21 564 askelta Minskiä

Tutustuminen Minskiin aloitettiin metrolinjojen selvittelyllä. Se osoittautuikin käteväksi ja edulliseksi tavaksi kartoittaa kaupunkia. Minskissä kulkee tällä hetkellä kaksi ristikkäistä metrolinjaa, joskin kolmas on jo rakenteilla. Lipun maanalaiseen sai lunastaa kioskin maatuskan näköiseltä tädiltä huokeaan 30 sentin hintaan. Vastineeksi saa muovisen poletin, joka lykätään portilla laitteeseen. Jos koetat pummilla sisään tai porteista väärään suuntaan, (kuten kirjoittaja kaikessa neroudessaan linjaa vaihtaessa) lävähtävät portit kiinni salamannopeasti. Se sattuu. Metro itsessään on siisti, ja paikallisten keskuudessa suosituin joukkoliikenneväline Minskissä.

Minskissä aukiot ja muistomerkit ovat valtavan kokoisia. Tällä rakennelmalla muistetaan Valko-Venäjän vapauttamista 1944.

Kahden miljoonan asukkaan Minsk juhlii tänä vuonna 950-vuotis syntymäpäiviään. Vuosien mittaan sitä on vallattu ja runnottu niin monelta taholta ja moneen kertaan, että mitään kovin vanhaa saati alkuperäistä täältä on hankala löytää. Viimeksi Minsk pommitetiin lähes maan tasalle toisen maailmansodan aikana, jonka jälkeen se rakennettiin uudelleen stalinististen rakennusihanteiden mukaiseksi. Tästä johtuen juuri ensimmäinen asia joka Minskissä pistää silmään, ovat sen leveät, jopa nelikaistaiset kadut ja jättimäiset aukiot. Vanhaa rakennuskantaa ei juurikaan lähdetty rekonstruoimaan, vaan tilalle rakennettiin uutta, sen ajan ideologiaa noudattavaa.

KGB:n mahtipontisten, korttelinkokoisten toimitilojen sisäänkäynti on tiukasti kameravalvottu.

Museoita ja ostoskeskuksia kaupungista tuntuu löytyvän vähän sieltä täältä. Varsinaista yhtenäistä turistialuetta ei ole, ellei lukuun oteta rautatieaseman ympäristöä, jossa harvat nähtävyyden tapaiset sijaitsevat. Sota-asioihin painottuneen museotarjonnan jätin itse väliin, joskin kissamuseossa olisin voinut käydäkin, jos se olisi reitille osunut. Ostoskeskuksia oli joka lähtöön, neuvostoaikaisen oloisista, pimeistä ja tunkkaisista uusiin, kansainvälisiin standardeihin yltäviin. Yhdessä suurimmassa oli jopa oma luistelukaukalo, jonka lasiseinien taakse saattoi istahtaa syömään ja seuraamaan luisteluharjoituksia. Samanlaiseen olen kerran törmännyt myös Vilnassa. Erikoisin lienee kuitenkin Itsenäisyyden aukion alla sijaitseva maanalainen ostoskeskus Stolitsa, josta löytyy vähän jokaiselle jotakin merkkiliikkeistä edullisiin ketjuihin. Ja sitten niitä nätisti sanoen hieman slaavityylisiä luomuksia, jotka lähinnä sattuvat tällaisen pohjoismaisen simppelimmän tyylin ystävän silmään kaikkine paljetteineen ja turkisreunuksineen. Tuliaiskrääsän vähyys yllätti, ainakaan näin kesäsesongin loputtua matkamuistomyyjiä ei paria kojua enempää näkynyt. Myöskään tinkimiskulttuuri ei kukoista, matkamuistokioskin täti ei heltynyt antamaan pienestä magneetista 25 kopeekkaa (noin 10 senttiä) alennusta, kun tuhlasimme viimeisiä ropojamme. Sori mutsi, jäi tuliaiset saamatta nyt.

Dnepr-joen sivuhaara, Berezina, virtaa Minskin halki.

Kaikenkaikkiaan Minsk tuntui mainettaan turvallisemmalta, siistiltä ja hieman ristiriitaiseltakin kaupungilta. Neuvostoliiton aika näkyy, mutta kaupunki on kuitenkin kovaa vauhtia muuttumassa länsimaiseksi metropoliksi korkeine tornitaloineen. Vielä suuret valomainokset, logot ja isot ketjut ovat harvassa, mutta valtaavat varmasti tulevaisuudessa lisää alaa tästä kasvavasta kaupungista. Kansa ei kielitaidolla juhli, ja kyrillisin kirjaimin olevat kyltit, opasteet ja nimet taas eivät aukea venäjää taitamattomalle. Elekielellä pärjää, ja paikalliset ovat avuliaita, jos yhteinen kieli vain löytyy.

Janne pääsi valjakkokuskiksi.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply