Monthly Archives

elokuu 2016

Hääjuhlat m/s Finlandialla, osa 2

Ryhmis DSC08446 copy 4

Kuva: Ari Toikka

Laivan seisoessa Tallinnassa oli myös tarkoitus ottaa panorama-ryhmäkuva laivan kannella, mutta sade yllätti tietysti juuri silloin ja henkilökunta järjesti upeasti kuvausmahdollisuuden keulassa sijaitsevan monikerroksisen Bar Nosturin portaille.

14193865_1333643403313194_361710278_n

Paluumatkalla vieraat saivat nauttia Kokouskeskus & Loungen tarjoiluista, eli virvoitusjuomista, hanaviinistä/oluesta, kahvista ja teestä sekä pikkupurtavista, jotka ovat tarjolla kaikille kokousasiakkaille sekä loungessa matkustaville.  Loungen lisähinta on muuten ennakkoon ostettuna vain 18€/suunta, joten tuota kannattaa ehdottomasti harkita, oli sitten reittimatkalla tai päiväristeilyllä.

_D5A3368

Kuva: Lars Eriksson

Meille oli lisäksi tilattu hääkakut juhlatilaan, jotka valmistettiin toiveiden mukaan. Herkuttelun jälkeen oli häävalssin aika, johon täytyy sanoa, että loungen kokolattiamatto ei tarkoitukseen kaikista paras ollut. Homma sujui kuitenkin, ja tanssahdeltiin vielä parit valssit oman kvartetin säestyksellä myös vieraiden kanssa.

_D5A3280

Kuva: Lars Eriksson

Loppumatka sujui ohjelman merkeissä – järjestettiin mm. Napakymppi-kisa (löytyihän se oma vaimo ihan heti ekalla yrittämällä…) 😉

Kaiken kaikkiaan voi vetää yhteen, että emme voisi tyytyväisempiä olla siihen, että valitsimme hääpaikaksi hieman epätavallisesti ”autolautan”. Puitteet olivat kunnossa, koristelu ja järjestelyt upeasti hoidettu, hinta todella kilpailukykyinen ja stressin määrä juhlan järjestelyjen suhteen jäi minimiin. Jos ei teillä ihan hääjuhlia ole tulossa, niin m/s Finlandiaa voi vilpittömästi suositella muidenkin juhlien järjestämiseen – oli ne sitten isoja tai pieniä. Vaihtoehtoja löytyy ja Eckerön ryhmämyynti löytää varmasti sopivan ja yksilöllisen ratkaisun. Meillä tosiaan lopputulos oli vielä paljon parempi kuin etukäteen osasimme odottaa 🙂

Suuri kiitos koko juhlien järjestämiseen osallistuneelle Eckerö Linen henkilökunnalle sekä erityisesti kokouskeskukseen Danielille, Piritalle ja Kristinalle käytännön järjestelyistä ja juhlahumuun eläytymisestä, niin etukäteen kuin juhlan aikanakin. Saimme juhlien jälkeen myös lukuisilta vierailta positiivista palautetta nimenomaan ystävällisestä ja huomioivasta meiningistä juhlapaikalla, joten paremmin ei olisi tämä ikimuistoinen päivä voinut sujua!

Hääjuhlat m/s Finlandialla, osa 1

Kuten alustavassa postauksessani kirjoitinkin, päädyttiin hääjuhlat järjestämään monestakin syystä laivalla. Hinta, saatavilla olevat palvelut, aikataulu, Eckerö Linen asiakaspalvelu ja idean erikoisuus olivat kaikki tekijöitä jotka saivat meidän päätymään tähän vaihtoehtoon.

Varasimme paketin siis noin 10 kuukautta ennen häitä, heti kun kirkon varaus oli varmistunut. Kävimme talven aikana muutaman kerran laivalla suunnittelemassa järjestelyjä, ja tarjouksen yksityiskohdista kävimme sopimassa Eckerö Linen konttorilla Länsiterminaalissa. Lisäksi Finlandian superystävällinen kokousvastaava Daniel piti pitkin vuotta huolta, että järjestelyt sujuvat molemmin puolin niinkuin pitääkin. Hänellä oli lisäksi mahtavia ideoita juhlatilan layoutin ja koristelujen suhteen.

Tällainen oli siis lähtötilanne. Isoimmat kokoustilat yhdistettynä avartuvat max. 100 henkilön juhlasaliksi

20160608_145956
20160608_145919 (1)

20160608_145919

JA……………..

……………

………..

……..

…..

….

..

.

Sali-1 Sali 2 P+Âyt+ñ-koriste-2-DSC08250

Tämä oli upea lopputulos!

Kokoushuoneet oli muunnettu Danielin ja muiden kokousosaston huipputiimiläisten toimesta upean tunnelmalliseksi juhlasaliksi! Viikko tämän jälkeen tilat muuntautuivatkin sitten lasten kesämaailmaksi, kuten myös viime kesänä 🙂

_D5A3423

Laivaannousun yhteydessä muodostettiin onnittelujono Kokouskeskus & Loungen aulaan, josta siirryimme juhlasaliin alkumaljoille

20160608_144309 _D5A3004

Ruokailu tapahtui Buffet Eckerössä, koska logistisista syistä lämmintä ruokaa ei pystytä tarjoamaan kokouskeskuksen tiloissa. Buffetissa meille oli kuitenkin varattu etukäteen sovittu oma alue (ja oma juomapiste tottakai), ja pöydät oli koristeltu etukäteen laivalle toimittamillamme kukkien terälehdillä.

Vaikka Buffet ehkä hieman tylsä ruokailupaikka onkin näinkin hienoon juhlaan, ei se tunnelmaa kuitenkaan haitannut. Löytyipä ainakin kaikille mieluista ruokaa, ja juomat hanasta on tietysti myös kustannusmielessä mukava juttu, etenkin kun Eckeröllä ne ovat (ainakin omasta mielestäni) tavallista parempia.

Ruokailun jälkeen vierailla oli hieman omaa aikaa käydä hyödyntämässä mahdollisuudet tuliaisostoksiin, kun kerran laivalla oltiin 🙂 Järjestyipä myös niille seurueille jotka halusivat ajaa autolla laivaan, parkkipaikka autokannelta. Tämä oli monen mielestä paitsi kätevää, myös Länsisataman parkkimaksuihin verrattuna edullinen vaihtoehto!

Loppukuun halvat skumpat

Tänä kesänä helsinkiläisillä ravintoloilla on ollut poikkeuksellisen halpoja tarjouksia, etenkin kuohuviinin suhteen. Harmittaa vähän etten tajunnut näitä aikaisemmin vinkata, kun ainakin S-ryhmällä tarjoukset loppuvat 31.8, mutta onhan tässä vielä viikko aikaa käydä kilistelemässä 🙂

WP_20160823_20_27_54_Pro

Ensimmäisenä hoksasin alkukesästä Forumin yläkerrassa sijaitsevan Ravintola Italon ”Kympin kesä”-kampanjan. Talon kuohuviinipullon lisäksi kaikki salaatit saa myös kympillä, joka on normaaliin n. 18€ hintaan nähden edullista. Salaatit eivät kuitenkaan minun mielestäni ole ihan tarpeeksi ruokaisia, joten itse olen enemmän suosinut Italon antipastopöytää, jonka saa S-etukortilla pääruokana hintaan 13€. Paljon herkkuja niin että vatsa täyttyy ja jaksaa juoda vielä toisenkin kympin kuohuviinin 😉

Italon tarjoukseen ajattelin olevan syynä sen, että ravintolalla ei ole terassia joten asiakkaita halutaan houkutella sinne kesällä tällä tarjouksella. Sitten törmäsin kuitenkin keväällä Kaivopihalla entisen Ale Pubin tiloihin avatun Ravintola Oficinan kympin kuohari -tarjoukseen. Oficinalla on myös iso terassi keskellä Kaivopihaa, jossa mukavalla säällä on kiva istuskella ja katsella kiireellä ohimeneviä ihmisiä. Jos taas sää ei suosi ja terassi on kiinni, niin kellarissa sijaitseva ravintola on tunnelmaltaan hyvin jännittävä.

Se halvimmista pulloista, mutta melkeinpä kesän parhaimpana tarjouksena pidän hotelli Seurahuoneen Socis-baarin ”Kuohuviiniä ja mansikoita 3,90€”-tarjousta, jota mainostetaan ulkoikkunoiden tarroilla. Uskomattoman tyylikäs, pyöreä baaritila henkii vanhan ajan tunnelmaa. Kuohuviini tarjoillaan Mumm-shampanjan sponsoroimista laseista ja hintaan sisältyy 3kpl mansikoita/lasillinen. Sopiva annos virkistymiseen ja rentoutumiseen shoppailun lomassa , jota aion hyödyntää vielä niin kauan kuin sitä on saatavilla. Tosin nyt kesän loppua kohden mansikoiden laatu on luonnollisesti vähän huonontunut huippusesongista. Tarkkaa loppumispäivää tuolle tarjoukselle ei ole kerrottu.

Jännittävää nähdä, minkälaisia tarjouksia syyskausi tuo tullessaan…

Beachboard-proomu Hernesaaressa

NYt joudutte odottamaan jatkoa häälaivapostaukseen hetken, kun tuli tällainen kiireellisempi esittelytapaus tähän väliin 🙂 Kävin eilen tutustumassa Beachboard-proomuun Hernesaaressa, ja aikaa käydä ihmettelemässä tätä erikoisuutta on (tänä kesänä) enää tämän viikon loppuun.

WP_20160817_19_35_56_Pro

Hernesaaren rantaan, samannimisen parakkiravintolakylän viereen hinattiin kolmen viikon ajaksi proomu, jossa on 2000 tonnia erikoishiekkaa, BMX Freestyle -hyppyri mereen, meren päällä roikkuva 20 metriä pitkä kiipeilyseinä, yli 1000 neliön biitsi, baari sekä yli 2000 henkilön katsomo- ja VIP-tilat. Kolmen viikon aikana proomussa on järjestetty sekä peliturnauksia että livekeikkoja.  Vielä perjantaista lauantaihin 19.-20.8. on mahdollista käydä seuraamassa Beach Volleyn kansainvälistä kutsuturnausta, jossa on mukana sekä suomalaisia että kansainvälisiä lajin huippuja. Sunnuntaina luvassa vielä Beach Volley King & Queen sekä Robinin keikka.

WP_20160817_18_18_16_Pro WP_20160817_19_04_51_Pro

Hernesaaren rantaa en ole kokenut mitenkään erityisenä enkä käymisen (tai varsinkaan maksamisen) arvoisena paikkana, kun siellä tuntuu kaikki olevan ylihintaista ilman kuitenkaan mitenkään erityisiä puitteita. Tämä Beachboard-proomu kuitenkin on niin mielenkiintoinen ja hyvin toteutettu idea, että käyn ensi kesänä varmasti useampaankin otteeseen nauttimassa fiiliksestä tuolla, ja suosittelen sitä kaikille muillekin jotka eivät enää tällä viikolla Proomulla ehdi käymään.

WP_20160817_17_56_04_Pro

Proomulta löytyy baarin lisäksi maukasta thaimaalaista ruokaa tarjoileva koju.

Yhtenä puuhatahona Proomun takana on Salmisaaren liikuntakeskuksessa sijaitseva Biitsi.fi-Areena, jonka tiloista löytyy kolme Beach Volley -kenttää (muunnettavissa myös Beach futis-kentiksi) 22m x34m kokoisella hiekkapinta-alalla ja mukavan kesäinen +26C lämpötila ympäri vuoden. Työpaikkamme järjesti Biitsi.fi-Areenalla tämän vuoden virkistyspäivät, ja paikka oli saunoineen ja muine oheispalveluineen mukavan erilainen liikuntapaikka yritystapahtuman järjestämiselle. Biitsillä on myös mahdollisuus varata Beach Volleyta varten irto- tai vakiovuoroja, lisätietoja täältä.