Kilejä, kilpikonnia ja kantturoita tiellä Kreikasta Albaniaan

Skopjesta otettiin suunta kohti etapin eteläisintä maata, Kreikkaa. Matkan varrella koukattiin kuvankauniin Ohrid-järven kautta, sillä Pikavuoro on käynyt toteamassa paikan upeaksi jo kerran aiemmin. Sillä reissulla käytiin katsomassa vain rantaa, mutta nyt päätettiin kurkata Ohridin kylänkin kuulumiset.

Ohrid-järven postikorttimaisemissa

Tie halkoi jälleen komeita vuoristomaisemia. Jani osaa arvostaa kauniita näkymiä, joten Ajokin reitit eivät aina kulje suorinta tietä, joka useimmiten tarkoittaisia moottoriteitä, vaan matkaa pyritään mahdollisuuksien mukaan taittamaan mielenkiintoisemmissa maisemissa. Ohridin rantabulevardilla riittikin yhä elämää, vaikka varsinainen sesonki taitaa jo olla ohi. Veneretkiä kaupattiin rannassa ahkerasti, mutta pikavuorolaiset tyytyivät nautiskelemaan runsaan lounaan ja pienen sulattelukävelyn jälkeen matka jatkui kohti Kreikan rajaa.

Ohridin kylä ja samanniminen järvi kuuluvat Makedonian suosituimpiin vierailukohteisiin.

Kaupungin talojen kuisteja varjostavat viinirypäleköynnökset. Puutarhoista bongaattiin myös kiivi- ja granaattiomenapuita.

Makedonian ja Kreikan rajanylitys vei yllättävän kauan. Viivyttelyä ja kyselyä. Mahtoiko syynä sitten olla se, ettei meillä ollut antaa rajamiehen pyytämää kahvipakettia asioita jouduttamaan. Jonkunlaiseksi tulliveroksi busseille nimetty maksu sentään saatiin Ajokista nyhdettyä Kreikan puolella rajaa. Ihan vain muutamia vitsejä Kreikan lainoista ja veloista saatettiin heittää Ajokin lopulta saadessa jatkaa matkaa kohti yöpymiskylä Kastoria.

Kreikkaa lähestyttäessä havupuumetsät hallitsivat maisemia.

Perillä oltiin melko myöhään ja oli jo pimeä. Matkalaiset majoittuivat muutamaan tienvarsihotelliin. Itse päätin nukkua bussissa, jossa siihen on erinomaiset edellytykset ja tällaisilla vain yön yli kestävillä pysähdyksillä ei aina tunnu järkevältä maksaa hotellista. Suunnitelmat muuttuivat aamulla jälleen lennosta, sateinen Kastoria päätettiin jättää väliin ja metsästää aurinkoisempaa ilmanalaa Ioanninan kaupungista, joka osoittautuikin varsin kiinnostavaksi kaupungiksi linnoineen ja rantabulevardeineen.

Täällähän näyttää jo ihan Kreikalta. Ioaniniassa nautiskeltiin aidoista kreikkalaisista salaateista auringon lämmittämällä mukulakivikujalla.

Ioanninan vanhankaupungin linnoitus vartioi kaupunkia veden äärellä. Järvelle olisi päässyt myös veneretkelle läheiseen saareen, mutta Pikavuoron aikataulut eivät tällä kertaa antaneet periksi veneajelulle.

Kreikka-osuus oli suoritettu, nokka kohti Albaniaa. Tie jatkui kiemuraisena ja loppua kohden jo melko huonokuntoisenakin. Jarrua painettiin milloin kuoppien, milloin tiellä märehtivän lehmän takia. Kreikan ja Albanian rajalla tulliväen suhtautuminen meihin oli edellistä rajaa mukavampaa, ja siellä selvisi että meille määrätty 45 euron maksu oli tosiaan asiaton, eikä koskenut Eu-kansalaisia. No, näitä sattuu. Ongelmaksi rajalla meinasi muodostua vain järjetön töyssy, jonka yli varsin vähällä maavaralla varustettu Ajokki hivutettiin hyvin varovasti. Tie Albanian rantakohde Sarandaan kulki läpi laaksojen ja kukkuloiden, joilla laidunsi lampaita ja kilejä. Yhtäkkiä keskellä tietä seisoi rekka hätävilkut päällä. Jani painoi jarrua. Rekan takaovi avautui ja sieltä alkoi virrata ulos kilejä ja paimenkoiria. Kun lauma oli saatu paimenineen ulos, luukut kiinni ja matka jatkui. Seuraava äkkipysähdyksen aiheutti tiellä mönkivä kilpikonna. Jennin eläinpartio kiikutti konnan turvaan. Käännyimme rantatielle kohti Sarandaa, kun paikallinen pakettiauto yhtäkki kiilasi ohitsemme ja sulki tien viittoillen meitä pysähtymään. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta viesti oli selkeä, tie oli poikki. Pakki päälle ja parisataa metriä peruuttelua. Auringonlaskun bongausreitiksi suunniteltu rantatie saatiin unohtaa, mutta perille Sarandaan kuitenkin päästiin suunnitelmien mukaisesti.

Taukojumppaa!

 

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply