Pikavuoron bussia Ajokki Royalia ei päästetä Kiinaan

Valitettavasti Ajokki Royalin matka ei jatku tällä kertaa Kiinaan, vaan se kääntää keulansa kohti Thaimaata vielä kerran ja viettää 2-vuotis syntymäpäiviään Bangkokissa.

Ajokki on käynyt kuitenkin aikaisemmin jo Kiinassa, vuonna 2011.

http://youtu.be/i3A5XkZzYgs

”Ajokin ja matkustajien paperit on laitettu yli kolme kuukautta sitten ohjeiden ja aikaisemman kokemuksen perusteella Kiinan yhteyshenkilölle ja viranomaisille, mutta ilmeisesti hallinnollisten muutosten takia Kiinan matkatoimistot eivät ole saaneet järjestettyä asioita siten, että voisimme täältä Luang Prabangista lähteä tekemään Kiinan rajanylitystä.” Toteaa Jani Laine.

Lähes 30 000 eurolla asiat olisivat nopeutuneet ja Ajokki saatu mahdollisesti maahan. Tällaiset summat ja tavat hoitaa asioita eivät kuulu kuskimme asiainhoitotapoihin.

Pikavuorolaisten matka jatkuu kuitenkin Janin järjestämällä kyydillä ja aikataulun mukaan.

Kippari ei jätä alusta, vaan ohjaa Ajokin Bangkokiin samaan aikaan, kuin matkustajat jatkavat matkaa.

Jani lentää matkalaisensa kiinni heti saatuaan Ajokin asiat järjestettyä. Oletamme kohtaavamme viimeistään Hong Kongissa.

Thaimaassa Ajokki trimmataan kuntoon ennen laivausta Kanadaan. Loppujen lopuksi Ajokin laivaus Bangkokista lämpimän sään aikaan kohti Vancouveria on Pohjois-Amerikan etappia helpottava seikka. Amerikan luvat ovat nimittäin jo hallussa.

”Muutokset ovat mahdollisia, elleivät jopa todennäköisiä”
– Jani Laine-

 

Previous Post Next Post

9 Comments

  • Reply Timo 27.12.2012 at 13.38

    Tiedä sitten kuuluuko kiinalaiseen kulttuuriin joulun vietto vai ei mutta näemmä virkamiehet ovat ainakin kaupallistaneet joulun ja pitäneet lomaa. Vai odottivatko he tuota pikavuorolaisten tuomaa ”joululahjaa”.
    No posti kulkee ja itella polkee.

  • Reply Tia 27.12.2012 at 18.41

    Ihailen ja ehkä jopa kadehdin Janin organisointikykyä ja ennen kaikkea hermoja…..

  • Reply mirka 28.12.2012 at 5.31

    Kiinaan asti ollaan päästy. Janin hermot kestivät erinomaisesti ja hetken meitä luotsaa Mr. Viihdepäällikkö. Todella kokemusrikas 24h bussimatka takana. Nyt haetaan keinoja päivittää videoita YouTubeen ja terveisiä Facebookiin. Blogi läpäisee Kiinan sensuurin näköjään. Terveisiä siis hostel The Humpista, Kunmingista.
    ”Ja niin heitä oli 15 jäljellä”

  • Reply TTö 28.12.2012 at 8.41

    The Hump, tuttu paikka jälleen! Eikös siellä ole se kattoterassi? Toimiiko Youtube jo Kiinassa? Puolitoista vuotta sitten ei muistaakseni toiminut, olivat sen blokanneet…

    Huomenna pitäisi lähteä täältä Dubaista kohti Kiinaa ja olla perillä Nanningissa 30.12. alkuiltapäivästä. Tuletteko suoraan Kunmingista Nanningiin vai onko teillä pysähdys siinä välillä?

    • Reply mirka 28.12.2012 at 14.48

      Heissuli!
      Kuvaajamme Heikki on hoitanut yhteydet kuntoon erikoisreittejä pitkin. Matkaamme täältä Kunmingista, The Humpin terassin syleilystä pois 30.12. illalla, joten pelipaikoilla olemme 31.12. aamulla. Näemme siellä!

      • Reply TTö 28.12.2012 at 19.39

        Moikka,
        jees, näin tehdään! Tutkin Hostellin majoitustilannetta Nanningissa ja infoan Pökeä josko teillekin olisi samassa paikassa tilaa…

  • Reply Juho 28.12.2012 at 14.46

    Harmi kun ette saanut Ajokkia Kiinaan.. no mutta Amerikan etapilla ei luulisi olevan yhtä byrokraattista toimintaa. Mahtavaa reissun jatkoa Lappeenrannasta sinne, mieli tekis olla mukana :)

  • Reply Lars 28.12.2012 at 16.08

    En olis niin varma tuosta USAsta, odottakaahan vaan, rajalla kysytään jos jonkinlaista Garnettia, ne meinaa että ette vie Ajokkia pois vaan meinaatte myydä sen siellä ;)

  • Reply Juhis 1.1.2013 at 13.20

    Kyllä Janin matkantekoa koettavat jarrutella kaikin keinoin.. mut ”KIPPARI” ei anna periksi eikä lannistu… Siispä perus ”härmäläinen” luonne eli periksi ei anneta ennenkuin sydänkäyrä vetää suoraa viivaa !!!!

    Tsemppiä Jani !!!!

  • Leave a Reply