Browsing Category

Pohjois-Amerikka

Amerikka on taputeltu!

 

Amerikan Pikavuoro on paketissa.

Omasta puolestani, kiitän kaikkia mukana olleita mahtavasta reissusta.

Nyt kun viimeisetkin pikavuorolaiset ovat päässeet takaisin Suomeen, niin sen kunniaksi Viihdepäällikkö Tuomas viihdyttää Teitä seuraavalla videolla.

 

 

 

Päätepysäkkinä New York

 

Amerikan etapilta raportoivat vuorotellen kippari Jani Laine sekä Pikavuoron matkustajat. Tällä kertaa terveisiä tien päältä kertoo Simo.

On aikainen aamu Horseheadsissa. Matkaväsymys alkaa painaa pikavuorolaisten mieltä mutta vielä ei ole oikea hetki levähtää. New Yorkin metropoli on vajaan päivämatkan päässä. Etenemme rauhallisesti pitkin Pennsylvanian kumpuilevaa syysmaisemaa. Ruskan värit ovat juuri nyt parhaimmillaan vaahteroiden alkaessa varistaa ensimmäisiä lehtiään. Vähitellen mutkaiset kylätiet maatiloineen muuttuvat monikaistaiseksi massiivisten betoniseinien kehystämiksi valtaväyliksi.

Ruska.

Ruska.

Vauhdin kiihtyessä ja liikenteen vilkastuessa näköyhteys toisiin autoihin katoaa. Sovittu yhteinen klo 14 pitää unohtaa. Edessä on vain kuumaa moottoritietä ja sitä kaukaisuuteen erkanevia ramppeja. Nyt ei passaa ajaa harhaan. Puhelimet ovat kovassa käytössä ennen kuin navigaattoriin saadaan naputeltua uusi tapaamispaikka Newarkin lentokentän lähellä olevaan Days inn-majataloon. Kuljettajien rautaiset hermot olivat tarpeen kun navigaattorikaan ei ehtinyt reagoida kaistaviidakon paisuessa – takapenkin neuvoista puhumattakaan.

New York City

New York City

 

ei unohdeta, ei.

May we never forget.

Vihdoin viimein päädyimme samaan osoitteeseen. Autot oli tankattu ja luovutuskunnossa. Käsillä oli viimeinen neuvonpidon hetki. Jokaisella oli päällimmäisenä mielessä siirtyminen omaan majapaikkaan eri puolille kaupunkia. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä takseja ei saatu paikalle puhelimitse eikä edes kadunmiesten ystävällisellä avustuksella. Niinpä Jani johdatti autokolonnan vielä Newarkin lentoasemalle josta kaikille löytyi taksi.

katukuvaa.

Tällaista tänään.

Pikavuorolaiset majoittuivat kukin taholleen eri puolille kaupunkia. Tästä eteenpäin jokainen pääsi tutkimaan Ison Omenan ihmeitä oman makunsa mukaan. Osalla matkalaisista siinteli mielessä jo kuukauden kuluttua aloittava Afrikan etappi alla Ajokki.

Amerikka paljastaa itsestään paljon, mutta paljon jää myös kysymysmerkkejä. Esimerkiksi suihkuhanojen perinmäinen toimintalogiikka jäi kirjoittajalle hämärän peittoon niiden ahkerasta käytöstä huolimatta.

Kiitokset hyville kuljettajille, karttureille ja majapaikan etsijöille, joiden ansiosta pääsimme joka yöksi lakanoiden väliin ja lopulta turvallisesti perille.

– ajettuja kilometrejä 7600km

– osavaltioita 17

– yövyttyjä kaupunkeja 18

– poikettiin myös Kanadassa.

 

 

Pontiac 16 – 17. lokakuuta.

 

Amerikan etapilta raportoivat vuorotellen kippari Jani Laine sekä Pikavuoron matkustajat. Tällä kertaa terveisiä tien päältä kertoo Simo.

Heräsimme 16.10. Chikenstonessa varhain aamulla tienvarsimotellista Days Inn, Motel 6, Super 8, Red Roof Inn tai Out. Vakaana aikomuksena oli ehtiä saman päivän aikana Chicagoon. Päivän mittaan saattue rullasi mukavasti maileja, mutta pidettyjen taukojen aikaan kuulimme uusimmat tiedot majoituspaikkojen etsijöiltä: viikonloppu tulossa ja perillä meitä odottaa chikakalliit hinnat. Iltapäivän tyhjennys-& tankkauspaikalla oli palaverin paikka. Kahden tunnin mietinnän jälkeen matkalainen Ilkka ehdotti että jäisimme yöksi lähiseudulle Pontiaciin, jossa on opaskirjan mukaan muutakin nähtävää.

Ravitsevan muro-& kahviaamiaisen jälkeen parkkeerasimme autot keskelle Pontiacin kaupunkia. Kävimme tutustumassa Route 66-museoon. Siellä on esillä paljon kuvia ja tarinoita pitkän valtatien varrelta. Yläkerrassa on yllättävän hieno sotamuseo. Esillä on paljon varusteita ja uniformuja USA:n armeijan eri sodista. Paikalla partioi yhä muutama asioihin vihkiytynyt veteraanikin.

Route 66 -museo.

Route 66 -museo.

armeija

Samasta rakennuksesta löytyi sotamuseokin.

Katuun piirretyt askelmerkit johdattivat meidät Pontiac-museoon. Sieltä löysimme tietenkin samanmerkkisiä autoja.

auto

Hienoja pelejä.

Tuomas oli tauon aikana tavannut kaupungin pormestarin joka halusi välttämättä tavata koko porukan. Saimme erittäin ystävällisen vastaanoton. Kamreeri antoi jokaiselle kassillisen esitteitä ja pormestari Pontiac-pinssit. Tämän jälkeen hän tilasi paikalle kiertoajelubussin joka vei meidät tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin. Rakennusten seiniin on kansainvälinen taiteilijaryhmä maalannut 22 suurta kuvaa, jotka luonnehtivat jollain tavoin kaupungin historiaa. Kävimme kokeilemassa miltä tuntuu kävellä huojuvalla riippusillalla. Kaksi muuta testaamme seuraavalla kerralla.

Erikoisin nähtävyys ja samalla kaupungin ylpeys on Pontiaciin Pekingistä muuttaneen ruiskumaalarin taidekoulu. Tapasimme itse mestarin työssään. Hän esitteli meille työtapojaan sekä valmiita ja valmistumassa olevia töitään. Erikoisinta oli päivänvalossa näkymättömillä väreillä maalatut työt jotka tulevat näkyviin mustassa valossa.

ruis

Ruiskumaalarin työnjälki.

Kaupungista jäi erittäin miellyttävä vaikutelma. Keskustan liikenne on rauhallista ja liikkuminen kävellen on helppoa. Kävijöiden viihtyvyyteen on panostettu kunnolla ja 66-tiellä kulkevien kannattaa ehdottomasti poiketa paikalla. Museoihin ei ole pääsymaksua eikä meitä laskutettu kiertoajelustakaan. Kuinkahan moni suomalainen kaupunginjohtaja pitäisi vastaavassa tilanteessa matkailijoista yhtä hyvää huolta?

meidän jengi

Pormestarille luovutettiin Pikavuoro t-paita.

Raittisen Jussin – tai kenenkään muunkaan – ei tarvitse enää pyydellä tekemään kuuskutosta uudelleen ainakaan Pontiacin kohdalta. Entinen kelpaa vallan mainiosti.
Got my Kicks … on Route 66.. 

Terve ja moro!

 

Amerikan etapilta raportoivat vuorotellen kippari Jani Laine sekä Pikavuoron matkustajat. Tällä kertaa terveisiä tien päältä kertoo Pirkko.

Taas on päivä uus, silmät auki siis komppaniassa herätys, käytävältä kajahtaa, kun Raicca ääntänsä avaa. Tänään myöhästytty ei, aamupalalta nimittäin. Töpseli seinään ja tsaikka porisemaan. Pimeälle taival näyttää, kun kello vasta kuutta käy. Mutta pian taivaan ranta punertuu, kun Pikavuoroporukka matkaan sonnustuu.

Niagaran putoukset.

Niagaran putoukset.

dsjlfddf

Epic.

Niagara Falls, Niagara Falls suuntana matkan Torontosta kun lähdettiin. Onko pitkä matka, matka on pitkä.

Joko Helinä sai kuvan, näkikö Pirkko okay, voidaankin jatkaa matkaa. Ei sentään…

Pöytäkallioilta joki vettä pukkaa, koskena vyöryy, kuohuaa. Pauhaa, pauhaa,  jylisee suihkuna, höyrynä ilmaan kaikkoaa. Mistä kummasta tuota vettä piisaa

Niagara Falls on myös kaupunki. On näkötorni, maailmanpyörä ja iltatori. Puistoa monta ja museoita. Vahamuseon rokkistaratkin saaneet.

Ja Amerikka toiselta rannalta siintää. Sinnehän matka jatkuu, kun kuvat on otettu, näkötorniin kiivetty. Laivalla suihkussa-putouksen juurella käyty.

Tullimies tiukkana kyseli mistähän kotoisin mahdat olla.  Auton avaimetkin talteen otti. Vielä kurkisti auton perälle. Oven kiinni paukautti ja passinipun kuskille tyrkkäsi. Mänkeetehän siitä…

Raican hopea-auto perästä tullihin kiisi… Musta mersu tullista päästyään kunniakierroksen, Amerikan Niagarassa pyyhältää. Kaikki kolme autoa eri teitä kuljeksi ja vasta Bataviassa toisensa tapasi. Halki järvien jokien ruskametsien, niittyjen, kumpujen auringon noususta auringon laskuun matka taittui Horseheadsiin.

Mustassa mersussa orkesteri soitti, pullon korkki narskahti. Tölkin kansi poksahti. Onko meillä mukavaa? Mukavaa onko meillä? On…

 

Elviksellä kylässä

 

Amerikan etapilta raportoivat vuorotellen kippari Jani Laine sekä Pikavuoron matkustajat. Tällä kertaa terveisiä tien päältä kertoo Simo.

Tennesseen osavaltion puolelle tultaessa tienvarsikyltit ilmoittivat että sakot roskaamisesta ovat aiempien parin kolmensadan taalan sijaan nousseet 1500 – 3000 dollariin. Nyt ollaan suuren rahan lähteillä. Hieman Memphisin eteläpuolella kurvasimme Interstate 55 tieltä sivuun Elvis Presley Boulevardille. Heartbrake-hotellin sinisen kyltin takaa käännös oikealle ja olimme perillä.

Jani osti meille liput ja puolen tunnin odottelun jälkeen jatkoimme pikkubussin kyydillä parisataa metriä Gracelandin kartanon pääovelle. Kaikille tabletit kaulaan roikkumaan, kuulokkeet korville ja jonossa sisään. Olohuone, ruokasali ja keittiö, jossa on jopa teevee. Esittely tiesi kertoa että talossa on yhteensä 14 televisiota. Jatkoimme matkaa vielä muutaman huoneen kautta alakerran kapeisiin portaisiin. Alaspäin mennessä tasapaino alkoi heittää kuin Linnanmäen Vekkulassa. Syynä lienee se että portaikon seinät ja katto on tehty peileistä. Alakerrasta löytyi kankailla verhoiltu biljardisali ja keltanahkainen baarihuone. Mediahuoneessa on kolme televisiota ja videoprojektori.

Talo.

Gracelandin kartano.

Matka jatkui puutarhan läpi seuraavan talon toimistoon. Kaikista huoneista löytyi lisätietoa ja kuvia yksityiskohdista tabletilla. Seuraavassa rakennuksessa on vaatekokoelma Elviksen siviilielämästä: hääpuku ja armeijauniformu sekä paljon muuta. Pitkän käytävät seinät ovat täynnä kultalevyjä, joita on kertynyt yli 150 kpl. Yksi suuri huone on täynnä Elviksen esiitymisasuja ja keikkajulisteita.

puku

Esiintymisasuja.

Kierroksen lopuksi päädyimme puutarhan takaosaan. Suihkulähteen takana turistien jatkuva virta hidastuu kun tullaan pienen hautausmaan kohdalle. Elvis lepää siellä kivipaaden alla läheistensä vierellä. Vaikuttavaa.

Siellä lepää.

Elvis lepää.

Palasimme lähtöpaikalle, jossa on näyttely Elviksen omistamista autoista. Kuuluisin niistä on vuoden 1955-mallinen pinkki Cadillac Fleetwood 250, joka kuului Elviksen äidille. Siellä on myös moottoripyöriä ja yksi John Deere -traktorikin on päässyt esille. Alueen toiselta reunalta löytyy kaksi yksityiskonetta, joihin pääsee myös sisälle. Niiden sisustus ei ole sama kuin Finnairin koneissa.

sljfjskf

Cadillac Fleetwood 250.

Kartano on elämys. Kolmen tunnin kierroksen aikana saimme seurata Elviksen tietä Tupelon pikkukaupungin pojasta Las Vegasin lavoille aina viimeiseen leposijaan saakka. Tunnelmaa latisti ympäri aluetta sijoitetut lahjatavaramyymälät joiden läpi oli pakko kävellä kierroksen aikana. Elviksen nimellä myydään lähes mitä vaan reiluun ylihintaan. Elvin on bisnes ja varsin hyvä sellainen: väkeä riittä jonoiksi asti ja kauppa käy. That’s All Right Mama – vaan olisikohan Elvis itse tahtonut käyvän niin.

 

Pikavuoro avaruuteen

 

Amerikan etapilta raportoivat vuorotellen kippari Jani Laine sekä Pikavuoron matkustajat. Tällä kertaa terveisiä tien päältä kertoo Sanna.

Aamulla suunnistimme kohti Johnson Space Centeriä, joka suurelle yleisölle on tutumpi Nasana. Sisään pääsimme vasta kymmeneltä. Suurin osa porukasta suunnisti suoraan kiertoajelulle, jonka aikana pääsi tutustumaan valtavan kompleksin ulkoalueisiin sekä näkemään eri rakennuksia, tosin vain ulkoapäin. Kierroksen loppupuolella pääsimme jalkautumaan Rakettipuistoon. Puiston ulkoalueella oli erilaisia moottoreita nähtävänä josta huomasi kuinka tekniikka on kehittynyt vuosien varrella. Samaten ulkona oli myös pari miehittämätöntä rakettia sekä kävelysilta, jota pitkin astronautti kävelevät juuri ennen laukaisua.

Hallissa sisällä oli koko komeudessaan Saturn V -raketti. Raketti yllätti suuruudellaan vaikka pieneksi en sitä luullut alun perinkään. Raketin avulla oli kuvattu laukaisun eri vaiheet, mitä missäkin kohtaa ”tippuu” pois. Lisäksi hallissa oli jokaiselle Apollo lennolle oma seinänpätkänsä jossa oli tärkeimmät lennon speksit.

Juna-ajelun loputtua pääsimme takaisin varsinaiseen vierailukeskukseen, jossa kävimme katsomassa elokuvan, joka kuvasi lyhyesti avaruusmatkailun historin J.F.K:n kuuluisasta puheesta tähän päivään ja tulevaisuuteen. Nasa ei myöskään ole unohtanut henkilöitä jotka ovat uhranneet henkensä tavoitteiden puolesta. Heitä kunnioitetaan ja pidetään suuressa arvossa.

 

 

Pääsimme myös koskettamaan mitä Apollo 17 lento on tuonut.

Pääsimme myös koskettamaan mitä Apollo 17 lento on tuonut.

Aikaa Nasasta olisi saanut kulumaan vaikka koko päivän, ellei enemmänkin. Meidän piti lähteä jo kolmen tunnin kiertelyn jälkeen, joten paljon jäi näkemättä. Matkan pitää edetä. Valitsimme maisema reitin joka muotoili Meksikonlahden rantaa.

Matkalla koimme ensimmäisen kunnon vesisateen matkan aikana.

Matkalla koimme ensimmäisen kunnon vesisateen matkan aikana.

Alkuperäinen tavoite oli ajaa New Orleanssiin, mutta aika hupeni johonkin. Siitä syystä suunnitelmiin tuli muutos ja majoittauduimmekin yhdeksi yöksi Jenning -nimiseen pikkukaupunkiin Lousianassa.

Meizi.

Meizi.