudelleen syksyllä 2018. Pakko oli päästä mukaan. Moni meistä on käynyt Venäjällä, Viipurissa, Pietarissa, Moskovassakin. Mutta entä siitä eteenpäin, Nitzi Novgorod, Tver,  Kazan Tatarstaninissa ja monia muita pienempiä ja suurempia paikkoja. Rajan yli Kazakstaniin Astanaan ja Almatyyn. Sieltä Kirkestaniin, Taijistaniin, Uzpekistaniin mm. Samarkandiin ja Kiinaan. Suurin osa porukasta vierailee myös Tiibetissä, Lhasassa, mutta sinne menemme junalla, joka saavuttaa parhaimmillaan viiden kilometrin korkeuden. Sitten olemmekin jo maailman katolla. Terrakotta armeijan tapaamme Xianissa, josta jatkamme Laosiin ja Bangkokin valojen pitäisi häämöttää ennen joulua.

Vielä mahtuu mukaan
Venäjän osuudella ainakin on vielä muutama paikka vapaana. Pikavuoroonhan voi ostaa lipun joko lyhyelle tai pitkälle matkalle. Meitä on jo reilusti yli 20 henkeä lähdössä ja tulemme eri puolilta Suomea.
Ajokilla on jo hieman ikää, mutta kaikkeen on varauduttu ja varaosia tulee mukaan huomattava määrä.

Neljä viikkoa lähtöön
Päässä pyörii jo ajatukset matkalaukun pakkaamisesta, koska edessä on kaikki vuodenajat. Siksi pitääkin sukeltaa vaatekaappiin ja yrittää etsiä vanhoja käyttökelpoisia vaatteita, joita sitten voi jättää matkan varrelle. Koskaan ei voi tietää milloin joku ostosparatiisi osuu tielle ja silloinhan matkalaukussa pitää olla tilaa.

Kiinan ja Venäjän viisumit ovat jo passissa.  Uzpekistanin ja Taijkistanin viisumit pitää vielä hakea vähän ennen lähtöä. Pari rokotusta, jokunen työprojekti ja Mikonkadulle odottelemaan Pikavuoron saapumista Salosta.

Kirjoittelen matkalta tunnelmia ja tarinoita, seuraa mukana.