Browsing Category

Bosnia ja Hertsegovina

Huikaisevat maisemat vaativat veronsa Bosniassa

Dürresissa aloiteltiin aurinkoista aamua erinomaisella aamiaisella. Tällä kertaa emme ehtineet jäädä nauttimaan tämän satamakaupungin ja nykyään etenkin paikallisväestön suosiman lomakohteen kieltämättä houkuttelevasta hiekkarannasta, vaan Ajokki käännettiin kohti Albanian pääkaupunki Tiranaa.

Kalastajat selvittelevät verkkojaan Dürresin aamuisella rannalla. Turistit ihmettelevät toimitusta vieressä.

Koska edessä oli pitkä ajopäivä ja pääkaupungin sisääntuloväylä kärsi pahasta ruuhkasta, jäi Tiranan tutkimiselle vain tunti aikaa. Tämä on toki niin suuren kaupungin kartoittamiseen kohtuuttoman vähän, mutta eipä Tirana kovin must see-nähtävyyksillä juhlikaan. Patsaita, suuria aukioita ja muistomerkkejä; kovin neuvostohenkistäkin, toisaalta tyylikkäitä puistokahviloita ja leppoisia kävelykatuja.

Tiranan pyramidi, aikoinaan diktaattori Hoxhan pyramidina tunnettu ja museona palvellut rakennus oli aikoinaan Tiranan kallein yksittäinen rakennushanke. Joidenkin lähteiden mukaan siitä piti tulla Hoxhan mausoleumi, mutta virallista tietoa tästä ei ole.

Tiranasta poispääsy oli jokseenkin tuskaista. Tien tukki kolari, kiertoreitin matalalla riippunut sähkökaapeli. Bussia hivuteltiin jälleen pitkin pikkukujien reunoja. Lämpötila Ajokissa hipoi 30 astetta, aurinko porotti armotta koko pitkän suoran tien rajakaupunki Shkoderiin. Matkalla näimme useita ratsioita ja poliiseja sakottamassa paikallisia kuljettajia, mutta meihin poliisit eivät kiinnittäneet mitään huomiota. Tämä on yleensä johtunut siitä, ettei yhteistä kieltä löydy, eivätkä poliisit jaksaa edes yrittää.

Sometauko Tiranassa. Lähes kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa on wifi-yhteys, ja hyvä niin sillä mobiilidatalla asiointiinhan täällä ei sen hinnan vuoksi ole mitään asiaa.

Shkoderin laitakaupunki alkoi lähes hökkelikylänä. Liikenneympyrää kansoitti lauma lehmiä kellot kaulassa. Albanialaisten kaupunkien reuna-alueiden ja kylien yleisin yksityisyrittäjyyden muoto näyttää olevan autopesulan pito. Alkusijoitus ei liene kovin suuri, käsin kirjoitettu kyltti ja vesiletku, siinäpä se. Keskustasta löytyi kuitenkin soma kävelykatu ravintoloineen.

Albanialaisista yli puolet on tilastojen mukaan muslimeja, ja vaikka moskeijoita näkyykin melko tiheään, ei uskonto näy katukuvassa oikeastaan mitenkään.

Albanian ja Montenegron rajalle saavuttiin jo pimeyden laskeuduttua. Näillä leveysasteilla alkaa hämärtää jo kuuden-seitsemän maissa. Maisemareitillemme osuneella pienellä ja sumppuisella raja-asemalla ei tullut yllätyksiä, vaan kaikki sujui niin kuin pitääkin, ja matkaa päästiin jatkamaan Montenegron pääkaupunki Podgoricaan. Yöpaikkoja ei ollut varattuna kuin yhdellä seurueella, eikä oikein muutakaan suunnitelmaa, joten lyhyen palaverin jälkeen päätettiin lähteä kokeilemaan onneamme, josko samaisesta hotellista löytyisi peti kaikille. Löytyihän sieltä lopulta.

Budvan kuuluisin näkymä. Tältä kaupungin edustan pikkusaarelta voi kuulemma lunastaa itsellen hotellimajoituksen nelinumeroisella summalla yöltä.

Koska Podgoricankaan ei voi sanoa yltiöomaperäisillä nähtävyyksillä pääsevän keulimaan, otettiin kohteiksi suoraan Montenegron kuuluisammat maisemat, Budva ja Kotor. Budvan kaunis vanhakaupunki ja hiekkaranta käytiin jo viime Euroopan etapilla nopeasti katsastamassa ja hyväksi toteamassa, joten tällä kertaa aikaa varattiin sekä kaupunkikierrokselle että uimiseen. Rannassa ihasteltiin upeita jahteja. Budvakin sitten viime näkemän laajentanut turistialuettaan myös vanhankaupungin ulkopuolelle ja siistinyt liepeitään.

Meri ja Paula uimassa Budvan vanhankaupungin rannassa.

Koko rantareitin maisemat pääkaupungista Kotoriin ovat huikaisevat. Auringon kultaamat ja punatiilisten talojen täplittämät kallioiset vuorenrinteet putoavat jyrkkinä turkoosina kimmeltävään mereen. Rinteillä kasvaa pylväskatajia, laaksoissa kasvatetaan viiniköynnöksiä. Kotorin vuorien ympäröivä lahti oli vetäytynyt matalalla riippuvien pilvien ja hienoisen usvan syliin, vaikka aurinkoisesta Budvasta ei matkaa sinne kertynyt kuin kolmisenkymmentä kilometriä. Vuorilla kiemurtelevat linnanmuurit, vanhankaupungin kapeat kujat ja rannan loistojahdit turkoosissa vedessä tekevät Kotorista valokuvaajan paratiisin. Toki näistä persoonallisista maisemista osataan myös rahastaa, bussilla ei lahdenpohjukkaan ollut asiaa ilman 15 euron lupaa, ja ravintoloissa ja kaupoissa on muuhun maahan verrattuna kolminkertaiset hinnat.

Kotor

Montenegron ja Bosnian raja-asema sijaitsee huikeissa maisemissa vuoristotien varrella. Montenegrosta ulosleimaus sujui moitteetta, mutta Bosnia-Hertsegovinaan ajettaessa tullivirkailija keksi vaatia täyttämättömästä lomakkeesta 152 euron sakkoa. Tämä siitä huolimatta, että kyseinen paperi oli mukana vain varalta ja sitä vastaava asianmukaisesti täytetty. Toinen virkailija puisteli päätään toisen vaatimukselle. Lopulta riitti 20 euron maksu, josta oli turha kuittia odotella. Näköjään näillä pienemmillä raja-asemilla ei vielä ihan EU-kelpoisesti käyttäydytä. Valtaväylille sijoittuneilla rajapisteillä ei tällaista toimintaa viime reissullamme ollut.

Montenegron ja Bosnia-Herzegovinan rajaseudun maisemissa ei ollut valittamista.

Meidän oli tarkoitus saapua illalla kymmenen maissa Mostarin kaupunkiin. Tien nousi ja laski, korvat menivät lukkoon ja loksuivat auki. Jyrkkä ja useamman kilometrin jatkunut alamäki oli kumminkin liikaa Ajokin jarruille. Janin jarruttaessa vastaantulevan rekan vuoksi kuului kova paukahdus ja nakutusta. Toinen takajarru oli hirttänyt kiinni. Auto seis ja ulos. Käryävää jarrua koitettiin jäähdytellä kaatamalla vettä sen päälle ja liikuttelemalla bussia edestakaisin, mutta jumissa oli ja pysyi.

Pudotus kauniista maisemista bussinkorjaukseen pilkkopimeän maantien varrella on melkoisen äkkijyrkkä.

Hetken pähkäiltiin ja tultiin siihen tulokseen, ettei tänään olisi enää mitään tehtävissä. Meillä kävi uskomaton tuuri, sillä ensimmäisestä autosta, jonka pysäytimme, löytyi apua. Sen kuljettaja soitti tutulleen, joka omisti bussin ja pystyi noutamaan meidät ja viemään Mostariin 40 kilometrin päähän. Lisäksi bussinkuljettaja otti mukaan kaverinsa, ja hän taas sattui olemaan mekaanikko jonka kanssa Jani sopi huomenna korjaavansa bussin. Onneksi bussi myös saatiin pysäytetyksi paikkaan, jossa se ei ole haitaksi muulle liikenteelle, ja sitä päästään korjaamaan siirtämättä. Nyt ei auta muu, kuin jäädä odottelemaan, miten ja millaisella aikataululla päästään jatkamaan matkaa.

 

Mostar – ja Mostarista takaisin rannikolle

To 16.4.2015, Split (HR)

Mostar oli monen pikavuorolaisen mieleen. Kaupunki ei ole suuren suuri, mutta sillä on värikäs historia, sekä lähi- että etäisempi sellainen. Islamilaiset vaikutteet ja ottomaanien valtakausi näkyvät yhä joen varteen sijoittuvan pienen mutta persoonallisen vanhan kaupungin omintakeisessa arkkitehtuurissa. Moskeijoita, pieniä kivestä rakennettuja taloja ja perin liukkaaksi kuluneita mukulakivikatuja. Rukouskutsut kaikuvat yhä Mostarin minareeteista säädettyinä aikoina. Monessakohan Manner-Euroopan maassa näin on. Itse en muista Bosnia ja Hertsegovinan ohella näheeni toista, sikäli kun Turkkia ei oteta lukuun.

Se Mostarin kaukaisemmasta historiasta. Lähihistoria on hieman ikävämpi. Jugoslavian hajoamissotiin liittyvät taistelut riehuivat kaupungissa parikymmentä vuotta sitten. Serbit, kroaatit ja muslimitaustaiset bosniakit sotivat kaupungissa vuosikausia, yhdessä ja erikseen, kuka ketäkin vastaan. Jäljet näkyvät yhä. Mostarissa on edelleen raunioita ja talojen seinistä saattaa bongata luodinreikiä. Kaupungissa näkyi myös olevan useampi suuri hautausmaa, mikä ei liene edellä kerrotun huomioon ottaen ihme. Pääosa haudoista on 90-luvun alkupuolelta. Karua.

Oli miten oli, moni matkalainen oli sitä mieltä että Mostarissa oli meininkiä ja tulisi mielellään uudelleenkin tähän vuorten ympäröimässä laaksossa sijaitsevaan koviakin kokeneeseen kaupunkiin. Positiivista oli myös, että lähes kaikki kaupungissa tuntuivat osaavan englantia. Ehkäpä kielitaitoisuus on eräänlainen heijastuma pienen ja monietnisen maan yritteliäästä luonteesta. Ilman kansainvälistymistä ei pieni tekijä tässä maailmassa pärjää. Muistan itse havainneeni saman ilmiön Libanonissa, jossa sielläkin paikallisväestö oli hyvin kansainvälistä ja moni puhui vaikkapa neljää kieltä. Ja kovin ongelmainenhan on Libanoninkin historia, kuten oikeastaan nykyisyyskin.

 

150416-0

Hautoja Mostarissa.

 

150416-1

Kausi on alkanut. Tungosta Mostarin vanhojen kortteleiden kaduilla.

 

150416-2

Turkkilaiset vaikutteet näkyvät paitsi Mostarin ruoassa, myös matkamuistomyymälissä.

 

150416-3

Mostar, Bosnia ja Hetsegovina.

Matka Mostarista kuitenkin jatkui jo eilen. Hieman mielikuvitusköyhästi ajoimme takaisin rannikolle samaa reittiä jota pitkin olimme tulleetkin. Vaihtoehtojakin olisi ollut, mutta tiet olivat kartasta päätellen kovin vuoristoisia ja siten turhan haastavia. Paikallinen bussikuskikin kehoitti ajamaan meitä päätietä, joten niin teimme. Kroatian rajalla seistiin taas puolisen tuntia, mutta mitään ongelmia ei kuitenkaan ollut. Sää oli hieno ja aurinkoinen. Loppumatka Splitiin oli meille uutta tietä ja täytyy todeta, että aika komeaa sellaista. Vaikka maisemat sangen hienoja aiemminkin olivat, taisi keskiviikkoinen merenrantapätkä olla näyttävin tähän asti nähdyistä. Sinisenturkoosia vettä, vehreää vuoristoa, rantaviivaa pitkin kiemurtelevaa tietä ja valkoiseksi rapattua punaisella tiilellä katettuja taloja, niitä Kroatian rannikko iltapäiväämme tarjosi.

Myöhäinen lounastauko pidettiin Makarskassa, jonka nimeä koko rannikko kantaa, kutustaanhan sitä Makarskan rivieraksi. Jälleen kerran olimme perillä Splitissä vasta hämärän laskeutuessa. Ilta toisensa jälkeen jatkuvat toimenpiteet olivat eilenkin samat kuin niin monta kertaa aikaisemminkin. Ajokin parkkimahdollisuuksia jouduttiin ensin selvittelemään jonkin aikaa, ja lopulta sopiva paikka löytyi läheltä satamaa, ilmeisesti paikallisen linja-autoaseman takaa. Majoitus taas järjestyi erään paikallisen rouvan ystävällisellä avustuksella. Hänellä nimittäin sattui olemaan vuokrattavia asuntoja aivan Splitin vanhan kaupungin ytimessä. Sinne siis. Majoituskuviot olivat selvät vasta kymmenen jälkeen illalla, joten päivä oli ollut jälleen kerran pitkä.

Matka Splitistä jatkuu taas huomenna. Mihin täältä täsmälleen ajetaan on vielä hieman auki, mutta eiköhän sekin vielä tänään ehditä suunnitella. Ensimmäisen illan havainnot Splitistä olivat verraten vajavaiset, mutta kaupungilla auki olevaa kauppaa eilen etsiessäni yksi asia korviini tarttui. Nimittäin suomen kieli. Vajaan tunnin aikana Splitin vanhassa osassa ja sen välittömässä läheisyydessä harhaillessani kuulin kokonaista kolmen porukan puhuvan suomea. Ilmeisesti Splitiin järjestetään matkoja Suomesta ja kausi on jo alkanut. Eikä se liene ihme, onhan sää täällä mainio.

 

150416-4

Taas mennään.

 

150416-5

Makarskan rivieran mainioita ja näyttäviä teitä.

 

150416-6

Mitäs öljyä tämä on? Myöhäisellä lounaalla Makarskassa. Oli muuten auringonkukkaa. Kroatian ravintoloissa sitä on joka pöydässä. Outoa.

 

Kroatia, Bosnia, Kroatia, Bosnia – Mostariin

 

Ke 15.4.2015, Mostar (BiH)

 

Vaikka eilen vierailtujen maiden lukumäärä olikin vain kaksi, rajoja ylitettiin silti tämän tästä. Entisen Jugoslavian maat ovat pieniä ja niiden rajat sangen luovasti piirrettyjä. Kroatian Dubrovnikista maanteitse Adrianmeren rantaa Bosnia Hertsegovinaan ajaessaan joutuu nimittäin kulkemaan läpi vajaan kymmenen kilometrin kaistaleen samaista maata eli Bosniaa. Tämän jälkeen tie jatkuu taas Kroatiassa, jonka jälkeen ylitetään vihdoin viimeinen raja, jälleen Bosnian puolelle. Siis kaksi maata, kolme raja-asemaa ja ylitettävää rajalinjaa.

Kaikilla näillä rajoilla on tietysti myös jonkinlainen kontrollipiste. Tosin tällä kertaa rajatarakastukset olivat jälleen sangen helppoja. Yhdellä näistä raja-asemista ei edes katsottu passejamme. Tullinaisilla kun oli tupakointi kesken, eivätkä he viitsineet poistua kopistaan meidän vuoksemme. Eniten aikaa taisi viedä viimeinen ylitys Bosnian puolelle, jossa sielläkään meitä ei pahemmin kyykytetty. Odottelun syy taisivat olla muutamat muut samaan aikaan rajaa ylittäneet linja-autot. Tyypillisesti näillä viimeisillä rajoilla kippari Laine on hoitanut puhepuolen, joutuuhan hän auton paperit muutenkin aina esittämään. Passit on kerätty nippuun ja Jani on vienyt ne kopille. Tyypillisesti kukaan ei vaivaannu sisälle Ajokkiin naamojamme katsastamaan.

Dubrovnikista lähdettiin siis liikenteeseen kolmelta iltapäivällä. Kovasti on kaupungissa portaita ja tasoeroja. Vierailu, ainakin sikäli kun kaupunkkia kiersi jalan, kävi suorastaan kuntoilusta. Muurien sisäpuolelle rakennettu historiallinen vanhakaupunki koostuu yhdestä leveämmästä pääkadusta ja lukuisista kapeista pikkukujista, joilla on monesti paljon juuri noita jo mainittuja portaita. Ja paljon kiveä.

Aiemmissa pysähdyspaikoissamme on ollut aika ilmeistä, ettei varsinainen sesonki ole vielä alkanut. Senpä takia olikin hieman yllätys kuinka paljon matkailijoita Dubrovnikin vanhassa kaupungissa jo tähän aikaan keväästä pyöri. Toisaalta lienee myös totta, että Dubrovnik on matkamme ensimmäinen varsinainen suosittu ja tunnettu turistikohde. Kesällä, kiivaimpaan turistiaikaan, kaupunki lienee ihan tukossa. Dubrovnikin vanhan kaupungin hintataso lienee myös ollut Istanbulin ohella matkan tähän asti kohdatuista paikoista kallein. Esimerkiksi itse maksoin aivan vanhan kaupungin sydämmessä sijainneessa kahvilassa pienehköstä toastista, muutamasta ranskanperunasta, teestä ja turemehusta noin 18 euroa. Albaniassa sama satsi olisi varmaan ollut yli kympin halvempi. Kroatiassa on oma valuutta kuna, mutta euroja näemmä hyväksytään myös hyvin yleisesti.

 

150415-1

Dubrovnikin vanhan kaupungin keskustaa.

 

150415-2

Kuja ja rappusia Dubrovnikissa.

 

150415-3

Kroatian rannikon kiemuraisia teitä.

Itse päivämatka sujui taas ilman sen suurempia kommelluksia. Tiet olivat edelleen hyviä ja reitti kulki jälleen alkumatkan Adrianmeren aurinokoista rannikkoa pitkin kiemurtelevaa päätietä kääntyen lopulta sisämaahan ja kohti Mostaria. Bosniassa loppumatka ajettiin jokilaaksossa. Sekä Kroatiassa että Bosnian puolella näkyi olevan paljon viiniviljelmiä. Tällä kertaa viinitilavierailut jätettiin kuitenkin väliin. Olimme perillä Mostarissa vielä valoisaan aikaan, mutta majoituksen ja linja-autoparkin etsiminen vei jälleen oman aikansa. Koko homma taisi olla selvä vasta yhdeksän aikoihin illalla.

Mostarissa vetetään taas vain yksi päivä ja matka jatkuu eiliseen tyyliin iltapäivällä. Tarkoituksenamme on ajaa takaisin Kroatian rannikolle ja yöpyä Splitissä, jonne täältä on noin 150 kilometriä. Onneksemme matkat tässä osassa Eurooppaa eivät ole kovin pitkiä. Alkuperäinen suunnitelmamme oli jatkaa matkaa Kroatiasta Sloveniaan ja sieltä edelleen Unkariin, mutta Slovenian kohtalo näyttää tällä hetkellä hieman epävarmalta. Maassa liikennöivät linja-autoyritykset joutuvat nimittäin rekisteröitymään Slovenian arvonlisäverorekisteriin, eikä tätä ole vielä tehty. Prosessi on ilmeisesti jossain määrin monimutkainen ja vie aikaa ja rahaa. Jos rekisteröitymistä ei ole tehty ja siitä jää maassa kiinni, on kuulemma luvassa iso sakko. Saattaa siis hyvinkin käydä niin, että Ajokki ajetaan parkkiin Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin ja Sloveniaan tehdään pistoreissu junalla. Mutta tämähän on jo kaikille matkaa seuranneille tuttua. Tunnetustihan Pikavuorolla muutokset ovat mahdollisia, jopa todennäköisiä.

150415-4

Linja-automatkailua.

 

150415-5

Bosnian maisemia.

 

Iltapalaa Mostarissa.

Iltapalaa Mostarissa.

 

Mostarin silta iltavalaistuksessa.

Mostarin kuulu silta iltavalaistuksessa.