Rantapallo

Janin pikkuautosta on kumi puhjennut…

  • Kirjoittaja: Anu Vaheristo
  • 27.11.2014

Toinen ajopäivä lähti liikkeelle lämpimän aamuauringon saattelemana. Pääsimme siirtymään pienemmiltä teiltä moottoritielle. Maisemat olivat upeat, ja Viihdepäällikkö Tuomas piti huolen, että bussissa oli hyvä tunnelma.

Tankkaustauko.

Tankkaustauko.

Olimme ajaneet noin 200 kilometriä Winburgista kun yhtäkkiä kuului kova pamaus. Jani reagoi nopeasti, ja sai auton ohjattua tienpientareelle. Motarilla autot paahtoivat ohi noin 120km/h. Pojat heittivät huomioliivit päälle, ja lähtivät katsomaan mitä on tapahtunut.

Tilannetta hetken tarkasteltuaan jätkät kertoivat renkaan puhjenneen. Kyseessä oli vasemman puolen sisempi takarengas. Rikkoutuessaan rengas oli repinyt irti myös lokasuojan, joka löytyi joidenkin satojen metrien päästä tienpientareelta.

Jani tarkastelemassa Ajokkiin tulleita vahinkoja.

Jani tarkastelemassa Ajokkiin tulleita vahinkoja.

Keräsimme Ajokista irroneet osat tienpientareelta.

Keräsimme Ajokista irroneet osat tienpientareelta.

Vaikka kello oli noin 11 aamupäivällä, auringossa lämmintä oli varmasti yli 30 astetta. Kundit yrittivät irrottaa rikkoontunutta rengasta, mutta puutteellisilla työkaluilla homma osoittautui mahdottomaksi. Muutaman tunnin yritettyään jätkät luovuttivat, ja tekivät viltistä sekä naruista patentin, jonka avulla pystyimme ajamaan hitaasti läheiselle levikkeelle. Levikkeellä saimme auton myös varjoon ja jäimme odottamaan apua.

Rengas hajosi kirjaimellisesti keskellä ei mitään.

Rengas hajosi kirjaimellisesti keskellä ei mitään.

Lähikuvaa tuhosta.

Lähikuvaa tuhosta.

Luova peitto-naru-patentti.

Luova peitto-naru-patentti.

Irroitusyrityksessä irtosi vain nahka käsistä.

Irroitusyrityksessä irtosi vain nahka käsistä.

Sanotaan, että jokaisella kohtaamisella on tarkoituksensa. Yksi pikavuorolaisista oli sattumalta tavannut lentokoneessa erään eteläafrikkalaisen rengasliikkeen edustajan, ja vaihtanut yhteystietoja hänen kanssaan. Muutaman puhelun jälkeen Joona sai tiedon, että mies on onnistunut löytämään meille oikeanlaiset renkaat, ja lähettäisi jonkun tuomaan ja vaihtamaan ne. Samalla pyysimme miestä tuomaan myös vettä.

Levikkeellä pääsimme varjoon paahtavasta auringosta.

Levikkeellä pääsimme varjoon paahtavasta auringosta.

Odottelimme reilun tunnin kunnes paikalle saapui huoltomies lava-autolla. Kyydissä hänellä oli kolme uutta rengasta. Hetken tilannetta arvioituaan, mies alkoi hommiin. Kaverin toiminnasta näki, ettei hän ollut ensimmäistä kertaa vaihtamassa tienposkessa bussinrenkaita. Hommaan meni reilu tunti. Olimme kuitenkin olleet tienposkessa yli 6 tuntia, joten oli aika etsiä majapaikka seuraavaksi yöksi. Ajoimmme noin 20 kilometrin päässä sijaitsevaan kylään, ja majotuimme sinne.

Ammattimies hommissa.

Ammattimies hommissa.

Sanotaan myös, että jokaisella tapahtumalla on tarkoituksensa. Meillä oli onni onnettomuudessa, sillä rengas puhkesi aamupäivällä. Pimeällä Afrikan teillä on vaarallista liikkua johtuen eläimistä, teiden kunnosta sekä maantierosvoista. Ryöstöjen pelko näkyi myös siinä, että vaikka meillä oli varoituskolmio tiellä, renkaan riekaleet selvästi nähtävillä, hätävilkut päällä ja yritimme pysäyttää autoja, yksikään ohikulkija ei edes hiljentänyt vauhtia. Joka ikinen auto ja rekka jatkoi matkaansa.

Tapahtuma opetti meille myös, että meidän on varauduttava paremmin. Meillä oli esimerkiksi liian vähän juotavaa mukana. Vaikka erilaisia juomia oli paljon, suorassa auringonpaisteessa touhutessa nestehukka iskee äkkiä. Lisäksi meillä oli aivan liian vähän ruokaa. Havaitsimme myös muutaman puutteen ensiapulaukussa, vaikka sieltä perusjutut löytyykin. Päätimme Jennan kanssa hoitaa nämä asiat kuntoon, sillä bussin korjaamiseen liittyvissä asioissa meistä ei ole apua. Voimme ainoastaan huolehtia, etteivät pojat saa nestehukkaa ja lisäksi hoitaa mahdolliset haavat.

Selvisimme tilanteesta säikähdyksellä ja orastavalla nestehukalla. En tiedä uskalsiko kukaan todella päästää mieleensä ”mitä olisi voinut sattua”- ajatuksia tienposkessa. Itselleni epämiellyttävät ajatukset yrittivät hiipiä nukkumaan mennessä, mutta päätin olla maalaamatta piruja seinille.

Sisulla siitä selvittiin.

Sisulla siitä selvittiin.

Tänään soi: Pelle Miljoona – Moottoritie on kuuma

__

Second driving day was sunny and beautiful. We drove the highway and The Master of Entertainment Tuomas made sure that we were having a good time. We had driven about 200 kilometers when we suddenly heard a loud bang. Jani stopped the bus and guys went to have a look.

Unfortunately we had a flat tire. One of the tires from back was broken and we were middle of nowhere in a blistering heat. Guys tried to remove the broken tire, but because they didn´t have good tools, it turn out to be mission impossible.

There is a saying that everything that happens, happens for a reason. One of the passengers had met a tire company owner from South Africa when he was flying to Durban. Joona called the man and he arranged a repairman to help us. Guy came and it took bit more than hour to change the tire.

We also learned from this. After 6 hours at road side we all were hungry and thirsty. We didn´t have enough to food with us and we almost run out of water. We have to be more prepared next time. Hopefully there will be no next time.

Kommentoi kirjoitusta

Ensimmäinen ajopäivä su 23.11.2014

  • Kirjoittaja: Anu Vaheristo
  • 26.11.2014

Starttasimme ensimmäiseen ajopäivään varhain aamulla. Aamukahvit keiteltiin jo klo 4.30. Vaikka yöunet jäivät alle neljään tuntiin, tunnelma oli korkealla.

Jätkät pitämässä aamupalaveria ennen starttia.

Jätkät pitämässä aamupalaveria ennen starttia.

Bussi oli pysäköity loivaan ylämäkeen, ja se jouduttiin peruuttamaan pihasta pois. Mäki oli sen verran epätasainen, että bussin renkaiden alle piti laittaa levyjä, ettei etu- ja takapuskurit ota kiinni. Saimme Michaelilta vanhoja sängynpäätyjä, joita laitettiin renkaiden alle.

Kaiken kaikkiaan bussin pihasta pois saamiseen kului aikaa alle 15 minuuttia, vaikka operaatio vaikutti aluksi haastavammalta. Kaiken säädön jälkeen kiitimme Michaelia avusta ja vieraanvaraisuudesta. Pääsimme starttaamaan ensimmäisen päivän kuuden aikaan aamulla. GPS:n koordinaatit ja tien päälle.

Michaelin antamat sängynpäädyt pakattiin mukaan mahdollista tulevaa käyttöä varten.

Michaelin antamat sängynpäädyt pakattiin mukaan mahdollista tulevaa käyttöä varten.

Väsynyt reportteri ensimmäistä kertaa Ajokin kyydissä.

Väsynyt reportteri ensimmäistä kertaa Ajokin kyydissä.

Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa Kapkaupunkiin rannan kautta, ja pysähtyä muun muassa Port Elisabethissa. Päätimme kuitenkin lähteä ajamaan pohjoisen kautta, koska reitillä oli vähemmän pikkukyliä ja liikennevaloja. Reitin varrella oli useita tietöitä, jotka hieman hidastivat matkaa. Lisäksi reitti kulki vuoristossa. Ajokki suoritti etapit kunnialla.

Ensimmäinen ajopäivä oli sateinen, eikä Ajokin pyyhkijät toimineet.

Ensimmäinen ajopäivä oli sateinen, eikä Ajokin pyyhkijät toimineet.

Ajoimme ensimmäisenä päivänä myös ratsiaan. Poliisi kuitenkin vain vilkaisi paperit ja toivotti turvallista matkaa.

Ajoimme ensimmäisenä päivänä myös ratsiaan. Poliisi kuitenkin vain vilkaisi paperit ja toivotti turvallista matkaa.

Pitkin matkaa sateli enemmän tai vähemmän vettä. Maisemat olivat siitä huolimatta uskomattomat. Reitillä vuorottelivat pitkät nousut ja loivat alamäet. Vihreyttä oli silmän kantamattomiin. Eläimistä näimme ensimmäisenä päivänä lähinnä lampaita, vuohia ja lehmiä, mutta myös strutseja. Lisäksi näimme useamman musta-punaisen linnun, joilla oli todella pitkä pyrstö. Valitettavasti emme tiedä mikä lintu oli kyseessä. Lisäksi vauhdissa niistä oli mahdoton ottaa valokuvaa.

Viihdepäällikkö tiedusteluretkellä.

Viihdepäällikkö tiedusteluretkellä.

Paikallista asutusta 5km ennen Winburgia.

Paikallista asutusta 5km ennen Winburgia.

Ensimmäisenä päivänä taitoimme noin 520 kilometriä. Illan tullen etsimme majapaikan Winburgin kylästä. Päädyimme yöpymään mukavan ja avuliaan pariskunnan pitämään majataloon.

Ensimmäinen yöpaikka Danke Schön majatalo.

Ensimmäinen yöpaikka Danke Schön majatalo.

Pikkukylän lapset kerääntyvät kummastelemaan outoja valkonaamoja.

Pikkukylän lapset kerääntyvät kummastelemaan outoja valkonaamoja.

Pikavuoron johtoryhmä. Ilman näiden sankareiden hullua päähänpistoa monen elämä olisi tylsempää.

Pikavuoron johtoryhmä. Ilman näiden sankareiden hullua päähänpistoa monen elämä olisi tylsempää.

Tänään soi: Fleetwood mac: Go your own way

__

First day on the road

It was a early start on Sunday morning. We had coffee at 4.30am and started to pack the bus. Bus was parked on the hotel yard and the surface was little uneven. Luckily Michael gave us old plywood that we were able to use under the tires. It took about 15 minutes to get the bus out on the street, even I thought it would take much longer. We thanked Michael for his help and hospitality and hit the road.

From Durban to Cape Town is about 1700 kilometers. We took the route that goes around Lesotho from the northern side. First day was rainy, but the scenery was amazing! We saw mainly cows and sheeps, but also some ostrich’s.

First day we travelled 520 kilometers. We end up spending a night in a place called Winburg. We found friendly little guest house called Danke Schön held by nice couple.

Kommentoi kirjoitusta

Illallinen Durban Manor Hotellissa 22.11.

  • Kirjoittaja: Anu Vaheristo
  • 25.11.2014

Kippari Jani ja kokenut pikavuorolainen Jussi ehtivät viettää Durban Manor Hotellissa lähes kuukauden. Sinä aikana he ystävystyivät hotellin managerin Michaeli Chihotan kanssa. Herrat muun muassa nauttivat joka päivä klo 11 päiväkahvin – suomalaisesta kahvista tietenkin.

Durban Manor Hotellin historiallinen julkisivu.

Durban Manor Hotellin historiallinen julkisivu.

Aulatiloja.

Aulatiloja.

Hotellin sisustuksessa on kunnioitettu menneitä aikoja.

Hotellin sisustuksessa on kunnioitettu menneitä aikoja.

Hotellin sisäpiha.

Hotellin sisäpiha.

Mr Michael osoittautui suureksi avuksi monissa käytännön järjestelyissä. Viimeisenä iltana Durbanissa halusimme nauttia illallisen yhdessä Michaelin kanssa. Pikavuoro on perinteisesti morjestanut reitille osuvia suomalaisia, joten kutsuimme illaliselle myös Suomen kunniakonsulin Jouni Dahllundin sekä hänen perheensä.

Konsuli Jouni Dahllund, Kippari Jani sekä pikavuorolaiset Ville ja Joona aperitiivilla.

Konsuli Jouni Dahllund, Kippari Jani sekä pikavuorolaiset Ville ja Joona aperitiivilla.

Harriet Dahllund ja Jussi.

Harriet Dahllund ja Jussi.

Paikaksi valitsimme pojille tutuksi käyneen hotellin ravintolan. Durban Manor Hotel and Conference Centrellä on takanaan pitkä historia, sillä se on rakennettu jo vuonna 1901. Tiloissa on aikanaan toiminut esimerksi Durban Club, eli ”herrainklubi”, jonne vaimoilla ei ollut asiaa. Nykyisin tiloissa on hotelli, jossa on 37 huonetta. Siellä on myös valmiudet 200 hengen kongressien ja juhlien järjestämiseen.

Diana Dahllund, Joona ja Mr Michael illallisella.

Diana Dahllund, Joona ja Mr Michael illallisella.

Illallisella oli tarjolla muun muassa paikallista hake-nimistä vaaleaa kalaa sekä currya.

Illallisella oli tarjolla muun muassa paikallista hike-nimistä vaaleaa kalaa sekä currya.

Michael järjesti meille buffan, johon kuului paikallista vaaleaa kalaa, currya, riisiä, pastaa, babyporkkanoita, herneitä sekä fetasalaattia. Jälkiruoaksi oli suklaamoussekakkua ja jäätelöä. Hotellin ravintolan ruokalistassa näkyi muutenkin vahvasti eurooppalaiset vaikutteet.

Iloiset porukka ryhmäkuvassa. Reportteri kameran takana, luonnollisesti.

Iloinen porukka ryhmäkuvassa. Reportteri kameran takana, luonnollisesti.

Illallisen aikana saimme 12 vuotta Etelä-Afrikassa asuneilta Dahllundeilta paljon mielenkiintoista tietoa maasta ja kulttuurista. Illallisen päätteeksi kutsuvieraat pääsivät myös tutustumaan Ajokkiin.

Näemmekö tässä kenties tulevaisuuden pikavuorolaiset?

Näemmekö tässä kenties tulevaisuuden pikavuorolaiset?

Mr Michael tutustumassa Ajokkiin.

Mr Michael tutustumassa Ajokkiin.

___

Driver Jani and Pikavuoro passenger Jussi stayed almost one month in Durban Manor Hotel. During that time they became friends with the General Manager Michael Chihota. Everyday they enjoyed 11am coffee – made from finnish Kulta Katriina of course!

Mr Michael helped Jani and Jussi with many things like Ajokki’s paperwork. Without him things would have been much more difficult. On the last night in Durban we wanted to have dinner together with Michael. Pikavuoro also has a tradition to say hello to fellow countrymen abroad. We also invited the Honorary Counsul of Finland Jouni Dahllund and his family to have dinner with us.

Mr Michael arranged a buffet dinner for us at the hotels restaurant. The Durban Manor Hotel and Conference Centre is an attractive Edwardian building that was completed 1901. It is also the home of the Durban Club. Hotel provides accommodation in 37 en-suite rooms. They also have facilities to cater 200 conferences or wedding guests.

For dinner we had local fish called hake, curry with rice, pasta and feta cheese salad. For dessert we had chocolate mousse and icecream. During dinner we got much information about South Africa and the culture in Africa. After dinner we took the guest of honor to say hello to Ajokki.

Kommentoi kirjoitusta

Ajokin puunauspäivä

  • Kirjoittaja: Anu Vaheristo
  • 24.11.2014

Perjantai 21.11. kului Ajokkia huoltaessa ja siivotessa. Tässä kuvakooste päivältä.

Ajokki ja sen huolto kiinnosti paikallisia. Viihdepäällikkö Tuomas kertoi herroille myös sunnitelmistamme.

Ajokki ja sen huolto kiinnosti paikallisia. Viihdepäällikkö Tuomas kertoi herroille myös sunnitelmistamme.

Yksi asia on varma: siellä missä on avoin moottoriluukku, siellä parveilee miehiä. Kuvio menee maasta riippumatta samalla lailla: ensin seiskoskellaan kädet taskussa ja potkitaan kiviä ja sen jälkeen ihmetellään moottoria.

Yksi asia on varma: siellä missä on avoin moottoriluukku, siellä parveilee miehiä. Kuvio menee maasta riippumatta samalla lailla: ensin seiskoskellaan kädet taskussa ja potkitaan kiviä, ja sen jälkeen ihmetellään moottoria.

Jani ja Ville aloittivat Ajokin huollon aikaisin aamulla. Vanha rouva sai huollon aikana muun muassa uudet öljyt.

Jani ja Ville aloittivat Ajokin huollon aikaisin aamulla. Vanha rouva sai muun muassa uudet öljyt.

Ajokki sisältä.

Ajokki sisältä.


Janilla oli kaikki siivoustarvikkeet valmiina Ajokin tavaratilassa.

Janilla oli kaikki siivoustarvikkeet valmiina Ajokin tavaratilassa.

Jennan ja Joonan kanssa siivosimme AJokin sisätilat. Puhdistettavana oli penkit, tuulettimet ja lattiat.

Jennan ja Joonan kanssa siivosimme Ajokin sisätilat. Puhdistettavana oli penkit, tuulettimet ja lattiat.

"Mä ikkunoita putsailen..." Kuva: Jenna Leppänen

”Mä ikkunoita putsailen…” Kuva: Jenna Leppänen

Ville ja Joona korjasivat perjantaina myös laivauksen aikana vaurioituneen etupuskurin.

Ville ja Joona korjasivat perjantaina laivauksen aikana vaurioituneen etupuskurin.

Ajokkiin on ikuistettu myös Pikavuoron historian surkein päivä eli päivä, jolloin Australian viranomaiset eväsivät Ajokilta pääsyn maahan.

Ajokkiin on ikuistettu Pikavuoron historian surkein päivä eli päivä, jolloin Australian viranomaiset eväsivät Ajokilta pääsyn maahan.

Sisustettiin myös kuppikulma valmiiksi. Päivän päätteeksi nautimme siellä ansaitut siivousoluet.

Sisustettiin myös kuppikulma valmiiksi. Päivän päätteeksi nautimme siellä ansaitut siivousoluet.

1 kommentti - kirjoita oma kommentti

Junamatka Johannesburgista Durbaniin 19.-20.11.2014

  • Kirjoittaja: Anu Vaheristo
  • 22.11.2014

Tapasin Johannesburgin kentällä pikavuorolaiset Jennan ja Villen. Majoituimme yhdeksi yöksi Johannesburgin Melvillen alueelle, josta jatkoimme seuraavana iltana matkaa.

Pikavuorolaiset Jenna ja Ville Johannesburgin lentokentällä.

Pikavuorolaiset Jenna ja Ville Johannesburgin lentokentällä.

Olimme päättäneet jo Suomessa, että matkustamme Johannesburgista Durbaniin junalla. Lentäen olisi toki säästänyt aikaa, mutta halusimme kokea junalla matkustamisen Etelä-Afrikassa.

Jenna ja Ville olivat hoitaneet ennakkoon junaliput netin kautta. Kakkosluokan makuuvaunupaikka kustansi noin 25 euroa. Matkaa kaupunkien välillä on noin 600 kilometriä. Aikaa tuon kilometrimäärän kulkemiseen junalla kuluu noin 14 tuntia.

Olimme toki kuulleet ja lukeneet juttuja junamatkailun turvattomuudesta, mutta emme antaneet sen estää suunnitelman toteuttamista. Pieni epäilys matkan järkevyydestä heräsi kuitenkin kun olimme taksissa matkalla rautatieasemalle. Taksikuski ihmetteli kovasti miksi matkustamme junalla. Vielä suurempi ihmetyksen aihe oli miksi emme matkusta ykkösluokassa. Paikallinen valkoinen väestö ei kuulemma juurikaan matkusta junalla, koska se on niin vaarallista.

Matkustajat odottamassa junaan pääsyä Durbanin rautatieasemalla.

Matkustajat odottamassa junaan pääsyä Durbanin rautatieasemalla.

Olimme rautatieasemalla hyvissä ajoin, joten oli aikaa istuskella ja katsella ympärilleen. Rautatieaseman ympäristö ei ollut mitenkään miellyttävä paikka. Sisällä oli suht ok olla, mutta heti ovien ulkopuolella pörräsi narkkareita ja kodittomia. Pimeällä liikkumista Joburgin rautatieaseman ympäristössä ei suositella ollenkaan. Lisäksi tavaroiden kanssa on päivisinkin riskialtista mennä ulos, sillä ryöstöjä tapahtuu paljon. Rautatieasemien epämääräiset heebot taitavat olla kaikkia maailman kaupunkeja yhdistävä tekijä.

Hieman ennen junan lähtöä luoksemme tuli junafirman liiveihin pukeutunut mies kysymään minne matkaamme. Hän lupasi hoitaa meidät ensimmäisten joukossa junaan, eikä velottaisi palvelustaan mitään. Kävi ilmi, että ennen junaan nousua meidän tulisi kulkea porttien läpi laiturialueelle ja löytää lista, jossa lukisi hyttimme numero. Sen jälkeen tulisi vielä löytää oikea juna. Hän sanoin useiden ihmisten nousevan väärään junaan ja huomaavan sen liian myöhään.

Ville ja fikseri matkalla oikeaan vaunuun.

Ville ja fikseri matkalla oikeaan vaunuun.

Ensimmäinen ajatus tietenkin oli, että kaveri on ukottaja. Päätimme kuitenkin tarttua tarjoukseen, sillä kaverin kärryssä oli paikallisen perheen ja erään pariskunnan tavarat. Kun junan lähtö kuulutettiin tajusimme tehneemme oikean valinnan. Kansa lähti ryntäämään kohti porttia kuin villiintynyt norsulauma! Junan istumapaikkoja ei ole numeroitu, joten kaikki edullisimman luokan lipun ostaneet ryntäsivät kohti junaa saadakseen parhaimman paikan. Fikseri järkkäsi meidät nätisti jonojen ohi ja hoiti meidät oikeaan hyttiin. Palkaksi heitimme kaverille setelin, jonka arvo on noin neljä euroa. Saattoi olla paikallisella mittapuulla liikaa, mutta olimme erittäin kiitollisia avusta.

Käytössämme oli oma neljän hengen hytti, jonne ei tullut lisäksemme muita matkustajia. Yksin makuupaikoilla matkustajat sijoitettiin kuulemma paikoille vain samaa sukupuolta olevien kanssa. Jokaisessa vaunussa oli muutama aseistettu junapoliisi valvomassa järjestystä. Näiden tarve kertoo junamatkaamisen vaarallisuudesta.

Iloinen matkustaja junassa.

Iloinen matkustaja junassa. Kuva: Jenna Leppänen

Samassa vaunussa oli kaksi pariskuntaa ja yksi isompi porukka, joilla oli useampi hytti. Porukka juhli läpi yön ja poliisit joutuivat muutaman kerran puhuttamaan juhlijoita metelistä. Toinen pariskunnista vaihtoi hyttiä keskellä yötä, mutta me emme kokeneet meteliä häiritseväksi tai uhkaavaksi. Nautimme itsekin muutaman oluen ja valvoimme myöhään yöhön.

maisemajunasta

Jani oli meitä vastassa kuljettajan kanssa ja huolehti reissussa rähjääntyneet matkalaiset hotellille. Junamatka oli loppujen lopuksi mukava kokemus ja harmittamaan jäi ainoastaan se, että yöllä ei voinut katsella maisemia.

Junamatkalla soi: Robin Schulz: Waves

__

I met two of the Pikavuoro-passengers Jenna and Ville at the Johannesburg airport. We stayed one night in Johannesburg and took a train to Durban on the next evening.

We had heard that travelling with train is not safe in South Africa, but we decided to do it anyway. The ticket cost about 25 euros and the train ride took about 14 hours.

The railway station was a bit scary place. Inside it was ok, but outside there were lots of junkies and homeless people. I quess this is common in every city in the world: railway station is always the place where is the biggest chance to meet the hobos.

We took a fixer to help us find the right train and cabin. First I was bit unsure whether or not we are gonna need one, but when they called for boarding and people started to rush like a mad heard of elephants I was happy that we had someone to help us.

There were few armed police in every car. The need of these tells how dangerous it is to travel with train in South Africa. We didn´t feel unsafe even there was a loud group drinking and having party in the same car. We also had a couple of beers and stayed up late.

Jani The Driver was waiting for us at the Durban station when we arrived there on Thursday morning. The train ride was a nice experience even we didn´t sleep much. Although it would have been nice to travel on daytime and see more of the scenery.

Kommentoi kirjoitusta

Lähtö kohti Afrikkaan oli maanantai-iltana. Pakkauskriiseilyn, loppujen käytännön asioiden säätämisen ja kavereiden morjestelujen jälkeen suuntasin kohti Helsinki-Vantaata. Edessä oli reilu 16 tuntia matkustamista.

kartta

Iltalentoa odottaessa olin ehtinyt kasvatella hyvän innostuksen sekaisen jännityksen. Onneksi en pelkää lentämistä, mutta lähtöhetkellä fiilikset olivat todella sekavat. Tuntui siltä, etten ole koskaan lähtenyt yhteenkään reissuun näin huonosti valmistautuneena, vaikka samalla tiesin asioiden olevan ihan mallillaan.

Check-inniä tehdessäni tajusin unohtaneeni tulostaa Janin lähettämän bussilipun. Virkailija kysyi milloin ja millä aion Etelä-Afrikasta poistua. Hän myös ilmoitti, ettei päästä koneeseen, ellei ole esittää lippua. Onneksi tiketti löytyi tietokoneen välilehdeltä, ja sen näyttäminen riitti.

Ennakkoon olin eniten jännittänyt turvatarkastusta, sillä käsimatkatavaroissani oli reilu määrä erilaisia pillereitä. Vaikka lääkkeet olivat alkuperäispakkauksissaan ja niihin oli mukana myös reseptit, ei pussin sisällön selitteleminen turvatarkastajalle innostanut. Onnekseni daamia ei kiinnostanut muu kuin mistä olin ”ah niin ihanan” käsilaukkuni ostanut.

Lentoreittini kulki ensin Helsingistä Istanbuliin, jossa hengailin kolmisen tuntia. Sen jälkeen matka jatkui kohti Etelä-Afrikan Johannesburgia. Olin kuullut paljon hyvää Turkish Airlinesista ja etenkin ruoasta. Odotukset olivat melko korkealla. Ja ne myös lunastettiin. En joutunut pettymään, sillä ruoka oli maistuvaa. Ensimmäisen lennon annokseen en joutunut edes lisäämään suolaa, jonka teen lähes poikkeuksetta riippumatta siitä missä syön.

Ateria lennolla Istanbulista Johannesburgiin.

Ateria lennolla Istanbulista Johannesburgiin.

Turkish Airlinesin henkilökunta oli myös erittäin ystävällistä. Mielenkiintoisena seikkana pistin merkille, että lennoilla oli myös kokki mukana. Ikävä kyllä en päässyt seuraamaan hänen toimintaansa ykkösluokassa, mutta veikkaan hänen roolinsa olleen merkittävämpi siellä kuin turistiluokassa.

Jälkimmäinen lentoni kesti vähän vajaa 10h. Olen äärimmäisen huono nukkumaan istualleen, joten unet koneessa jäivät epämääräiseksi torkkumiseksi. Vieressäni istunut ranskalaiskundi veteli koko lennon sikeitä heräämättä välillä edes ruokailemaan. Kadehdittavan virkeältä hän vaikutti poistuessaan koneesta.

Ebola-pelko näkyi myös lennolla. Ennen laskeutumista matkustajille jaettiin terveysselvityskaavakkeet. Mikäli terveydentilassa olisi ilmennyt jotain poikkeavaa, olisi kentällä ollut edessä käännytys maasta. Itselläni ei onneksi ollut kaavakkeessa mainittuja oireita, ja pääsin ensimmäisestä tarkastuksesta läpi. Passintarkastuksessa oli vielä erityinen skanneri, joka ilmeisesti tarkkaili matkustajien ruumiinlämpöä.

Kaavake, jollainen jokaisen tuli täyttää.

Kaavake, jollainen jokaisen tuli täyttää.

Etelä-Afrikan maahantuloviranomaiset eivät muuten vaikuttaneet erityisen tiukoilta. Peruskysymykset oleskelun syystä ja kestosta kysyttiin, mutta matkalippua pois maasta ei tiedusteltu. Myöskään keltakuumerokotustodistusta ei kysytty.

Leimat saatuani painelin portista läpi, nappasin matkatavarahihnalta rinkkani kantoon ja astelin hymyillen tullin läpi Etelä-Afrikan maaperälle.

Tänään soi: Amy Macdonald: This is the life

___

Let´s go! – From Helsinki to Johannesburg

I had a evening flight on Monday. During day I had just enough time to make the last minute preparations and meet some friends.

I flew with Turkish Airlines for the first time. I had heard lots of great things about the company and had pretty high expectations. And I have to say that they are the Best Airline in Europe for a reason! They hand really friendly staff, food was tasty and they even had a cheff onboard. Not to mention the real forks and knives. Not those useless plastic ones.

The fear on Ebola was present on these flights. Before landing they cave us travel health questionnaires. All the passingers had to fill in one, and if any of the symptoms occured, they could deny the entry to the country. I didn´t have any so I got in easily.

On the flights I got very little sleep, so I was very tired I arrived to the immigration. The officer gave me back my passport and welcomed me to South Africa. I took my backpack from the baggage claim and walked thru the customs with a big smile on my face. Finally here!

Kommentoi kirjoitusta

Seuraava sivu

turkish
  • monroe
  • mainosvaunu