Browsing Category

Montenegro

Huikaisevat maisemat vaativat veronsa Bosniassa

Dürresissa aloiteltiin aurinkoista aamua erinomaisella aamiaisella. Tällä kertaa emme ehtineet jäädä nauttimaan tämän satamakaupungin ja nykyään etenkin paikallisväestön suosiman lomakohteen kieltämättä houkuttelevasta hiekkarannasta, vaan Ajokki käännettiin kohti Albanian pääkaupunki Tiranaa.

Kalastajat selvittelevät verkkojaan Dürresin aamuisella rannalla. Turistit ihmettelevät toimitusta vieressä.

Koska edessä oli pitkä ajopäivä ja pääkaupungin sisääntuloväylä kärsi pahasta ruuhkasta, jäi Tiranan tutkimiselle vain tunti aikaa. Tämä on toki niin suuren kaupungin kartoittamiseen kohtuuttoman vähän, mutta eipä Tirana kovin must see-nähtävyyksillä juhlikaan. Patsaita, suuria aukioita ja muistomerkkejä; kovin neuvostohenkistäkin, toisaalta tyylikkäitä puistokahviloita ja leppoisia kävelykatuja.

Tiranan pyramidi, aikoinaan diktaattori Hoxhan pyramidina tunnettu ja museona palvellut rakennus oli aikoinaan Tiranan kallein yksittäinen rakennushanke. Joidenkin lähteiden mukaan siitä piti tulla Hoxhan mausoleumi, mutta virallista tietoa tästä ei ole.

Tiranasta poispääsy oli jokseenkin tuskaista. Tien tukki kolari, kiertoreitin matalalla riippunut sähkökaapeli. Bussia hivuteltiin jälleen pitkin pikkukujien reunoja. Lämpötila Ajokissa hipoi 30 astetta, aurinko porotti armotta koko pitkän suoran tien rajakaupunki Shkoderiin. Matkalla näimme useita ratsioita ja poliiseja sakottamassa paikallisia kuljettajia, mutta meihin poliisit eivät kiinnittäneet mitään huomiota. Tämä on yleensä johtunut siitä, ettei yhteistä kieltä löydy, eivätkä poliisit jaksaa edes yrittää.

Sometauko Tiranassa. Lähes kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa on wifi-yhteys, ja hyvä niin sillä mobiilidatalla asiointiinhan täällä ei sen hinnan vuoksi ole mitään asiaa.

Shkoderin laitakaupunki alkoi lähes hökkelikylänä. Liikenneympyrää kansoitti lauma lehmiä kellot kaulassa. Albanialaisten kaupunkien reuna-alueiden ja kylien yleisin yksityisyrittäjyyden muoto näyttää olevan autopesulan pito. Alkusijoitus ei liene kovin suuri, käsin kirjoitettu kyltti ja vesiletku, siinäpä se. Keskustasta löytyi kuitenkin soma kävelykatu ravintoloineen.

Albanialaisista yli puolet on tilastojen mukaan muslimeja, ja vaikka moskeijoita näkyykin melko tiheään, ei uskonto näy katukuvassa oikeastaan mitenkään.

Albanian ja Montenegron rajalle saavuttiin jo pimeyden laskeuduttua. Näillä leveysasteilla alkaa hämärtää jo kuuden-seitsemän maissa. Maisemareitillemme osuneella pienellä ja sumppuisella raja-asemalla ei tullut yllätyksiä, vaan kaikki sujui niin kuin pitääkin, ja matkaa päästiin jatkamaan Montenegron pääkaupunki Podgoricaan. Yöpaikkoja ei ollut varattuna kuin yhdellä seurueella, eikä oikein muutakaan suunnitelmaa, joten lyhyen palaverin jälkeen päätettiin lähteä kokeilemaan onneamme, josko samaisesta hotellista löytyisi peti kaikille. Löytyihän sieltä lopulta.

Budvan kuuluisin näkymä. Tältä kaupungin edustan pikkusaarelta voi kuulemma lunastaa itsellen hotellimajoituksen nelinumeroisella summalla yöltä.

Koska Podgoricankaan ei voi sanoa yltiöomaperäisillä nähtävyyksillä pääsevän keulimaan, otettiin kohteiksi suoraan Montenegron kuuluisammat maisemat, Budva ja Kotor. Budvan kaunis vanhakaupunki ja hiekkaranta käytiin jo viime Euroopan etapilla nopeasti katsastamassa ja hyväksi toteamassa, joten tällä kertaa aikaa varattiin sekä kaupunkikierrokselle että uimiseen. Rannassa ihasteltiin upeita jahteja. Budvakin sitten viime näkemän laajentanut turistialuettaan myös vanhankaupungin ulkopuolelle ja siistinyt liepeitään.

Meri ja Paula uimassa Budvan vanhankaupungin rannassa.

Koko rantareitin maisemat pääkaupungista Kotoriin ovat huikaisevat. Auringon kultaamat ja punatiilisten talojen täplittämät kallioiset vuorenrinteet putoavat jyrkkinä turkoosina kimmeltävään mereen. Rinteillä kasvaa pylväskatajia, laaksoissa kasvatetaan viiniköynnöksiä. Kotorin vuorien ympäröivä lahti oli vetäytynyt matalalla riippuvien pilvien ja hienoisen usvan syliin, vaikka aurinkoisesta Budvasta ei matkaa sinne kertynyt kuin kolmisenkymmentä kilometriä. Vuorilla kiemurtelevat linnanmuurit, vanhankaupungin kapeat kujat ja rannan loistojahdit turkoosissa vedessä tekevät Kotorista valokuvaajan paratiisin. Toki näistä persoonallisista maisemista osataan myös rahastaa, bussilla ei lahdenpohjukkaan ollut asiaa ilman 15 euron lupaa, ja ravintoloissa ja kaupoissa on muuhun maahan verrattuna kolminkertaiset hinnat.

Kotor

Montenegron ja Bosnian raja-asema sijaitsee huikeissa maisemissa vuoristotien varrella. Montenegrosta ulosleimaus sujui moitteetta, mutta Bosnia-Hertsegovinaan ajettaessa tullivirkailija keksi vaatia täyttämättömästä lomakkeesta 152 euron sakkoa. Tämä siitä huolimatta, että kyseinen paperi oli mukana vain varalta ja sitä vastaava asianmukaisesti täytetty. Toinen virkailija puisteli päätään toisen vaatimukselle. Lopulta riitti 20 euron maksu, josta oli turha kuittia odotella. Näköjään näillä pienemmillä raja-asemilla ei vielä ihan EU-kelpoisesti käyttäydytä. Valtaväylille sijoittuneilla rajapisteillä ei tällaista toimintaa viime reissullamme ollut.

Montenegron ja Bosnia-Herzegovinan rajaseudun maisemissa ei ollut valittamista.

Meidän oli tarkoitus saapua illalla kymmenen maissa Mostarin kaupunkiin. Tien nousi ja laski, korvat menivät lukkoon ja loksuivat auki. Jyrkkä ja useamman kilometrin jatkunut alamäki oli kumminkin liikaa Ajokin jarruille. Janin jarruttaessa vastaantulevan rekan vuoksi kuului kova paukahdus ja nakutusta. Toinen takajarru oli hirttänyt kiinni. Auto seis ja ulos. Käryävää jarrua koitettiin jäähdytellä kaatamalla vettä sen päälle ja liikuttelemalla bussia edestakaisin, mutta jumissa oli ja pysyi.

Pudotus kauniista maisemista bussinkorjaukseen pilkkopimeän maantien varrella on melkoisen äkkijyrkkä.

Hetken pähkäiltiin ja tultiin siihen tulokseen, ettei tänään olisi enää mitään tehtävissä. Meillä kävi uskomaton tuuri, sillä ensimmäisestä autosta, jonka pysäytimme, löytyi apua. Sen kuljettaja soitti tutulleen, joka omisti bussin ja pystyi noutamaan meidät ja viemään Mostariin 40 kilometrin päähän. Lisäksi bussinkuljettaja otti mukaan kaverinsa, ja hän taas sattui olemaan mekaanikko jonka kanssa Jani sopi huomenna korjaavansa bussin. Onneksi bussi myös saatiin pysäytetyksi paikkaan, jossa se ei ole haitaksi muulle liikenteelle, ja sitä päästään korjaamaan siirtämättä. Nyt ei auta muu, kuin jäädä odottelemaan, miten ja millaisella aikataululla päästään jatkamaan matkaa.

 

Maanantai Montenegron serpentiiniteillä

 

Ti 14.4.2015, Dubrovnik (HR)
Albania, tuo satojen autopesuloiden maa jäi tänään taakse kun ylitime puolen päivän maissa Montenegron rajan. Aikanaan Kosovossa, pääosin albanialaisten kansoittama alue muuten sekin, noita pesuloita näytti olevan myös todella paljon. Mistähän näille kaikille pienyrittäjille löytyy ajonuvoja pestäväksi, sitä en tiedä. Jostain syystä tämä liiketoiminta-ala näkyy kuitenkin olevan poikkeuksellisen suosittu myös Albaniassa.

Vaika Albaniakin oli tavallaan ennakko-odotuksiin verrattuna positiivinen yllätys, eron Montenegroon huomasi selvästi. Montenegro lienee maana vauraampi, tai ainakin paremmin järjestäytynyt kuin naapurisa. Roskat ovat roskiksissa, rakennukset ja tiet verraten hyvin pidetyn näköisiä. On siistiä. Albaniassa kun jäteuolto näkyi toimivan sangen kehnosti, ja erityisesti jokivarret olivat aivan täynnä roskaa. Pidimme juuri ennen rajaa lyhyen tauon, jolloin näemmä joku rakennusmies oli juuri kippamaassa rakennusjätettä läheiseen vesistöön. Tapa lienee Albaniassa niin yleinen, ettei sitä mitenkään edes peitellä tai hävetä.

Lähes koko matkan Montenegrossa tie kulki hyvin lähellä Adrianmeren rantaa. Hienoja maisemia. Tie, vaikka olikin hyväkuntoinen, oli verraten hidasta ajettavaa johtuen johtuen jatkuvista nousuista ja laskuista. Aurinko paistoi. Itse asiassa jos hiljattain julistin kevään saapuneeksi, nyt sitten varmaankin on jo kesä. Bussissa alkoi olla jopa kuuma. Katossa olevat puhaltimetkin piti jo käynnistää, mitä ei ole Afrikan jälkeen tehdä. Aika nopeasti näyttää säätila eteläisessä Euroopassa vaihtelevan, vastahan kärsimme kylmästä.

 

150414-1

Albanian aamupäivässä liikennetilanteita aiheutti maantiepyöräilykilpailu.

 

150414-2

Viimeinen tauko Albaninan puolella.

 

150414-3

Hmm, ahdasta on… Montenegron tiestö oli osin kapeaa. Rantaan päästyämme tie leveni.

Pidimme Montenegrossa lounastauon ensin paikassa nimeltä Bar – viihtyisä rantabulevarsi, paljon ihmisiä liikkeellä, vaikka varsinainen turistiausi ei liene vielä alkanutkaan. Taisivat olla paikallisia. Tästä noin tunnin ajomatkan päässä oli Budva, jossa jaloittelimme myös hiukan katsastaen kaupungin sataman ja kapeakujaisen vanhan kaupungin. Ihan viihtyisältä vaikuttavia paikkoja molemmat, vaikkakaan eivät kovin suuria. Sää suosi meitä myös täällä. Terassikelit.

Jos Montenegro vaikutti yleisilmeeltään Albaniaa huolitellummalta ja siistimmältä, niin näkyi tämä myös hintatasossa. Hinnat olivat ainakin meidän pysähdyspaikoissamme nähdäkseni jonkin verran korkeammat kuin Albanian puolella. Vaikka maa ei olekaan euromaa, siellä siitä huolimatta käytetään euroja. Pieni maa on kaiketi todennut oman valuutan hankkimisen liian työlääksi urakaksi ja ottanut suosiolla käyttöön Euroopan yhteisvaluutan vaikka ei edes ole Euroopan unionin jäsen. Ehkä tämä on loogistakin, käytettiinhän entisessä Jugoslaviassa maan sisällissodan jälkeen – ja ilmeisesti aikanakin – maksuvälineenä yleisesti Saksan markkoja. Siirtymä niistä euroon on aika johdonmukaista.

Päivän päätteeksi ajoimme vielä Kroatian puolelle Dubrovnikiin, jossa olimme perillä vasta yhdeksän maissa illalla. Paljon on kaupungissa korkeuseroja ja portaita. Sekä Albanian ja Montenegron että Montenegron ja Kroatian rajojen ylittäminen oli verraten helppoa. Albanian vastaisella rajalla maat olivat jopa yhdistäneet voimansa ja molempien maiden viranomaiset toimivat samalta raja-asemalta käsin. Autoilijan ei siis tarvitse pysähtyä kahdella kopilla peräkkäin.

Passit katsottiin molemmilla rajoilla, mutta auton papereita ei sen tarkemmn syynätty, saati sitten että matkatavaroita olisi ruvettu penkomaan. Näyttää jälleen siltä, että EU:n kansalaisten on perin helppo matkustaa suomalaisella bussilla, niin vanha kuin tuo bussi onkin. Näky ei kohota enää kulmakarvoja, kuten joissain kaukaisemmissa ja oudommissa paikoissa on saattanut käydä.

Ripeää marssivauhtia pidetään yllä tänäänkin. Dubrovnik katsastetaan ensin ja iltapäivällä matka jatkuu kohti muun muassa sillastaan kuuluisaa Bosnian Mostaria. Dubrovinkista kyytiin hypää myös uusi matkustaja, joten lukumäärämme kasvaa ainakin joksikin aikaa yhdellä.

 

150414-4

Budvan satamaa, taustalla jahteja. Niitä oli näemmä tullut tänne parkkiin Keski-Amerikan Belizestä asti.

 

150414-5

Ikkunaostoksia Budvan vanhassa kaupungissa. Kadut olivat perin kapeita.

 

150414-6

Lossilla. Päivään mahtui myös noin kymmenen minuuttia kestänyt vesistön ylitys. Bussin laivalipusta jouduttiin pulittamaan 15 euroa.

 

150414-8

Lossisatama. Maisemat olivat suorastaan vuonomaisia.

 

150414-7

Ilta Dubrovnikissa.