Browsing Category

Laos

Toiseksi viimeinen pääkaupunki

Tuk-tuk-kuskin lepohetki. Vientiane on ehkä yksi hiljaisimmista, mutta myös leppoisin pääkaupunki, jossa olen käynyt.

Lähtö Vang Viengistä kohti Laosin pääkaupunkia Vientianea viivästyi keskiviikkoaamuna, sillä Ajokki oli paikallisella pajalla tarpeellisessa hitsausoperaatiossa. Iskunvaimentimien kiinnittäminen kesti ennakoitua kauemmin, ja matkaan päästiin vasta 11.00 aikoihin aamupäivästä.

Onneksi ajopäivä oli puolestaan ennakoitua helpompi. Tie oli hyvässä kunnossa ja melko pian pahimmat vuoristo-osuudetkin jäivät taakse. Kilometrejä Vientianeen kertyi alle 200 ja aikaa kului pitkän lounastauon kanssa viitisen tuntia.

Pari matkustajaa jäivät vielä lilluttelemaan varpaitaan jokivedessä Vang Viengiin, mutta ottanevat bussin kiinni vielä ennen Bangkokia. Laosin ja Thaimaan välillä kulkee jatkuvasti hyvät linja-auto- ja junayhteydet, joten siirtyminen omaan tahtiin bussin perässä ei ole ongelma. Myös Vang Viengiin asti tulleet liftarit jatkoivat omia reittejään, joten bussissa oli tavallistakin runsaammin tilaa laskea kroppansa.

Lähes kaikki Vientianessa ennen käyneet matkustajat tuntuvat bussissa suhtautuvan kaupunkiin hyvin negatiivisesti. Yhdeltä varastettiin rahat hotellihuoneessa, toisen visiitti jäi pariin tuntiin ja kolmas haukkuu Vientianea maailman tylsimmäksi pääkaupungiksi.

On totta, että kaupungista puuttuu suurten metropolien vimmainen tahti ja säihke. Pääkaupungiksi Vientiane on pieni: asukkaita on alle 300 000.

Mutta ehkä juuri siksi olen jollain oudolla tavalla erittäin viehättynyt kaupunkiin – olin jo viimeksi täällä käydessäni vuonna 2007. Ranskan siirtomaa-ajoista muistuttavat huvilat, siistit pensasrivistöt, vihreät palmut, loistavaa laosilaista kahvia tarjoilevat kahvilat ja monipuoliset ravintolat ovat keskustassa kaikki helpon kävelymatkan etäisyydellä toisistaan.

Yöeläjille Vientiane tarjoaa vähemmän, mutta päivisin täällä saa kulutettua muutaman päivän pelkästään lorvailemalla ilman jatkuvaa pakokaasujen ja ruuhkien muodostamaa mielen turruttavaa helvettiä, joka riivaa useita suurkaupunkeja.

Jostain syystä Vientiane vetää puoleensa ulkomaalaisia ravintola- ja kahvilayrittäjiä. Pieneksi kaupungiksi täältä löytyy hämmästyttävä määrä eri ruokakulttuureja ruotsalaisesta leipomosta (myynnissä oli Laosissa valmistettua, mutta ruotsalaistyyppistä irtonuuskaa eli lössiä) turkkilaiseen kebabiin (matkan kebab-connoisseur oli sulaa housuihinsa) ja japanilaisten pyörittämiin sushiravintoloihin (vielä maistamatta). Ranskalaisia ravintoloita löytyy runsaasti jo historiallisista syistä.

Tietysti pienet kadunvarsikojut ja lukemattomat ravintolat myyvät myös laosilaista ruokaa, kuten kokonaisina hiilloksella grillattuja kaloja ja tahmaista riisiä, josta ruokailijan kuuluu pyöritellä käsissään pieniä palloja.

Tänään oli tarkoitus ottaa jälleen skootterit alle, mutta suunnitelma kariutui Thaimaan viisumeiden vuoksi. Thaimaahan saa nimittäin turistiviisumin tällä hetkellä ilmaiseksi, joten maassa pidemmän aikaa viettävien kannatti hakea sellainen Vientianessa sijaitsevasta suurlähetystöstä.

Kaikki vuokraamot puolestaan vaativat skootteria lainatessaan pantiksi passin, jota luonnollisesti tarvittiin viisumeiden hakemista varten. Näistä kahdesta valinta kallistui viisumin puoleen.

Nopeasti se päivä kului kaupungilla jalkaisinkin. Kävin katselmassa vanhoja paikkoja, ja melko vähän kaupunki on muutunut kolmessa vuodessa. Ainostaan Mekong-joen ranta on kokenut täydellisen mullistuksen.

Vielä kolme vuotta sitten veden äärellä oli pieniä rantaravintoloita, jotka myivät turruttavan tulista papaija-salaattia ja kylmää Beerlao-lageria, Laosin epävirallista kansallisjuomaa, myöhään yöhön. Nyt jäljellä oli enää joenpohjalle rakennettu karu hiekkaerämää ja autotie. Rannan uudistustyöt lienevät vielä kesken.

Aivan takaiskuitta ei tämäkää päivä mennyt. Aamusella huomattiin, että erään matkustajan passi ja kohtalaisen suuri summa rahaa olivat hävinneet repusta, kaikkein todennäköisimmin taskuvarkaan matkaan. Passin katoaminen ei juuri voisi tulla huonompaan saumaan, sillä huomenna on tarkoitus jatkaa matkaa jo Thaimaahan.

Toisaalta on onni onnettomuudessa, että vaikka Vientianessa ei ole Suomen suurlähetystöä, täällä on muiden EU-maiden lähetystöjä. Esimerkiksi Kazakstanin tai Kiinan rajalla oli lähimpään suurlähetystöön ollut huomattavasti vaikeampi päästä.

Ilmeisesti riittää, että passin kopioon saadaan Saksan lähetystöstä leimat, jotka todistavat, että kyseessä on kopio aidosta passista. Tällä pitäisi päästä Thaimaan puolelle, missä on taas helpompi asioida Suomen lähetystön kanssa.

Ongelma on siinä, että maahanmuutto- ja paikallispoliisi ovat pompotelleet asian tiimoilta kyseistä matkustajaa edestakaisin koko päivän. Jommankumman pitäisi antaa dokumentti, jossa todetaan, että passi on todella ilmoitettu hävinneeksi. Kumpikaan taho ei sitä suostunut tekemään. On varsin tyypillistä Aasiassa, ettei vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee. Hädin tuskin ymmärtää olevansa käsi. Asiaa selvitellään edelleen huomenna. Uskoisin, että aamupäivän aikana tilanteeseen saadaan selvyys ja kaikki pääsevät jatkamaan Vientianesta eteenpäin.

Edessä on siis jälleen rajanylitys, tällä kertaa viimeine. Näin pitkälle on päästy ongelmitta, ja toivottavasti myös huominen sujuu ilman suurempia kyyneleitä. Olisi käsittämättömän suuri sääli, jos tässä vaiheessa matkaa tulisi ongelmia esimerkiksi bussin papereiden kanssa, kun jo neljään muuhun, vaikeaksi ennakoituun maahan on Ajokilla ajeltu lähes heittämällä.

Huomennahan se nähdään.

Vientianen keskustan rakennukset ovat matalia ja persoonallisia. Harvassa pääkaupungissa on vastaavaa pikkukaupungin tunnelmaa.

Pesulareissu venähti, kun teinipoika haastoi meidät Pro Evolution Soccer -matsiin. Lähtiessäni Real Madrid-Inter-ottelu oli tilanteessa 1-1.

Vientianen vesipuistossa kävi iltapäivästä melkoinen kuhina. Keskustan kupeessa sijaitseva puisto on loistavaa vaihtelua 36 asteen pysähtyneestä helteestä.

Puristettu sokeriruoko ja jäämurska on veden jälkeen paras janojuoma helteellä. Pussillinen jääkylmää ja makeaa lientä maksoi 3000 kipiä eli noin 30 senttiä.

Bussi sai iltapäivästä uudet teippaukset. Thaimaassa arvostus kuningas Rama IX:ää kohtaan on ehdotonta ja kyseenalaistamatonta. Long live the King.

Skootteri on lälläripyörä

Päivisin Vang Vieng nukkuu. Muutaman kojut yrittävät saada banaanipannukakkuja ja patonkeja kaupaksi.

Totesin aamusella hiljaa itsekseni, että on pakko päästä tuulettumaan ja kulkemaan omaan tahtiin minne haluaa. Alle siis skootteri ja suunnaksi Vang Viengin ympäristö.

Oli alla sitten fillari, kaksipyöräinen tai vaikka auto, oma kulkuneuvo laajentaa matkoilla elinpiiriä huomattavasti. Vaikka usein paikallisbussit ja vastaavat kulkevat kaupungeista pois ja vielä takaisinkin, on ratin tai tangon päässä todella vapaa.

Suosittelen esimerkiksi juuri skootterin vuokraamista, jos on Kaakkois-Aasiassa liikenteessä. Päivävuokra (3-5 euroa päivä) on halpa hinta siitä, että on vapaa liikkumaan ilman minkäänlaisia aikatauluja.

Heti Vang Viengin Family Guy -sarjaa yötä päivää pyörittävien ravintoloiden jäädessä taakse alkaa Laosin maaseutu, joka on yksinkertaisesti maailman rauhoittavin paikka. Ihmisillä ei ole mihinkään kiire, vapaina vaeltelevat lehmät mutustelevat ruohoa riisipeltojen laitamilla ja kaikkialla on aina hymyilevien lasten joukkoja, joille joutuu jatkuvasti vilkuttelemaan, vaikka olisikin pyörän ratissa.

Tähän seesteisyyteen ja pysähtyneeseen aikaan ihastuin jo viimeksi Laosissa ollessani, eikä taika ole hävinnyt minnekään.

Kontrasti Vang Viengin ja ympäröivän maiseman välillä näyttäytyy maaseutukiertelyn jälkeen entistä rajumpana. En ole koskaan käynyt yhdessäkään paikassa, joka muistuttaisi edes etäisesti Vang Viengiä. En ole käynyt Ibizallakaan, mutta uskon muiden kuvailua siitä, että Vang Vieng on kuin Kaakkois-Aasian Ibiza.

– Teinien kesäleiri, kuvaili eräs baarissa tapaamani suomalainen.

Vang Viengille sykkeen antaa konemuusikin tasaisena jumputtava basso. Yöt kulutetaan nuppi jumissa jossain kaupungin lukemattomista ravintoloista ja päivät jumitetaan Family Guyta televisiosta katsellen ja kannabiksella maustettua pizzaa syöden.

Ehkä joillekin sitä parasta matkailua, mutta itselleni riittää kahden päivän pikavisiitti kaupungissa. Sekä maksa että pää alkaisivat reistailla, jos täällä viettäisi pidemmän aikaa. Mitään tekemistä Laosin tai laosilaisuuden kanssa Vang Viengillä ei ole.

Kaupungin suosituin aktiviteetti on tubing, joka tarkoittaa sitä, että ihmiset voivat vuokrata traktorin renkaan sisäkumin ja laskea sillä kaupungin ohi virtaavassa Mekong-joessa baarista toiseen. Tubing tai tuubailu on käsite, joka tunnetaan kaikkialla reppureissaajien keskuudessa. Jostain syystä tubing on nimenomaan Vang Viengin juttu, vastaavaa en ole nähnyt missään muualla.

En jaksa alkaa tuomitsemaan kaupunkia kokonaan. Jos reissaaminen olisi työtä, Vang Vieng olisi raskaan työviikon jälkeen koittava viikonloppu, jolloin arjen stressi nollataan. Kaikki on täällä helppoa ja huoletonta.

Huomenna matka jatkuu siis kohti Vientianea. Edessä jälleen pitkä ajopäivä, mutta samalla myös viimeinen vaikea tieosuus. Bangkok lähestyy hitaasti mutta varmasti.

Tubing on Vang Viengin suosituin ja käytännössä ainoa aktiviteetti. Joenranta on pullollaan ravintoloita, joiden välillä voi liikkua renkaalla tai uiden.

Vang Viengin henki tiivistettynä yhteen kuvaan. Rauhaa ja tilaa etsivien on syytä suunnata katseensa muualle Laosiin.

Heti kaupungin ulkopuolelta löytyy jo raikasta ilmaa ja hiljaisuutta. Laosin maaseutu on paras paikka maailmassa ottaa rauhassa.

Vang Viengin ympäristön vuoristoista löytyy runsaasti luonnontilassa olevia luolia, joita tutkimalla voi kuluttaa päivän tai pari.

Kaikki 25 matkustajaa

Luang Prabangin eteläisellä bussiasemalla kävi kuhina, kun bussi starttasi kohti Vang Viengiä.

Porukka kasvaa ja pidot paranee, vai miten se vanha sanonta nyt menikään.

Luang Prabangin eteläisellä bussiasemalla oli maanantaiaamuna odottamassa pikavuorolaisten lisäksi kymmenen uutta matkustajaa.

Vang Viengiin suuntavia matkaajia oli tarttunut mukaan Luang Prabangissa vierailun aikana mistä lie: ravintoloista ja baareista. Samalla bussin kansallisuuksien määrä pompsahti pelkistä suomalaisista kuuteen. Kyydissä oli englantilaisia ja hollantilaisia sekä ranskalainen, italialainen ja australialainen matkustaja. Bussin tunnelma muuttui kertaheitolla sisäpiirin vitsailusta kansainväliseksi matkakokemusten vaihdoksi.

Liftareiden päätepysäkki oli Vang Vieng. Siitä eteenpäin jatketaan jälleen normaalilla kokoonpanolla, jos tätä porukkaa nyt voi normaaliksi kuvailla. Tälläinen ex tempore -kokeilu tällä kertaa.

Tie Luang Prabangista kohti Vang Viengistä oli jälleen liiankin tutuksi tullutta vuoristokiharaa. Matkaa ei kaupunkien välillä ole kuin vajaat 200 kilometriä, mutta ajonopeus oli alusta loppuun erittäin hidas. Pieniä kyliä siellä täällä, viidakon peittämiä vuorenrinteitä ja hitaasti eteenpäin matelevaa serpentiinitietä – tätä se on ollut viimeisen viikon ajan.

Lisääntyneellä matkustajamäärällä oln hintansa. Ilmeisesti vanhan bussin iskunvaimentimet eivät kestäneet vuoristotien ja reilun tonnin lisäpainoa, vaan hitsaukset pettivät. Hyvin ne ovatkin kestäneet tähän asti kaiken röykytyksen.

Kyseessä ei ole matkantekoa vaarantava vika, mutta pieni rautalankavirittely oli paikallaan kylässä keskellä vuoristoa. Samalla paikallisen koulun välituntia viettävät lapset saivat jalkapallopeliin uutta peliseuraa, kun muutaman matkustajat tappoivat aikaa pihapelien parissa. Lapsille jäi matkustajilta muistoksi käyttämättömiä t-paitoja ja kuulakärkikyniä.

Omat mutkansa matkaan toi myös uudelleen reistaileva ohjauksentehostin. Pumppu on todennäköisesti uusittava kokonaan jossain vaiheessa, jos autolla vielä meinaa ajaa tämän reissun jälkeen. Ajopäivät ovat Janille erittäin raskaita, sillä ratin pyörittely vuoristotiellä vaatii liioiteltua voimankäyttöä.

Onneksi Luang Prabang-Vang Vieng-osuus oli viimeisiä aidosti haastavia pätkiä. Vang Viengistä ei ole Laosin pääkaupunkiin Vientianeen kuin kolmen neljän tunnin ajomatka – tosin paikallisbussilla, jotka eilenkin ohittelivat meitä vuoristotiellä jatkuvasti. Vientiane puolestaan sijaitsee aivan Thaimaan rajan tuntumassa. Thaimaan puolella odottaa tasainen moottoritie, joka on valmiina viemään bussin suoraan Bangkokiin.

Saavuimme Vang Viengiin illalla 20.00 aikoihin. Jos Luang Prabang oli turismin ympärillä pyörivä kaupunki, Vang Vieng tarjoaa samaa, mutta toisessa potenssissa ja nuoremmalle väelle suunnattuna. Kyseessä on yksi Kaakkois-Aasian reppureissureittien peruspysähdyspaikka, joka vetää puoleensa loputtomat määrät huoletonta aikaa etsivää reppukansaa. Suomeksi sanottuna Vang Vieng bilekaupunki. Pääkadun ravintolat ja baarit ovat pullollaan pääasiassa parikymppisiä länsimaalaisia, joille maapallon antimet maistuvat kaikissa muodoissaan.

Samalla hintataso laski reppureissaajien suosimalle tasolle. Kun vielä Luang Prabangissa kahden hengen huone maksoi 12 euroa, Vang Viengissä saa huoneen puolella tästä ja päälle vielä ilmastoinnin sekä WLAN-yhteyden, joka tosin toimii kaakkoisaasialaiseen tapaan huonosti tai ei ollenkaan.

Monet vihaavat Vang Viengiä, vielä useammat rakastavat. Itse ajattelin kuluvan päivän aikana muodostaa paikasta oman mielipiteeni.

Luang Prabangissa vielä kesään asti asuva suomalaisperhe tuli tapaamaan pikavuorolaisia aamulla paikalliselle Shellille.

T-paidat kelpasivat pikkukylän lapsille matkalla Vang Viengiin.

Kylän lapset yhteiskuvassa.

Verkkopalloa pelaavat koululaiset saivat uutta peliseuraa. Palloon saa koskea ainoastaan jalalla tai päällä.

Matkalle Luang Prabangista Vang Viengiin tarttui myös pari suomalaista reissaajaa.

Makkarat kypsyvät talon katolla.

Laosin usvaan verhoutuva vuoristo on hiljentävää katseltavaa.

Jani ei antanut ottaa enää tätä uutta matkustajaa bussin kyytiin. Keskimääräinen älykkyysosamäärä olisi noussut molemmissa ajoneuvoissa.

Ranskalaisia ja makkaraa

Tavalliseen tapaan Pikavuoron suunnitelmat elävät. Tarkoitus oli startata jo tänään Luang Prabangista etelään kohti Vang Viengiä, mutta enemmistön mielestä yksi lisäyö kaupungissa oli paikallaan. Nykyisen suunnitelman mukaan vietämme Vang Viengissä ja Vientianessa molemmissa kaksi yö ja saavumme siis Thaimaahan perjantaina.

Jäämme alkuperäisestä aikataulusta muutamalla päivällä, mutta Suomessa kartan perusteella laadittu aikataulu oli tarkoitettukin hengittäväksi. Tämäntyyppistä matkaa on mahdotonta suunnitella päivän tarkkuudella.

Toki olisimme voineet tykittää väkisin Bangkokiin kuun loppuun mennessä ja jättää Laosin käytännössä väliin, mutta siinä ei lyhyesti sanottuna olisi ollut järjen hiventäkään.

Yksi lisäyö Luang Prabangissa teki jälleen ihmeitä. Oli aikaa sekä pyöriä kaupungilla että käydä noin 30 kilometrin päässä Luang Prabangista sijaitsevalla Kuang Sin vesiputouksella.

Vesiputous oli kirjaimellisesti keidas kahden kuukauden bussimatkustamisen jälkeen. Putouksen alajuoksulle on aikojen saatossa syntynyt pieniä koskia ja kalliolampia, joiden turkoosissa vedessä pääsi uimaan. Viimeistään vuorilta valuva, vilvoittava vesi pyyhki Kazakstanin ja Gobin autiomaan pölyt sekä varpaiden että korvien välistä.

Itse Luang Prabang synnytti ristiriitaisia tunteita. Kuten aikaisemminkin totesin, kaupungissa näkee 30 sekunnin aikana monta kertaa enemmän muita länsimaalaisia, kuin olemme nähneet koko tähänastisen matkan aikana. Sillä on hyvät ja huonot puolensa.

Kaupungin joenrantaa reunustavat kadut ovat pullollaan kaikkea, mitä matkaaja tarvitsee: kahviloita, leipomoja, ravintoloita, guesthouseja, hotelleja, pesuloita, tuktuk-kuskeja, rihkamakojuja, internet-kahviloita ja seikkailuretkiä kauppaavia matkatoimistoja on keskustan alueella kuin missä tahansa Kaakkois-Aasian turistigetossa. Löytyypä kaupungista jopa viinibaareja ja japanilaista fuusioruokaa tarjoileva ravintola.

Tämän vuoksi Luang Prabang on myös selvästi muuta Laosia kalliimpi. Turisteille suunnatuissa ravintoloissa jopa laosilainen ruoka, kuten munakoisolla ja mintulla höystetty kanakeitto tai jauhetusta sianlihasta valmistettu laap-salaatti maksavat 3-5 euroa. Kadunmiesten ravintoloista samat ruoat saa monta kertaa edullisemmin.

Myös majoitus on suolaisen hintaista. Onnistuimme löytämään muutaman muun matkalaisen kanssa aivan ytimestä perheen pyörittämän majatalon, josta siisti kahden hengen huone omalla vessalla ja suihkulla irtosi noin 12 eurolla. Halvimmillaan olen laosissa maksanut Mekong-joen rannalle rakennetusta bungalowista euron yöltä, mikä kertoo jotain Luang Prabangin hintatasosta.

Kaupungin viehätys ja turistien määrä perustuu sen siirtomaa-ajan historiaan. Käveltävän kokoisen pikkukaupungin rakennuksissa näkyy ranskalaiset vaikutteet. Koko vanha osa Luang Prabangista on itse asiassa Unescon maailmanperintökohde, minkä ansiosta keskusta on onnistuttu pitämään vapaana rumista betonitaloista ja muista moderneista häirikkötapauksista.

Pienestä natinasta huolimatta olen itsekin viihtynyt kaupungissa erittäin hyvin nämä kaksi päivää. Myönnettävä se on: välillä tekee hyvää olla palveluiden ympäröimänä ja syödä ylihintaista täytettyä patonkia ravintolassa, jonka henkilökunta puhuu sujuvaa englantia.

Tää on vaan niin helppoa, kuten eräs pikavuorolainen kuvaili Luang Prabangin kaltaisten kaupunkien elämää.

Loputtomasti sellaista ei jaksa, mutta parin kuukauden rypistyksen jälkeen kaiken helppous tuntuu huojentavalta.

Huomenna matka jatkuu siis kohti Vang Viengiä. Edessä saattaa olla viimeinen todella haastava ajopäivä, sillä  vähemmän yllättävästi tie vie läpi vuoriston. Tien pitäisi olla siedettävässä kunnossa, mutta erittäin mutkainen. Vang Viengin jälkeen on enää lyhyt matka Thaimaan rajalle, josta alkaa loistavat ja tasaiset tiet.

Jospa sitä huomenna viimein pääsisi virittelemään riippumattoa bungalowin terassille. Edellisestä kerrasta alkaa jo olla turhan pitkä aika.

P.S. Päivitin blogin eilen illalla lokaalia aikaa luangprabangilaisessa nettikahvilassa, mutta vasta nyt Vang Viengissä huomasin, että postaus oli syystä tai toisesta jäänyt julkaisujärjestelmään luonnokseksi. Pahoittelut tästä, mutta ainakin tänään tulee nyt sitten kaikkien janoisten riemuksi kaksi päivitystä!

Pojat jossain maantienvarressa matkalla Luang Prabangiin.

Luang Prabangissa on helppo kierrellä jalkaisin. Liikenne on kaduilla melko vähäistä.

Luang Prabangin erikoisuus: porsaasta, sitruunaruohosta, chilistä ja muista mausteista valmistettu makkara nautitaan erittäin voimakkaan chili-kastikkeen kanssa.

Kaupungin kadut ovat pullollaan palveluita kajakkiretkistä internet-kahviloihin. Koko kaupunki pyörii matkailun ympärilla. Todella usein turistien suusta kuulee ranskaa: Kaakkois-Aasiaan matkaaminen on ranskalaisille samalla matkustamista oman maan historiaan.

Iltaisin koko Sisavangvong Road muuttuu tulijaisshoppailijan paratiisiksi. Kojuista löytyy kaikkea mahdollista kankaisista käsilaukuista tauluihin ja koruihin ja vaatteisiin.

Buddhalaisuus värittää Luang Prabangin katukuvaa. Kuvassa kuninkaallisen palatsin yhteydessä sijaitseva temppeli.

Kuang Sin putouksia ei kannata jättää väliin, jos on käymässä Luang Prabangissa. Vilvoittavissa lammissa kylpevät sulassa sovussa niin paikalliset kuin turistitkin. Jopa sesongin aikana putouksen juoksulta löytyi omaa rauhaa.

Tässä kuvassa on sellainen viidakon tuoksu. Kuang Si -putouksilta.

Viidakon tuoksu

Tropiikki lähestyy: Yunnanin maakunnan vuoristot Kiinan puolella alkavat jo muistuttaa Kaakkois-Aasiaa.

Ehdin viimeksi hehkuttamaan tropiikin lähestyvän ja maaston muuttuvan vihdoin vihreäksi.

Hehkutus oli hieman liian aikaista, sillä vasta torstaina ylitimme kravun kääntöpiirin, mikä merkitsi virallisesti tropiikin alkamista. Mitään rajamerkkiä ei tien vieressä tarvittu osoittamaan päivänselvää asiaa: tästä eteenpäin on luvassa enää hellettä ja viidakkoa. Ei kylmiä aroja, karuja autiomaita – eikä varsinkaan pakkasta.

Kunmingista startattiin torstaina jo 07.00 jälkeen. Kunmingin jälkeen maasto muuttui yllättävänkin nopeasti rehelliseksi kaakkoisaasialaiseksi viidakoksi, jonka läpi rakennettu tie vei jälleen ylös- ja alaspäin tutuksi tulleita vuorenrinteitä. Vain harvoin rinteillä näkyi muutamaa tönöä suurempia asutuskeskuksia.

Paitsi maastossa, myös ihmisissä alkoi näkyä etelän vaikutteet: bensa-aseman kupeessa hedelmiä myyvät rouvat alkoivat muisutttaa tummemman ihon ja leveämpien kasvojen ansiosta enemmän Kaakkois-Aasian kansoja, erityisesti laoslaisia. Kansojen rajat eivät aina seuraa valtioiden rajoja.

Ero esimerkiksi Kunmingiin oli huima; aivan kuin olisi kokonaan toisessa maassa. Välillä joutui muistuttamaan itselleen, että olemme edelleen Kiinassa, emme jo Laosin puolella.

Lämpötila kipusi Laosin rajan lähestyessä lähemmäs 30 asteeseen. Ja siinä se saa ollakin minun puolestani. Odotin että bussissa olisi kuumuuden takia tuskallista matkustaa, sillä Ajokissa ei ole ilmastointia. Tuulettimet ovat kuitenkin pitäneet matkustamisen toistaiseksi riittävän miellyttävänä.

Reilun 300 vuoristokilometrin jälkeen tie muuttui tasaiseksi moottoribaanaksi, jossa kaksi kaistaa vei molempiin suuntiin. Ajokilla pääsi ajamaan kerrankin lähes parasta mahdollista vauhtia.

Saavuimme Laosin läheisyydessä sijaitsevaan Menglan rajakaupunkiin noin 20.00 aikaan illalla. Pikainen illallinen kadunvarsimestan dumplingseilla ja nukkumaan.

Perjantai oli siis kuukauden tauon jälkeen rajanylityspäivä. Saavutimme Kiinan ja Laosin rajan perjantaina 10.00 aikoihin.

Kiinan puoli rajasta meni heittämällä läpi, kuten odotinkin. Kun on kerran päässyt maahan, ei poistuessakaan yleensä ole ongelmia.
Laosin puolella aikaa kului matkustajien ja bussin papereissa yhteensä reilu tunti. Viisumit matkustajille maksoivat suoraan rajalla kirjoitettuina 37 dollaria. Bussiin piti lisäksi ottaa noin 15 euron hintainen vakuutus. Varsinaisia ongelmia ei papereiden kanssa ei ollut lainkaan.

Tie rajalta Luang Prabangiin oli erittäin hidasta vuoristotietä, joten perjantaistakin muodostui melko rankka ajopäivä. Saavuimme illalla kaupunkiin vasta 01.00 aikoihin, eikä yksikään internet-kahvila ollut enää auki. Myöskään yön pimeydessä löytyneestä guesthousesta ei yhteyttä löytynyt. Tilanne oli sama toissapäivänä Menglassa, minkä vuoksi päivitys tulee vasta nyt. Tekstiviestitkään eivät jostain syystä tule näemmä perille.

Laos jää usein matkasuunnitelmia tehdessä Kaakkois-Aasian naapurimaidensa varjoon, mutta aivan turhaan.

Maa on ensinnäkin erittäin halpa. Toiseksi turismi on tiettyjä alueita, joihin Luang Prabanginkin kuuluu, lukuun ottamatta vielä melko vähäistä, mikä näkyy mm. paikallisten aidosti ystävällisessä suhtautumissa ulkomaalaisiin. Pahimmat turismin lieveilmiöt puuttuvat useimmista paikoista kokonaan. Paikalliset eivät ole vielä ehtineet kyllästyä loputtomiin valkonaamalaumoihin.

Ensimmäinen shokki olikin juuri ulkomaalaisten määrä. Kahden kuukauden aikana olemme tavanneet muita kuin paikallisia Lhasaa lukuun ottamatta ehkä muutaman satunnaisen kerran. Pelkästään aamiaisreissun aikana Luang Prabangin kaduilla tuli vastaan monikymmenkertainen määrä turisteja.

En sano, että tämä olisi automaattisesti huono asia, mutta ero entiseen on ensinnäkin suuri ja toiseksi hyvin nopea. Ensin saavuimme tropiikin rajalle, nyt olemme ylittäneet Kaakkois-Aasian reppureissurajan.

Ei täällä turhaan turisteja käy. Kompaktin kokoinen kaupunki on erittäin viihtyisä. Myös ympäröivä maasto on täynnä aktiviteetteja, kuten kalastusta, mutta ne taitavat jäädä tällä kertaa ajanpuutteen vuoksi väliin.

Luang Prabangista on luvassa tarkempaa juttua, kunhan nyt ehtisi kaupungille pyorimään.

Ajokki viimein kravun kääntöpiirin rajalla, joka näkyy valkoisena tornina taustalla.

Pieni huoltohetki on välillä paikallaan. Webaston tankki tihkutti dieseliä pakoputken päälle, mikä sai dieselin savuamaan. Tilanne korjaantui kunnon puhdistuksella ja lopulta webaston tankin tyhjennyksellä.

Tienvarsiruokalan eväät lähellä Laosin rajaa. Alle euron maksava nuudelikeitto syntyy minuutissa parissa.

Etelä lähestyy: keiton mausteiksi on tarjolla kaikennäköistä pikkelssiä ja muuta mömmöä, joille yhteistä on vain tulisuus.

Kilometrejä on viimepäivinä kertynyt, mutta tropiikki on miellyttävää katseltavaa.

Maaseudun ajoneuvoille hintaa tärkeämpää on toiminnallisuus. Ja hyvä tuuletus.

Viimeinen auringonlasku Kiinassa.

Pitkä lasku vie kohti Laosin rajaa. Vuoristoteitä on viime aikoina taivallettu muutaman reissun tarpeisiin.

Laosin puolella rajaa tulijaa tervehtii Laosin lipun lisäksi vanhat kunnon sirppi ja vasara.

Rajan tuntumassa tavara liikkuu kaikin keinoin. Viimein Laosin puolella.

Kiina jäi siis kuukauden matkailun jälkeen taakse. Takana on melko uskomaton matka polkuja, joita harvemmin tulee kuljettua. Perinteinen reitti Kiinassa kulkee itärannikon suurten kaupunkien kautta etelään, kenties Vietnamiin tai Laosiin, kuten meilläkin.

Luoteis- ja Länsi-Kiinan kautta kulkenut reitti oli hyvä muistutus siitä, että maassa on paljon muutakin. Lähes kaikissa matkan varrelle sattuneissa paikoissa viihtyi erittäin hyvin, vaikka matkaoppaat jopa kehottivat välttämään esimerkiksi Lanzhouta.

Lienee syytä tässä vaiheessa pohdiskella Kiinaa matkustusmaana.

Kiina on melko halpa maa, jos niin haluaa. Erityisesti ruokailuun ei tarvitse käyttää muutamaa euroa enempää päivässä, jos syö kuten paikalliset: nuudeleita ja yksinkertaisia riisiannoksia kadulta nautittuna.

Katuruokailun taso vaihtelee paikasta riippuen. Meidän reitillämme nyrkkisääntö oli, että mitä enemmän muslimeita, sitä paremmat tarjonnat. Toki missään päin Kiinaan ei tarvitse pelätä kuolevansa nälkään. Tilaaminen on useimmiten helppoa, sillä pienet kojut erikoistuvat yhteen tai kahteen ruokalajiin.

Pelkkää nuudelia ja riisiä ei tarvitse napaansa tunkea, jos halua ja rahaa riittää. Suuret kaupungit ovat täynnä ravintoloita, jotka tarjoavat ruokaa koko maailman keittiöistä. Myös erilaiset tunnetut pikaruokaketjut, kuten KFC ja McDonald’s, pitävät huolen siitä, että kiinalaiseen ruokaan kyllästynyt tai muuten vain ruokarajoitteinen matkailija saa mahansa täyteen.

Ruokailu on kuitenkin yksi parhaista asioista Kiinassa, joten siihen suosittelen tutustumaan ajan kanssa ja avoimin mielin. Pieni varoituksen sana kuitenkin: jos käsityksesi kiinalaisesta ruoasta on lähiostarin kiinalaisen ravintolan ”kolme pientä annosta”, edessä on shokkihoitoa.

Esimerkiksi hapanimeläkastiketta olen tainnut kolmen Kiinan-matkan aikana saada kaksi kertaa. Monet kiinalaiset ruoat ovat riisin kanssa nautittavia, kasvis-liha-annoksia, joissa lihan määrä on usein melko vähäinen. Chilin käyttö vaihtelee alueellisesti. Etelämpänä mausteiden käyttö on runsaampaa.

Kiinalainen illallinen koostuu yleensä jopa kymmenistä yhteisesti syötävistä ruokalajeista, joista ei yhdestä ole tarkoituskaan tulla täyteen. Yksi ruokalaji saattaa olla esimerkiksi etikassa uitettuja kasviksia, pelkkiä suolapähkinöitä, chilillä maustettuja sieniä ja niin edelleen. Makeaa, suolaista, hapanta, kirpeää, rapeaa ja pehmeää sopivassa suhteessa.

Majoitukset ovat Kiinassa yleisesti ottaen esimerkiksi Kaakkois-Aasiaa kalliimmat. Paremman tason hotellien hinnat ovat lähes länsimaiden tasolla, ja monissa paikoissa halvat backbacker-hostellit ovat kiven alla. Suuremmista kaupungeista sellaisiakin toki löytyy pilvin pimein.

Kiinassa toimii muutamia halpahotelliketjuja, kuten mainio Home Inn, joissa hinta ja laatu kohtaavat. Kahden hengen perussiisti huone televisioneen irtoaa noin 15-20 eurolla.

Pitkien etäisyyksien vuoksi myös matkustamiseen kannattaa varata jonkin verran rahaa. Esimerkiksi Pekingin ja Kunmingin välinen reilun 3000 kilometrin junamatka kustantaa halvemmassa makuuluokassa noin 60 euroa.
Liikkuminen ja arkielämän toimenpiteiden pyörittäminen on Kiinassa vähintään keskivaikeaa.

Syy haasteellisuuteen on harvinainen englannin osaaminen. Usein hotellienkaan henkilökunta ei puhu sanaakaan englantia, tavallisista kadunmiehistä ja -naisista puhumattakaan. Meillä oli pakollinen opas koko matkan ajan mukana, mikä helpotti esimerkiksi majoituksen löytämistä.

Yleisesti ottaen koulutettu nuoriso puhuu todennäköisemmin englantia, mutta he eivät ole töissä bussiaseman lippuluukulla tai katukeittiössä, josta yrität löytää tietä bussiasemalle.

Kaikkialla maailmassa kuitenkin pärjää luovuudella ja kärsivällisyydellä, myös Kiinassa.

Itsekin yritin aikanaan opetella kiinaa, mutta se oli täysin hukkaan heitettyä aikaa. Kieltä ei opi kuin ajan kanssa ja mielellään itse maassa oleskellessa. Syynä on erittäin hienovaraiset lausumissäännöt, jotka muuttavat länsimaalaisen suussa linja-autoaseman hevosen takapuoleksi. Perusfraasit kiitoksineen ja tervehdyksineen kannattaa kuitenkin opetella vähintään hyvien tapojen vuoksi, aivan kuten muissakin maissa.

Oman mausteensa kielisoppaan tuovat vielä mandariinikiinan ja kantonin erot.

Kiina on jollain selittämättömällä tavalla puoleensa vetävä maa. Alueelliset erot ovat valtavia niin ilmaston, ruoan kuin ihmisten luonteenkin suhteen, mutta kuitenkin kaiken tunnistaa Kiinaksi.

Se on nähtävä omin silmin.