Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Filippiinit

Tuhansien saarten Filippiinit

Elina Venttola Päivitetty: 07.01.2020
Filippiinit on satojen saarten maa, joka tarjoaa tekemistä vaativimmallekin seikkailijalle.

Tuhansien saarten valtio

Filippiinit on yli 7 000 saaresta koostuva saaristovaltio, joka sijaitsee Tyynellä valtamerellä Kaakkois-Aasiassa.

Filippiinien saaristo on tunnettu valkohiekkaisista rannoistaan ja väkirikkaista kaupungeistaan. Siinä missä Manila on yksi maailman tiheimmin asutuista ja ruuhkaisimmista kaupungeista, löytyy saaristosta myös täysin asumattomia pikkusaaria paratiisirantoineen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ensimmäinen eurooppalainen Filippiinien saarilla oli espanjalainen maailmanmatkaaja Fernao de Magalhães, joka löysi saaret 1500-luvun alkupuoliskolla. Espanja ei saanut välittömästi jalansijaa saarilla, mutta espanjalaiset valloittajat palasivat, ja maa hallitsi saaria yli 300 vuoden ajan. Espanja kävi sotaa Yhdysvaltojen vuonna 1898, ja saaret siirtyivät Yhdysvalloille Espanjan ja Yhdysvaltojen välisessä rauhansopimuksessa.

Filippiinit itsenäistyivät toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946. Valloittajien jäljet näkyvät Filippiineillä tänäkin päivänä muun muassa roomalaiskatolisen kirkon vaikutusvallassa. Saarten virallinen kieli on myös filipinon ohella englanti, ja filipinon kielessä voi kuulla tuttuja sanoja espanjan kielestä. Lisäksi saarilla on kymmeniä paikallisia kieliä.

Vaikka Filippiinit koostuu tuhansista saarista, suurin osa niistä on pieniä ja asumattomia. Valtaosa väistöstä asustaa noin kymmenellä suurimmalla saarella, joille myös matkailijat ainakin aluksi suuntaavat. Filippiinien tunnetuimpia kohteita ovat taloudellisesti vaikutusvaltaisimmat kaupungit Manila ja Cebu, mutta rantoja etsivien matkailijoiden kohteena ovat usein Boracay, El Nido ja Cebun saaristossa sijaitseva Bohol. Saariston pikkusaaret tarjoavat paljon vesiurheilu- ja retkimahdollisuuksia.

>> Lue lisää: Filippiinien viisi suosituinta saarta – vinkit erilaisiin lomiin

Filippiinit
Filippiinien tuhansilla saarilla pääsee muun muassa saarihyppelemään paikallisten järjestämillä retkillä.

Filippiinien ilmasto

Pääasiassa Filippiineillä vallitsee trooppinen ilmasto. Lämpötilat kohoavat lämpimiin lukemiin ympäri vuoden ja jopa kylmimpään aikaan lämpötila pysyttelee tiukasti hellelukemissa. Kuumimpaan aikaan keväällä lämpötilat kohoavat yli 30 asteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sateiden suhteen alueelliset erot ovat saaristossa huomattavia. Filippiinien pohjoisosissa koetaan yksi sadekausi vuodessa, kun taas saariston eteläisimmissä osissa sateita saadaan tasaisesti ympäri vuoden. Filippiinien pohjoisosan sadekausi ajoittuu kesään ja alkusyksyyn, muulloin sademäärät jäävät vähäisiksi.

Alkusyksystä Filippiinejä uhkaavat trooppiset hirmumyrskyt, sillä saaristo sijaitsee aivan niiden reitillä.

Valkeahiekkainen paratiisisaaristo

Filippiinit tunnetaan erityisesti rantalomakohteena, sillä saaristosta löytyy lukuisia paratiisisaaria. Filippiinien pitkät valkohiekkaiset rannat on kuin luotu auringonpalvontaan ja vesiurheiluun. Saariston rannoilla voi harrastaa esimerkiksi purjehdusta, surffausta, purjelautailua ja vesihiihtoa.

Kirkas, turkoosin vivahtava merivesi tarjoaa loistavat mahdollisuudet sukeltajille ja snorklaajille. Filippiinien vesistöistä löytyy koralleja, värikkäitä kaloja ja paljon sukelluskurssilaisia. Suosittu sukelluskohde on Mindoron saarella sijaitseva Puerto Galera Bay, mutta hyviä sukelluskohteita löytyy myös Tubbathan suojellulta koralliriutalta tai Coronilta, jonne pääsee Manilasta lautalla. Myös Cebun saaristo tunnetaan suosittuna sukelluskohteena.

Filippiinien saariston valkea hiekka on monien mielestä kenties maailman parasta: pehmeää ja lämmintä. Parhaat rannat löytyvät saariston keskiosista, missä sijaitsevat esimerkiksi Boracayn ja Cebun saaret.

Filippiineillä voi myös tutustua saariston eksoottiseen luontoon, tehdä veneretkiä pikkusaarille tai lähteä vaikka bongaamaan haikaloja.

Ostosmatkailijan paratiisi

Filippiinit ja erityisesti Manilan kaltaiset kaupungit ovat loistavia kohteita ostosmatkailijalle. Manilassa sijaitsee lukuisia suuria ja pieniä ostoskeskuksia, joista voi ostaa lähes mitä tahansa länsimaisista merkkivaatteista paikallisiin käsitöihin. Yksi suosituimmista shoppailukohteista on filippiiniläinen SM, jolla on maassa useita valtavia ostoskeskuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ostospaikkojen lukumäärän ohella ostosmatkailijoita houkuttaa Filippiineille paikallinen hintataso. Filippiinit on edullinen shoppailukohde, joten tuliaisten hamstraaminen ei ohenna lompakkoa juuri lainkaan.

Hyvä tietää Filippiineistä

Filippiinien saarilla on vuoristoa, joilla sijaitsee yhteensä parikymmentä aktiivista tulivuorta. Maanjäristykset ovat saarella yleisiä, minkä lisäksi Filippiinit sijaitsee trooppisten hirmumyrskyjen kulkureitillä. Sadekauden aikana matkailijan on siis syytä pitää silmällä säätietoja.

Manilan kaltaiset suuret kaupungit voivat olla turvattomia, sillä köyhyydestä johtuva katurikollisuus on yleistä. Alueelliset erot kaupunginosien välillä ovat kuitenkin suuria. Erityinen tarkkaavaisuus Manilan julkisilla paikoilla liikuttaessa on tarpeen.

Suomen ulkoministeriön mukaan terrori-iskujen mahdollisuus on suuri erityisesti Mindanaolla ja Sulun saaristossa, sekä Manilassa ja muissa suurissa kaupungeissa. Ulkoministeriö kehottaakin Filippiineille suuntaavia matkailijoita noudattamaan erityistä varovaisuutta ja välttämään kaikkea matkustamista Mindanaoon, Zamboangan niemimaalle ja Sulun saaristoon. Yleistä tarkkaavaisuutta on syytä noudattaa kaikkialla.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN FILIPPIINEILLÄ

El Nido, Filippiinit
El Nido on Palawanin alueen toinen suosituista rantakohteista eikä syyttä. Huikeiden maisemien lisäksi osa El Nidon majoitusliikkeistä tähtää kestävään matkailuun.

Lennot Filippiineille

Suomesta ei ole suoria lentoja Filippiineille, vaan kaikkissa lentoyhteyksissä on ainakin yksi koneenvaihto. Konetta voi vaihtaa esimerkiksi Dohassa, Hongkongissa tai Singaporessa, ja myös muista Aasian kaupungeista on hyvät lentoyhteydet Filippiineille.

Vaikka vain pienellä osalla Filippiinien saarista on oma lentokenttä, nousee saariston lentoasemien lukumäärä silti satoihin. Suosituinta on saapua joko Manilan tai Cebun lentokentälle ja jatkaa paikallisilla lennoilla saaristoon. Paikallisen halpalentoyhtiön Cebu Pacificin lentoja ei saa varattua samalla kertaa kansainvälisten lentojen kanssa, joten ne pitää yleensä varata lentoyhtiön verkkosivuilta erikseen. Maan sisäisiä lentoja lentää myös Philippine Airlines.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Halvimmat lennot Suomesta Filippiineille maksavat noin 500–600 euroa. Matkan kesto nousee vaihtoineen helposti yli 20 tunnin, minkä takia matkustamiseen kannattaa varata pari päivää.

Hotellit ja majoitus Filippiineillä

Filippiinien suurimmilla saarilla on hyvät mahdollisuudet viihtyisään majoitukseen. Etenkin pääkaupunki Manilasta löytyy paljon kaupunkihotelleja, ja Boracayn ja Mactan-saaren kaltaisista saarikohteista paljon lomahotelleja. Filippiineillä on tarjolla myös luksusluokan majoitusta.

Tasokkaiden hotellien ohella saaristosta löytyy myös pienen budjetin hostelleja reppureissaajille ja erikoisempia majoitusvaihtoehtoja, kuten veden päälle rakennettuja bungaloweja. Hotellien hinta-laatusuhde on usein hyvä.

Edullisimmillaan Filippiineillä majoittuu 5–20 eurolla, mutta on hyvä huomioida, että majoituksen taso saattaa olla vaatimaton. Keskimäärin keskitason hotelliyö Filippiineillä maksaa noin 40–60 euroa.

Liikkuminen Filippiineillä

Filippiinien saaristossa voi liikkua lentokoneella tai veneillä. Lentoja saarten välillä operoivat esimerkiksi kansalliset lentoyhtiöt Cebu Pacific ja Philippine Airlines. Kaikille saarille ei kuitenkaan ole mahdollista saapua lentäen. Lautat ja veneet operoivat eri kohteiden välillä, mutta pääsääntöisesti lentäminen on turvallisempaa kuin matkustaminen lautalla. Sääolot voivat vaihdella, ja Filippiinien lauttoja on usein kritisoitu pelastusvälineistön vähäisyydestä.

Suurissa kaupungeissa ja lomakohteissa voi liikkua takseilla, busseilla tai jeepney-busseilla, eli amerikkalaisten käyttämistä jeepeistä muokatuilla minibusseilla. Taksilla liikuttaessa kuljettajaa kannattaa muistuttaa laittamaan mittari päälle.

Bussit ovat edullinen liikkumismuoto ja reitin määränpää löytyy usein tuulilasista. Myös jeepneyt ovat edullinen tapa siirtyä paikasta toiseen. Maksaminen jeepneyssä sujuu antamalla matkan pituuden mukainen määrä käteistä kuljettajalle. Taksat näkee jeepneyn kyljestä tai niitä voi kysyä muilta matkustajilta.

FILIPPIINIEN MATKAKOHTEET

Manila, Filippiinit
Filippiinien pääkaupunki Manila on yksi maailman tiheimmin asutuimmista kaupungeista.

Pääkaupunki Manila

Filippiinien pääkaupunki Manila sijaitsee Luzonin saarella. Manila on yksi maailman tiheimmin asutuista kaupungeista. Matkailija voi kokea Manilassa todellista kaupungin kuhinaa.

Manila on yksi Filippiinien huvielämän keskuksista. Manila tuhoutui pahoin toisessa maailmansodassa, mutta kaupungista löytyy yhä myös historiallisia nähtävyyksiä. Manilan tunnetuimpia käyntikohteita ovat rantakatu, Chinatown, Fort Santiago ja San Agustinin kirkko.

Cebu

Filippiinien saariston keskiosissa sijaitseva suurehko Cebun saari on tunnettu lomakohde, ja sen keskus on Filippiinien toisena taloudellisena keskuksena tunnettu Cebun kaupunki.

Saarella voi viettää rentouttavaa lomaa kylpylässä tai aktiivista lomaa vesiurheilun parissa. Saarella sijaitsee myös monia nähtävyyksiä, kuten Fort San Pedron linnoitus ja Basilica Minore Del Santo Nino -kirkko. Cebulta löytyy paljon luksusluokan lomahotelleja, joista useat sijaitsevat kätevästi Mactan-saarella lentokentän läheisyydessä.

Cebusta voi tehdä kätevästi myös päiväretken suositulle Boholin saarelle, joka on tunnettu suklaakukkukoistaan ja kummituseläimistään.

El Nido

El Nidon rantakohde sijaitsee Palawanin saarella, ja se on täydellinen kohde niille, jotka kaipaavat lomaa paratiisissa. Valkohiekkaiset rannat ja jylhät kalkkikivimaisemat tarjoavat täydelliset puitteet rantalomalle. El Nidon läheisyydessä voi harrastaa saarihyppelyä ja vesiurheilua sekä rentoutua rantabaareissa ja rannoilla.

Boracay

Bilesaarena tunnettu Boracay sai uuden elämän vuonna 2018, kun saari jouduttiin hetkeksi sulkemaan siistimistä varten. Saaren tunnetuin ranta, White Beach, on nimensä mukaisesti kaunis valkohiekkainen ranta. Nykyisin kasinot ja bileet ovat loppuneet rannalta, ja sen ekosysteemiä suojellaan. Matkailijamääriä rajoitetaan ympäristösyistä.

Siargao

Erityisesti surffaajien keskuudessa tunnettu Siargaon saari sijaitsee Itä-Filippiineillä. Siargaolla voi nähdä tiheitä mangrovemetsiä, vihreitä laguuneja ja pieniä viihtyisiä saaria, joille pääsee esimerkiksi saarihyppelylle. Siargao on kuitenkin tunnetuin pääkaupungistaan General Lunasta ja siellä sijaitsevasta Cloud 9 -surffauspaikasta, jossa erityisesti australialaiset surffaajat harjoittelevat aalloilla.

FILIPPIINIEN PARHAAT

Boracay, Filippiinit
Yksi Filippiinien tunnetuimmista kohteista on Boracay, jonka valkohiekkaiset rannat ovat houkutelleet yhä enemmän matkailijoita. Matkailijoiden määrän kasvaessa ranta roskaantui ja se jouduttiin vuonna 2018 sulkemaan väliaikaisesti.

Filippiinien parhaat saaret

  1. Palawan
  2. Boracay
  3. Siargao
  4. Bohol
  5. Cebu

Filippiinien parhaat aktiviteetit

  1. Saarihyppely
  2. Sukeltaminen
  3. Surffaaminen
  4. Snorklaaminen
  5. Shoppailu

Filippiinien parhaat rannat

  1. El Nido, Palawan
  2. Puerto Galera Bay, Mindoro
  3. White Beach, Boracay
  4. Bounty Beach, Malapascua
  5. Pagudpud, Luzon

Lisätietoa

Filippiinien virallinen matkailusivusto

Teksti: Jenna Lehkonen ja Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Manila, Filippiinit

Näin liikut Filippiinien suurkaupungeissa – vertaa seitsemän vaihtoehtoa

Cebu, Filippiinit

Kahdeksan nähtävyyttä Cebussa – näe nämä kaupunkilomalla

Cebu, Filippiinit

Täällä tupakoinnista voi saada sakot – tiesitkö nämä 10 faktaa Filippiineistä?

Manila, Filippiinit

Manilan nähtävyydet – seitsemän parasta kohdetta kaupunkilomalle

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja