Aplarit

Aplari [Yksikkö]

Lapin laduilla trikoopuvussa ja tuulitakissa hiihtävä henkilö, joka syö valmiiksi kuorittuja appelsiineja [huom. nimi] tupperwarepurkista. Vaeltajan (jolla useimmiten viikon liat hiuksissa ja kasvoilla sekä vastametsästetty poro olalla) kohdatessaan kysyy onko hänkin hiihtänyt muutaman kilometrin päivälenkkiä. Yleensä ystävällinen, saattaa tarjota kuumaa mehua tai appelsiineja toisillekin.

Lappiseikkailut muuttivat lähes täysin tyyliään äidin saadessa pähkähullun ajatuksen lähteä Lappiin aplariretkelle: hiihtelemään mukavia päivämatkoja, syömään kunnolla ja nukkumaan lakanoiden välissä. Pah. Lappihan on olemassa vain hikisiä, liian pitkiä päiviä, märkiä huopavuoria, paleltuneita poskia ja kehnosti täyttäviä päivällisiä varten. Äiti kuitenkin vetää yleensä pisimmän tai ainoan korren ja mukavasta lappilomasta vaikeroiminen oli tökeröä teeskentelyä. Oikeasti monitoimiloma ja hyvä ruoka revontulien värittämässä muumimaassa kuulosti aika ihanalta.

Aplariseikkailua varten tarvittavat tuulipuvut ja luistelusukset jäivät kuitenkin hankkimatta ja matkaan lähdettiin perinteisillä mettäsuksilla. Mukaan pakattiin kuitenkin myös laskettelu- ja kylpylävarusteet. Ja vaelluskamat. Lappilomailu alkoi yhden yön vaelluksella, jonka taitoin poikaystäväni Akselin kanssa kaksin Lapin hämeestä Rumakuruun Laanilan kautta ja Kiilopään ylitse takaisin. Vaeltaminen oli ihan poikkeuksellisen ihanaa. Aiemmin vaeltaessa on välillä tuntunut että on kiire jonnekin. Minne? Vaeltaessa on jatkuvasti perillä ja yöpaikalle ajoissa pääseminen on vain kätevää, ei ainoa tavoite. Perillä ruoka täyttää mahan, mutta kokkaamisesta ilon irti ottaminen on kivaa. Ainakin kivempaa kuin se, että syö hoppuillen, jotta vasta syömisen jälkeen voisi olla kivaa. Akselin kanssa vaeltaminen tuntui aidolta, juuri siltä että oli koko ajan perillä. Kahden tunnin vedenkeittokin oli lähinnä hauskaa, vaikka maha kurnikin jo hurjaan ääneen.

Toinen vaelluspäivä oli edellistä kylmempi. Hiihtelimme karvalakit päässä ihastellen jokaista lumenpeittämää puuta – ja niitähän riitti. Matkalla maalailimme taivaanrantaan mahdollista huomista huskyajelua, kesällä odottavaa Venäjän matkaa, yliopistopohdintoja ja salaisuuksia. Kiilopään juurella tuuli kovaa. Hiuksiin jäätyi lumipaakkuja ja poskiin ilmestyi punaiset juovat. Sormenpäät kylmettyivät ja niskaa pitkin valui hiki, joka kylmeni ristiselkään ehdittyään. Poikkesimme ladulta Kiilopään huipulle tuulettumaan ja syömään karkkia.

Kiilopäältä alas laskettelu oli kamalaa. Vannoin jokaisen muksahduksen jälkeen että en lähde laskettelemaan ja Akseli vannoi yhtä monta kertaa sen olevan huomattavasti helpompaa siihen tarkoitetuilla suksilla. Kerran muksahdin niin  korkeassa ja komeassa kaaressa että suksi ja saapas jäivät siihen ja makasin lumihangessa villasukka pystyssä kikattaen mahani kipeäksi. Loppumatkan hiihdimme tähtitaivaan alla, mutta ilman kaivattuja revontulia.

Seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä laskettelemaan. Toppatakit ja monen monta kerrosta vaatetta päällä istahdimme autoon. Sitten nousimme sieltä työntämään auton talon ovelle ja pistorasian lähelle. Sitten katsoimme netflixiä ja kävimme kuuntelemassa auton moottorin yskimistä tunnin välein. Sitten lähdimme pulkkamäkeen ja hakemaan akkulaturia lainaksi naapurista.

Ladattu akku tehosi ja aamulla pääsimme lähtemään kohti Saariselän laskettelukeskusta. Edellisestä laskukerrasta oli vierähtänyt ainakin kymmenen vuotta, joten rinteiden virtuoosiksi minusta ei heti ollut. Lasten rinteen köysihissi ei vienyt mäkeen ollenkaan joten jouduin hurjastelemaan oikeassa rinteessä heti. Okei, se oli sininen rinne ja aika lyhyt. Mutta hurjastelin silti. Vauhtiin päästyäni liioittelin taitojani aika tavalla ja muutuin kuin silmissä rinteiden huimapäiseksi viilettäjäksi – varsinkin 1800 metriä pitkässä pulkkamäessä!

Vikan illan suuri korttipeliturnaus jäi puolittaiseksi kellon ollessa muka liian paljon ja kierrosten ollessa muka liian pitkiä. Huskyajelut jäivät haaveeksi kalliin hinnan vuoksi ja revontulia näkyi vain ujo raita pilvikerroksen takana. Jälleen kerran Lappi tarjosi henkeäsalpaavan raitista ilmaa, täydellistä hermolomaa ja häkellyttävän kauniita maisemia. Ja aplarielämä ei ollut pahasta ollenkaan, vaikka appelsiineja en tunturissa syönytkään.

  • Miina
Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply