Huikaisevat maisemat vaativat veronsa Bosniassa

Dürresissa aloiteltiin aurinkoista aamua erinomaisella aamiaisella. Tällä kertaa emme ehtineet jäädä nauttimaan tämän satamakaupungin ja nykyään etenkin paikallisväestön suosiman lomakohteen kieltämättä houkuttelevasta hiekkarannasta, vaan Ajokki käännettiin kohti Albanian pääkaupunki Tiranaa.

Kalastajat selvittelevät verkkojaan Dürresin aamuisella rannalla. Turistit ihmettelevät toimitusta vieressä.

Koska edessä oli pitkä ajopäivä ja pääkaupungin sisääntuloväylä kärsi pahasta ruuhkasta, jäi Tiranan tutkimiselle vain tunti aikaa. Tämä on toki niin suuren kaupungin kartoittamiseen kohtuuttoman vähän, mutta eipä Tirana kovin must see-nähtävyyksillä juhlikaan. Patsaita, suuria aukioita ja muistomerkkejä; kovin neuvostohenkistäkin, toisaalta tyylikkäitä puistokahviloita ja leppoisia kävelykatuja.

Tiranan pyramidi, aikoinaan diktaattori Hoxhan pyramidina tunnettu ja museona palvellut rakennus oli aikoinaan Tiranan kallein yksittäinen rakennushanke. Joidenkin lähteiden mukaan siitä piti tulla Hoxhan mausoleumi, mutta virallista tietoa tästä ei ole.

Tiranasta poispääsy oli jokseenkin tuskaista. Tien tukki kolari, kiertoreitin matalalla riippunut sähkökaapeli. Bussia hivuteltiin jälleen pitkin pikkukujien reunoja. Lämpötila Ajokissa hipoi 30 astetta, aurinko porotti armotta koko pitkän suoran tien rajakaupunki Shkoderiin. Matkalla näimme useita ratsioita ja poliiseja sakottamassa paikallisia kuljettajia, mutta meihin poliisit eivät kiinnittäneet mitään huomiota. Tämä on yleensä johtunut siitä, ettei yhteistä kieltä löydy, eivätkä poliisit jaksaa edes yrittää.

Sometauko Tiranassa. Lähes kaikissa kahviloissa ja ravintoloissa on wifi-yhteys, ja hyvä niin sillä mobiilidatalla asiointiinhan täällä ei sen hinnan vuoksi ole mitään asiaa.

Shkoderin laitakaupunki alkoi lähes hökkelikylänä. Liikenneympyrää kansoitti lauma lehmiä kellot kaulassa. Albanialaisten kaupunkien reuna-alueiden ja kylien yleisin yksityisyrittäjyyden muoto näyttää olevan autopesulan pito. Alkusijoitus ei liene kovin suuri, käsin kirjoitettu kyltti ja vesiletku, siinäpä se. Keskustasta löytyi kuitenkin soma kävelykatu ravintoloineen.

Albanialaisista yli puolet on tilastojen mukaan muslimeja, ja vaikka moskeijoita näkyykin melko tiheään, ei uskonto näy katukuvassa oikeastaan mitenkään.

Albanian ja Montenegron rajalle saavuttiin jo pimeyden laskeuduttua. Näillä leveysasteilla alkaa hämärtää jo kuuden-seitsemän maissa. Maisemareitillemme osuneella pienellä ja sumppuisella raja-asemalla ei tullut yllätyksiä, vaan kaikki sujui niin kuin pitääkin, ja matkaa päästiin jatkamaan Montenegron pääkaupunki Podgoricaan. Yöpaikkoja ei ollut varattuna kuin yhdellä seurueella, eikä oikein muutakaan suunnitelmaa, joten lyhyen palaverin jälkeen päätettiin lähteä kokeilemaan onneamme, josko samaisesta hotellista löytyisi peti kaikille. Löytyihän sieltä lopulta.

Budvan kuuluisin näkymä. Tältä kaupungin edustan pikkusaarelta voi kuulemma lunastaa itsellen hotellimajoituksen nelinumeroisella summalla yöltä.

Koska Podgoricankaan ei voi sanoa yltiöomaperäisillä nähtävyyksillä pääsevän keulimaan, otettiin kohteiksi suoraan Montenegron kuuluisammat maisemat, Budva ja Kotor. Budvan kaunis vanhakaupunki ja hiekkaranta käytiin jo viime Euroopan etapilla nopeasti katsastamassa ja hyväksi toteamassa, joten tällä kertaa aikaa varattiin sekä kaupunkikierrokselle että uimiseen. Rannassa ihasteltiin upeita jahteja. Budvakin sitten viime näkemän laajentanut turistialuettaan myös vanhankaupungin ulkopuolelle ja siistinyt liepeitään.

Meri ja Paula uimassa Budvan vanhankaupungin rannassa.

Koko rantareitin maisemat pääkaupungista Kotoriin ovat huikaisevat. Auringon kultaamat ja punatiilisten talojen täplittämät kallioiset vuorenrinteet putoavat jyrkkinä turkoosina kimmeltävään mereen. Rinteillä kasvaa pylväskatajia, laaksoissa kasvatetaan viiniköynnöksiä. Kotorin vuorien ympäröivä lahti oli vetäytynyt matalalla riippuvien pilvien ja hienoisen usvan syliin, vaikka aurinkoisesta Budvasta ei matkaa sinne kertynyt kuin kolmisenkymmentä kilometriä. Vuorilla kiemurtelevat linnanmuurit, vanhankaupungin kapeat kujat ja rannan loistojahdit turkoosissa vedessä tekevät Kotorista valokuvaajan paratiisin. Toki näistä persoonallisista maisemista osataan myös rahastaa, bussilla ei lahdenpohjukkaan ollut asiaa ilman 15 euron lupaa, ja ravintoloissa ja kaupoissa on muuhun maahan verrattuna kolminkertaiset hinnat.

Kotor

Montenegron ja Bosnian raja-asema sijaitsee huikeissa maisemissa vuoristotien varrella. Montenegrosta ulosleimaus sujui moitteetta, mutta Bosnia-Hertsegovinaan ajettaessa tullivirkailija keksi vaatia täyttämättömästä lomakkeesta 152 euron sakkoa. Tämä siitä huolimatta, että kyseinen paperi oli mukana vain varalta ja sitä vastaava asianmukaisesti täytetty. Toinen virkailija puisteli päätään toisen vaatimukselle. Lopulta riitti 20 euron maksu, josta oli turha kuittia odotella. Näköjään näillä pienemmillä raja-asemilla ei vielä ihan EU-kelpoisesti käyttäydytä. Valtaväylille sijoittuneilla rajapisteillä ei tällaista toimintaa viime reissullamme ollut.

Montenegron ja Bosnia-Herzegovinan rajaseudun maisemissa ei ollut valittamista.

Meidän oli tarkoitus saapua illalla kymmenen maissa Mostarin kaupunkiin. Tien nousi ja laski, korvat menivät lukkoon ja loksuivat auki. Jyrkkä ja useamman kilometrin jatkunut alamäki oli kumminkin liikaa Ajokin jarruille. Janin jarruttaessa vastaantulevan rekan vuoksi kuului kova paukahdus ja nakutusta. Toinen takajarru oli hirttänyt kiinni. Auto seis ja ulos. Käryävää jarrua koitettiin jäähdytellä kaatamalla vettä sen päälle ja liikuttelemalla bussia edestakaisin, mutta jumissa oli ja pysyi.

Pudotus kauniista maisemista bussinkorjaukseen pilkkopimeän maantien varrella on melkoisen äkkijyrkkä.

Hetken pähkäiltiin ja tultiin siihen tulokseen, ettei tänään olisi enää mitään tehtävissä. Meillä kävi uskomaton tuuri, sillä ensimmäisestä autosta, jonka pysäytimme, löytyi apua. Sen kuljettaja soitti tutulleen, joka omisti bussin ja pystyi noutamaan meidät ja viemään Mostariin 40 kilometrin päähän. Lisäksi bussinkuljettaja otti mukaan kaverinsa, ja hän taas sattui olemaan mekaanikko jonka kanssa Jani sopi huomenna korjaavansa bussin. Onneksi bussi myös saatiin pysäytetyksi paikkaan, jossa se ei ole haitaksi muulle liikenteelle, ja sitä päästään korjaamaan siirtämättä. Nyt ei auta muu, kuin jäädä odottelemaan, miten ja millaisella aikataululla päästään jatkamaan matkaa.

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply