20140730 297 copy

Surffausta Puerto Escondidossa

Muistan epäröineeni surffaamista. Toisaalta sitä olisi siistiä kokeilla. Toisaalta epäilin, päätyisinkö maksamaat siitä, että puolen tunnin päästä olisin täysin kyllästynyt vedessä räpiköimiseen ja kaatuiluun. Pessimistin asenne. Kun lopulta tein päätöksen, se oli yksi parhaista päätöksistäni.

Kokeilin surffausta ekan kerran Meksikon Puerto Escondidossa kesällä 2014. Se on surffikylä Oaxacan osavaltiossa. Ei siis yllätys, että kylän elämä pyöri surffauksen ympärillä – hotellit olivat rantojen tuntumassa, joka puolella näki surffikauppoja ja joka rannalla turisteille kaupiteltiin surffausta (oli ranta lajiin otollinen tai ei). Kaiken kaikkiaan ihana kylä. Ainoa miinus paikassa on se, että esimerkiksi Oaxacan kaupungista sinne ajaa bussiaikataulujen mukaan noin 8 tuntia- Meidän tuurillamme tämä tarkoitta kahtatoista, minkä seurauksena myös meksikolainen ystäväni ihmetteli maansa julkisten toimintaa. Perillä majoituimme Zicatela-rannan lähettyvillä One Love –hostellissa. Aivan mahtava paikka, riippumattoja, rentoa meininkiä, uima-allas ja ihania aamupaloja. Meidän huoneemme seinään oli maalattu Bob Marley. Suosittelen!

Hotellistamme oli todella lyhyt matka aloittelijaystävälliselle La Punta -rannalle. Tiivistettynä La Puntalta löytyy asiansa osaavia opettajia, aallot olivat heinäkuussa hyvin aloittelijaystävällisiä ja koko homma varsin budettiystävällinen opiskelijankin näkökulmasta. Syksyä kohti aallot ilmeisesti muuttuvat rajummiksi, jolloin aloittelijoiden on syytä suunnata muualle – vaikka Carrizalillolle. Itse satuin paikalle juuri hyvään aikaan, joten minun ei tarvinnut varoa kuin rannan toisessa päässä olevaa virtausta.

Vuokrasimme pojan kanssa laudat ja opettajan pariksi tunniksi. Surffaus alkoi rannalta kuivaharjoituksilla ja oikean surffiasennon opettelulla. Sitten pääsimme veteen ja todellinen työ alkoi. Päästyämme tarpeeksi kauaksi, opettaja työnsi meidät vauhtiin ja sitten vain yritimme nousta ylös rannalla opeteltuja oppeja noudattaen. Jokunen kerta siinä meni, mutta pikku hiljaa surffaus alkoi onnistua opettajan neuvoessa omien virheiden korjauksessa.

Tiedättekö, miten mahtava fiilis se on, kun pysyt hetken laudalla? Tai se, kun saat surffattua pitkälle rantaan asti ja hyppäät itse pois laudalta? Aivan mahtava. Aivan mahtava.

Valitettavasti omat voimani loppuivat hieman ennen kahden tunnin opetusjaksomme loppua. Rannasta takaisin ulapalle pääseminen oli yllättävän työlästä. Aallot vetivät minua koko ajan takaisin rantaa kohti, käteni väsyivät melomiseen ja sitten ei enää ollut oikein voimia ponnistaa ylös laudan päältäkään. Siitä huolimatta laji oli koukuttava. Ehdin kertoa opettajalleni ainakin viidesti, että ”tämä on viimeinen kerta”.

Ekasta surffikerrasta jäi muistoksi aurinkorasvasta huolimatta punaisiksi palaneet takareidet ja pohkeet ja alaselkä. Seuraavana aamuna väri oli jo niin punainen, eikä kylästä löytynyt ätäkämpää aurinkorasvaa, joten veteen ei ollut menemistä. Harmitti. Täytyi tyytyä ottamaan aurinkoa meksikolaisen ystävämme kanssa ja katselemaan muiden menoa rannalta kera erään surffarin koiran. Muistoksi ensimmäisestä surffauskerrasta jäi kuitenkin myös sellainen hurmos, että tätä oli päästävä kokeilemaan uudestaankin. Miten innostuinkin näin paljon lajista, vaikka suurimman osan ajasta epäonnistuin ja kaaduin pystyyn nousemisen sijasta?

Minulle surffi on voiton tunteita, kaatuilua, yhteisöllisyyttä ja positiivisuutta. Tulevaisuudessa toivottavasti vähemmän kaatuilua. Varsinkin Filippiineillä oli ihana, miten paikalliset surffarit kannustivat ja heittelivät neuvoja minulle.

Suomesta käsin tätä harrastusta on hankala aloitella, koska Suomi ei ole houkutteleva surffimaa. Tällaisena maailmakuumeilijana ei myöskään aina voi valita lomakohteitaan pelkän surffin perusteella. Näillä näkymin seuraava surffikerta tuleekin olemaan aikaisintaan joulukuussa – saa nähdä. Toivottavasti sitä ennen ehtii vielä rinteeseen lumilautailemaan.

Edellinen viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus