Ompas ollut kertakaikkisen mahtava viikko. Paljon unta, satumaisia hetkia ja uusia tuttavuuksia. Viime viikko meni flunssaa potiessa ja tomaattia hoidellessa (kuinka rationaalinen lause! ikkunalaudallani kasvaa siis tomaatteja)
Perjantaiaamuna olinkin Amsterdamissa ja aina eilisiltaan saakka elin elamaani maalauksessa, musiikissa ja kuohuviinihuurussa kanaaleja edestakas polkuveneillen.
Kuviakin olisi, ellen olisi hajottanut kameraani ensimmaisten viiden kuvan jalkeen.
Noh, ensi kerralla sitten.
Saa meinaan nahda, kauanko tata pakoa nummilla jatkuu. Saattaa olla, etta pakomatka jatkunee aavempiin maisemiin…

Nyt jatkan toita ja kuuntelen jazzia. Molempia ihan hiukan vain.

kuva: we heart it

• Tweettaa
• 

..minullehan iskee ihan kauhia krapula jo kahdesta lasista viiniä, että siinä selitys tälle lähes joka viikkoiselle sunnuntaiystävälleni.
Pakenin jälleen hengittelemään merifiiliksiä, yllättäen Howth:iin. (Noku se on niin kätsysti melkein naapurissa)
En vieläkään päässyt ihailemaan minicliffejä. Ensi kerralla sitten.
Sade yllätti matkailijan (se tapahtuu vain ja ainoastaan kun en ole pukeutunut sadetakkiin) ja viksuna tyttönä tein ruokaostokset ennen enkä jälkeen. Logiikka.

Mutta juu. Tuolla sitä ainakin tuntee olevansa lomalla, kun turisteja on enempi kuin paikallisia ja amerikkalaiset täti-ihmiset tulevat ihaillen kyselemään että voih, asukkonää täällä ja sitten vaan on huokaistava että no voih, kumpa.
Kivat on sunnuntaimarkkinat, ylihintaista vaikka ja mitä ja ehkä maailman toiseksi parhaat letut! (parhaat saa hirvijärveltä, mummin keittiöstä. Että terkut, rakkautta ja jos vaikka omenahilloa lähettäsitte?)

Jokivenheelta kipittelimmekin takaisin markkinoille ja aurinkoon istuksimaan ja syomaan sopon pojan leipomaa kasvispiirakkaa. Vanhasta Temple Barista tieta ylittamalla onkin jo The Christ Churchin takapihalla ja voi etta, mistas taa keli muka tuli? Syyskuuta tuskin jaljella ja meika istuksi meneen pelkassa t-paidassa. Ja paasihan sielta se perinteinen yyh ku on kuuma. Seurani siihen totesikin, etta olihan naita paivia kolme. Koko kesana.
Siita takapihalta muutaman mutkan kautta hipsittiinkin sinne kristuksen kirkkoon katsastamaan “miten laulu liikkuu kirkon seinilla kuin tanssijan vartalo”. Nain sita meille ABSOLUT Fringen lehtinen kuvaili. Noooh, kokemus oli erittain mielenkiintoinen. En ole ennen kuunnellut latinaksi laulavaa kirkkokuoroa kahden tyton tanssiessa modernia tanssia kirkkokansalle. Pakko sanoa, tykkasin.

Toisenlaisiin perinteisiin sen jalkeen. Perinteista omenasiideria (perinteita kunnioittaen se yksi liikaa ), elamani ekat irkkutanssit ja maailman suloisin hyvinkin perinteista musiikkia soittava kokoonpano.
Etta oli hyva ilta.

The FringeFest on kaikkea ja vahan lisaa, aikalailla kuukauden kestaa nama kinkerit. Ja jos naa paasi missaamaan, nythan alkaa sitten Dublinin teatteri vestivaalit etta kulttuuriannista ei syksylla ainakaan pulaa tule! Ainiin ja sitten tuo kun on ohi niin arkkitehtuuriviikot pamahtaa paalle.. Eipa haittaa yhtaan etta ei ole kovin montaa reissua loppuvuodelle suunnitelmissa. Siis taman saaren ulkopuolelle.

Aamu alkoi markkinoilla, kuumalla omenamehulla ja uusilla perspektiiveillä.
Joka toinen viikko musta tuntuu että yyh, tää kaupunki on niin nähty , ei täällä ole mitään tekemistä, mää muutan muualle!
Mutta sitten onneksi on ne jokatoisetkinviikot, joilloin nurkan takaa löytyy kirjakauppa, jossa Tolstoi ja Nalle Puh löytyy samalta hyllyltä ja jossa tarjoillaan teetä sitruunapiirakan kera samalla kun voit istua maailman mukavimpaan nojatuoliin lukemaan.
Paikasta, jossa öisin toimii yökerho, löytyykin lauantaisin jazzin ja suitsukkeen tuoksun tayttämä kirpputori.
Ja sitten voihan tätä kaupunkia katsella vedestäkin käsin. (Kierros on kyllä aikas mälsä että en suosittele ellei ole toodella kyllästynyt.)

Polkaisin keskustaan puiston halki ja matkalla pysähdyin lepikahvilaani, Phoenix Park Tearoom:iin. Sieltä ei saa kuin kaikkea ihanaa ja mässyttelin menemään vuohenjuustosalaatilla (ekaa kertaa jotain mistä en pitanyt) ja jälkkäriksi kahvia ja elämäni ensimmäinen ja ehdottomasti maukkain Banoffee! Nom nom ja matka jatkuu.
National Museum of Ireland on yksi lemppareistani täällä. Sisään pääsee ilmasiin, tutkittavaa riittää moneksi päiväksi ja miljöö on aikas suloinen ollakseen niin militaristinen.
Paikka on ihan just eikä melkeen Guinnessin tehdasta vastapäätä ja sinne on tosi helppo kipitellä jalkaisin tai ottaa vaikka allensa Luas tahi bussi.

Että sellattii. Summasummarum; Kakku on hyvää ja museot kivoja.

Niin ja tuon museon kahvilasta saa aivan todella hyviä kakkuja. Ja piirakoita. Ja leipiä. Ja kahvia. Ja ihan mitä vaan.