Helsinki – Viipuri – Novgorod – Tver ja matka sen kuin vain jatkuu….

16.4.2017 Salosta – Viipuriin

Matka Salosta Viipuriin meni erittäin jouhevasti. Lukuunottamatta aamuista”lähtöä”. Tiet olivat hyvät ja rajamuodollisuudet sujuivat hyvin. Raja oli hiljainen ja Venäjän puolelle liikahdettiin yllättävänkin nopeasti.

Hotelliin saavuttiin hyvissä ajoin. Ehdittiin vielä ravintolan telkkarista tuijottaa formulatkin. Illalla kävin tiedustelemassa paikallisia liittymiä, ostamassa evästä huomiselle. Sitten silmämunat eivät pysyneet auki oli ladattava akut. Yleensä itselläni reissun ensimmäiset päivät ovat raskaita. Johtuen matkan alkuvalmistelusta, jännityksestä jne..

Puhelin liikkeen vierestä oli mahdollisuus ostaa kalaa ja olutta..

Seuraavana aamuna käytiin hakemassa kännyköihin nettiliittymät. Netti on kova sana. Sai tähän kurjuuteen hyvän lisämausteen. Helpottaa kun voi hakea netistä hotelleja sekä soitella majoituksiin. Käytän navigoinnissa puhelimen Google mapsia. Suosittelen. Navi löytyy Ajokista, mutta sitä käytän lähinnä nopeuden tarkkaillaan.

Tosiaan tällä reissulla verrattuna 6 vuoden takaiseen niin valmistelut ovat hitusen paremmat. Nyt on kartat mukana, navigaattori ja bonuksena vielä maantiekamerakin. Maantiekamera on turvallinen mikäli joutuu viranomaisten kanssa erimielisyyteen. Taltioin koko matkan tietokoneelle.

Yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä ellei tärkein on Viipurin linna. Pyhän Olavin torni kunnostetaan kauttaaltaan ja on kiinni yleisöltä aina marraskuulle asti.

 

Rautatieasema. Kysyin pari vuotta sitten junalippuja Aasiaan. Mikäli suunnittelee kaukomatkaa junalla niin liput kannattaa ostaa Suomen sijaan Venäjän puolelta.

Majoituksen hinta 2-hengen huoneessa oli 23 euroa. Hotellin nimi Severnaya Korona

Saatiin Ajokki pysäköityä hotellin sisäpihalle, jossa oli kameravalvonta.

17.4.2017 Viipurista – Novgorodiin

Viipurista lähdettyämme vastaan tuli muutamia suomalaisia ryhmiä, jotka olivat tulossa Pietarista. Useampi bussillinen oli varmasti Pääsiäistä viettämässä.

Matkan aikana pidettiin taukoja. Tauoilla syötiin, kahviteltiin sekä etsittiin netin avulla Novgorodista majoitusta.

Majoittauduimme Intourist Novgorod  hotelliin. Myöhemmin selvisi, että muutamat matkustajistani olivat yöpyneet siellä 80-luvulla. Ulkoapäin näytti samalta. Huomannut sen Venäjällä, että ulkoa päin ei voi päätellä mitä sisältä löytyy.

Päivän aikana alkoi tehdä mieli Mäkkäriä, hotellille päästyään lähdettiin pienellä porukalla kohti kultaisia kaaria. Matka tyssäsi lyhyeen. Kadulle leijaili niin hyvä ruuan tuoksu joka veti meidät lopulta kellariravintolaan. Mäkkäri vaihtui Uzbekistanilaiseen ravintolaan.

Erilaisia loosseja. Valittiin punainen (oikealta).

4 tyytyväistä ruokailijaa.

Erikoisen makuista riisiä.. kasviksia sekä hyvän makuista nautaa.

Ateriani, oluen kera maksoi noin 6 euroa.

 

18.4.2017 Novgorodista – Tveriin

Aamulla pakolliset nähtävyydet ja sitten baanalle kohti Moskovaa. Viime yö vietettiin täällä Trev -nimisessä kaupungissa. Matkustajat ovat parhaillaan kävelykierroksella ja minä yritän vääntää Teille jonkun näköisen yhteenvedon tähän astisista tapahtumista.

Majoituksemme tverissä 35e sis. aamiaisen Kristal palace hotel , jälleen kerran hyvä majoitus. Hyvä meidän tiimi :)

Kaksi merenneitoa

Matkamme jatkuu tunnin päästä Ryazaniin, luvassa noin 365km siivu. Eilen alkoi ohjaustehostin reistailla ja löydettiin vuoto mikä on toistaiseksi korjattu.

Aamiainen Trevissä, vatsa tuli täyteen.

Previous Post Next Post

6 Comments

  • Reply Suvi 19.4.2017 at 11.21

    Rouva Porvoostako se siellä näkyi!?
    Terkkuja tutuille ja mukavaa matkaa koko poppoolle.

    • Reply janil 22.4.2017 at 21.58

      Kerrotaan terveiset ;)

  • Reply Kaija Selenius 19.4.2017 at 13.36

    Harmittaa kun ei ole mukana. Kaikki näyttää olevan kohdallaan.

  • Reply Turkuabo 21.4.2017 at 14.32

    Missä hotellissa olitte Tverissä – Tver on ymmärtääkseni noin Helsingin kokoinen kaupunki. Kerran mennyt bussilla kaupungin keskustan läpi. Mieleen jäi romun näköiset raitiovaunut.

    • Reply janil 22.4.2017 at 21.57

      Moi, Tver jäi meille hiukan pimentoon. Osa kävi kylillä. Jokunen kirkko nähtiin.
      Hotelli oli niin hyvä niin ei sieltä viitsinyt pitkän ajopäivän jälkeen lähteä :)
      Hotellin nimi Kristall Palas, aivan huippu huoneet.

  • Reply MaaritPäivikki 26.6.2017 at 14.43

    Teillä on ollut todella ihana reissu! Elämyksiä ja tunnelmallisia hetkiä. Tuota matkaa on mukava muistella. Toivon että sana leviää ja että ystävät, tuttavat ja kylän miehet haluavat samanlaiselle seikkailulle. Aina ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Ja lähialuematkailu on ekoteko!

  • Leave a Reply