Browsing Category

Latvia

Kummallisen ristikukkulan kautta sateiseen Vilnaan

Pääsimme aamulla hyvissä ajoin matkaan kohti Liettuaa. Keli oli sumuisen sateinen ja maisemat melkoisen tasaisia, niin kuvainnollisesti kuin pinnanmuodoiltaankin. Latvian ja Liettuan rajalla pysähdyttiin sen verran, että Jani sai ostettua raja-asemalta vinjetin, eli tiemaksulipukkeen. Liettuassa kuorma-, paketti- ja linja-autojen pitää maksaa tiemaksua pääteillä liikuttaessa.

Ristikonratkontatiimissä keksitään tarvittaessa omat sanat ristikkoon, koska ”vikahan on siinä ristikossa, ei meissä”.

Ensimmäinen pysähdys suoritettiin Šiauliaissa. Siellä sijaitseva Kryziu Kalnas, ristikukkula, lienee Liettuan erikoisimpia nähtävyyksiä. Se ei ole maassa ainoa laatuaan, mutta suurin ja tunnetuin. Kukkulan laelle on pikkuhiljaa pystytetty arvioiden mukaan jopa 200 000 erinäköistä ja -kokoista ristiä, jotka on ajan mittaan kuorrutettu rukousnauhoilla, kylteillä ja helyillä. Ristejä on väkerretty mitä mielikuvituksellisimmista materiaaleista, kuten auton tai polkupörän osista, ja osa niistä onkin todellisia käsityötaidonnäytteitä. Kukkulalle on tuotu ristejä tiettävästi jo 1800-luvun alusta lähtien, ja ne symboloivat uskonnollisuuden lisäksi myös vastarintaa ulkoisia valloittajia vastaan. Maan ollessa Neuvostoliiton vallan alaisena, ristikukkula koetettiin lanata maan tasalle, mutta liettualaiset jatkoivat sinnikkäästi ristien pystyttämistä.

Ristien määrä on käsittämätön. Niitä on kukkulalla paikoitellen monta kerrosta. Suurimmat ristit ovat usean metrin korkuisia, pienimmät vain muutamia senttejä.

Vaikka alueella vallitsi jonkinlainen omanlaisensa harras tunnelma, ja kukkulan huipulla monet paikalliset pysähtyivät selvästi hiljentymään Neitsyt Marian patsaalle, jäi paikasta hieman ristiriitainen maku. Turistiryhmät ovat todellakin löytäneet paikan, ja vaikka sen näkemisestä ei varsinaista pääsymaksua kehdatakaan nyhtää, on pyhän paikan edusta muutettu markkinapaikaksi ristikojuineen ja meripihkamyymälöineen. Hieman hämmästystä herätti myös poistuttaessa karhuttu reilu 7 euroa, joka piti maksaa ennenkuin alueelta pois johtavan tien puomi aukeni bussille.

Kukkulalla risteili sinne tänne ristien ympäröimiä kujia.

Vilnaan saapuessamme sade oli jo sen verran rankkaa, että suurin osa porukasta katsoi parhaimmaksi jäädä hotellille viettämään iltaa. Itse hyppäsin kolmen muun innokkaan kanssa taksiin ja teimme pikavisiitin Vilnan vanhaan kaupunkiin. Keskustassa oli meneillään pienimuotoinen kaupunkifestari, ja ainakaan paikallisia faneja ei tuntunut sade haittaavan, sen verran railakasta meno lavan edessä oli.

Ei taittunut reportterilta liettuan kieli edes kertosäkeeseen yhtymisen vertaa, paikalliset osasivat koko kappaleen ulkoa.

Matka jatkuu huomenna kohti Valko-Venäjää, pitäkää peukkuja että rajaviranomaiset kohtelevat meitä silkkihansikkain, tai tarkemmin ajatellen ei mielellään ainakaan kumihansikkain, ja päästään sujuvasti jatkamaan linja-autoilua kohti Minskiä.

Pikavuoro on jälleen tien päällä!

Ajokki Royalin keula käännettiin aamulla Salon torilta kohti etelää muuttolintujen parvien saattelemana. Salosta lähti mukaan matkalaisten saattajiksi muutamia pikavuorokonkareita, ja lisää matkustajia poimittiin kyytiin Katajanokan satamasta. Bussissa tunnelma oli alusta asti katossa, kun edellisillä retkillä tutustuneet reissaajat juhlivat jälleennäkemisiä ja riemastuttivat uusia kyytiläisiä legendaarisimmilla Pikavuorotarinoillaan.

 

Salon torilla jaeltiin lähtijöille vielä viimeiset onnentoivotukset, neuvot ja halaukset.

 

Suomenlahden ylitys sujui kivuttomasti ja suhteellisen nopeasti Viking XPRS:llä. Perillä sateisessa Tallinnassa piti ensimmäiseksi suorittaa nopea koukkaus paikalliseen Prismaan ostamaan Ajokkiin vaahtosammutin, joka on oltava mukana kaikissa Virossa käytettävissä ajoneuvoissa. Satamasta matka jatkui heti kohti Viron ja Latvian rajaa, joka ylitettiin ilman minkäänlaisia muodollisuuksia. Raja-aseman ravintola tarjoili nälkäisille matkustajille erinomaista seljankaa ja kotitekoisia lihapiirakoita muutamalla eurolla samaan aikaan kun Jani selvitteli lähiseutujen hotellitarjontaa.

Salolainen Janne on ensimmäistä kertaa Ajokin matkassa. Viihdepäällikkö Pöke ajoi kyydissä Helsinkiin, mutta kenties näemme hänet mukana vielä myöhemminkin; tutkimattomat ovat tunnetusti Tuomaksen tiet.

 

Ensimmäiseksi yöpymispaikaksi Latviassa valikoitui noin 50 km Riikasta pohjoiseen sijaitseva pieni merenrantakaupunki Saulkrasti. Saapuessamme alkoi jo hämärtää, joten kaupunkiin tutustuminen rajoittui lähinnä tienvarsihotelli Sunny Dunen lähistön ruokakauppoihin. Viihtyisästä tienvarsihotellista sai pienen neuvottelun jälkeen kahden-kolmen hengen tilavan huoneen 33 eurolla. Matkaa jatketaan huomenna heti aamusta, jolloin on tarkoitus päästä jo hyvän matkaa Liettuan puolelle.

 

 

Pikavuoron lähtö oli huomioitu myös iltapäivälehdissä

Tallinna! Voitto!

 

To 30.4.2015, Tallinna (EST)

Ensin tärkeimmät: Ajokki Royal matkustajineen saapui muutama tunti takaperin onnellisesti Tallinnaan. Manner-Eurooppa on siten taputeltu ja enää jäljellä on Pikavuoron huominen loppuhuipentuma Helsingissä ja Salon torilla. Hyppäämme Tallinnassa laivaan puolelta päivin ja paatti on perillä Helsingin Länsisatamassa kello 14.30. Ajokki jatkaa kohti Saloa joskus neljän maissa, joten laivan saapumisen jälkeen on hyvää aikaa tulla tervehtimään pikavuorolaisia satamaan ja kuulemaan viimeisimmät reissujutut. Ajokki laitettaneen parkkiin Länsisataman terminaalin edustan linja-autoparkiin, josta se on helppo bongata. Sinne vaan kaikki joutilaat.

Matka Riikasta Tallinnaan oli oikeastaan kaikin puolin ongelmaton. Aurinko paistoi eikä liikennettäkään Via Baltikalla ruuhkaksi asti ollut. Itse asiassa tieosuus oli jopa jossain määrin tylsä, mutta eipä se ihme ole. Onhan tämä ainakin minulle melko tuttu reitti. Pikavuorokippari Lainekin on tainnut Tallinnasta Riikaan joskus muutaman kerran ajella, joten homma sujui kaikin puolin rutiinilla. Lähdimme liikenteeseen yhdeksän jälkeen aamulla ja olimme perillä kolmen jälkeen iltapäivällä. Helppoa hommaa.

Schengen-aikaa kun elämme, ei Latvian ja Viron rajallakaan ole enää nykyään oikeastaan minkäänlaista toimintaa, ellei uutta ja siistiä, ilmeisesti tullin vanhoihin tiloihin keskelle tietä remontoitua kahviota lasketa. Paikka oli kipparille entuudestaan tuttu ja sapuska edullista, joten pidimme rajalla tunnin tauon. Perillä Tallinnassakin paikat olivat Laineelle tuttuja, joten mies kuljetti Ajokin varmoin ottein aivan meren ääreen, monelle suomalaisellekin tutun Superalkon pihaan. Syynä tähän eivät kuitenkaan olleet pikavuorolaisten mieltymykset, vaan käytäntö. Kyseisen liikeyritysen piha kun on paitsi iso, se on myös vartioitu. Pientä maksua vastaan linja-auton voi jättää sinne yöpymään. Salon tilausmatkojen vakioparkki. Tämäkin sujui helposti.

Ensivaikutelma Tallinnasta tällä kertaa oli suomea puhuvien ihmisten suuri määrä ja tilanteen minussa aiheuttama hämmennys. Kaupunki taitaa olla täynnä vapputuristeja. Tuttu kieli näin laajasti puhuttuna kuulosti omaan korvaani hyvin oudolta, onhan edellisestä tällaisessa kieliympäristössä oleilusta kohdallani lähes puoli vuotta. Eiväthän muut kuin oman porukkamme jäsenet puhu suomea, mitäs peliä tämä tällainen oikein on? Outoa, sanon.

 

150430-6

Pikavuorolaiset ryhmäkuvassa. Kippari kököttää pallilla, jota on kuskattu mukana Zimbabwesta asti. Hyvä palli.

 

150430-2

Riika, Latvia.

 

150430-3

Jani tankkaa Latviassa.

 

150430-4

EU:n maksamaa tapahtumaköyhää tietä Etelä-Virosta.

 

150430-5

Jaahas, mitäs nyt? Perillä Tallinnassa.