All Posts By

Suvi Lehtinen

Serbian pääkaupunki Belgradissa, Balkanin Berliinissä

Unkarista ajeltiin Serbian rajan yli ilman sen kummempaa ihmettelyä, mitä nyt jonoissa kiilaaminen tullikopeille tuntuu olevan itäisessä Euroopassa enemmänkin tapa kuin poikkeus. Suomalainen kun on tottunut odottelemaan kiltisti vuoroaan, nämä kiivaammalla temperamentilla siunatut kansat eivät. Pysähdyimme idyllisessä Subotican kaupungissa heti rajan jälkeen haistelemaan uuden maan tuulia. Tässä maassa Ajokkikaan ei ole ennen vieraillut. Pidimme kunnon tauon, koska pääkaupunki Belgradiin näytti olevan kelpo tietä perille saakka ja rajanylitys oli ollut tuskaton.

Sen jälkeen hommat eivät taas menneetkään ihan kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Pikaiseksi aiottu bussin vessan tyhjennysoperaatio suisti meidät pois pääväyliltä, ja päädyimme harhailemaan kuoppaisille ja pilkkopimeille kyläteille. Moottoritie kulki aivan vieressä, sinne halusimme. Ensimmäinen liittymä oli suljettu, sitten toinen. Kolmas. Navigointiohjelma ei tällä kertaa varoittanut mitään tällaisesta. Körötimme kolmatta tuntia 60 km/h, kello läheni kymmentä. Pikkukylän savuisesta baarista ei saanut edes kahvia, mutta neuvot lähimpään auki olevaan liittymään sentään irtosivat. Perillä oltiin puolilta öin, taas heräteltiin majapaikkojen pitäjiä.

Serbian pääkaupunki Belgrad sijaitsee Sava- ja Tonavajoen risteyskohdassa. Toisella puolella jokia on historiallinen keskusta, toisella maailmansotien jälkeen rakennettu uusi keskusta.

Kaikki saivat lopulta katon päänsä päälle ensimmäiseksi yöksi, vaikka se alkuun näyttikin haasteelliselta. Belgrad on lyhyessä ajassa kohonnut suosituksi ja trendikkääksi kaupunkikohteeksi, ”Balkanin Berliiniksi”, ja vaikka suurin sesonki on jo ohi, on etenkin kohtuuhintainen yöpyminen kysyttyä. Aamu valkeni harmaana ja sateisena, mutta sekään ei estänyt ainakaan itseäni hullaantumasta kaupunkiin täysin. Rento ilmapiiri, toinen toistaan houkuttelevammat pikkukahvilat ja rosoinen, omaleimainen kaupunkikuva ihastuttavat. Hinnat ovat Suomeen nähden erittäin edulliset, aivan keskustasta saa laadukkaan apartment-tyyppisen majoituksen 20-30-eurolla, ruuat hyvässä ravintolassa kalliilla alueella juomineen maksoivat 18 euroa kolmelta hengeltä.

Skadarlijan mukulakivikaduilla on toinen toistaan viehättävämpiä ravintoloita ja kahviloita. Aluetta kutsutaan Bohemian Quartersiksi ja sitä on verrattu Pariisin Montmarten taiteilijakaupunginosaan.

Vanhaa kaupunkia halkoo Knez Mihailova, joka on noin kilometrin pituinen ostoskatu. Sen päässä päädyimme Belgradin tunnetuimpaan maamerkkiin, Kalemegdanin linnoitukseen. Laaja puistomainen, hiukan Suomenlinnan mieleentuova alue kätkee muuriensa sisälle jos jonkinlaista kummallista, kuten dinosauruspuiston, meteoriitti- ja panssarivaunumuseon sekä urheilukenttiä. Harvemmin linnoituksissa tällaista näkee. Linnoitus on Belgradin vanhinta osaa, sen vanhimmat osat ovat vuodelta 535. Historian melskeissä sitä ovat hallinneet ainakin bulgaarit, unkarilaiset, itävaltalaiset, serbit ja osmanit, jotka pitivät kaupunkia vallassaan vuoteen 1867.

Belgradin linnoituksen sisällä on useita urheilu- ja pelikenttiä.

Entisen Jugoslavian maiden itsenäistymiskahinat ovat jättäneet jälkensä paitsi koko Serbiaan, myös Belgradiin, joka toimi ensin Jugoslavian pääkaupunkina vuoteen 2003, jolloin siitä tuli Serbian ja Montenegron pääkaupunki. 1999 Nato moukaroi kaupunkia pommeillaan Serbian sodan aikana väittäen tapahtumaa myöhemmin vahingoksi. Pommitusten jälkiä on edelleen nähtävissä, mutta niiden kuvaaminen on kiellettyä. Paikallisen asukkaan mukaan kuvaamisesta on päässyt jopa raudoissa poliisilaitokselle. Serbian talous on edelleen kuralla sotimisen, poliittisen väännön, Milosevicin korruptoituneen hallinnon ja talouspakotteiden takia. Tilanne on edelleen selvästi räjähdysaltis, paikallisilla ei tunnu olevan naapurikansoistaan juuri mitään hyvää sanottavaa ja levottomuuksia syntyy herkästi.

Ruoka-annokset ovat Serbiassa valtavia. Ja herkullisia! Even paikallinen tuttu valitsi meille periserbialaiset annokset ravintolassa.

Koska sää ei tänään ole meitä hellinyt, vaihtui kaupungilla vaeltelu monesti sadekuuron iskiessä herkutteluhetkeksi. Paikalliset viihtyvät baareissa ja kahviloissa aamusta myöhään yöhön. Serbiassa saa yhä tupakoida sisätiloissa, mikä tekee etenkin pienistä paikoista äkkiä kovin savuisia ja hämyisiä. Ruoka-annokset ovat valtavia, rasvaisia ja todella edullisia. Perinteinen serbialainen ruoka on lihaisaa, kasvisvaihtoehtoja on vanhemmissa ravintoloissa haastavaa löytää. Keskustan ravintolatarjonta etenkin ostoskadulla ja -keskuksissa on kuitenkin kaikenkattavaa. Belgradissa on myös erittäin vilkas yöelämä, osa klubeista on auki kuuteen saakka aamulla. Jokivarressa on runsaasti baari- ja ravintolalaivoja, ja voipa sieltä bongata kelluvan yökerhonkin.

 

 

 

Itäblokin Pikavuoro on päättynyt, huomenna kohti ex-Jugoslaviaa

Ajokin Itä-Euroopan valloituksen ensimmäinen puolisko on tänään saatu kunnialla pakettiin. Jatko-osa, entisen Jugoslavian maiden koluaminen aloitetaan heti perään huomenna. Suurin osa Itäblokin etappilaisista lentää huomenna kotiin, osa jatkaa vielä seuraavankin kierroksen. Lisävahvistukset Jugoslavian etapille ovat jo saapuneet tänne Budapestiin, ja saimmepa edellisestä yöpymispaikasta mukaamme uuden yllätysmatkustajankin. Pikavuoron mukaanhan voi edelleen hypätä mistä haluaa ja jäädä pois kun siltä tuntuu.

Pysähdyimme Romaniassa matkalla kohti Unkarin rajaa persoonallisessa Sibiun kaupungissa, jossa monien vanhankaupungin rakennusten kattoikkunat näyttivät aivan silmiltä. En ole aiemmin missään vastaaviin törmännyt.

Eilen pyrittiin ajamaan mahdollisimman lähelle Unkarin rajaa. Yöpymispaikaksi kelpasi Aradin kaupunki, jonne saavuttiin sen verran myöhään, että kaupungin tutkiminen rajoittui löytöretkeen läheiseen Lidliin. Kovin oli samanlainen kuin kotona. Kunnon Pikavuoromeininkiin päästiin kuitenkin majoituksen metsästyksellä, kun ryhmän tiedustelujoukot jalkautuivat Aradin kehnosti valaistuun iltaan herättelemään jo yöpuulle valmistautuneita paikallisia pensionaattien pitäjiä. Hotelleja ei juuri näkynyt, vaan jakauduimme useampaankin bed&breakfast-tyyppiseen majataloon.

Huoltotauolla. Ajokkia ruokitaan ja puunataan. Rajaa lähestyttäessä Jani toimii valuutanvaihtopankkina, kun viimeisillä edeltävän maan valuutoilla ostetaan polttoainetta.

Rajanylitys sujui ilman kommervenkkejä, niin kuin sen EU-maiden välillä tuleekin sujua. Takapakkia tuli kuitenkin heti rajan jälkeen Unkarin puolella. Unkarin moottoriteillä ajettaessa ajoneuvolle tarvitsee ostaa vinjetti, joka on käytännössä tiemaksu. Asiaa tiedusteltiin vero- ja tullikopissa hääränneiltä virkailijoilta, kahdeltakin, että mistäs tämän kyseisen lipareen voisi tällä kertaa lunastaa. Molemmat viittoilivat pientä lenkkiä kopin takaa. Kippari empi, toistakin kautta olisi päässyt, mutta kun kylttikin vielä osoitti virkamiehen osoittamaa paikkaa, bussi käännettiin sinne ja kappas, viisi minuuttia myöhemmin Ajokille oli lätkäisty 253 euron sakko ilman vinjettiä ajamisesta. Rajavenkulat suorittivat siis aivan pokkana laillista ryöstöä valtion nimissä. Autot ohjattiin sumppuun, jossa oli ratsia muutama metri ennen vinjettikoppia. Protestointi ei auttanut. Hampaita kiristellen kaasu pohjaan ja kolehtihaavi kiertämään. Kyllä keljutti, tätä ei odota enää EU:n alueella näkevän.

Improvisoitu illallinen hotellin kattohuoneistossa. Ei olekaan ennen tullut vierailtua kolmen tähden hotellissa, jolla on yhteinen respa autokorjaamon kanssa

Etappien vaihto-operaatiota jäätiin suorittamaan Budapestiin yön yli. Koska ilma oli sateinen ja suurelle osalle matkaajistosta Budapest jo tuttu kaupunki, jäimme lähiöömme pitämään sadetta. Evästä haettiin taas kaupasta, koska kellään ei ollut paikallista valuuttaa ja naapurin pizzerialle ei muoviraha kelvannut. Huomenna katsotaan, josko päästäisiin jälleen raja-asemalle säätämään, tällä kertaa Serbian sellaiselle.

 

 

 

Vuoristoteitä ja Draculan linna

Pikavuorolla koettiin eilen aamulla jälleen miehistömuutoksia, kun yksi matkalainen saateltiin kotimatkalle, ja tilalle saatiin kolme uutta reissaajaa. Ajokki käänneltiin kohti Romanian varmasti tunnetuinta maakuntaa, legendaarista Transilvaniaa. Yöpymispaikaksi päätettiin Brasovin kaupunki Karpaattien kainalossa, mutta matkan varrella piipahdimme tietenkin Kreivi Draculan luona kylässä.

Lammaspaimen koirineen oli vienyt lampaat rinteeseen puiden suojaan auringon paahteelta.

Tie kiemurteli kohti eteläisiä Karpaatteja, jotka piirtyivät sinertävinä horisonttiin. Nyt olivat maisemat todella kohdillaan, todettiin bussissa. Laaksoissa paimennettiin lampaita ja vuohia. Tie kiemursi loivasti nousten, hiukan serpentiinimäistäkin pätkää päästiin ajamaan. Tienvarsikylien talot muistuttivat alppikylien asumuksia viistoine kattoineen. Käkikellotaloiksikin olen joskus kuullut sellaisia kutsuttavan. Tien poskesta bongattu karhuvaarakyltti herätti hilpeyttä. Otsoon emme sentään ajaneet, mutta matkaa viivästytti navigaattorin ilmoitus tiellä olleesta hirvikolarista. Pysähdyimme huoltoasemalle odottelemaan tilanteen selvittämistä, ja törmäsimme siellä suomalaiskolmikkoon, joilla oli sama määränpää kuin meillä. Myös Bukarestissa bussimme bongasi suomalaisporukka, jonka kanssa jäimme juttusille. Aiemmin emme ole tällä matkalla maanmiehiimme törmänneetkään.

Karpaattien kylkeä sivuavat kippuraiset tiet olivat ruuhkaisia, onneksi vain vastaantulijoiden osalta.

Dracula-legenda perustuu jo vanhempaan kauhukirjallisuuteen, mutta koko maailman tietoisuuten tämän verta imevän kreivin saattoi kirjailija Bram Stoker. Draculan esikuvana toimi transilvanialaisessa linnassa 1400-luvulla elänyt Valakian ruhtinas Vlad Seivästäjä, joka tunnettiin myös nimellä Vlad Dracula. Lisänimensä tämä linnanherra sai vähemmän vieraanvaraisesta tavastaan keihästää ei-toivotut kävijät seipäsiin linnansa edustalle. Dracula-nimi annettiin valakialaisessa kulttuurissa kelle tahansa, kuka osoitti teoillaan häikäilemätöntä julmuutta tai viekkautta.

Branin linna, paremmin tunnettu Draculan linnana, valikoitui vampyyrilegendan päämajaksi, sillä se muistuttaa Bram Stokerin kuvailemaa linnaa ja sijaitsee oikealla seudulla.

Turistipyydys Branin linnaa markkinoidaan Draculan linnana ja Vlad Seivästäjän kotina, mutta legendan todenperäisyydestä ei ole olemassa mitään takeita. Linna nyt vain sattuu sijaitsemaan suunnilleen oikealla paikalla ja on peräisin suunnilleen oikealta aikakaudelta 1400-luvulta. Dracula vaikuttaa olevan kovin tuottoisa vetonaula matkailun kannalta. Linnan ympäristöön on rakentunut täysin turismin palvelukseen tehty matkailukylä. Tietä linnalle reunustavat kymmenet matkamuistokojut tarjoavat vampyyrikrääsää ja perinnekäsitöitä sulassa sovussa. Linna on täysin restauroitu, ja sen sokkeloisilla käytävillä on tungosta.

Branin linnan sisäosat on täysin korjattu ja sisustettu. Autenttista kauhuleffatunnelmaa on turistien kansoittamasta paikasta turha hakea.

Linnan tungoksesta selvittyämme ajelimme Brasovin kaupunkiin. Tämä vuorten välisessä laaksossa sijaitseva kaupunki on tunnettu keskiaikaisista muureistaan, goottityylisestä Mustasta kirkosta sekä idyllisestä vanhankaupungin alueestaa värikkäine barokkityylisine rakenuksineen.

Vaikka matkailu yleensä jaksaakin aina antaa enemmän kuin ottaa, lähti eilinen ilta kaikessa huvittavuudessaan jo lähestymään kovasti sitä ottamispuolta. Ruokailupuoli oli päivän kiireissä unohtunut, ja kello läheni seitsemää. Takseja ei tahtonut saada millään, hotellin respapoika oli täysin pihalla kaikesta, paikallisten ohjeet busseista olivat ristiriitaiset. Lopulta kolmas bussi, johon pyrimme päästi meidät ilmeisesti armosta ilmaiseksi, koska yhteistä kieltä ei löytynyt. Jäimme tietysti väärällä pysäkillä pois, keskusta kun ei näissä kaupungeissa tarkoita samaa kuin se historiallinen keskusta, missä yleensä on se kaikki näkemisen arvoinen. Kävelyä taisi kertyä useampi kilometri, matkan varrella eksytimme osan porukkaa, emmekä löytäneet ravintolaa, jossa toinen osa jo odotti. Löysimme lopulta paikan, vain todetaksemme että se oli niin täynnä, ettei ruuan saannista ollut tietoakaan ainakaan seuraavaan tuntiin. Kello lähenteli kymmentä, alkoi sataa vettä ja ukkostaa, ennenkuin päivän ensimmäinen ateria saatiin pöytään. Takaisintulomatka tapeltiin taas vastahakoisen ja kielitaidottoman taksikuskin kanssa. Nyt jo nauratti, miten niinkin helpolta kuulostavaan asiaan kuin syömässä käymiseen saatiin kulumaan aikaa lähemmäs viisi tuntia.

Team illallisen metsästäjät Brasovin yössä. Romulus ja Remus-patsas näyttää olevan suosittu patsasaihe täälläpäin maailmaa.

Yöllä laaksoon luikerteli ukkospilviä ja yökukkujat pääsivätkin nauttimaan komeasta ukonilmasta, kun jyrähdykset kaikuivat vuorenrinteistä. Suomessakin uutisoidut Romanian rajut myrskyt onnistuimme kuitenkin välttämään, vaikka matkan varrella joitakin myrskyvahinkoja bongasimmekin.

 

Pikavuoro Ceaușescun tiluksia katsastamassa

Eilinen päivä kului rantaelämästä nauttien, kukin tavallaan. Osa uskaltautui Mustanmeren aaltoihin uimaan, toiset pysyttelivät mielummin rantabaarien terassien hellässä huomassa. Lämpötila kapusi 32 asteeseen, joten kaikenlainen viilennys tuli tarpeeseen.

Mamaian rantaa aallonmurtajalta katsottuna.

Illalla päätimme tehdä pienen tutkimusretken Constantan keskustaan. Allekirjoittanutta kavereineen ajoi sinne etenkin jo hylätyn, mutta edelleen majesteetilliseltä näyttäneen kuuluisan Casinon näkeminen. 1900-luvun alussa rakennetulla, Romanian omaksi Monte Carloksi kutsutulla Casinolla viihtyivät aikansa julkimot ja kuninkaalliset. Rakennus on ollut tyhjillään 1990-luvusta lähtien ja paikallisten mukaan sitä on ollut tarkoitus korjata vuosikaudet, mutta mitään ei ole tapahtunut. Sääli, sillä uniikki art nouveau-tyylin taidonnäyte olisi edelleen kunnostamisen arvoinen.

Aikoinaan eurooppalaisen eliitin rellestyspaikkana toimineen Constantan tunnetuin maamerkki on sen kallionkielekkeellä meren rannassa sijaitseva hylätty Casino.

Constantasta löytyi kuitenkin muutakin katseltavaa. Kirkot ja suuret, koristeelliset hallintorakennukset löytyvät suurin osa kaupungin keskusaukion läheisyydestä. Aukiolla oli perjantai-illan iloksi live-musiikkia, romanialaiseen tapaan volumet kaakossa sekä kymmeniä erilaisia toinen toistaan houkuttelevimpia ruokakojuja joka puolelta maailmaa.

Constantassa oli tunnelma kohdillaan illan hämärtyessä. Romanialaiset ovat iloista, avointa ja melkoisen kovaäänistä kansaa.

Aamulla käännettiin Ajokin keula kohti Bukarestiä. Lähes 200 kilmometrin matka taittui hyvää tietä pitkin ripeästi. Ensimmäinen etappi Romanian pääkaupungissa oli itseoikeutetusti Romanian parlamenttitalo, entisen diktaattori Nicolae Ceaușescun aikana rakennettu jättimäinen, 330 000 neliöinen pytinki. Tästä kaikin tavoin överiksi vedetystä jättiläisrakennuksesta oli tarkoitus tulla Ceaușescun vallan ja mahdin symboli, jonka 1100 huonetta alettiin 1987 rakentamaan diktaattorin käskystä ympärivuorokautisesti. Rakennelman tieltä raivattiin 45 000 ihmisen kodit. Palatsiin oli tarkoitus tulla valtion hallintaelinten lisäksi myös asuintilat diktaattorille perheineen. Ceasescu oli suunnitellut aukiolle avautuvalta valtavalta parvekkeeltaan pitävänsä kansalle juhlapuheita. Tämä, kuten moni muukaan diktaattorin suunnittelema asia ei koskaan toteutunut, sillä hänet syrjäytettiin ja teloitettiin jo ennen palatsin valmistumista 1989. Ensimmäisen puheen kyseiseltä parvekkeelta piti muuten Michael Jackson tervehtien aukiolle kokoontuneita faneja huutamalla heille ”hello Budapest”, että eipä mennyt aivan nappiin sekään.

Romanian jättimäisessä parlamenttitalossa on 12 maanpäällistä kerrosta ja kuusi kellarikerrosta. Kellarikerrokset ovat maan armeijan hallussa, ylemmissä kerroksissa toimii maan parlamentti, järjestetään erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä, ja niitä voi myös vuokrata ykstyisjuhliin. 1100 huoneessa riittänee valinnanvaraa.

Palatsin tuntumassa sijaitsee myös Bukarestin eläväinen ja kaunis vanhakaupunki, jonka vanhimmat rakennukset ovat 1400-luvulta. Kapeilla kujilla on vieri vieressä somia kahviloita, ravintoloita sekä pieniä putiikkeja. Yöelämä on vilkasta.

Vanhankaupungin kujien ravintolat houkuttelevat turisteja viehättävillä yksityiskohdillaan. Ruoka on suurimmaksi osaksi sitä samaa, mitä näiden turistikeskittymien aina on; pizzaa, pihviä ja paikallista.

Vanhan kaupungin kujia kuljeskellessa tulee joka nurkalla vastaan toinen toistaan upeampia rakennuksia. Myös museoita ja kirkkoja löytyy joka makuun. Matkamuistomyymälät tarjoavat Dracula-magneetteja ja perinnekäsitöitä.

Huomenna jatketaan taas matkaa suuntana ehkä koko Romanian ikonisin nähtävyys, Draculan linna, jonka aitoudesta ja koko kreivin olemassaolosta löytyy jos jonkinlaista tulkintaa ja legendaa. Pikavuoro käy nyt ottamassa asioista selvää ihan paikan päällä!

Aivan turistina Mamaian rantakohteessa

”Muutokset ovat mahdollisia, jopa todennäköisiä.” Tämä vuosien varrella Pikavuoron motoksi muodostunut lausahdus pantiin eilen jälleen käytäntöön, kun suunnitelmissa ollut vain pikainen Mustanmeren rannalla piipahdus muuttuikin kahden yön pysähdykseksi. Alun perinhän tarkoituksena oli ajaa Bukarestiin, mutta asiasta käytiin demokraattinen käsi pystyyn-äänestys, ja aika yksimielisesti todettiin, että kaupunkielämää oli nyt tarpeeksi nähty ja rantakohde Mamaia vei voiton.

Tuulan ja Kriken romanttinen hetki eilisellä aamukävelyllä Brailassa. Tämä ihana pariskunta on ollut mukana lähes jokaisella Pikavuoron etapilla. Heillä on aivan uskomaton määrä takana niin avioliittovuosia kuin reissukilometrejä, ja silti he näyttävät välillä kuherruskuukauttaan viettäviltä. Kitille kiitos kuvasta!

Tämä Constantan rannikkokaupungin vieressä sijaitseva turistirysäksikin ehkä kuvailtava rantalomakohde oli itselleni kuten lähes kaikille muillekin matkalaisille entuudestaan tuntematon. Mukana oli kuitenkin paikan testanneita ja hyväksi havainneita, ja niinpä päädyimme tälle erikoiselle, molemmin puolin veden ympäröimälle kapealle noin 15 kilometrin mittaiselle hotellien täyttämälle kannakselle.

Tämän kesän kausi päättyy tänään, rannalla ei ole enää tungosta.

Ensivaikutelma Mamaiasta oli melko surrealistinen, koska koko paikka näytti alkuun täysin hylätyltä. Hotelleja jatkui pitkin kapeaa hiekkarantaista kaistaletta silmänkantamattomiin, osa jo selkeästi monta kesää sitten parhaat päivänsä nähneitä, osa vasta rakenteilla. Kesäkausi täällä on juuri loppumaisillaan, joten siksi katukuva oli melkoisen aution oloinen, ja rantabulevardilla iso osa kojuista ja ravintoloista jo sulkenut ovensa. No, tämäpä ei meitä häiritse, hotelleissa oli tilaa ja varaa valita, ja hinnoista oli helppo tinkiä. Se, että alueen reunamat näyttävät lähinnä aavekaupungilta, ei pikavuorolaista häiritse, onpahan enemmän tilaa rannalla ja baarissa. Jotenkin paikka tuo loppumattomine hotelliriveineen ja matkamuistomyymälöineen mieleen esimerkiksi Bulgarian Sunny Beachin, mutta Mamaialla sentään on jonkinlaista omalaatuista charmia, mitä edellä mainitusta paikasta tuskin löytää vannoutuneinkaan all inclusive-matkaaja. Voin kyllä helposti kuvitella tämän hienohiekkaisen rannan olevan monelle etenkin lapsien kanssa lomailevalle huippusesosnkinaan unelmien täyttymys, itse en vaan näistä täysin turismin palvelukseen rakennetuista komplekseista saa oikein mitään irti.

Gondolihissillä pääsi muovimunan kyydissä rantakadun päästä päähän.

Tekemistä täällä ei liene sen kummempaa kuin rannalla makoilu ja herkuttelu. Kaupungin yllä kulkee gondolilinja, jonka kyydissä voi ihmetellä maisemia yläilmoista. Lämpömittari näyttää 29 astetta ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, rantakadulta saa taivaallisen kanakebabin kolmella eurolla ja jälkiruuaksi muuripohjalettuja. Toisaalta, mitäpä sitä ihminen muuta juuri nyt kaipaisikaan, ei kai sitä aina jaksa seikkaillakaan?

Jätskikioskin pitäjän koirat päivystivät kojun edessä herkkujen toivossa. Valitettavasti kaikilla koirilla ei täällä ole asiat aivan yhtä hyvin, kulkukoiria norkoilee kaduilla todella paljon.

 

Hotel Doina. Edullista, mutta tilavaa ja siistiä majoitusta kaipaavalle. Tästä linkistä klikkaamalla lisätietoa

 

Pientä sählinkiä ja kauniita maisemia matkalla Romaniaan

Uusi aamu, uusi maa, johan tässä paikallaan oltiinkin. Bussissa todettiin, että vähän olikin jo ollut ikävä Ajokin tuttuja penkkejä. Ja koska Pikavuoro ei olisi Pikavuoro ilman satunnaista säätämistä ja vääntämistä, aloitettiin aamu pitkästä aikaa kunnon sähläämisellä. Meille oli Transnistrian rajalla ojennettu brosyyri, joka kehotti turisteja rekisteröitymään viranomaisille 72 tunnin kuluessa maahan saapumisesta. Asian oli tarkoitus koskea vain Transnistrian läpi kulkevia, koska kiusa se on pienikin kiusa, sillä Moldovahan ei tunnusta pikkumaan itsenäisyyttä, vaan sille se on edelleen vain kiusaa tekevä maakunta.

Odottelua, selvittelyä ja hönötystä Oopperatalon pihalla ennen lähtöä.

Tätä kyseistä toimitusta varten keräännyimme aamulla maahantuloasioita hoitavan viraston eteen. Ajokki tukki liikenteen, torvet soivat. Virasto ei ollutkaan siinä missä sen piti. Lopulta selvisi, että homma oli sittenki hoidettu jo Transnistrian rajalla, ja rekisteröintileiman virkaa toimitti pieni passin väliin tuupattu käsinkirjoitettu paperinpala. Paitsi että yhdellä matkustajalla ei ollut tätä paperinpalaa tallella. Eikä sitä saa tästä virastosta, menkää muualle. Bussi parkkiin, ja kahden tunnin odottelun jälkeen asiaa selvittämän lähtenyt kaksikko palasi kikattaen kertomaan ettei koko lappua tarvita sittenkään, koska tiedot ovat sähköisenä tietokannassa. Tietenkin ovat, mutta sitä vain on kovin vaikea näissä byrokratiaa ja leimaamista rakastavissa maissa aina välillä uskoa.

Tien päällä jälleen, kohti Romanian rajaa.

Matkaan päästiin lopulta pari tuntia aikataulusta jäljessä. Ajelimme rajan viertä läpi pikkukylien, joiden tienvarsilla lounasti lehmiä, kalkkunoita ja vuohia. Maasto oli aiempaa kumpuilevampaa ja monin paikoin tietä reunustivat viinitarhat. Lounasta pysähdyttiin nauttimaan Moldovan puolella Cahul-nimisessä rajakaupungissa. Kovin venäläistä oli täällä pääkaupunkiin verrattuna. Kyltitkin muuttuivat kyrillisin kirjaimin kirjoitetuiksi.

Raja häämöttää, bussikuski tuulettaa.

Moldovan rajalla meiltä ei turhia kyselty, passit kerättiin nippuun ja ojennettiin yhdessä auton papereiden kanssa tullikoppiin, josta ne palautuivat ennätysnopeasti. Huokaistiin jo helpotuksesta, Romaniahan on EU-maa, joten sen rajalla ei olisi enää mitään hämminkejä odotettavissa. Väärin luultu. Ajaessamme portista rajakopeille, alkoivat porttien valot vilkkua ja hälytyssireenit huutaa. Hetken pähkäiltyämme ajoimme mekkalasta huolimatta portista läpi. Oikeaa ajokaistaa arvottiin hetki, ja väärinhän sekin meni; olimme kurvanneet suoraan diplomaattikaistalle, ja sehän ei toki käynyt. Pakitimme rahvaan jonoon, jossa selvästi hämmentynyt tullivirkailija pysäytti Ajokin kertoen sen aiheuttaneen portissa säteilyhälytyksen. Pienen maalaisraja-aseman henkilöstö ei tuntunut ymmärtävän hienosta hälytysjärjestelmästään oikein mitään, joten mekin jätimme selittämättä Ajokin mahdollisesti keränneen itseensä Tsernobylin retkeltä maaperää, jonka säteilyarvot ylittivät mittarin herkät raja-arvot. Selvennyksenä mainitakoon, että liikuimme ydinvoimalan suoja-alueella käytetyn säteilyä mittaavan laitteen mukaan koko ajan reilusti alle turvalliseksi määritellyn säteilyrajan alapuolella, joten raja-aseman sensorit oli säädetty erittäin matalankin säteilyn rekisteröiviksi. Tällaista laitetta ei kukaan pikavuorolaisista ollut ennen raja-asemilla havainnut, tosin emme olisi havainneet nytkään, ellei se olisi alkanut huutaa kohdallamme.

Rajakylän raitilla päivystänyttä mummoa ihmetytti kummallinen suomalaisbussi.

Tullivirkailijoiden käytyä Ajokin läpi säteilymittareillaan, jotka eivät reagoineet bussiin mitenkään, saimme helpotukseksemme luvan lähteä. Tilanne oli selkeästi täysin uusi kaikille osapuolille, ja virka-ajan loppuminenkin taisi painaa rajahenkilöstön mieltä. Jollain toisella raja-asemalla asiaa ei ehkä olisi jätetty tähän, mutta ilmeisesti meidät todettiin sen verran vaarattoman oloiseksi porukaksi, että tuskin olisimme Romaniaan ydinjätettä rahtaamassa. Matka jatkui leppoisasti auringonlaskun värjäämien kukkuloiden keskellä suhteellisen hyvää tietä ajellen. Asumukset muuttuivat heti rajan jälkeen hieman vaatimattomammiksi, ja tiellä näkyi aiempaa enemmän hevosvetoisia kulkupelejä. Yöksi jäimme Braila-nimiseen kaupunkiin, ja huomenna jatketaan pienen kaupunkikierroksen jälkeen ajelua kohti Mustanmeren rantakaupunkeja.

Kevyttä pientä iltapalaa hostellin alakerran italialaisravintolassa. Hyvää yötä!