Browsing Tag

Finnair lounge

Finnair Schengen lounge

Aloitetaanpa Finnairin Schengen-loungesta. Siellä on pitkään ollut yksi huonoimmista tarjoiluista, joten uutinen uudesta yhteistyöstä Fazerin kanssa olikin tervetullut. Odotukset olivat korkealla.

Aivan….

 

No olihan siellä sentään muutakin 🙂 Keittoa on saatavilla kuten ennenkin, ja se on ollut huomattavasti aikaisempaa parempaa. Salaattia tai siihen verrattavissa olevaa höystettä on ollut myös tarjolla. Satunnaista lämpimäistä on ollut saanut myös mutta siten, että tarjottava on vaihtunut muutamankin kerran loungessa oloaikana. Ei mitään suurta ja ihmeellistä muutosta kuitenkaan.

Myös juomapuoli on entisellään – olutta ja siideriä hanasta sekä halpaa (kuohu)viiniä pulloista. Iltapäivä/ilta-aikaan myös konjakkia sekä lakkalikööriä.

Non-Schengen puolen loungessahan on suihkut ja sauna käytettävissä, mutta myös Schengen-puolella on kaksi suihkuhuonetta. Ekaa kertaa tuli vilkaistua sisään, eikä tuo hassummalta näyttänytkään. Voisi joskus kokeilla kun on aikainen aamulento 🙂

Lauantaiaamu Helsinki-Vantaalla

Tänään vuorossa yhden yön pyrähdys Ruotsiin viulun kanssa – tänään konsertti Tukholman seudulla, huomenna Eskilstunassa.

20170311_100713

20170311_101612

20170311_101621

Lauantaiaamu Helsinki-Vantaalla on ihanan hiljainen. Ei tietoakaan eilisestä lakosta, ei jonoja ja Finnairin Schengen-loungestakin löytää istumapaikan 🙂

20170311_102844

Positiivinen yllätys on, että salaattitarjoilua on parannettu merkittävästi! Soppakulhossakin oli lohikeittoa den bulkki-gulassin sijaan… Parin viikon päästä pääsee kokeilemaan onko myös lämminruokarintamalla tapahtunut muutosta.

Matkalla Havaijille – Helsinki-Amsterdam

Helsinki-Amsterdam –väli lennettiin Finnairilla, ja kun pisteitä on kertynyt matkan varrella niin otimme niillä jälleen kerran upgraden bisnesluokkaan mennen tullen.

WP_20160322_15_07_24_Pro

Finnairin Schengen-alueen lounge Helsingissä on kyllä yksi ruuhkaisimmista missä olen ikinä ollut – varsinkin iltapäiväruuhkan aikaan (klo 15-17:30). Tällä kertaa menimme kentälle hyvissä ajoin (n. 14:30), joten saimme jopa vierekkäiset istumapaikat loungesta. Tarjoilu oli tavallinen – ennen klo 15 fetajuustosalaattia ja kana-tandoori-keittoa, ja ruuhka-ajan alkaessa lämpimäksi ruoaksi tarjottiin kasvis-curryä riisin kera.


WP_20160322_14_40_02_Pro

WP_20160322_15_05_21_Pro

WP_20160322_15_05_25_Pro__highres

Vaikka non-Schengen –puolellakin on usein ruuhkaa, niin ero on silti merkittävä – Schengen-puolen loungessa ei tule rentoutumisen tunnetta, vaan enemmänkin ahdistus ihmispaljoudesta. Se kuitenkin lohduttaa, että olut- ja siiderihanat toimivat maksutta, kun Helsingin lentokentän sikamaisia hintoja ajattelee. Toki muutkin lentokentät ovat keskimääräistä kaupunkihintatasoa kalliimpia, mutta kyllä Helsinki-Vantaan kuppiloiden hinnat ovat hävyttömiä!

WP_20160322_14_42_04_Pro__highres

Amsterdamin iltavuoro lennettiin tänään A321:llä, ja bisnesluokkaa oli 6 riviä. Kone tulikin aivan täyteen, koska Brüsselin lentojen peruunnuttua matkustajat oli siirretty pääsääntöisesti Amsterdamin, Pariisin ja Frankfurtin lennoille.

WP_20160322_17_33_09_Pro WP_20160322_17_41_47_Pro__highres

Vajaan kahden tunnin lentoaika tuntui tällä kertaa poikkeuksellisen lyhyeltä – tarjoilu ja palvelu oli mainiota kuten aina J Suosittelen ehdottomasti pisteiden käyttöä matkustusluokan korotukseen, vaikka vain lyhyilläkin lennoilla! Siitä saa mukavaa pientä luksuksen tunnetta matkustamiseen, vaikka toki pidemmillä lennoilla ero turistiluokkaan on suurempi.

Finnair Plus -uudistukset

Finnair tiedotti muutamia viikkoja sitten Finnair Plus kanta-asiakasohjelmansa uudistuksista. Tämä olikin oikeastaan vain ajan kysymys, milloin näin tapahtuu.

Finnair Plus on ollut suhteessa muiden lentoyhtiöiden vastaaviin järjestelmiin palkistevampi etenkin Silver-asiakkaille – kaikkien Finnairin liikennöimien lentojen yhteydessä on jäsenellä ollut pääsy loungeen, myös maailmalla. Tämä etu luonnollisesti poistuu – tai siis muuttuu maksulliseksi. Jatkossa hinta on 25€/jäsen, joten Diner’s Club -lounget ovat suomalaisille käyttäjille edullisempi vaihtoehto (19€/jäsen).  Tosin usein Dinersin käyttämä lounge on eri kuin Finnairin käyttämä, ja tällöin kannattaa huomioida vaikkapa nettiarvostelujen kautta, kumpaan kannattaa mennä. Esimerkiksi Berliinin Tegelin kentällä Diner’s Clubin kortilla pääsee sisään Tegel Clubiin, joka on niin surkea että siitä ei mielestäni kannata sisäänpääsyä maksaa. Finnair taas käyttää British Airwaysin loungea, joka on jo huomattavasti tasokkaampi. Toivottavasti tästä uudistuksesta on se hyöty, että Helsinki- Vantaan Finnairin Schengen-lounge muuttuu edes vähän vähemmän ruuhkaiseksi, vaikka samalla muutos osuus myös minuun, kun taso tippuu syyskuun lopulla Silveriksi. Damn! 🙂

1a5daa384d81bb0706675af157ecaa97

(Kuvalähde: Finnair)

Muutoksen myötä tasoille pääsy on vähän helpompaa – Silver-tasoon tarvitaan jatkossa enää 20 lentoa vuoden aikana, eli korkeintaan kymmentä edestakaista matkaa OneWorld-allianssiin kuuluvilla lentoyhtiöillä. Tässä kannattaa huomioida, että vaihdolliset yhteydet kerryttävät tätä lentojen lukumäärää vastaavasti, eli vaikkapa AirBerlinin lennoista Helsinki-Berliini-München ja v.v. kertyy jo 4 lentoa. Silver-taso on siis jatkossa hyvin helppo saavuttaa, ja suosittelen pientä lentosuunnittelua kaikille, joilla tuo määrä voi helposti kertyä vuoden aikana. Silver-jäsenyydestäkin saa kuitenkin etuja kaikilla OneWorld-yhtiöillä matkustettaessa: jonojen ohittamisen niin lähtöselvityksessä, turvatarkastuksessa kuin koneeseen nousussa, ylimääräisen kirjatun matkatavaran sekä tietysti isomman mahdollisuuden tulla upgradatuksi joissain tapauksissa.

Muihin uudistuksiin kuuluu  mm. se, että jatkossa Japanin, Hongkongin ja Singaporen lentoihin business-upgradeen vaikuttava pistemäärä alenee 50000 pisteeseen, samoin pisteiden ansainta Aasian lennoilla yhtenäistyy, eikä ole enää kohteesta riippuvainen.

Summa summarum, vaikka Silver-tason lounge-edun heikkeneminen on aiheuttanut paljon kiukustumista, niin mielestäni uudistus olisi kuitenkin voinut olla hyvinkin radikaali ja kaikkien etuja heikentävä. Vaikka en edes alennetulla Gold-tason rajalla (46 lentoa/vuosi) tule tasoa pystymään pitämään yllä, niin olen silti iloinen että Silver-tason ylläpitämiseen on jatkossa aikaisempaa paremmat mahdollisuudet.