Vietettyäni yön Karlsruhessa jatkoin matkaani Sveitsiin. Nopea saksalainen ICE-juna kuljetti vajaassa parissa tunnissa Baseliin. Alkuperäisen matkasuunnitelmani mukaan Baselissa oli tarkoitus viettää puoli päivää ennen Zürichiin siirtymistä. Baselin-vierailu typistyi kuitenkin junanvaihdoksi rautatieasemalla. Spontaaniin reilityyliin päätin Baselin sijaan käväistä Euroopan suurimmalla vesiputouksella, Rheinfallilla, joka sijaitsee Zürichistä vajaan tunnin matkan päässä.
Rheinfallilla tutustuin nuoreen englantilaisen pariin, Janetiin ja Davidiin. Otimme yhdessä lautan putouksen keskellä sijaitsevalle näköalakalliolle, jossa David nappasi minusta kerrassaan loistavan kuvan.
Rheinfall oli ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Vaikka putoukset eivät ole kuin parikymmentä metriä korkeat, 150 metrin leveys ja voimalla virtaava vesi tekevät takuulla vaikutuksen. Putousten ympäristö on suunniteltu vierailijaystävälliseksi: putouksia pääsee katsomaan monesta eri suunnasta ja korkeudesta. Parhaimmillaan katsoja on niin lähellä putouksia, että virrasta roiskuvat pisarat kastelevat. Vesimassoja ei sentään pysty koskettamaan, mutta ei siitäkään kauaksi jäädä.
Rheinfallilla tuli vietettyä kaikkiaan nelisen tuntia. Aika meni kuin huomaamatta risteilyyn ja eri näköalapaikoilla vierailuun. Myös alueen linnat tarjosivat jonkin verran nähtävää.
Rheinfallilla Sveitsin hintataso alkoi toden teolla valjeta. Päivä oli jo niin pitkällä, että kunnon ateria oli syötävä. Currywurst, vesilasi, kakunpala ja kahvi kustansivat uskomattomasti lähemmäs parinkymmentä euroa.
Kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen, että valitsin Rheinfallin Baselin sijaan. Kaupunkeja reilini varrelle mahtui aivan tarpeeksi, joten yksi luontokohde oli enemmän kuin paikallaan. Ainoastaan turistien määrä Rheinfallilla hieman häiritsi; väkeä riitti käytännössä kaikilla näköalatasanteilla tungokseksi saakka.
Rheinfallilta suuntasin Zürichiin, jossa yövyin. Vietin Zürichissä iltaa nähtävyyksiä katsellen ja toisen kalliin mutta tasokkaan aterian syöden. En oikein tiennyt ennakkoon, mitä odottaa Zürichiltä, mutta kaupunki osoittautui erittäin miellyttäväksi tuttavuudeksi. Rakennukset olivat kauniita, ravintolat viihtyisiä ja paikalliset tuntuivat todella nauttivan elämästään. Keskellä kaupunkia sijaitseva Zürichinjärvi oli jotain aivan uskomatonta. Ihmiset uivat järven syvänsinisessä vedessä samaan aikaan, kun turistimassat tungeksivat järviristeilyille. Enpä ihmettele enää, miksi Zürich pärjää kaupunkien elintasovertailuissa vuodesta toiseen. Tänne on päästävä joskus uudestaan!
Zürichin Grossmünster yöllä.
Paikalliset paistattelemassa päivää Zürichinjärven rannalla.
Seuraavana päivänä minulla oli vielä puoli päivää vietettäväksi Zürichissä ennen siirtymistäni Innsbruckiin. Ilma oli aivan mahtava, ja tykästyin Zürichiin sen verran kovasti, että matkan jatkaminen tuntui jopa harmilliselta. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut muun muassa ennakkoon maksamani Innsbruckin-hotellin vuoksi. Lisäksi Sveitsin hintataso alkoi valehtelematta jo käydä matkakassani päälle.
Innsbruckiin oli edessä useamman tunnin köröttely Railjet-junalla. Nimen perusteella kuvittelin Railjetin huippunopeaksi ICE-vastineeksi, mutta todellisuudessa kyseessä oli ainakin tällä kerralla vanhemmista vaunuista koottu äärimmäisen pitkä juna. Itse asiassa vaunut olivat niin vanhoja, että ulkonäkö sai epäilemään junan tasoa. Kyyti kuitenkin osoittautui täysin mukiinmeneväksi, ja junan ilmastointikin toimi. Tosin lähellä Innsbruckia jouduimme jonkin tunneliesteen vuoksi siirtymään junasta bussikuljetukseen. Odotusten mukaisesti maisemat välillä Zürich-Innsbruck olivat uskomattoman kauniit. Muistan ajatelleeni, että sielun lepääminen vuoristossa ei todellakaan ole vain klisee.
Alppimaisemia junan ikkunasta.
Saavuin Innsbruckin sen verran myöhään, että kello kävi jo yhtätoista illalla, ennen kuin selvisin vanhaankaupunkiin katselemaan nähtävyyksiä ja syömään illallista. Ehdin juuri ja juuri ennen keittiön sulkeutumista italialaiseen ravintolaan, jossa palvelu oli aluksi oikein hyvää. Ruoan saatuani tarjoilija kävi kuitenkin useamman kerran hoputtomassa minua syömään nopeammin. Äijä oli puolitosissaan, mutta koin tilanteen lähinnä koomiseksi. 
Yöllistä Innsbruckia.
Seuraavana päivänä edessä oli kauan odottamani kohokohta – Innsbruckin Alpit. Nousin ensin jalkaisin reiluun 800 metriin Hungerborgin kaapelihissiasemalle, josta otin hissin parin kilometrin korkeuteen. Ylhäällä vietin aikaani erilaisia polkuja kuljeskellen ja maisemista ja raikkaasta ilmasta nauttien. Sää jatkui edelleen aurinkoisena, ja lämpötila huiteli reilusti yli 30 asteessa.
Näin vauhdikkaasti tuli liikuttua Innsbruckin Alpeilla.
Toisena ja viimeisenä Innsbruck-päivänäni alkoi veto olla jo hieman poissa. Olin mennyt matkalla melkoista kyytiä paikasta ja nähtävyydestä toiseen. Jalat alkoivat olla vähän tönkkönä, ja paahtavan auringon vuoksi jouduin päivä päivältä pelkäämään enemmän palamista. Päätin pitää hieman kevyemmän päivän ennen kotiinpaluuta ja tutustua tarkemmin vanhaankaupunkiin sekä vierailla erikoiselta vaikuttavassa Svarovskin Kristallimaailmassa. Paikka toi mieleen lähinnä Linnanmäen Vekkulan ja täytti odotusarvonsa. Illalla käväisin vielä saunomassa hotellissani. En yllättänyt ollessani ainoa saunoja – etenkin kun lämpöasteita oli ulkona +34°C säätiedotteen mukaan.
Sisäänkäynti Svarovskin Kristallimaailmaan Innsbruckissa.
Kolmen Innsbruckissa nukutun yön jälkeen palasin Münchenin kautta Frankfurtiin, josta paluulentoni lähti. Nopeat ICE-junat kuljettivat vauhdilla perille. Frankfurtissa oli vielä runsaasti aikaa shoppailla sekä nauttia omenaviinifestivaalin viimeisestä päivästä.
Näistä maisemista reili 2011 alkoi, ja tänne se myös päättyi.
Kirjoita kommentti
