Lähdimme liikkeelle aikaisin aamusta, jotta välttäisimme pahimmat ruuhkat ja koska olimme tulossa vielä saman päivän aikana takaisin ja ajettavaa on muutama sata kilometriä.

Sampsa suoriutui ajotehtävästä kirkkaasti. Väittäisin kuitenkin, että kirkkaus johtui pääasiassa etevästä apukuskista, joka mekasti vieressä iPadin kartan kanssa ja takapenkiltä kuuluvista erinomaisista kannustushuudoista.

Great Ocean Road on upea 200 kilometriä pitkä maisematie. Suosittelisin varaamaan vähintään kaksi päivää tälle reissulle, jotta voi rauhassa nauttia upeista maisemista.

Melbournesta vajaan 200 km:n päässä sijaitsee kaunis Lornen pikkukaupunki, jonne pysähdyimme syömään. Lorne on kesäisin suosittu lomanviettopaikka. Sieltä löytyy monia kahviloita, ravintoloita ja kauppoja. Lornesta on parinkymmenen minuutin ajomatka upeille vesiputouksille – Erskine Fallseille, joille ehdottomasti kannattaa poiketa!

Jatkoimme matkaa Lornesta eteenpäin. Itse otin pienet päiväunet tässä välissä, joten osa rannikosta jäi näkemattä. Kävimme Otwayn majakalla, joka on pitkän hiekkatien päässä. Ehdimme jo suunnitella takaisinpäin kääntymistä, koska tie tuntui niin loputtomalta. Odotus kuitenkin palkittiin hieman ennen majakkaa, kun pysähdyimme ihailemaan puiden latvoilla keikkuvia koaloita.
Jos on aikaa, kannattaa lähteä vaellukselle Otwayn kansallispuistoon.

Ajoimme “Apostoleille” asti. Twelve Apostles on kuuluisa raukkiryhmä Great Ocean Roadilla. Osan apostoleista on meri jo huuhdellut tiehensä, mutta muistaakseni seitsemän taisi olla vielä pystyssä.

Tässä kohtaa käännyimme takaisin, vaikka tie olisi jatkunut vielä noin 100 km:n verran. Seurueeni mielipiteet erosivat omistani, joten päätimme uhmata navigaattoria ja “oikaista” metsän poikki takaisin Apollo Bayhyn, joka on yksi maisematien pikkukaupungeista. Ihan hirveän fiksu valinta tosiaan, koska löysimme itsemme hetken päästä 3/4-auton levyiseltä viidakkotieltä, jossa kaiteen vieressä odotti muutaman kymmenen metrin pudotus. Keskinopeus tuon 10 km:n matkalla oli ehkä 25 km/h.
“Muistakaakin, että sitten kun me kuollaan täälä, ni mä sanoin teille, että mä olisin vielä tahtonut elää!”

Poikkesimme vielä Lornen lähettyvillä sijaitsevalla majakalla ja sen jälkeen ajoimme kotiin. Pääsimme perille noin kymmenen aikaan illalla ja kilometrejä taisi kertyä hieman vaille 800.

• Tweettaa
• 

Olisi ehkä kannattanut käydä ensin Melbournen Aquariumissa ja vasta sen jälkeen eläintarhassa, koska toisin päin kokeumus oli pienoinen pettymys.

Akvaario on noin viiden minuutin kävelymatkan päässä keskustan juna-asemalta. Pääsylippu oli noin 35 dollaria aikuiselta. Ajattelimme, ehkä pienessä onnellisuudessa eläintarhan jäljiltä, että saamme vietettyä sielä koko päivän. Akvaario oli kuitenkin kuljettu läpi parissa kolmessa tunnissa. Vaikka nähtävää oli paljon ja kaikki varsin mielenkiintoista, niin jotain olisin odottanut enemmän.

Akvaariossa on mahdollista tehdä sukellus hai-altaaseen, joko omilla varusteilla tai lainaten talon omia varusteita. Hintaa en muista, mutta ainoa asia, joka siitä jäi mieleen oli rahastuksen maku. Joten jos tahtoo sukeltaa haiden kanssa, se ehkä kannattaa tehdä jossain muualla.

Akvaarion jälkeen kävimme syömässä ja suunnistimme vielä Queen’s Lake Parkiin, joka on pieni puisto lyhyen junamatkan päässä keskustassa.

Illalla perheen isän sisar tuli vierailulle ja kehotti ottamaan perheen auton käyttöön. Osoitimme kaikki syyttävällä sormella Sampsaan, jolla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin valmistautua ajamaan seuraavana päivänä kohti Great Ocean Roadia vasemmanpuoleisessa liikenteessä ruotsinkielisellä navigaattorilla.

Rakastan eläintarhoja ja puistoja, joten Melbourne Zoo oli mahtava kokemus. Varsinkin Suomen eläintarhoihin verrattuna. Puisto oli siisti ja puhdas ja eläimillä oli reilusti tilaa elää.

Jopa minun suunnistus-taidoilla puisto oli helppo löytää. Junalla Melbournen keskustasta vain muutaman minuutin ja pysäkin päässä.

Melbourne Zoo on voittoa tavoittelematon, joten pääsylippu aikuiselta maksoi vain noin 25 dollaria.

Rakastuin kaikkiin eläimiin! Ihan totta! Leijonat, tiikerit, leopardit, kengurut, karhut, apinat, gorillat, perhoset, linnut… Ja ne norsut! Yksi norsu-rouva odotti pienokaista ja oli 11 kuukaudella raskaana, eli puolessa välissä. Olin siskoni kanssa puistossa kuin pikkutyttö jouluaamuna. Menin jopa katsomaan sammakoita! Mikä on hysteerisesti sammakoita pelkäävältä melko paljon.

Kiersimme eläintarhassa koko päivän. Sää oli melko viileä ja tuulinen eli toisaalta melko oivallinen kävellä ympäri puistoa.

Lauran ja Sampsan läsnäolo helpottaa suuresti koti-ikävää. En voi kiittää tarpeeksi, että he tulivat tänne!

(Toivoisin kovasti, että saisin laitettua tänne paljon kuvia, mutta kaikki kuvani ovat liian isoja, enkä ole vielä onnistunut pienentämään niitä. Perheen isä pienensi minulle muutaman kuvan, mutta minulla ei ole pienintäkään aavistusta, että miten se tapahtuu eikä hän itse ole seuraavaan kahteen viikkoon kotona…)

Kuvitelkaa tähän norsu.

Kävelin edestakaisin olohuoneen ikkunan edessä. Kello oli vähän eli seitsemän aamusta ja aamiainen odotti pöydässä syöjiä.

Olin saanut näiden muutaman päivän aikana Oakleighissa vallattua perheen 12-vuotiaan pojan huoneen, tuhlattua rahaa enemmän kuin olisi pitänyt, tutustua uusiin ihmisiin ja Melbournen yöelämään. Sain myös pidettyä tätini puutarhan, kissan ja ravunkin elossa.

Viimein – tunnin lattian kuluttamisen jälkeen taksi ajoi talon eteen. Samaan aikaan itkien ja nauraen juoksin ulos ja halasin siskoani. Pieni halaus myös kälylle.

Koska vieraani halusivat päästä oikeaan päivärytmiin heti, en näyttänyt heille missä he voivat nukkua, vaan lähdimme kaupungille.

Reppanat juuri ja juuri pysyivät hereillä iltakuuteen. Mikä on kyllä kymmenen tuntia enemmän kuin oma onneton suoritukseni…

Neljäntoista tunnin yöunien jälkeen pääsimme ylös ja lähdimme Melbournen eläintarhaan. En ollut aikaisemmin uskaltautunut vielä metroon yksin, joten sain hyvää harjoitusta tulevan varalle. Ensin pelästyin Melbournen metronverkoston karttaa, mutta hetken silmäilyn jälkeen tajusin, että se on hyvin yksinkertainen. Onneksi.

Edessä siis päivä eläintarhassa ja kymmenen päivää rakkaassa seurassa.

Sain tavarat levitettyä huoneeseeni ja tehtyä oloni kotoisaksi. “Tätini” jättämässä viestissä oli kehoitus käydä taloksi ja syödä ja juoda kaikkea mitä kaapista löytyy. Paitsi viskejä ja pulloissa olevia punaviinejä.

Rosien lisäksi minulla on täälä seurana perheen kissa Zorro, joka huutaa jumalattomasti, ja Yabby eli tankissa elävä rapu, jonka tarkoitusperää en aivan täysin ymmärrä. Sille kuitenkin joka päivä täytyy antaa yksi herne, että se pysyy elossa…

Rosie käy päivisin tietysti töissä, joten saan silloin talon kokonaan omakseni. Olen lähinnä nukkunut, käynyt kävelemässä Oakleighin keskustassa ja kiertänyt Melbournen suurimmassa kauppakeskuksessa Chadstonessa. Sieltä löytyy kauppoja Kmartista Louis Vuittoniin enkä ole vielä päässyt sieltä ulos eksymättä ensin.

Ihmiset Australiassa ovat erittäin ystävällisiä ja auttavaisia. Myyjät kutsuvat sinua joko nimellä ‘darling’, ‘love’ tai ‘sweetheart’ ja kun Sydneyssä kysyin tietä postiin eräästä kioskista, niin minua ennen ollut asiakas tahtoi lähteä näyttämään, mistä sen löydän. Eräänä päivänä Rosien äiti oli käynyt koputtelemassa ovelle ja olisi tahtonut viedä minut kauppaan vaikka ei ollut vielä edes tavannut minua. Ja kun viimein tavattiin, sain heti päivälliskutsun. Lisäksi ätini miehen sisko kävi poikkeamassa eräänä iltana ja kehotti ottamaan perheen auton käyttöön.

Olo on huomattavasti helpottuneempi, kuin Sydneyssä, mutta ikävä ei todellakaan ole helpottunut. Päinvastoin. Lasken päiviä siihen, että pääsen takaisin. Se on järkyttävää, koska odotin niin kauan, että pääsen tänne. En tunne olevani oma itseni, koska yleensä olen energinen, iloinen ja positiivinen ja nyt tekisi mieli koko ajan vain nukkua. En tunne oloani onnelliseksi täälä, varsinkin kun tiedän, miten onnellinen voisin olla toisaalla.

No… Aurinkoa odotellessa!