Come back to Sorrento 9. – 12.7.2018

Nettunon rannoilta huristelimme Autostrada del Solea pitkin kohti unelmaani, Sorrentoa ja Amalfin rannikkoa. Tietulleista meitä oltiin peloteltu, mutta tälle matkalle niitä osui vain kaksi. Kumpikin toimi täysin eri tavalla eikä veloitettu summa ollut suuri. Telepass on italialaisten oma maksuhärveli, joten unohda sen keltaiset kyltit ja seuraa kortin ja kolikon kuvia niin virheen mahdollisuus on nolla. Reilun neljän tunnin automatka sujui ilman suurempia ruuhkia yhden pysähdyksen taktiikalla. Autostradan varrelta löytyy taukopaikkoja, joissa on myynnissä ruoka-annosten lisäksi panineja ja karkkeja. ABC-ketjujen tarjoamaa leikkipaikkaa ei löydy, mutta myymälästä ostettu AC Milanin logolla varustettu pikkupallo ajoi saman asian taukopaikan pihalla.

Piano di Sorrento

Majoituksen olin valinnut Piano di Sorrentosta käytännössä tilan ja uima-altaan perusteella. Voi minkä aarrearkun avaimet käsissämme jälleen olivat! Asunto sijaitsi Sorrenton niemimaan korkeimmilla kohdilla ja käytännössä meri näkyi kasvustosta ja rakennuksista riippuen aina jommalla kummalla puolella. Rivitalomainen asumus oli osa Colonnan linnan puutarhaa ja aivan sen vieressä sijaitsi La Lisca Club -uima-allasalue. Jos etsit Italiasta romanttista hääpaikkaa, kannattaa tsekata Castello Colonnan verkkosivut.

Muistatko sadun Salaisesta puutarhasta? Tämä kohde on juuri sellainen. Asuimme keskellä kamelia-pensaiden, laventelien, sitruunapuiden huumaavaa kauneutta ja ties vaikka minkä kukkien ja hedelmäpuiden, joita en edes tunnista. Salaisen puutarhan raikkaudessa viihtyi moni muukin: Perhoset, laulukaskaat ja kissat olivat päivittäisiä ystäviämme. Terassin ruukussa asusteli pikkuinen lisko ja otin pienet extra-steppailutkin osuessani samalle rappuselle keltaisen käärmeen kanssa (Saettone?).

Asunnon lähistöltä löytyi kourallinen ravintoloita ja pienen pieni minimarket, joka tosin oli kiinni saapuessamme. Kun kyselin viereisen pellavavaateliikkeen signorinalta, onko myymälä ja viereinen trattoria vielä myöhemmin illalla avoinna (oli maanantai, jolloin Italiassa monet ravintolat ovat kiinni) vastasi hän vain naureskellen ja käsiään levitellen, että ei voi tietää, että tämä kauppa on auki aina silloin kun hän on töissä – mitä tarvitsette? Seeeelvä, olimme selkeästi saapuneet jälleen etelämmäs Italiaan…

Koska emme jaksaneet lähteä iltaisin autoilemaan, kävimme kahdesti syömässä Hotel Royal Hillsissä, jossa oli hyvä ruoka (bruschetat kuuluivat ateriaan tilaamatta!), kivat maisemat ja koska olimme liki ainoat asiakkaat, palvelu oli myös erittäin nopeaa ja nuorimmainen pystyi levittämään barbinsa koko puutarhaterassin alueelle 😅

La Piscina

La Lisca Club sijaitsee kauniissa, rauhallisessa paikassa vuorella kukkivan puutarhan ympäröimänä. Sisäänpääsystä saimme hyvän alennuksen kertoessamme olevamme vuokranantajamme vieraina. Iltapäivällä lippujen hinnat putosivat muutoinkin.

Alueella on yksi vesiliukumäki, syvä allas jonka päästä voi hypätä (kaikki isompien lasten vanhemmat tietävät, miten tylsää on, jos altaaseen ei saa hyppiä). Ison altaan reunat olivat hauskasti loivennetut eli itse pystyi lillumaan syvässä vedessä pikkunappulan läträtessä polvisyvässä vedessä (jokainen pienen lapsen vanhempi tietää miten tylsää on istua lastenaltaassa, jossa on 20 cm vettä). Myös perinteinen lastenallas löytyy höystettynä suihkulähteellä. Alueella on lisäksi varjoisa leikkialue ja kahvila, josta saa myös pieniä lämpimiä annoksia.

Papukaijamerkin arvoisen allasalueesta tekevät maisemat ja miljöö. Voit rentoutua kukkeassa puutarhassa ja uida sitruunapuiden alla samalla kun vuoret, meri ja Sorrenton kaupunki siintävät ympärillä.

Jos kaipaat virkistäytymistä Sorrenton sykkeestä tai Amalfin rannikon ruuhkista, kannattaa ehdottomasti kipata takapenkin väki tänne. Clubilla on suuri ja ilmainen parkkialue, joka muuten on harvinaista herkkua seudulla, kuten saimme myöhemmin huomata….

La Costiera Amalfitana

Cinque Terren ohella yksi haaveeni on ollut Amalfin rannikko. Olen jo pitkään imenyt Instagramissa uskomattomia kuvia mm. Positanosta. Siispä lapset takaisin takapenkille ja kohti unelmia. Puhkihehkutettu Positano olikin ensimmäinen pysähtymispaikkamme. Piipahduksemme kaupungissa oli varsin nopea. Katukahvilassa autot viistivät niin läheltä, että pakokaasu lämmitti nilkkaa nautiskellessani aamupäivän crepesiä ja cappuccinoa. Pääkatua enempää emme jääneet kaupunkia ihmettelemään, sillä nelivuotiaan askeleiden ja kärsivällisyyden määrä on vielä erittäin rajallinen. Näinkin pikaisella visiitillä Positano kyllä vakuutti jylhällä olemuksellaan. Mutta valitettavasti myöskin jylhällä hintatasolla ja turistimäärällä. Kahvit, letut ja margheritat maksoivat enemmän kuin keskimääräinen illallisemme.

Seuraava merkki kartallani oli Fiordo di Furoren, tuon vuorensolassa sijaitsevan pienen ja kauniin rannan kohdalla.  Hyvissä ajoin ennen Fiordoa (en keksi sille hyvää käännöstä ja sanakirja tarjoaa vain vuonoa) aloimme kyttäämään parkkipaikkaa. Huolimatta siitä, että olimme jo Nettunossa omaksuneet italialaisen hätävilkut-päälle-ja-parkkiin -tyylin, emme onnistuneet löytämään parkkipaikkaa. Tästä pulmasta olin lukenutkin etukäteen, mutten jotenkaan ollut uskonut. Paikkaa ei todellakaan ollut. Jokainen pienikin syvennys kalliossa oli jo täytetty autolla tai skootterilla. Edes tilaa pienelle tuumaustauolle ei tien vierestä löytynyt. Niimpä ajoimme läpi Conca dei Marinin, Amalfin ja Marmoratan peräti Minoriin asti, kunnes paikka löytyi. Sanomattakin oli selvää, että uimapaikkamme oli tässä ja ylipitkäksi venynyt ajomatka vedettiin mahdollisimman suoraan (heh) toiseen suuntaan.

Fiordo di Furore, almost check.

Huimat maisemat tallentuivat auton ikkunasta muistikortille koko matkan ajan enkä itse pystyisi tällä läpiajolla erittelemään, mikä Amalfin rannikon kylistä olisi Se Paras. Onneksi kuvasinkin jo menomatkalla, sillä kotimatkan laskin minuutteja vuoristoradan loppumiseen maailman velloessa ympärillä. En ole koskaan aiemmin kärsinyt matkapahoinvoinnista, mutta tämä serpentiini oli selvästi liikaa. Varoituksen sana siis varsinkin heille, joilla taipumus pahoinvointiin on.

Mikäli kyydissäsi ei ole pikkuäkäpusseja tai pahoinvoivia yksilöitä, ei matka tokikaan ole mikään ongelma: Minorista Sorrentoon ajaa reilussa tunnissa, mutta on hyvä varautua pysäytyksiin, joita matkalle osuu väistämättä kahden ison auton kohdatessa tiellä. Vaikka lapset vetivät keikan urheasti, saa Amalfin rannikosta takuulla enemmän irti ilman pikkuväkeä. Kannattaa vuokrata skootteri tai hyppiä kylästä toiseen bussilla, joita ihme kyllä suhasi pitkin rannikkoa todella tiuhaan.

Torna a Surriento

Sorrenton varsinainen kaupunkialue jäi vielä odottamaan uutta reissua, sillä ruokaostokset hoituivat läheisessä Metassa ja alhaalla asti kävimme ainoastaan pankkiautomaatilla.

Look at this garden
and the scent of these oranges,
such a fine perfume,
it goes straight into your heart.
Look at the sea of Surriento,
what a treasure it is!
Even who has travelled all over the world, he has never seen a sea like this one.”

Kyllä, Sorrento vaatinee joskus toisessa elämänvaiheessa laulussakin pyydellyn ”comebackin”. Jälkiviisaana voisin todeta, ettei kuitenkaan ollut mitään järkeä raahata koko revohkaa toteuttamaan yhden ihmisen unelmaa. Sorrenton niemimaa on ihana ja Positano upea, mutta tunnelman aistinee parhaiten illan viiletessä, turistien lauman kaikotessa hotelleihinsa, rauhassa ympäri kylää kävellen ja maisemia ihastellen ja limoncelloa maistellen. Jos suurin osa matkaseurueesta viihtyy kuitenkin parhaiten ranskalaisten perunoiden ja uima-altaan äärellä, ei ole mielekästä vinguttaa luottokorttia näissä maisemissa viiden ihmisen edestä kun saman löytää edulliselta pakettimatkaltakin. Sad but true, luullakseni lapset muistavat reissusta paremmin puhallettavan yksisarvisen kuin Vesuviuksen ja vuonot.

Il Volo

Takaisin Helsinkiin lensimme Napolin kentältä. Olin varannut Napoli-Amsterdam -lennon EasyJetiltä ja Amsterdam-Helsinki -lennon Norwegianilta, jolloin hinta jäi huomattavasti alle suoran Napoli-Helsinki-vaihtoehdon. Vaihtoaikaa oli noin 3.5 tuntia ja se oli juuri sopivasti, sillä matkalaukkujen odotteluun vierähti liki tunti. Kaiken autossa istumisen jälkeenkin lapset vetivät lennot ja lentokentällä odottelut kuin vanhat tekijät.

Arrivederci, Italia!

Ja täytyypä tunnustaa, että vaikka vuoristo aina vaikuttaa harjujen kaupungin kasvattiin, niin kyllä tämän Pizza-Marian -kuten lapset tätä alter egoani kutsuvat- sydäntä lämmitti, kun laskeuduimme niin, niin sinisen Suomen yllä liitäen kilvan keskiyön auringon kanssa.

Hyvää yötä, Suomi!

Tuliaisiksi toin tietenkin Limoncelloa ja…

… pizzaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.